Saako ?

Hyvä ylöspito, saako tällä palstalla todellakin käyttää jonkun yksittäisen henkilön koko nimeä ???
Ei sillä , teko ei ole oikein, jos näin on käynyt .. mutta tää repostelu jo menee liian pitkälle. Miettikää, jos jokaisen henkilökohtaiset asiat nimellä vedettäisiin nettiin kaikkien luettavaksi !
7210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

TV 7:ssa Patmoksen ja Pasi Turusen luotsaamassa ohjelmassa puhuttiin jokin aika sitten yksityishenkilöitä koskevien tietojen julkisesta levittämisestä. Teko on Suomen lain mukaan rikos ja asialle on olemassa myös oma rikosnimikkeensä, mutta en nyt muista mikä se tarkalleen oli.

Äänestä

on myös kirjoitettu asiasta ihmisen nimi mainiten ja vielä kuvan kera. Asia on hyvin julkinen ja nimi on yleisesti hyvin tunnettu.

Miksi asiasta kirjoitetaan nimi mainiten ?

Siksi, kun monet uskovat ihmiset, varsinkin helluntailaiset, eivät voi hyväksyä sellaista, että tuollaisen haureellisen teon tehnyt huonomaineinen mies, saa toimia helluntaiseurakunnan pastorin tehtävissä.

Ei voi olla oikein, että yhden ainoan ihmisen itsekkyyden tähden, vaarannetaan koko helluntaiherätyksen tulevaisuus ja maine.

Eikä sekään ole oikein, että helluntaiherätyksen neuvoa antavat veljet, antavat tuollaisen teon tehneen miehen jatkaa palvelustehtävissä helluntaiseurakunnissa. Nämä neuvoa antavat veljet pitäisi vaihtaa toisiin, sellaisiin miehiin joilla on parempi moraali ja vankempi raamatun tuntemus.

Äänestä

En minäkään pidä sitä, että Niilo Yli-vainiota kehutaan oikein nimeltä mainiten.

Äänestä
  • Marja Sisko Aallon tapauksessa käyttää koko nimeä,vaikka häntä ei oikeudessa tuomittu.
    Hellareille kyllä kuului retostella saako Aalto toimia työssään.

    Äänestä

  • rihveli kirjoitti:

    Marja Sisko Aallon tapauksessa käyttää koko nimeä,vaikka häntä ei oikeudessa tuomittu.
    Hellareille kyllä kuului retostella saako Aalto toimia työssään.

    tekemistä pedofilialla Marja-Sisko Aallon kanssa.

    Äänestä

henkilön nimen voi tuoda esille ja varsinkin silloin kun itsekin on sen tapauksessa tuonut julki.
Kaiken lisäksi hän haluaa pysyä julkisuudessa.

Äänestä
  • että kaikii rikolliset ja niitten nimet annetaan julki. Osaapa itse kukin varoa sitten noita tyyppejä . Erikoisesti pedofiilian harjottajien nimi on syytä kertoa julkisesti, koska näin saadaan esteyksi uusien uhrtine joutuminen tuollaisen uhriksi!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ygfdlop kirjoitti:

Hyvä ylöspito, saako tällä palstalla todellakin käyttää jonkun yksittäisen henkilön koko nimeä ???
Ei sillä , teko ei ole oikein, jos näin on käynyt .. mutta tää repostelu jo menee liian pitkälle. Miettikää, jos jokaisen henkilökohtaiset asiat nimellä vedettäisiin nettiin kaikkien luettavaksi !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu