Uskotko koskaan saavuttavasi niitä? Mistä unelmoit silloin joskus ennen työttömyyttä ja köyhyyttä?
Tuntuu, että vähäosaisimmat on nyt unohdettu kokonaan. Kuinka moni vaikeassa tilanteessa elävä mahtaa enää tänne jaksaa kirjoitella tai yleensä saa mahdollisuuden siihen?
Tuntuu, että vähäosaisimmat on nyt unohdettu kokonaan. Kuinka moni vaikeassa tilanteessa elävä mahtaa enää tänne jaksaa kirjoitella tai yleensä saa mahdollisuuden siihen?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jäin kuitenkin työvoimavirkailijoiden kyykytykseen. Oikeastaan ei ollut muuta vaihtoehtoa.
Minulla ei ole lapsia, enkä koskaan saa lastenlapsia, mutta olen lapsia hankkineita työttömiä paremmassa asemassa... minua ei voida lapsien huostaanotolla uhkailemalla pakottaa yhtään mihinkään. Pakosta tuollainen uhka vaikuttaa koko perheeseen ja kasvaviin lapsiin.
Se merkitsisi luovuttamista ja luovuttaminen takaisi sen, ettei niitä unelmiaan koskaan voisi todellakaan toteuttaa.
Viimeiset 7 vuottta on ollut vähän hankalaa aikaa taloudellisesti, mutta kun tarpeeksi jaksoi taistella, eikä missään nimessä antanut periksi, alkoi tulostakin syntyä. Nyt ollaan matkalla kohti niitä unelmia, ja vaikka matka onkin hidas ja raskas, aion ne vielä saada toteutettua.
Ei pidä luovuttaa. Ikinä.
Realistisena on pikkuhiljaa pakko luopua mun unelmista, sillä mun unelmat oli asua hienossa omakotitalossa, jonka pihalla olis uusi hieno auto. Haaveena oli myös vaimo, lapset jne. Pakko luopua siitä haaveesta kun ei ole töitä ja töitä tekemällä ei ehdi saada rahaa enää mun elämän aikana tienattua. Kun ei ole töitä, ei ole rahaa ja ei saa edes kunnon naista rinnalle.
Asun nyt kuppasessa vuokratalossa ja pihalla tulee vastaan aika usein talon juoppoasukkaita sun muita hörhöjä jotka metelöi niin ettei välil unta edes saa. Varastivat verkkokellaristanikin vanhat videot ja jos selän käännän niin nämä "sankariasukkaat" veis varmaan talvella lapasetkin kädestä. Ei niitä selvin päin kauaa kestä, joten kun haaveet on nyt kaatunut niin kai minäkin alan pikkuhiljaa alkaa vaan ryyppäämään.
Älä anna perään. Minä menin Norjaan aika myöhäisellä iällä. Tein töitä kuin hullu, käytännössä koko ajan kahta työtä enkä pitänyt lomaa juuri ollenkaan. Kotona kävin oikeastaan vaan nukkumassa. Ostin talon täysin velaksi ja maksoin velat pois 7 vuodessa. Nyt on vieressä nuori vaimo Aasiasta ja perheessä kaksi lasta, ja kaksi autoa.
Kun lähdin vanhempieni kodista ainoana omaisuutenani päällä olevat, kuluneet vaatteet, jenkkikassissa alusvaatteita ja pari paitaa sekä keksilaatikossa haalarit ja rukkaset niin ei siinä pahemmin unelmoitu muusta kuin seuraavasta yösijasta ja työpaikasta ansaita rehellisesti perustoimeentulo.
Kaikki mitä sen jälkeen on tullut on myönteistä yllätystä.
"Virallisten" rajojen mukaan olen köyhä.
Kuitenkin, kilkutellessani tätä kaverilta 50E:lla ostamallani läppärillä, olen hyvin tyytyväinen elämääni pienellä, vajaakertymä ( 27v )työeläkkeelläni!
Toteutumattomia unelmia on kasapäin, mutta säilytän niitä mielessäni kuin rakkaita lapsia vaikka ne eivät toteutuneet niin silti ne ovat olleet unelmia.
Työttömyyttä, avioeroa ja läheisten menetyksiä on mahtunut elämääni niinkuin nyt kaikilla ihmisillä.
Parikymmentä vuotta sitten edellisen laman aikana mulla meni pakka täydellisesti sekaisin. Kaikki unelmat meni kuin kauas pilvet karkaavat.
Nyt eläkeiän kynnyksellä olen vielä onneksi työelämässä ja tulen toimeen kohtuullisesti.
Unelmien menetyksestäkin voi oppia kunhan ei vaivu katkeruuteen.
Työttömyysjakson aikana olin neuvokas enkä jäänyt itkemään menetettyjä unelmia.Pystyin availemaan uusia ovia ja mahdollisuuksia tuli yllättäviltäkin tahoilta ja joitakin unelmia onkin toteutunut kun olen elänyt pienen vanhan naisen elämää hötkyilemättä niin uusia mielenkiintoisia asioita on tullut eteeni.
laput silmillä ja korvilla koko elämänsä rahan ja tavaran perässä. Sitten vanhana ja sairaana huomaa, ettei muistanut toteuttaa niitä oikeita unelmiaan. Raha jatkaa kiertämistään maailmassa ja ihmiset tippuvat remmistä yksi toisensa perään. Köyhän on pakko pysähtyä ja ajatella elämäänsä kaiken huolen keskelläkin. Mitä minä osaan? Mitä minä tahdon? Maalaisinko taulun, kirjoittaisinko kirjan tai vaikka runon, treenaisinko maratonille?
Ihminen, joka säilyttää köyhyydessä arvokkuutensa eikä anna alentaa itseään, on viisas. Jokainen osaa jotakin paremmin kuin muut.
Minun unelmani oli pieni mökki maalla ja rauhaa ja tilaa hengittää ja tehdä työtä. Kolme kertaa menin rähmälleni ja yhtä monta kertaa nousin. Olen jälleen köyhä ja sairaskin, mutta nyt minulla on se pieni mökki, eli köyhyyteni on sitä, että ei ole rahaa. Mutta onnea minulla on ja sitä toivon kaikille muillekin täällä.