Ensimmäisen kerran huuhaa historiani lyhyenä aikana luin tuolta yhdestä aloituksestani, että huuhaan sääntöjen mukaan massapostitus on kielletty? Sääntöjä en ole nähnyt saati ajatellut.
Hieman tuntematon sääntö siltä osin, että palautin framille kaksi vanhaa ja yhden uuden huuhaa aloituksen teemasta "Muuan mies morsiomatkalla" jotka jotkut ilkeämieliset olivat poistattaneet.
Tämä oli kaiken lisäksi ensimmäinen kerta kun tein niin. Aiemmin niin on tapahtunut muiden toimesta. Teinkö siis väärin, olenko massapostittaja? Mieluummin se kuin massapoistattaja joita täällä kyllä riittää. Ikävä kyllä.
Kumarrus kaikille hyville huuhaalaisille ja hyvää yötä. Painajaiset eivät ole meillä myötä. Huuhaa jatkuu.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Oletko tosiaan noin urvelo, ettet tajua mitään? Noudata sääntöjä.
http://www.suomi24.fi/opastus/keskustelu/ohjeita_keskusteluun.php#saannot_vastuu
se kysy asiaa, sinul ei oo huumorin tajuja, vitsei pukkaa tiiät sie. mee kirkkoon linkittäjä oot tosikko. #noudata sääntöjä" hahhahhahhaaa.
.,että ei voi lähettää kahta viestiä peräkkäin liian nopeasti ., siihen tulee esto ., mulla kun vaan on vikkelät sormet .,
Eikös se tuossa säännöissä mainita
http://www.suomi24.fi/opastus/keskustelu/ohjeita_keskusteluun.php#saannot_vastuu
jos palauttaa aiheettomasti poistetut viestit palstalle, anna palaa vaan!