Tatuoinnit rumia

Nuoruudessani tatuointeja sai nähdä merimiesten ja linnakundien iholla. Menneenä lämpimänä kesänä ihmiset sitten paljastivat käsivartensa, jalkansa, selkänsä ja kuka minkäkin paikan. Hämmästyin, miten yleistä tämä suomalaiseen sianväriseen perusihoon tuhertelu on. Valtaosassa näistä kuvista tulee mieleen joulukinkun vaaleaan ihraan lyöty mustikkaleima. Rumaa. Miten naisetkin ovat jonkinlaisen joukkohysterian
vallassa antaneet näiden tattoo -liikkeiden ylipainoisten pujopartojen uskotella heidän antaa laittaa pieni perhonen persposkeen, nilkkaan. Katuuskottavaa - ei todellakaan vaan säälittävää. Aivan, omapa on ihoni, mutta järjenkäyttö ei ole kielletty. Entä sitten kaulaan/kasvoihin tehdyt kuvat. Kyseessä lienee keino asettua pysyvästi yhteiskunnan elätiksi. Minä en ainakaan ota töihin tuollasita hirviötä.
Onko muuten tutkittu esim. koko ihon peittävien/tai ylipäätään tatuointien terveysvaikutuksia. Jos näistä massiivisista tatskoista kulkeutuu väriainetta imusolklmukkeisiin ja siitä seuraa tauti, on yhteiskunta
taas maksumies yksilön hölmöilystä. Entä pigmentti kesäaikaan Renny Korppola tyylin taskoissa.

Täytyy myöntää, että muistan kaksi tapausta, joissa koin taskojen suorastaan sopivan kantajalleen. Toinen oli NBA koripallojoukkuueen mustat tähdet ja toinen USA:n merijalkaväen sotilaat. Mutta ei kassapirkot/tuskafestivaalin väkii -herranjumumala katsokaa itseänne peilistä.
59483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Hyvällä tatuoinninpoistotekniikalla voisi tienata lähivuosina rutosti rahaa.

Äänestä
  • Voiko olla sairaanpaa ?

    Törkeän näköisiä, onko kaikki seonnet?

    Heikon itsetunnon ja yllytyshulluden merkki.

    Äänestä

ja katsoa, jaksaako sitä katsoa ja kuinka kauaa, vasta sitten oikea ja ajatuksella. Tatuoinnin kuuluisi kertoa sinusta jotain, ota tisuihin perhonen, ota perseeseen käärme, ota kaulaan kuvio, ota sitä, ota tätä, ole muodin orja ja idiootti. Tatuoinnit eivät sovi kaikille.
http://poundedink.com/why-i-hate-tribal-tattoos/

Äänestä

Ennen tatuoinnit kuuluivat Australian alkuasukkaille, vangeillle ja merimiehille, nyt niitä näkee jo teinitytöilläkin. En ikinä koskisi kyrvälläkään naista, joka on antanut hakata nahkaansa yhtäkään tatuointia. Se on törkeän näköistä. Valmistaudu saamaan aloituksesi johdosta vastaasi raivohullu vastalauseryöppy pujopartaisilta hevimiehiltä ja henkisesti kypsymättömiltä nuorilta naisilta.

Äänestä

Varmaan aika vänkä näky joku teini-/pornotatuointi perseen päällä 70 v mummolla.

Äänestä

Kyllä on huvittavan näköistä, varsinkin noi tribaali kuviot vai mitä ne on?
Kollit kuvittelevat olevansa jotain "bad ass mothern fuckereita". RUAHAHAHAHHAH!
Duunissa oli joku nuori tyttö kesätöissä, niin sille oli piirrelty tähtiä naamaan.
Perkele jos minut tyttö tulis joskus naama sen näköisenä himaan, niin kyllä nahkavyö laulais!

Äänestä
  • MUTHAFUCKA BADASS MOTHERFUCKER!
    SHUT THE FUCK UP IDIOT!

    Äänestä

niin, että eivät oo saanu riittävästi lapsuudessa harrastaa maalausta ja piirtämistä? En osaa sanoa, mutta ihmisiho ei ole maalauspohja. Taide ja maalaukset on erikseen.

Uskon, että tuommoinen maali myrkyttää jatkuvalla syötöllä elimistöä. Voi tulla jotkut sairaudet.

Äänestä
  • Luulisi masentavan jos tuollaista naamaa joutuisi tuijottamaan joka aamu vessan peilistä.

    Äänestä

joo-o
Olen samaa mieltä; tatskat on rumia, niin naisilla kuin miehilläkin.
Miesten motiiveista ei ole tietoa,
mutta naisena kuvittelisin jonkun haluavan korostaa siroa nilkkaa,kaunista niskaa tms.
Lopputulos on kuitenkin 99,99% lähinnä surkuhupaisa.
Ei perhostatska tukkijalasta siroa tee, eikä mikään tribaali hauista kasvata,
Valitan.

Äänestä

täs nyt on kysymys eräänlaisesta alakulttuurista, siis halu ilmasta itseään kuvin. ei kai se ketään häiritse käyttäähän jengi logoilla merkittyä merkkikamaakin, öyk...mun mielestä sossun pitäis antaa sikäli fyffee kuviin. niitä ottaa pääas jengi joka ei oo vielä duunissa
tost terveysjutusta en tiiä, mutta ei haittaa mua otetaan vastaan mitä tulee,,
rennen kuvat kauheita, liian sekasii
itelle tulee suuri kuva joka valmis syksy 2011, jos löytyy fyffet
tosin tiedoks saa myös velaks ainaskin Korsoosta...

Äänestä
  • Gradusi tuskin lienee taloustieteen alalta,Mitäs,jos jää velat maksamatta...

    Äänestä

ei oikein sovi yksiin. Tummaihoisilla tatuoinnit näyttävät hiukan paremmalta, ainakin tuollaiset graafiset kuviot. Valkoihoisten tatuoinnit muuttuvat valitettavasti hyvin nopeasti todella ikävän värisiksi eikä iän myötä tapahtuva ihon veltostuminenkaan paranna tilannetta.

Lisäksi aivan liian usein näkee yksinäisiä tissin tai nilkan koristeiksi tarkoitettuja kuvia, tai sinne tänne plätkittyja koiran tms. päitä, jotka kyllä huutavat ottajansa pahasti puutteellista tyylitajua oman kehonsa suhteen.

Äänestä

Olen samaa mieltä,"tatskat" EI ole kaunis näky !! EI miehillä EIKÄ varsinkaan naisilla!! Joillakin klopeilla on koko keho täynnä,olen nähnyt,se ON rumaa,vaikka itse muuta luulevat! Ja sekin on tosi ;miltä nainen näyttää vanhana kun nuorena on otettu tatskoja "tyhmyyksissä"! Ja miten sitten on jos joutuu leikkaukseen? Miten kuvan sitten käy? Tämä on kai tämän ajan "villitys! Mutta huono sellainen.Jos joutuu ihonsiirrolla poistamaan,kyllä tulee kalliiksi!! EIKÄ yhteiskuntaa velvoiteta maksamaan,maksakoot itse kun ovat ottaneet!Ne pitäisi laittaa niin kalliiksi ettei "pikku kakrut" jo niitä ottaisi!! Esimerkiksi joku ikäraja pitäisi olla,että ehtisi ajatella 2:si kertaa miltä vanhana näyttää! Järki käteen nuoret ym,ym!!

Äänestä
  • kuulin, että USA:ssa lasten vanhemmat ovat ryhtyneet tatuoittamaan lapsiaan. no okei alkuperäiskansoilla se on/oli yleistä, mutta kuitenkin sivistysvaltiossa. onhan se toisaalta hyvä tapa tunnistaa, jos lapsi kaapataan tai jotain, mutta luulen että tästä ei ole kysymys. Tietääkö joku, onko Suomessa akaikäraja tälle touhulle. Vai saako pentu ottaa tatskan jos haluaa ja on viikkorahoista säästänyt. Kuka nuorin Suomessa jolla on?

    Äänestä

  • nobroblem? kirjoitti:

    kuulin, että USA:ssa lasten vanhemmat ovat ryhtyneet tatuoittamaan lapsiaan. no okei alkuperäiskansoilla se on/oli yleistä, mutta kuitenkin sivistysvaltiossa. onhan se toisaalta hyvä tapa tunnistaa, jos lapsi kaapataan tai jotain, mutta luulen että tästä ei ole kysymys. Tietääkö joku, onko Suomessa akaikäraja tälle touhulle. Vai saako pentu ottaa tatskan jos haluaa ja on viikkorahoista säästänyt. Kuka nuorin Suomessa jolla on?

    meillä täällä kiharatukkainen tummasilmäinen hevosmies, tatskoissa löytyy. Ikää luultvasti n 15 v

    Äänestä

  • ihahhaaa kirjoitti:

    meillä täällä kiharatukkainen tummasilmäinen hevosmies, tatskoissa löytyy. Ikää luultvasti n 15 v

    Hyi V...
    Onko hevosenpäitä ollu pihalla ?

    Äänestä

  • ihahhaaa kirjoitti:

    meillä täällä kiharatukkainen tummasilmäinen hevosmies, tatskoissa löytyy. Ikää luultvasti n 15 v

    Valitettavasti tatuoidut naiset tuo mieleen Huoran "Se kai tarkoituskin ? ".

    Kondomi ja mieluiten kaksi päällekkäin näissä tapauksissa ja suuseksi ei edes vilahda mielessä.

    Miesten kohdalla kaikki arvotavara piiloon ja silmät selkään ettei tule puukkoa kylkeen.

    Tällaisia mielikuvia herättää tatuoinnit 40v miehessä.

    Äänestä

  • Ja kieli halki. kirjoitti:

    Hyvä että kinkuissa on mustikkaleima mutta ei mulla ainakaan tuu tatuoinnista huora mieleen. Tuntuu tyhmältä ajatukseltakin seksi sellasen kanssa kun koko ajan miettii sen tatskan symboliikkaa ja että mitähän senkin akan päässä just sillon liikkuiu kun se sen tatskan otti: Vastaus: Eipä juuri mitään.

    Persoonallisuutta hakevilta ihmisiltä puuttuu persoona, ei jumalauta yks tatuointi tai lävistys sitä asiaa mihinkään muuta. Ehkä nää heikkopäät osaa paremmin hakeutua kaltaistensa seuraan kun tyhmyys näkyy jo kauas?

    Äänestä

Itse tein tatskat 35 vuotta sitten, olin vasta 10-v. Serkkuni tuli vankilasta ja sillä oli sellaiset pyykkipoikaan tehdyt "vankilakamat".
Kaduttaa perkeleesti. Onneksi ei ole isot joten vois olla halpa poistaakkin ?

Äänestä
  • Itse olin 14v kun otin ensimmäiset Tatskat.

    Selässäni on X-Siipi hävittäjä "Olin silloin kova Starwars fani ".

    Käsivarsissani on tekstit Matchbox ja Grazy Cavan. Tykkäsin silloin Rockabillysta.

    Nyt olen 45v ja kaduttaa.....

    Äänestä

  • jos on 14 veee kirjoitti:

    Itse olin 14v kun otin ensimmäiset Tatskat.

    Selässäni on X-Siipi hävittäjä "Olin silloin kova Starwars fani ".

    Käsivarsissani on tekstit Matchbox ja Grazy Cavan. Tykkäsin silloin Rockabillysta.

    Nyt olen 45v ja kaduttaa.....

    Niin minuakin.
    Pitäs alkaa kysellä mitä maksaa.
    Mutta kun on itse hakattu, niin on varman syvemmällä kuin "ammattiluusereitten " tekemä ?

    Äänestä

kuuluvat niitä tuntuvat rakastavan,ei niinkään hyvinkoulutetut ihmiset.

On eräs asia mitä nämä nuoret eivät ajattele,se että jonain päivänä he ovat keski-ikäisiä ja sitten vanhuksia.Tatuoinnit näyttävät karmeilta kun ihoon alkaa tulla ryppyjä ym.Naisten varsinkin pitäisi tätä ajatella,sitäpaitsi niiden poisto on tietääkseni varsin kallista puuhaa.

Äänestä
  • niitä harrastaa jokunen höyrähtänyt jääkiekkoilija niin ja tuo liinatukka valittaja Evilä. Ovat muuten yleisiä rauhanturvahommissa olleilla omasta, äidin ja mummon mielestä kovilla jätkillä. Olin kerran sattumalta lentoasemalla, josta oli lähdössä rauhanturvaporukka johonkin. Näytti useampi lueskelevan aamutuimaan lasten sarjakuvalehtiä - joten ei tuo tatsakajuttukaan sitä vasten ihmetytä

    Äänestä

  • tatsoja kirjoitti:

    niitä harrastaa jokunen höyrähtänyt jääkiekkoilija niin ja tuo liinatukka valittaja Evilä. Ovat muuten yleisiä rauhanturvahommissa olleilla omasta, äidin ja mummon mielestä kovilla jätkillä. Olin kerran sattumalta lentoasemalla, josta oli lähdössä rauhanturvaporukka johonkin. Näytti useampi lueskelevan aamutuimaan lasten sarjakuvalehtiä - joten ei tuo tatsakajuttukaan sitä vasten ihmetytä

    joo toi 10 v. oli jo kyllä aika paha, mutta eiköhän sittenkin henkisesti nuorimmat tatskanottajat ole yks ex-vomulamies ja nykyään espoossa kiekkoileva bandidos fani

    Äänestä

  • ÄÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ kirjoitti:

    joo toi 10 v. oli jo kyllä aika paha, mutta eiköhän sittenkin henkisesti nuorimmat tatskanottajat ole yks ex-vomulamies ja nykyään espoossa kiekkoileva bandidos fani

    Oli "viittä"vaille ettenkö nuorempana laitattanu tatuointia.
    Nyt olen todella kiitollinen,etten sitä tehnyt.
    Ei puhettakaan,että nyt aikuisena laittaisin.
    Taitaa olla jo harvinaisuus sellainen nuori jolla ei kuvaa olisi.
    Uutta on,että keski-ikäiset akat niitä nyt laittelee.
    Laittakoon,eipähän ole mun nahka.
    Olispa melkoinen juttu josko joku kuuuluisuuden henkilö
    sanoisi,että ei tatuoinnit ole trendikästä enään.
    Tai muuten tulisi sellainen trendivirtaus(mistä lie nekin tulee)
    että puhdas iho on in.

    Äänestä

  • luomuiho kirjoitti:

    te ette niinqu tajuu mitää niinq mahtavist tatskoist!!

    http://plaza.fi/edome/uutiset/kulti-otin-pelitatskan-ja-nyt-kaduttaa

    mä haluisin tollasen ihanan tataska niinq martinalla!!1

    ja nyt hakeen pennut hoidost ja sidukalle!!!

    Äänestä

  • He näyttävät joka tapauksessa karmeilta joten tatuoinnit eivät sitä aiheuta vaan pelkästään lisäävät.

    Äänestä

  • tatsoja kirjoitti:

    niitä harrastaa jokunen höyrähtänyt jääkiekkoilija niin ja tuo liinatukka valittaja Evilä. Ovat muuten yleisiä rauhanturvahommissa olleilla omasta, äidin ja mummon mielestä kovilla jätkillä. Olin kerran sattumalta lentoasemalla, josta oli lähdössä rauhanturvaporukka johonkin. Näytti useampi lueskelevan aamutuimaan lasten sarjakuvalehtiä - joten ei tuo tatsakajuttukaan sitä vasten ihmetytä

    naurettavimmat tribaalit näistä "julkkiksista" on ex kuningaskotka Ahosella.

    Äänestä

Tatskat ovat tosi idioottimaisia.

Äänestä

eniten ärsyttää kun porukkaa ottaa jotain "viisauksia"
japaniksi tai kiinalaisin kirjaimin, vaikka ei muuten tajua ko kulttuurista mitään,
motiivina vaan "kun se näyttää makeelta".

Looserimeininkiä koristella itseään typerillä piirroksilla.

Äänestä
  • Pienenä piirtelin joskus tussilla käsiini. En enää.

    Kerran näin valtavan läskisäkin jolla oli tatuoitu enkelin siivet yläselkään. Ja läväreitä siellä täällä.
    Voiko nainen siitä enää kauniimmaksi tulla.

    Kaikkea ne huumeet teettää...

    Äänestä

Täytyy sanoa, että aika aktiivinen elämä on jos kiusaantuu näistä asioista. Maalaat kaunista kuvaa, että kaikki kenellä on tatuointi on sossupummi...Olen tatuoitu, työssä käyvä. Todennäköisesti tienaan paljon sinua enemmän. En silti saa ego boostia tatskasta, se on taidetta jotta arvostan. Ilmeisesti sinun itsetuntosi niin matala, että oletat kaikkien pitävän tatskoja vain siitä syystä, että heilläkin on. Surullista...

Ilmeisesti pelkäät pientä neulaa niin paljon, että muutit pelon vihaksi...Niin on moni muukin tehnyt. Katsele maankuuluja sarjamurhaajia...AIJAIIJAJAIAI!

Katsele itseäsi peilistä, näet kaikinpuolin siistin ihmisen...Sisältä tunnevammaisen, pirstoutuneen sielun, joka oikeasti käyttää vapaa-aikansa miettien miksi toi ja miksi hän...Mikseivät kaikki voi olla kuten minä. Hyvää syksyn alkua, vaikka se masentaa...Niin kesä on kohta taas. Ehkä sillon tulet kitisemään....Sydämentahdistimista...ELEKTRONIIKKAA RINTAKEHÄSSÄ!

Äänestä
  • Muahahahhhaaaaaa.
    On your dreams.....

    Hahahahhhahhahahahha, taidetta, muahahaaa.....

    Äänestä

  • Taidetta???? kirjoitti:

    Muahahahhhaaaaaa.
    On your dreams.....

    Hahahahhhahhahahahha, taidetta, muahahaaa.....

    Olipas katkera vuodatus.

    Minusta tatuoinnit on rumia. Sinusta ei.

    Miksi huudat ! ?

    Äänestä

  • kuvien ottaminen ihoon. Tämä jumalaton tapa pilata Luojan kuvaa on siis jo 2500 vuotta vanha.

    Äänestä

  • eli tulihan se sieltä, että tämä NEULA:han
    se on joka, meitä mielestäni viisaita, jotka ei noita idioottimaisia töherryksiä nahkaamme ota PELOTTAAAAAA.
    Mikähän taas teitä tatska-reppanoita niin kovasti pelottaa kun noita töherryksiä pitää nahkaanne ottaa?

    Äänestä

  • eitatska kirjoitti:

    eli tulihan se sieltä, että tämä NEULA:han
    se on joka, meitä mielestäni viisaita, jotka ei noita idioottimaisia töherryksiä nahkaamme ota PELOTTAAAAAA.
    Mikähän taas teitä tatska-reppanoita niin kovasti pelottaa kun noita töherryksiä pitää nahkaanne ottaa?

    Tatuoinnilla voi yrittää näyttää jotain mitä ei oikeasti ole.

    Joku sopertaa jotain "Yksilöllisyydestä" Hah ! Muodin mukana juokseminen ei ole yksilöllistä.

    "Mä haluun ku Britney Spearsillakin on !"

    Voi reppnoita...

    Äänestä

  • Korjauskeino ? kirjoitti:

    Tatuoinnilla voi yrittää näyttää jotain mitä ei oikeasti ole.

    Joku sopertaa jotain "Yksilöllisyydestä" Hah ! Muodin mukana juokseminen ei ole yksilöllistä.

    "Mä haluun ku Britney Spearsillakin on !"

    Voi reppnoita...

    pellejä koko sakki! Vittu et suomesta löytyy tyhmää porukkaa.No eihän tääl suomessa oo ku 100 keskimääräinen älykkyysosamäärä.Eihän sille voi mitään ku toiset saa kauhalla ja toiset lusikalla.

    Terveisin äo 146 ja tatuoitu

    Äänestä

  • i-di-oot-ti kirjoitti:

    Kerro mikä sai sinutkin nahkaasi lävistämään?

    VIISAUS VAI TYHMYYS?

    Äänestä

  • i-di-oot-ti kirjoitti:

    pellejä koko sakki! Vittu et suomesta löytyy tyhmää porukkaa.No eihän tääl suomessa oo ku 100 keskimääräinen älykkyysosamäärä.Eihän sille voi mitään ku toiset saa kauhalla ja toiset lusikalla.

    Terveisin äo 146 ja tatuoitu

    Tekstistä päätellen ÄO:sta puuttui pilkku ykkösen ja nelosen välistä.

    Miksi ihmisen pitää sinusta olla tyhmä idiootti ja pelle jos ei tykkää tatuoinneista ?

    Äänestä

Eivät ne minustakaan ole kauniita enkä koskaan itse ottaisi tatskaa, mutta jos jonkun mielestä ovat kauniita, siitä vaan.

Leben und leben lassen!

Äänestä
  • Rauhoitu. Kyse on vain mielipiteestä.

    Tauoidut naiset näyttävät Laivahuorilta tai narkkareilta ja miehet Linnakundeilta tai juopoilta Merimiehiltä.

    Se on vaan rehellisesti sanottuna se mitä yli neljäkymppiselle tulee mieleen ensimmäisenä.

    Äänestä

  • Eikö saa ? kirjoitti:

    Rauhoitu. Kyse on vain mielipiteestä.

    Tauoidut naiset näyttävät Laivahuorilta tai narkkareilta ja miehet Linnakundeilta tai juopoilta Merimiehiltä.

    Se on vaan rehellisesti sanottuna se mitä yli neljäkymppiselle tulee mieleen ensimmäisenä.

    edellisiin viitaten tyhmemmänkin luulisi tietävän, että tattoo -luolista on nimenomaan neulojen kautta levinnyt asiakkaisiin kaikenmaailman tauteja. Jonkinasteiset tulehdukset ovat itsestään selvyys. Ajatteles AO 146 ihan maalaisjärjellä. Kun katsot noita luolien pujopartoja ja heidän habitustaan, luuletko kaiken aina sujuvan ok. Kuka heitä valvoo. Terveysviranomaiset, verottaja, poliisi, eläinlääkäri.
    Kaikkien olisi syytä, mutta tuskin silti kukaan. Joten mene omalla vastuulla.
    Entä kuluttajajansuoja. Jos tulee tauti, tulehdus, aids syöpä kenen puoleen käännyt. Entä jos kuva on perseestä. Mene valittamaan pujoparroille niin saat osaksesi uhkailua ja päälle vielä makeat naurut.
    Epäilen muuten Evilän saaneen neulan kautta jotain. Siinä syy väsymykseen? Jos ottanut tatskansa harjoitusleirillä ulkomailla (Etelä-Arikka tms. HUHHUH) on varmaan vaikeaa selvittää. Toivottavasti kuitenkin tehty kotikonnuilla Tampereella. Epäilen Mustalaispatsen tekemäksi - niin töherrykseltä näyttää

    ÄO 74,5 ja silti menee hyvin

    Äänestä

  • ihan vähän aidsia kirjoitti:

    Heitä valvoo moottoripyöräjengin presidentti. Eikö se riitä?

    Äänestä

Ilmeisestikin monella ihmisellä on palava halu tuoda esiin jotakin omasta "erityislaatuisuudestaan" - moni tuntuu ihan aidosti uskovan, että ovat jotenkin erilaisia kuin muut vaikka todellisuudessa me olemme kuitenkin aika samanlaisia tallaajia joka iikka ja merkittävien variaatioiden määrä ihmispopulaatiossa on oikeasti varsin rajallinen.

Muodit tulevat ja menevät. Aina niille kuitenkin riittää merkittävä määrä trenditietoisia ja tiedostavia "yksilöitä".

Nyt on tatuoinnin vuoro.

Äänestä
  • Mitäs sitten kun tulee aika kun tatuoinnit ovat kertakaikkiaan out.

    Niitä käsivarret peittäviä kuvia ei voikkaan viedä kirppikselle myyntiin tai heittää roskiin.

    Veikkaan että tatuoinninpoistaminen on seuraava kova bisnes.

    Saattaahan se tribaali nolottaa 10 vuoden päästä kun muoti muuttuu ?

    Äänestä

No tatuointi on heidän keino korostaa persoonallisuuttaan, kuten lävistyksetkin. Mitä kivuliaampi paikka lävistyksellä, sen persoonallisempi. Mutta mitä se on se persoonallisuus jota yritetään näillä tuoda esiin nykypäivänä? Aivan oikein, VALTAVIRTAA!!!!!

Äänestä

Tatuoitu ovat ihan kaikki samannäköisiä

Äänestä

Useilla tatuoijilla on kaksihaarainen pujoparta, Ray ban-aurinkolasit ja musta nahkaliivi.

Äänestä

Urpilaisella tai Kiviniemellä tatska perseen päällä,politiikkahan on huoraamista?

Äänestä
  • ei oo niillä, mutta Ikellä kuulemma on perhonen hepissä. Levittää hieman siipiään kun ottaa eteen, siis jos sattuu ottaan

    Äänestä

  • papilljon kirjoitti:

    ei oo niillä, mutta Ikellä kuulemma on perhonen hepissä. Levittää hieman siipiään kun ottaa eteen, siis jos sattuu ottaan

    näillä tuherruksen ottajilla oli lapsena liian vähän vesivärejä ja tusseja ja nyt pitää päästä toteuttaan itseään.

    on kyllä liikaa näitä jätkiä joilla kaiklla sama "tyyli" . PUJOPARTA, KALJU, LÄVISTYKSET, TATSKAT, SHORTSIT, HIHATON T PAITA, ja tietenkin AURINKOLASIT vaikka KESKELLÄ yötä vesisateessa HAHAHA...
    ja sitten vihanen, vakava ilme ja rööki huulessa ;).... säälittävää.

    Äänestä

  • voivuivoivuiv kirjoitti:

    Eilen oli kaupassa yksi tatskahemmo mustissa aurinkolaseissa.

    Omasta mielestään varmaan herätti ihailua. Oli niin cooli ilmekkin päällä.

    Jotenkin tuli säälittävä olo ja alkoi vähän naurattamaan.

    Ja ulkona synkkää ja sateista...

    Äänestä

  • Mikä tyyli ! kirjoitti:

    Eilen oli kaupassa yksi tatskahemmo mustissa aurinkolaseissa.

    Omasta mielestään varmaan herätti ihailua. Oli niin cooli ilmekkin päällä.

    Jotenkin tuli säälittävä olo ja alkoi vähän naurattamaan.

    Ja ulkona synkkää ja sateista...

    Eilen oli stadikalla yksi tatskahemmo mustissa aurinkolaseissa.

    Omasta mielestään varmaan herätti ihailua. Oli niin cooli ilmekkin päällä.

    Jotenkin tuli säälittävä olo ja alkoi vähän naurattamaan.

    Sitten yks moukarinheittäjä hermostu ja heitti sen vesihautaan.

    Oli siellä yks naispuolinen dementikkokin kentällä oikeita urheilijoita häiritsemässä.

    Voisko joku kertoa sille entiselle urheilijalle, että se on jo lopettanut. Ei ressukka näytä itse hokaavan. Mitä lie siellä jahtaamassa?

    Äänestä

  • voivuivoivuiv kirjoitti:

    näillä tuherruksen ottajilla oli lapsena liian vähän vesivärejä ja tusseja ja nyt pitää päästä toteuttaan itseään.

    on kyllä liikaa näitä jätkiä joilla kaiklla sama "tyyli" . PUJOPARTA, KALJU, LÄVISTYKSET, TATSKAT, SHORTSIT, HIHATON T PAITA, ja tietenkin AURINKOLASIT vaikka KESKELLÄ yötä vesisateessa HAHAHA...
    ja sitten vihanen, vakava ilme ja rööki huulessa ;).... säälittävää.

    Liikaa on vahdattu amerikkalaisia sarjoja. Tai Jimiä.

    Sieltähän tämä trendi on peräisin, ja onhan kaljuksi ajeltu kaali paljon katu-uskottavampi ilmestys kuin setämiehen takatukka, ts. tila, joka vaivaa useimpia suomalaisia yli 2-kymppisiä miehiä.

    Äänestä

  • ja käsivarsitatstkat kirjoitti:

    Liikaa on vahdattu amerikkalaisia sarjoja. Tai Jimiä.

    Sieltähän tämä trendi on peräisin, ja onhan kaljuksi ajeltu kaali paljon katu-uskottavampi ilmestys kuin setämiehen takatukka, ts. tila, joka vaivaa useimpia suomalaisia yli 2-kymppisiä miehiä.

    mitä ns. norminaiset ajattelee umpeenpiirrellystä nahasta. Onko seksuaalisesti kiihottavaa vai päinvastoin? Itse en koskisi tikullakaan tatuoituun naiseen. Umpeenpiirreety jostain = sairas
    Pikkukuva jossain = amissarjan juntti

    Äänestä

  • inmymind kirjoitti:

    mitä saa hävetä koko loppuelämänsä.

    Nuorilta pitäisi lailla kieltää tatuointi alle 25 vuotilalta.

    Kukaan ei viitsi katsella niitä likanahkoja pitkään, mutta se onkin pakko itse katsella, ehkä yksinään.

    Tosi mies ei likaa nahkaansa, eikä etsi likanahkoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sörkan sälli kirjoitti:

Nuoruudessani tatuointeja sai nähdä merimiesten ja linnakundien iholla. Menneenä lämpimänä kesänä ihmiset sitten paljastivat käsivartensa, jalkansa, selkänsä ja kuka minkäkin paikan. Hämmästyin, miten yleistä tämä suomalaiseen sianväriseen perusihoon tuhertelu on. Valtaosassa näistä kuvista tulee mieleen joulukinkun vaaleaan ihraan lyöty mustikkaleima. Rumaa. Miten naisetkin ovat jonkinlaisen joukkohysterian
vallassa antaneet näiden tattoo -liikkeiden ylipainoisten pujopartojen uskotella heidän antaa laittaa pieni perhonen persposkeen, nilkkaan. Katuuskottavaa - ei todellakaan vaan säälittävää. Aivan, omapa on ihoni, mutta järjenkäyttö ei ole kielletty. Entä sitten kaulaan/kasvoihin tehdyt kuvat. Kyseessä lienee keino asettua pysyvästi yhteiskunnan elätiksi. Minä en ainakaan ota töihin tuollasita hirviötä.
Onko muuten tutkittu esim. koko ihon peittävien/tai ylipäätään tatuointien terveysvaikutuksia. Jos näistä massiivisista tatskoista kulkeutuu väriainetta imusolklmukkeisiin ja siitä seuraa tauti, on yhteiskunta
taas maksumies yksilön hölmöilystä. Entä pigmentti kesäaikaan Renny Korppola tyylin taskoissa.

Täytyy myöntää, että muistan kaksi tapausta, joissa koin taskojen suorastaan sopivan kantajalleen. Toinen oli NBA koripallojoukkuueen mustat tähdet ja toinen USA:n merijalkaväen sotilaat. Mutta ei kassapirkot/tuskafestivaalin väkii -herranjumumala katsokaa itseänne peilistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu