Raamattuun perustuvan uskon: Herraan Jeesuksen Kristukseen pelastuaksesi, vai Jehovan orjien järjestön ja Vartoitorniseuran näkemysten orjuuden?
Kumman valitset
27.8.-10
132418
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 132
Vanhimmat
niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta ... Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut.' Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.
Siitä huolimatta Jehovan todistaja lukee:"muuta nimeä,paitsi uskollinen ja ymmärtäväinen orja ja järjestö".
Jehovan todistajalla on siis ymmärryksessä ja lukemisen ymmärryksessä vikaa.
.."-Nasaretilaisen Nimen Kautta,-" -
Ei ole Taivaan alla muuta Nmeä annettu; "-. _Kukas täällä puhuu Nasaretilasesta? ei kukaan ; Mutta heprealaiskirje sanoo, että Jos Kristus ei ole kuollut , ja ylösnoussut , on puheenne turha, - ja te olette vielä synneissänne. ."
Hän oli ihminen, - kun ihminen kuolee, hän maatuu ja häviää; Jeshuan kohdalla Hän kuoli ihan olikeasti, koska Kirjoitus sanoi, että kun kylkensä puhkaistiin keihäällä, sieltä vuoti " -Verte ja vettä, "
kuolleelta verisolut erottuvat niin .
Hän ei ollut mikään -Jeesus- jumala, vaan lihallinen ihminen. Eikä myöskään enkeli, koska Jeshuan piti syntyä Maan päälle lihalliseksi ihmiseksi , ja väärä väite ihmisistä tuli nimenomaan viisaimmalta enkeliltä -Job 2 ; 4 .
Sak 3 ; 8 : ..SIllä minä kutsun palvelijani Nasaretista,-". Engl, -käännös:
Niipä teemme sen välihuomion, että Kyse Palstan -Jumalakiistelystä lienee hyvää ajankulua; ;.-Jos ei nyt toisin todisteta.
(Eikä suinkaan mikään Jehovan todistaja), kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliuimia, jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa, Hänen Pojastansa - joka lihan puolesa on syntynyt Daavidin suvusta ja Pyhyyden Hengen puolesta osoitettu Jumalan Pojaksi voimassa - Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme, jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolintehtävän, että syntyisi uskon kuuliaisuus Hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa, joihin tekin Jeesuksen Kristuksen kutsumat kuulutte.
Ja sen sisältämä paha arvovirhe pysyy nähtävästi korjaamattomana?
>> Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksi saamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne TÄMÄ LUPAUS ON ANNETTU JA KAIKILLE, JOTKA KAUKANA OVAT, KETKÄ IKINÄ HERRA, MEIDÄN JUMALAMME, KUTSUU."
Siis tämä lupaus ei koskaan muutu miksikään ja se pysyy aina voimassa, tämän sanan todistuksen mukaisena lupuksena, eikä sitä voi mitätöidä Vartiotorniseuran opit, vain rajallisesta määrästä voideltuja, eikä se että he valheillaan koittavat sulkea "taivasten valtakunnan ovat", samoin kuin farseukset harhaopeillaan, "meneväisten tulla sisälle".
(Paavali Antiokian synagogassa) että Jumala on isille annetun lupauksen täyttänyt meidän lapsillemme, herättäen Jeesuksen, niinkuin myös toisessa psamissa on kirjoitettu: "Sinä olen Minun Poikani, tänä päivänä Minä olen sinut synnyttänyt". Ja että Hän herätti hänet kulleista, niin ettei hän palaja katoavaisuuteen, siitä Hän on sanonut näin: "Minä annan teille lujat Daavidin armot". Sentähden Hän myös toisessa psalmissa sanoo (Ps.16): "Sinä et salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta". Sillä kun Daavid oli aikansa Jumalan tahtoa palvellut, nukkui hän ja tuli otetuksi isiensä tykö ja näki katoavaisuuden. Mutta hän, JONKA JUMALA HERÄTTI, EI NÄHNYT KATOAVAISUUTTA. OLKOON SIIS TEILLE TIETTÄVÄ, miehet ja veljet, ETTÄ HÄNEN KAUTTANSA JULISTETAAN TEILLE SYNTIEN ANTEEKSI ANTAMUS (eikä suinkaan minkään jehovan ojuuden tai järjestön kautta) JA ETTÄ JOKAINEN, JOKA USKOO, TULEE HÄNESSÄ VANHURSKAAKSI, VAPAAKSI KAIKESTA (synnistä ja syyllisyydestä), mistä että (israelilaisina) voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaaksi tulla.
..Pysyy nähtävästi korjaamattomana; "-
Ei pysy;
Malka on lukijan silmässä, , Kun lukija kertoo, mikä malka on, voi alkaa piirtää -Piin ympyrää, ja kertailla, miten se Maravan laskikaan se oikean arwon;
- Edellyttäen, että ottaa se malkan ensin poi siitä silmästä.
Vai oliko se Kameli neulansilmässä?
Koittakaas nyt vähän ajatella; Apostolit sanoivat, ettei taivaan alla ole muuta nimeä ihmiselle, kuin Nasaretilainen . ;
Täälläkin puhutaan nimestä jeesusjeesus Kristus ; , siis ..Voittaja. Syyrian Mithraa, Auringonjumala Sol Invictusta palvottiin Syyriassa -100 luvulla j.aa. siis Rooman armeijassa. Sitten nimi muutettiin Mikaeliksi. Häntä nimitettiin Kristukseksi . Voittajaksi.
Hänen kuviaan on vieläkin Syyria ja Turkki täynnä.
..Voittajaksi, ..Ei mitään sattuisi tulemaan mieleen?
Miten niin kumman? Maailma on pullollaan erilaisia uskontoja ja lahkoja, miksi juuri noista kahdesta pitäisi valita?
En valitse kumpaakaan, enkä luultavasti mitään muutakaan uskontoa.
valita uskontoa,vaan pitää valita USKO.
Joka Jeesukseen uskoo ei ikinä kuole ja vaikka kuolisikin saa elää.
Siis ei: joka uskontoon uskoo ei ikinä kuole ja vaikka uskontoon uskoisikin saa elää.
Kaikkiin kysymyksiimme emme saa vastusta elämämme aikana,mutta kun näemme Herramme Jeesuksen kasvoista kasvoihin,niin kuin Paavalikin odotti,saamme silloin vastaukset kaikkiin kysymyksiimme.
Niihin kysymyksiin ei vastaa uskonto.
Nooh, nyt meni hiukan saivartelun puolelle, sillä kyllä minä ainakin ajattelen että ihminen joka lahkoon ryhtyy, USKOO sen sanomaan. Muuten jää väliin.
On paljon niitä, jotka uskovat, mutta eivät kuulu mihinkään järjestöön.
Alkutekstin genetiivi tarkoittaa sitä, että Jeesus on tuon uskon alkaja ja täyttäjä. Ja voimme varmasti luottaa siihen, että Hän, joka on alkanut meissä hyvän työn, on täyttävä sen siihen saakka, kunnes Hän noutaa meidät luokseen.
ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. (Gal 2:20)
Vain mistään pään opista, vaan ylösnouseen Jeesuksen Kristuksen elämän yhteydestä, jo tässä ajassa.
Joh. 8:54
Jeesus vastasi: "Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne.
Ja Kristuksen asumisen sydämessään olevan lahjaa, kuten Paavali asian myös toisin sanoin ilmaisee:
>> Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt seisomme ja kerskumme toivosta Jumalan kirkkauden (osallisuuden; 2 Tess.2:14).
Joh. 8:54
Jeesus vastasi: "Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne.
Ja lisään vielä:
minun kunniani kirkastaa ISÄ, jota te sanotte omaksi JUMALAKSENNE
Jeesuksen isä on siis juutalaisten jumala JHVH, jonka nimeä sinä niin kovasti kammoat uudessa testamentissa.
Sinun uskosi ei perustu raamattuun, vaan johonkin muuhun, ilmeisti omaan näkemykseesi.
Että uudessa testamentissa, johon sen tekstien kirjoittajat eivät kansoneen tarpeelliseksi suinkaan siirtää "tetragrammatonia", kuten annat ymmärtää. Lisäksi eräät synagoga juutaliset eli talmdistit eivät tunnusta, että Jumala olisi edes kenenkään Isä, tai että Jumlalla olisi edes persoonaa, tai Henkeä. JHWH:ta ei siis esiinnyt lainkaan UT:n kreikankielisissä käsikirjoituksisa, kuten se esiintyy kuitenkin näiden kirjoitusten omavaltaisissa, ja virheellisin perustein ja sovellutuksin, tehdyissä väärennöksissä, kuten JT:n Uuden maailman käännöksessä, joita todellakin kammoksunkin: selkeänä väärennöksenä aidosta Uudesta Testamentista.
Kehuu itse olevansa Alepan kävelevä jätenmylly, ja ei kailketi tämä mikään häpeä ole ettei vielä hyvin syötäväksi kelpaavaa ruokaa heitetä pois, kuten valtaville määrille ihan käyttökelpoista ruokaa tehdää, ellei sitä jaeta kuten myllurossa tehdään, "rikkaan miehen pöydältä putoilevina murusina".
Septuagintan tekstit pohjautuvat heprenakielisiin versioihin, joten ne vain noudattavat muuta tapaa, jossa jhvh on korvattu jollain kyrioksella ja theoksella.
Ja se mihin juutalaiset uskovat, ei kuulu tähän. Et sinä voi hylätä Jeesuksen pohjaa vain sen vuoksi että juutalaiset eivät hyväksy häntä messiaaksi.
Etkä sitä että Jeesuksen kunnian kirkastaa isä.
Ja Sepeuginta oli ajan lajaassa käytössä, juutalaisten keskuudessa - sillä kansankielinä olvat tuohon aikaan, aramea, kreikka ja hallintokeilenä roomalaisten käyttämä latina, - ja heprea oli pääasiallisesti vain Jumalanpalveluksissa käytetty kieli. Varsin todennäköistä, että ensimmäisten Messiaanisten juutalaisen käyttämä Tanakh oli nimenomaan myös kreikankiselinen, ja Kyrioksen siito sieltä, vastaamaan myös UT:n, eli Uuden liiton kirjoitusten tekstissä, oli siten ymmärrettäväti ja perustellusti: Herraa vastaava sana sieltä siirrettynä eli "Kyrios", ja yleisnimenä kuten "El" tietysti "Theos". Tätä taustaa vasten on siis nähtävä myös se erityinen tunnustus, jonka voi ymmärtäen asian sisällön, tunnustaa vain Pyhässä Hengessä sanoen: >> Jeesus Kristus olkoon Kyris eil Adonai/JHWH. Juuri tällaisesta tunnustuksesta on myös siinä kyse, kun Daavid kutsuu Kristusta/Messiasta Hengessä Herrakseen, kuten Jeesus hyvin tuntien tämän Daavidin Hänestä antaman tunnustuksen, kysymyksessään fariseuksille osoittaa: Matt.22:41-46.
Voidaankin siis edelläsanotun perusteella väittää että Jeesus tunsi hyvin myös Daavidin, eikä suinkaan vain Aabrahamia, jonka tuntemisesta Hän sanoi myös heille: >> Totisesti, totisesti (totuudellisesti) sanon teille: ennen Aabrahamin syntymistä MINÄ OLEN."
>Daavid kutsuu Kristusta/Messiasta Hengessä Herrakseen>
Ps. 110:1 Herra sanoi minun herralleni:
Sanotaanko molempia Herroja Adonai tai JHWH?
Jeesus on hyvinkin voinut tuntea Daavidin, mutta ei suinkaan jumalan ominaisuudessa.
Etkä sinä pääse siitä tosiasiasta mihinkään että JHVH on alkuperäisissä hepreankielisissä kirjoituksissa. Jos he ovat jostain syystä ottaneet kreikankielisiin versioihin käyttöön kyrioksen, niin mitä sitten? Alkuperäisissä oli tetragrammi paikallaan.
Septuaginta on PALJON uudempi tuotos kuin vanhat hepreankieliset kirjoitukset.
Kirjallisessa muodossa on mainentoja Esran ja Nehemien ajastla, ja Septuaginta on 200-luvulta eKr. joten varsin samanaikaisia ovat, ja Qumranin teksetit pääosin 100-luvulta eKr. joten niiden arvo on "käännettynä oikein" vielä vertaillen tekstejä todettu luotettaviksi, ja vain pieniä eroavaisuuksi itse asioissa saattaa, puhtaasti tenkisistä syistä esiintyä. Tetragrammaton oli tosiaan poikoillaan, mutta ei kuintenkaan muodossa Jehova vokalisoituna, joten väite että nimi Jehova olisi voitu siirtää, esiintyvänä kirjallisessa muodossa kirjoituksissa, on pötyä. Jehova nimi vokalisoitiin yli seitsemänsataa vuotta myöhemmin, masorettien toimesta "väärin perustein" - nappaamalla vain sanasta Adoinai vokaalit JHWH:n. Kyrios oli yleisesti siis Septuahintan käännöksen pohjalta, juutalaisen keskuudessa käyttämä käännös JHWH:sta, jolla tarkoitettiin nimenoman siis Adonaista eli Kyriosta. Jos tetragammatonilla olisi ollut sellainen asema ja äännemuoto, jota olisi yleisesti tehty tunnetuksi, eikö olisi järkevää ajatella, että se olisi silloin myös siirretty muodossa JHWH tai Jehova; pyhien evankelistojen ja apostolien toimesta myös kreikkalaisiin kirjotiuksiin hepreankielisenä siirtona, kuten jotkin muut aramean ja hepreankieliset sanat on nähty tarpeellisiksi sinne siirtää? Eikö olekin järkevää ajatella että tämän "tärkeäksi väitetyn nimen" vokalisoitu muoto, - jos se olisi jo silloin tunnettu, - mitä ei tehty, olisi jo kaksituhatta vuotta sitten siirretty pyhiin kirjoituksiin ja tehty jo silloin kaikille tunnetuksi? Näin ei kuitenkaan silloin monista syistä menetelty. Ei kai ole järkevää että: tämä tehtävä olisi jäteytty, jonkin hyvin pienen, ja huonosti esillä olevan marginaalisen kirjapainoseuran/ eli eriseruan- ja lankon tehtäväksi, vasta 2000-luvulla? Eihän tämä todellakaan kuulosta edes järkevältä, vain mitä?
Mutta jäin epävarmaksi Sinun suhteesi. Oliko tuo viestini Jumalan Pojan uskosta meissä myös Sinulle ilosanoma?
Ja siksi rabbit yristtävätkin väittää, että kyseessä olisi vain Adon eli, joku kuningaspappi jota JHWH kehoittaa istumaan oikealle puolelleen. Tämä on täyttä pötyä, ja he vääntävät tämän herran, jopa englanninkielisesti kääntäen "Master" eli mestari ja puuttuu vain että he ehdottaisivat tälle kunikaalle arvoksi "sir" Melkisedek. Kreikankielinen UT kääntää: "Kyrios to kyrio", eli säilyttäen muodon "kyrios" joka on myös JHWH:n kreikankielinen vastine. Psalmissa 110 oleva Adoinai tarkoittaa nimenomaan siis eräänlaita, Herra, Herra sanonnan tapaista yhteisilmaisua, ja se että Jeesus ilmoittaa nimenomaan Daavidin kutsuneen Häntä, siis Kristusta nimenomaan omaksi Herrakseen on täysin ilmeistä: >> Legei (sanoo) autois (heille) David (Daavid) en pneumati (Hengessä) kyrio (Herraksi) auton (häntä/siis Kristusta) kalei (kutsuu) legon ( sanoen): Eipen (Sanoi) ho kyrios (Herra) to kyrio (Herralle) mu (minun): > LORD saith into my lord: > Daavidin virsi. Jahven julistus Herralleni: "Istu oikealleni, kunnes panen vihollisesi astinlaudaksesi. >> Mikä on sisällöllisesti erinoimainen käännös, eli JHWH julistus Adonailleni! Tämä sisältää myös Kristuksen salaisuuden, eli mysterion, jonka Hän toki paljasti.
JA SUURI SELLAINEN, oletpa veli tai sisko ! HALLELUJAH !
Testin perusteella, ei voi osoittaa onko siinä voikalisoitu muoto adon tai adonai, ja siksi myös rabbit pyrkivät selittämää kohdan vesittäen Herran arvon asettuna istumaan valtaistuimelleen. Sak.6:12,13. Kohdassa on nimenomaan Adonaita tarkoittava sana, ei yhtään sen vä hempää. Rabbi yrittävät väittää että kyseisessä kohdasa puhuttaisiin jostain kuolevaisesta tuntemattomasta kuninkaasta.
EI VOI SANOA.... JNE..
Fil.2:5-11.
Sisältää tiedotteen koskien Psalmin 110; sisältöä: >> Varmasti teitäköön siis KOKO ISRAELIN HUONE, ETTÄ JUMALA ON HÄNET HERRAKSI JA KRISTUKSEKSI TEHNYT, TÄMÄN JEESUKSEN, jonka te ristiinnaulitsitte.
ja persoonallinen Jumala .Eräät polyteistit pitävät persoonana vain kolmea eri 3 persoonaa joka on yksi jumala ja joista yksi on toisen isä vaikka onkin oma poikansa .Persoonat yhdistynevät yhdeksi ruumiiksi jossa asustavat sovussa jolloin muodostavat yhden "jumalan ".
Sinä olet siis sitä mieltä että tetragrammi tai nimen vokalisoitu muoto esiintyy vain ja ainoastaan Jehovan todistajien materiaalissa?
asti kristittyjen käyttämä kirja, ei alkukielinen.Septuaginta on pääosin huono käännös - jos käännös koskaan on hyvä . Ensimmäistenkin kristittyjen yhteydet juutalaisuuteen, mihinkään sen muotoon tai ryhmään olivat vähäiset, samoin tiedot- jopa torasta kuten jokainen UT:n lukija voi havaita. Mariakin pantiin jopa raahaamaan Jeesusvauva temppeliin puhdistettavaksi vaikka vauva ei rituaalisesti saastu synnytyksessä, vain äidin tarvitsee puhdistautua .Jokainen juutalainen vanhempi tiesi miten menetellä lapsen syntyessä eli UT:n kirjoittajat olivat jo kaukana juutalaisen arjen peruskäytännöistäkin .
Neitsyt tulee raskaaksi vain septuagintassa eikä siinäkään ilman tulkintaa, parthenos voi olla kumpi hyvänsä nuori nainen tai neitsyt, sensijaan alkukielen almah kertoo vain naisen iän.
Eli sinun mukaasi jumala on tehnyt itsensä herraksi ja kristukseksi, tämän jeesuksen(itsensä)...
Balttislaisuus on loppuun saakka hiottua materiaalia.
O_O
"Septuaginta on ensimmäinen tunnettu juutalaisten Tanakin eli heprealaisen Raamatun kreikankielinen käännös."
"Käännös syntyi Egyptin Aleksandriassa, jossa asui kreikkaa puhuvia juutalaisia käännöksen ilmestyessä 200-luvulla eaa. Juutalaisen perimätiedon mukaan kääntäminen tapahtui Egyptin kuningas Ptolemaios II Filadelfoksen (285–247 eaa.) aikana"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Septuaginta
Juutalainen perimätieto on väärässä?
ja adon. Mutta se on tietysti rabbien "vika" kuten koko teksti joka on heidän valikoimansa ja siinä muodossa kuin se on ja määritelty heidän toimestaan kädet saastuttavien kokoelmaksi, mm Qumranilla oli paljolti eri psalmitkin .
Muoto adonai on on 3.vuosisadalta ja todennäköisesti substituutti, minä sitä nykyäänkin käytetään,
Kristillistä teologia ei pidä sekoittaa tähän .
Joka on kelvannut juutalaisille, jotka käyttivät sitä laajasti ymmärtäen näin myös siis Tahakhin sanomaa ilman että alati joko olisi paikalla käätämässä, eikä sen historiallista arvoa, käyttöä ja merkitystä, sekä yhtäpiävyyttä mm. Qumranin tekstien kanssa voi kyseenalaiseksi osoittaa. Tottakai farisealainen Jeesuksen murhaajien jokkio, pyrki alusta asti kiistämään kaikki ne tosiasiat valheilla, jotka lopulta "maata painavina verivelkoina", johtivat heidän anastamansa valtakunnan tuhoon. Kieliteen perusteella ei voida määrittää sitä, onko nuori nainen "alma", kuten Jes.7:14:sta sanotaan, neitsyt vai ei, - kuten Septuaginta antaa myös ymmärtää, käyttämällä hänestä sanaa "parthenon", neitsyt. Tätä selitystä Kristuksen murhaajien jälkeläiset eivät tietekään hyväksi, ja pyrkivät kiistämään tämän, ettei vain kukaan käsittäisi, että sen mikä syntyi: Jumalan siemenestä ja neitsyestä olisi todellakin Israelin Pyhä. He eivät siis vain kiistä neitseestä syntymistä, kuten tämä ilvehtijä tekee sivustolla, vaan pyrkivät osoittamaan kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin, talmudisminsä mukaisesti Jeesuksen epäpyhäksi, roomalaisen sotilaan äpäräpojaksi.
Juuri tällaiset keskuudessamme elävien talmudistien valheet, ovat provosoineet sitä yleistä ja epäraamatullista, juutalaisvihaa, jonka kohteeksi näiden saatanan synagogan valheepuhujain vaikutuksesta, on saanut kärsiä koko juutalainen kansa, vaikka he eivät tällaisia hävyttömiä valheita ja pilkaamista harjoitakaa. Vain nämä keskuuteemme jääneet, "kirotut viikunat", kuuluvan Jumalan vihan astiona - Hänen vihansa ja tuomionsa alaisuuteen, - mutta oman kansansa, joka on hajoitettu kansojen sekaan, Jumala armahtaa heidän omassa maassaan. Vihan astiat häpäisevät katumattomina kyykäärmeen sikiönä loppuun asti paatuneina Jumalaa ja Hänen Messiastaan, tuntematta ja tunnustamtta hän koskaan, siksi he joutuvat perikatoon: kun eivät anna suuta Pojalle. Lue Psalmi 2.
Totiseti, totisesti, amen!
sanoa että kristityt alusta asti, siis oman liikkeensä alusta, käyttivät septuagintaa eivätkä heprealaista raamattua. Septuaginta ei syntynyt yhdessä paikassa, vaan pitkän ajan kuluessa monissa eri paikoissa.70 kääntäjää Aleksandriassa on osoittautunut legendaksi.
Valejuutalaiset, jotka eivät tätä käsitä omalla ymmärryksellään ovan niitä monijumalaisia epäjumlan palvelijoita, joita juutalaisten historia on notkollaan: 1 Moos.1:26 !
Koko juutalaisuus on legendaa!
jo septuagintastakin enemmän kuin mitä muinoin luultiin.
Rasismi ei ole sen kohteiden syy eikä sairaus, vaan muiden, niiden jotka vihaavat. Sinä olet elävä esimerkkki rasistista, kristinuskoa käytät vain alibina .
Sitä ovat käyttäneet toki jotkut muutkin kuin JT:eet, mutta nämä eivät ole näin menetellessään esittäneet että: tuo nimi olisi SIIRRETTY heidän käänöksiinsä, vanhimmista Raamatun käsikirjoituksista, kuten Vartoitorniseura tekemiänsä väärennöksiä näin perustelee. Oletko hidalälyinen kun tämä ei mene millään jakeluun? Ei siinä mitään jos vokalisaatiota käyttää, kunhan ei väitä sitä: >> Raamatun Jumalan kirjoituksiin perustuvaksi erinimeksi Jehova !
Oletko sinä lukutaidoton? Ja lisäksi annat ehdoin tahdoin väärää tietoa? Jankutat asiasta jatkuvasti vaikka siitä on selvät todisteet että puhut PASKAA.
Olet typerä.
"Monissa kohdin Septuaginta ja Kuolleenmeren kääröjen tekstimuodot ovat yhtenäisiä ja poikkeavat Masoreettisesta tekstistä" [Wikipedia]
Ok
"Neitsyt tulee raskaaksi vain septuagintassa eikä siinäkään ilman tulkintaa, parthenos voi olla kumpi hyvänsä nuori nainen tai neitsyt, sensijaan alkukielen almah kertoo vain naisen iän."
Eikö septuaginta ole vanha testamentti? Ja siinä tulee silti neitsyt raskaaksi...?
Sinä olet valekristitty ja palvot kolminaamaista jumalaasi, ja olet sen vuoksi itsekin moninaamainen.
Pitäisi uskoa, vaikka opetet että uskoa ei tarvita? Jos lähdetään siitä että kuunnellaan yksipuolisesti vain rikoksen tekijän todisteita, päädytään heposti tilanteeseen, että vainaja saa pienet sakot, ja syyllinen päästätään vapaaksi. Talmudismi on varsinainen rasimin käsikirja, ja siksi se on aina paljastettuna ollut historian arveluttavinta kirjallisuutta, vaikka sitä onkin "lain selitysten ja muutosten alvulla": pyritty siistimään (Maimonides) se on aina tehnyt samaa kuin sinäkin, yllyttääksesi ihmisiä rasismiin ja juutalaisvihaan teet, ei se on pilkannut sekä "ritiinnaulitttua, kuollutta juutalaista" eli oman kansansa jäsentä, ja hänen äitiään - levittäen heistä, ajan kirjoitusten vastaisia perättömiä ja epäpyhiä pilkkapuheita. Onneksi ihmisille voidaan nyt yleiseti ja julkisesti kertoa, että Israslin kansa, on aivan eri asia, kuin tämä Baabelin kirotuista viikunoista koostuva valehteleva:"saatanan synagaga"; Ilmestyskirja 2:9.
Oliko tuo viestini Jumalan Pojan uskosta meissä Sinulle ilosanoma?
Muuten esityksesti jää vain tyhjän väittämän tasolle, - joka on tyhjänpäiväinen.
Se on osoitettu sinulle useammankin kerran.
Sinä olet kyykäärmeen sikiö, valehtelija ja panettelija.
Viestisi on liian kryptinen yksinkertaiselle mielelleni.
En ole suuri uskovainen, jos sitä tarkoitat.
Näkymätön Kaikkivaltias Isä, joka ilmestyi Pojassaaa: korotti Poikansa, Majesteettiutensa viereen hallitsemaan valtaistuimelle ikuisena kuningaspappina: Hän on näkymättämän Jumalan kuva, joka on Isän kuva ruumiilisesti. 1 Moos.1:26; Hebr.1-luku. Kol.1:15; 2 Kor.4:1-7.
almah =nuori nainen oli käännety sanalla parthenos joka voi olla kumpi vain. Syytä en tiedä,Septuaginta käännettiin pitkän ajan kuluessa ja on tasoltaan vaihteleva, ja siinä on kirjoja jotka lopulta eivät päätyneet pyhien kirjojen kokoelmaan eli Vanhaan Testamenttiin, jonka sisältö -kirjat ja niiden tekstiversiot, päätettiin vasta ensimmäisen vuosisadan lopulla /toisen alussa .Tarina Javnen rabbikokouksesta on sekin legendaa.
Mutta perttöminä lausumina toki saatuttavat sekä suun, että sydämen.
Jos ei uskalla esiintyä muuta kuin jonkun toisen nikillä, on varmaan parempi jättää keskustelu.
Isä ilmestyi pojassa. Jaaha.
Balttis ilmestyi pojassa ja poiak ilmestyi balttiksessa.
Että mitä kaikkea ne ovat hyväkstyneet pyhiksi kirjoituksiksi, mutta eivät sanottavan sisällöltä juurikaan.
"Ei suuret ´sanat suuta halkaise!
Ei, eikä mikään todistus mene Balttikselle jakeluun.
Miksi heittää helmiä jatkuvasti sialle, kun ei se niistä mitään ymmärrä.
Sika pysyköön lätissään.
Niin sen pitääkin olla.
Galatalaiskirje 2:20:ntä ja katso ymmärrätkö mistä siinä puhutaan.
Ahaa, no se on hyvä että se aukeaa vaan niille, jotka selvästi ovat hoidon tarpeessa.
Niin, mitä tuosta?
Tarkista itse, ja näe: 2 Kor.4:5-7.
Se.
isä ja poika ovat nyt siis taivaassa valtaistuimilla, kenen pappi poikajumala on -suorittaako hän joitain menoja isän kunniaksi? Jotain ohjelmaa pitää tietysti olla, kuka nyt haluaa aina vaan istua.
Isä on näkymätön, mutta hänellä on ruumillinen kuva? Toinen jumala ei näy, mutta näkyy kuitenkin.
Balttis ottaa nyt ihan rauhallisesti, ettei tule mitään kohtausta.
Jotka istuvan kuoleman varjon maassa: Jes.9:1.6.
Istuen siinä peruuttamattomasti, Hänessä joka on: Rauhamme Jumalan kanssa, "JHWH Shalom".
Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.
Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.
Siis huom, siinä ei lue kristuksen kirkkaus , joka säteilee kristuksen kasvoilta
...
siinä puhutaan jumalasta sekä kristuksesta.
Mutta balttis houreissaan näkee yhden jumalan.
Onko balttis mitannut kuumeen?
Onnea sitten vaan....
Helel korjaa:
Mutta balttis houreissaan näkee vain yhden jumalan, ei jumalaa ja poikaa.
Järkesi avulla sisälle.
Jos ymmärrystä on: >> Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maaiman itsensä kanssa.
Järki ei ole Balttiksessa. Ei siitä huolimatta että kyseessä inessiivi ja litteroitu ilmoitus.
Jos Sinä olet epäkryptinen, niin iloitsen siitä. Puhumme asioista, jotka Isä on nähnyt hyväksi ilmoittaa lapsenmielisille. En missään tapauksessa tarkoittanut, että pitäisi olla suuri uskovainen. Aivan päinvastoin. Mutta avain kaikkeen on suhde Jeesuksen kanssa. Kun se on alkanut, niin emme enää vaella omassa voimassamme emmekä omassa uskossamme, vaan Pyhän Hengen voimassa ja Jumalan Pojan uskossa. Ja kaikki ne, joilla on tämä suhde Jeesuksen kanssa iloitsevat yhteisestä uskosta.
En langan pätkää vaan minut on tehnyt rikkaaksi, hän joka teki rikkaaksi, myös uskovien kantaisän Aabrahamim: 1 Moos.14:18-23. Ei langan pätkää, tämän maailman ruhtinaiden tai valtiasten kädestä: - vaan yksin Häneltä, joka lupasi tehdä meistä kuviaan, kaltaisiaan 1 Moos.1:26; ja teki myös. Sillä, - niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa - vai mitä; ei Jumalan sana valehtele, vaikka et sitä ymmärtäisikään. Sen edellä on viisasta tulla ensin tyhmäksi, että Jumala voisit tehdä sitten tyhmästä viisaan, paljastamalla hänelle iankaikkien viisautensa: 1 Kor.2-luku.
merkitsee käännösten isot kirjaimet, pilkut, kappaleet ja muut kun niitä ei alkuperäisissä teksteissä ole?
Tai jonkun uuden uskonnon omien oppiensa mukaan esittämät tulkinnat. On sama tulkitseeko juutalaisia tekstejä kristitty, muslimi tai hindu, jos he tekevät sen oman uskontonsa perusteella, tulos on väärä .
Adonai ei ole yleisilmaisu herra herra ja ensimmäisen kerran sana käytettiin 3. vuosisadalla eikä psalmi ole Davidin vaikka on myöhemmin omistettu hänelle kuten suuri osa psalmeista
ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkiskeltava hengellisesti (ja luonnollinen ihminen on vain sielullinen, riippumatta siitä kuinka älykäs hän on). Hengellinen ihminen (Jolla on Jumalan Hengen osallisuus, kuten luvussa sanotaan) sitä vastoin tutkiskelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan (edellämainittu luon. ihm.) kykene tutkiskelemaan.
Ja siihen vain Aamen !
Niin, ja itsestään liikoja luuleva kuvittelee omaavansa jonkun suuren hengellisen totuuden.
Sittenhän sinulla on kaikki tarvittava. Hieno juttu.
Toivottavasti tuota ei seuraa suuri hengellinen krapula.
Minä olen kyllä lapsenmielinen, mutten ole saanut mitään ilmoitusta, joten oletettavasti en kuulu lampaisiin vaan vuohiin. Ei siis kannata nähdä turhaan vaivaa.
Bääää'äää puskii!!! POKS!!!
HAAA, kankku, eikun kimppuun!!! POKS!! PÄKS!!!
On lahjaa, eikä minut tarvise kuvitella mitää itse, vaan ainoastaan uskossa omistaa, Jumalan sanan kautta: 2 Tess.2:13-17.
Kristuksen tuntemisen kautta on minulle lahjoitettu kaikki mitä elämiseen ja jumalisuuteen tarvitaan, - tosin paljon vanhaa omaa ja joutavaa on otettu pois ja vieläkin joutaa kadota - jopa muistista aikanaa: Jes.65:17,18.
Kulkiessa, hänen sanansa ollessa jalkaini lamppuna, ja tutemisensa valkeutena teilläni, en enää vaella pimedessä loukaten jalkojani. Herra on hyvä paimen: Psalmi 23.
Neljänkymmenen vuoden aikana ei koskaan ole tullut, Jumalan Hengen ilmoituksesta, ja sen johdosta krapula, vaan ainoastaan ne kuplat ovat elämästäni puhjenneet, josta eivät olleetkaan Hänestä , - ja ne joutivatkin kaikki puhjeta.
kun tunnustit olevasi puskeva vuohi. Jaakobin uusi elämä alkoi, kun hän tunnusti Jumalalle nimensä: Minä olen Jaakob = pettäjä. Siltä istumalta Jaakob sai uuden nimen: Israel = Jumalan ruhtinas.
Sinustakin "puskeva vuohi" voi tulla Jumalan lapsi, oikein Jumalan ruhtinas, oikea Israelilainen. Jeesus on jo nähnyt Sinut, ja odottaa hetkeä, jolloin saa ilmaista Itsensä Sinulle. Anna jonkun, joka jo tuntee Jeesuksen, viedä Sinut Hänen tykönsä.
Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet, Jeesuksen, Joosefin pojan, Nasaretista."
Natanael sanoi hänelle: "Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?"
Filippus sanoi hänelle: "Tule ja katso."
Jeesus näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä:
"Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole!"
Natanael sanoi hänelle: "Mistä minut tunnet?"
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:
"Ennenkuin Filippus sinua kutsui, kun olit viikunapuun alla, näin minä sinut." (Joh 1)
Sinulla taas uskosi estää sinua näkemästi muuta kuin seurasi sallii :D
Enkä minä anna kenekään ihmisen päättää uskostani.
Ihmiset perustavat lahkoja ja seuroja omaksi hyväkseen, kannattajiaan laskemalla he pyrkivät osoittamaan paremmuutensa. Ihminen on perustanut lahkon ja sille jumalan, ei toisin päin.
.. Tehdäänkö taas se wanha peruskysymys,
..Missä hahmossa Jesuah herätettiin kuolemasta? Mikä, kuka, millainen Hän oli, lihallinen ihminen, enkeli , Jumala vai jotain ihan - muuta ?
Tämähän on se Kirjoitusten peruskysymys, - Sillä ;..
" Jos Kristus ei ole ylösnoussut, niin teidän Uskonne on Turha: "
Noinhan se meni, Mutta jos nyt joku selittäisi tuon asian,
..Balttis vaikka?
Uskonto on minullekin kauhistus. Mutta luottamus eli usko Jeesukseen on ihan eri asia. Tämän keskustelusivun otsikon "Kumman valitset" voisi olla valintatehtävä uskonnon ja uskon välillä. Uskonto voi liittää meidät johonkin loossiin, mutta usko liittää meidät Jeesukseen.
Meidät siirretään kuolemasta elämään sinä hetkenä, kun nostamme katseemme puuhun ripustettuun Jumalan ainosyntyiseen Poikaan. Jumalan Karitsaan, joka teurastettiin syntiuhrina meidän edestämme. Tuossa hetkessä syntimme on pesty pois ja Hengen yhteys taivaisiin avattu. Tuossa hetkessä sovitus on astunut voimaan, ja katkennut yhteys Jumalan kanssa korjaantunut.
Golgatan puu on linkkiasema, jonka langaton laajakaista on jatkuvasti auki Jumalan taivaisiin. Ja taivas odottaa vain lupaa saada avata yhteys Golgatan puulta alas jopa kaikkein syvimmissä katveissa oleviin ihmisiin. "Connecting" vilkkuu koko ajan ja etsii kuumeisesti yhteyttä sinne, missä syntinen nainen odottaa kivitystään tai ryöväri teloitustaan. Katseen kohottaminen puuhun ripustettuun Teurastettuun Karitsaan vaikuttaa meissä pelastavan uskon. Tuosta hetkestä alkaen me elämme Jumalan Pojan uskossa. Se ei ole meistä lähtöisin olevaa uskoa, vaan Jeesuksen uskoa meissä.
Uskon perustana on se, mitä Jumala on tehnyt. Tästä uskosta voi elää vain se, joka on saanut sen lahjaksi Jumalalta. Mutta kuka tahansa ihminen voi harjoittaa mitä tahansa uskontoa riitteineen. Minkään uskonnon harjoittaminen ei meitä kuitenkaan pelasta. Esimerkiksi Paavali oli päässyt juutalaisuudessa kaikkia muita pidemmälle. Mutta kohdattuaan Jeesuksen, hän hylkäsi kaiken tuon roskana pois.
Meidät pelastaa vain ja ainoastaan Herra, jos panemme luottamuksemme Häneen. Ja tuo sama Kristuksen Henki, joka vaikutti Paavalissa uskon, vaikutti myös vanhan liiton uskovissa. He eivät panneet toivoansa uskonnollisiin menoihin, vaan siihen ilosanomaan, jonka Kristuksen Henki heille ilmoitti. Siis ilosanoman Messiaasta ja Häntä kohtaavista kärsimyksistä, ja sen jälkeen tulevasta kirkkaudesta.
Aabraham, uskon isä, oli jättänyt uskonnon maailman. Hän oli lähtenyt pois kuun jumalan palvonnan keskeltä. Eikä Jumala antanut hänelle tilalle mitään uutta uskontoa. Vaan lupauksen Messiaasta. Ja Aabrahan iloitsi saadessaan nähdä Jeesuksen päivät.
Jumala valitsi yhden kansan. Niskurikansan, jotta kukaan ei voisi sanoa, että Jumala yritti päästä helpolla. Ja tuon kansan kautta Hän antoi meille Pelastajan.
Mutta kun kaikki oli täytetty Jumalan pelastussuunnitelmassa, repesi esirippu kaikkein pyhimmän edestä. Ja väliverho, joka erotti pakanakansat Israelin kansasta omaan erilliseen esipihaansa, poistettiin.
Kaikille ihmisille on nyt avattu avoin yhteys kaikkein pyhimpään saakka siihen Jumalan kirkkauden läsnäoloon, siihen Jumalan yhteyteen, johon Jumala on ihmisen tarkoittanut.
Kaikilla ihmisillä on vapaa pääsy tähän Jumalan yhteyteen uskon kautta. Mutta uskonnon harjoittamisen avulla tuohon lepoon ei kukaan pääse.
Tule Herra Jeesus! Maranata!
.. " Ettei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken Hänen allensa;."
Ja "tuhannen vuoden kuluttua Poika luovuta kaiken vallan takaisin Isälleen, että Jumala olisi kaikki kaikissa;.
.. jesuah on silloin muiden vanhempi veli, ja asiassa ei ole muuta selitettävää. - - Siis ei mitään muuta.
Balttis vain tämän kohdalla haluaa hämärtää maiseman paljolla saarnaamisella
..Muuten , miks' ei Balttis kaiva Luterilaisuuden kaapista Piispa Nikolaisen kirjoja Jt; Opista? Kun kerran on Saarisalon käännöksiä kaivanut Historian pölyisistä kellareissta, ainakin "-Messiaskuninkaan."
Jt, Kirjoittajat tuottavat juuri samaa perustelua useimmissa kirjoituksissaan, Joten on Balttis lienee oppinut heiltä tuota luistavaa Spekulatsijaa.
jumala koska
b) tällä jumalla on poika c) voidakseen pelastaa luotunsa joltain d) jumala tapattaa poikansa roomalaisilla mutta ensin on juutalaisnaisen pitänyt synnyttää tämä jumallapsi ja hoitaa lapsi vauvasta aikuiseksi tappokypsäksi e)poika ristillä riippuvana toisin kuin muut roomalaisten ristillä riiputtamat on "Karitsa" ja katsomalla häntä saa syntinsä anteeksi f) koska Karitsa on syntiuhri g) tämä kaikki Ei ole uskontoa eikä siinä ole mitään uskontojen oppia, jokainenhan itsestään ymmärtää kristinuskon perusteet: kolmiyhteisen jumalan, synnin, syntiuhrin veren kera, syntiinlankeemuksen, enkelien kapinan taivaassa, saatanan eron jumalasta, niskuroivien juutalaisten roolin sekä sen että tarina alkaa Kaksoisvirtainmaasta, osoittaa kaikki muut uskonnot vääriksi ja jumalan todeksi sekä Jeesuksen hänen ainoaksi lapsekseen.
Silloin kun he tahtovat saada ihmiseltä, ensin itsesittämäänsä kysymukseen, vastauksen joka ei perustu Jumalan sanaan, vaan ihmisten omaan näennäiseen älyllisyyteen - ja siten he johdatellen ihmisiä haluamaasa suuntaan, pettävät heitä tällä: näennäisälyllisellä saatananviisaalla menetelmällä, eli demoonisella johdattelevalla suggestiolla.
Balttis käytti ei käyttänyt tätä valheen voimaan, vaan pilkallisen ironisena vetosi ihmisjärkeen sitoen sitä nimenomaan Jumalan sanaan, ja iomoitukseen - keten edellä.
Kuoleman- ja synnin kukistaneen Jeesuksen ylösnousemuselämää meissä: jotka uskomme Häneen, ja: >> Kristus meissä on kirkkauden toivo --> Kol.26-28; >> Eli tämä elävä toivo, ei ole vain jokin meissä ilmenevä ominaisuus, kuten uskokin - vaan ylösnouseen Kristuksen taivaastalähetetyn Hengen, Pyhän Jumalana Hengen elämää meissä: Hes. 36:26,27.
Tehkäämme ihminen omaksi kuvaksemma, kaltaiseksemme - ei se paljon projektina muut Piin 3.0:n arviosta, joskin toki osoittaaa tuon työn olevan, korkeintaa vielä pahasti kesken - maailmassa jossa me vielä elämme.
Battis lainaa lähinnä Saarisaloa arkeologina, historian tuntijana, kielentuntijana, - ei niinkään teologina, jos et ole huomanut. Piispoilta hän ei ota "langan pätkääkään", ellei sitä nimenomaan osoita vastaanottamisen arvoiseksi, "Ihmeellinen Neuvonantaja", joka ei ole sellaista apua toistaiseksi tarvinnut, muuta kuin varoittavanan esimerkkinä älä opeta näin, ja älä tee näin.
Löydät opettavaisen esikuvan: Aabrahamin koetuksesta Moorian vuorella; jota aitoa täyttymystä, kenelläkään ei voi olla todellista ja kestävää yhteyttä: Pyhän Rakastavan Isän ja Hänen ainokaisen kuningaspoikansa kanssa, Pyhässä Hengessä: Hes.36:26,27.
Kaikki maailmanuskonnot, mukaanlukien tämän katoamattomaa ylämänyhteyteen, valmistava ja siihen ohjaava, Raamatullinen juutalaisuus.
Syntisenä ihmisenä - --> 1 Moos.22-lukua ja Jesajan kirjan lukua 53; joka antaa oikeutuksen Jumalan karitsan asettamiseksi syntiyhriksesi, ja koko maailman syntien sovitukseksi; mikä on ihmiskunnan tarpeista suurin: ensimmäinen ja huutavin tarve: Pyhän Jumalan edessä.
..Siinähän se on , se kiistelty Korkeimman Nimi, jota Siionin temppelissä , siis se , jota Juudan temppalissä käytettiin .
kas kun se ei kelpaa Balttikselle, ja kuitenkin sitä huudetaan. ;
"Hallel u' Jah,"- "Ylistäkää Jahia ,"
Ap. t. 28
17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan. Nyt minut on tuotu vangittuna tänne.
Eli ei Paavali suinkaan heittänyt juutalaisuutta roskiin, niin kuin sanot. Erona aiempaan oli että hän uskoi kuolleiden ylösnousemukseen, mihin juutalaiset ilmeisesti eivät usko. Lisäksi osa heistä uskoo henkiin ja enkeleihin osa ei.
>Erona aiempaan oli että hän uskoi kuolleiden ylösnousemukseen, mihin juutalaiset ilmeisesti eivät usko.>
Sitten he eivät usko Raamattuun.
Jes. 26:19 Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille.
Liian kapealaiseksi opeiltaan, sillä erot ovat heidänkin keskuudessaan ilmeisiä.
Jos sinua kuuntelee, Psalmissa puhtaan jostain kuninkaasta, kuten olet selittänyt, jota pakanakansoille ominaiseen tapaan puhuteltiin ikäänkuin tämä kuningas olisi lähes Jumala, ja koko Psalmin ytimen, eli Jahven valan tästä yhdestä ainoasta kuningaspapistaan, sinä jätät huomiomatta, selittäen että kyseessä olisi mahdollisesti myös jostai pakanapapista, joka ei kuuliusi lainkaan tämän runon mukaan juutalaisuuteen, yksijumalaisena uskontona. Kaikki tämä johtuu vain siitä että: saatana on sokaissut silmäsi, niin ettei tämän katoamattoman Daavidin Herran, ja Hänet, Herraksi korottaneen Jahven kirkkaus loistaa sinulle, Jumalan valtaistuimelta, koska talmudismi on luonout suomut silmiesi eteen, ja joudut perusteluihin ja päätelmiin, joissa ei ole päätä eikä häntää, ja joita ei voi tekstiin millään sovittaa toimiviksi.
Kirjoitella mielekstä tekstiä ikäänkuin päätellen asiota puolestani, kun et edes Piin oikeaa, arvoa käytä.
Eikö jumalan sana kelpaakaan sinulle?
Ap. t. 23
6 Osa neuvostosta oli saddukeuksia, osa fariseuksia, ja tämän tietäen Paavali sanoi kuuluvalla äänellä: "Veljet! Minä olen fariseus, ja fariseuksia ovat isänikin olleet. Nyt olen täällä tuomittavana siksi, että panen toivoni kuolleiden ylösnousemukseen."
7 Tuskin hän oli tämän sanonut, kun fariseusten ja saddukeusten kesken puhkesi ankara kiista ja koko joukko jakautui kahtia.
8 Saddukeukset näet väittävät, ettei mitään ylösnousemusta ole, ei myöskään enkeleitä eikä henkiä, kun taas fariseukset uskovat näihin kaikkiin.
Tuottaa Kristuksen ja Hänen äitinsä arvon kieltävää ja jopa häpisevää tekstiä tulkintoineen, ja ei siis riitä että: te itse häpäisette omia kansalaisianna, vaan te vielä pyritte häpäisemään heitä: ei juutalaisten silmissä, joka onkin oleellinen osa sitä "talmudismia jota edustat". Toki Septuginta sisältää myös kuten on todettu, kirjoituksia, joita sen koostajat pitivät kuuluvina juutaisiin pyhiin kirjoituksiin, hiukan laajemmein kuin heprean kieliten käsikijoitusten kirjoittajat, mutta itse teos, sen "laajemmasta kaannonista" riippumatta on sisällöltään samalainen kuin hepreankielinenkin Tanakh eli meidän tuntemamme VT. Tietyt apokrifiset kirjoituksen on siis koosteeseen nimeltä Septuginta, laajempina kuin ensinmainitussa siihen lisätty. Septuginta ei mitenkään myöskään vähennä esim. Psalmin 110 arvoa, kääntäessän siinä: "Kyrios to kyrio", ja samoin menettelee myös A Herew - English Bible, kääntäessään: "Lord to lord". Sanan perusteella ei voi varmuudella todeta "neitsyyttä", mutta tukin lienee sattumaan sekään että Septuaginta valitsi, sanan "neitsyt" ilmaisemaan: tämän Jumalan taivaasta antaman merkin, ja neitsyen synnyttävän pojan nimeksi Immanuel. Se, joka hänestä syntyi oli Jumalan Pyhä, eikä mikään roomalaisen sotamiehen äpärä, kuten sinäkin olet esittänyt, tai sukurutsan tulos - josta myös toisena vaihtoentona kerran jo mainitsit.
Kun siihen ei vain mennä itse mitään lisäämään tai siitä poisottanaan. Hellelujah! Amen!
Ja rv. on saddukeus olematta kuitenkaan tuskin perinnöllesti sitä, vaan ainoastaan sitä sisäisesti, ellei sitten kuitenkin lopulta vain pelkkä ateisti, mikä on mielestäni oiken sana kuvaamaan asiaa.
Hänellä on oikeus olla mitä on. Ja asiaa puhuu kuitenkin aikast paljon.
Olethan sinäkin mitä olet.
.." _Arkeologina, Historiantuntijana,kielentuntijana,- ei niinkään Teologina;-..." -
..Juu, samaa prosessia käytiin Nurnbergin sotaoikeudessa, kun natsien kuuluisin kapellimestari joutui syytteeseen natsipuolueen Jäsenyydestä.
-Saarisalo ei tosiaan tarvinnut piispoja, sillä hän oli teologian Tohtori, koko 1900- luvun alun Luterilaisuuden Isukki;
Hän loi sen Luterilaisuuden Opillisen Formaatin, -kehyksen, johon kiihkomieliseen ryssänvihaan varustautuva valkoinen Suomi sitten suisti verisiin sotiin Suomenkin.
Saarisalo sanoi kannattavansa politiikassa "Vanhaa," so; -Paasikiveä, joka oli valkoisen Suomen ensimmäinen pääministeri, ja syypää punavankileirien nälkäkuolemiin. Paasikivestä hiottiin rauhanmies,
-vaikka Ylen arkistoissa on vieläkin Paasikiven v, -1941 pitämättä jäänyt puhe, se piti pitää viikko Saksan Venäjälle hyökkäyksen jälkeen; "
"Tänä aamuna, maailmanhistorian valtavassa vyöryssä, ; Mahtavan Saksan Armeija on marssinut Pietariin; . ",
..Se siis jotenkin tuntuu siltä, ettei tuo puhe oikein mahdu ns, Rauhanmiehen liiveihin;,
On Saarisalo oikeassakin ; Hän sanoo, että rabbiinijuutalaisen , ja Saddukeuksen tuntee aina kun he joutuvat puheisiin keskenään, ; ,Syntyy Hillitön huuto ja Riita.
Tajusin vasta, että Balttiksen takana puhuu pesunkestävä "Saadokin Poika.". Saddukeukset puhuivat ,Kirjoitusten mukaan kuin ylimystö, joka ei sietänyt mitään vastaansanomista.
Tottahan se on, että Talmud on uskonnollinen Kaaos; ,-Silti heillä on se perinne, ja ne "Isät." mutta näiden UusSaadokilaisten Hurmahenkinen huuto ei ole KIrjoitusten mukainen.
saarisalo oli myös näitten karismaattisten liikkeiden henkinen "Isä.
koskea Jumalan silmäterään. Rakastan juutalaisia ja siunaan Israelia.
Kun Herrani riippui ristillä minun syntieni tähden, oli Hänen päänsä yläpuolella kirjoitettuna kaikkien luettavaksi kolmella kielellä:
JEESUS NASARETILAINEN JUUTALAISTEN KUNINGAS.
Ja vielä Raamatun aivan viimeisillä riveillä ylösnoussut ja kirkastettu Jeesus sanoo:
Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti.
Kun Paavali kohtasi Juutalaisten kuninkaan, oli hän tuon kohtaamisen jälkeen tietenkin edelleen 100-prosenttisesti israelilainen. Mutta erona moniin muihin israelilaisiin nähden oli se, että hän sai astua uuteen liittoon, jonka Jumala oli luvannut tehdä nimenomaan Israelin kansan kanssa. Siis sen kansan kanssa, jonka Hän oli tuonut pois Egyptin maasta.
Mutta kaikki Israel ei ottanut vastaan ilosanomaa Jeesuksesta, ja nämä kiivailivat edelleen sokeudessaan Jumalan puolesta aivan kuin Paavali ennen kääntymystään. Ja nyt Paavali kirjoittaa ollen itse vainottu:
"Kavahtakaa noita koiria, kavahtakaa noita pahoja työntekijöitä, kavahtakaa noita pilalleleikattuja. Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan, vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä, joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus, intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton. Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella."
Eli sen vanhurskauden, minkä Paavali oli uskonnon ja siihen sisältyvän lain noudattamisen kautta ehkä saavuttanut, hän piti roskana sen lahjavanhurskauden rinnalla, joka tulee Jumalasta uskon perusteella, ja nimenomaan "Kristuksen uskon kautta".
itämaisen kirjallisuuden professori, kansainvälisesti tunnettu argeologisten kaivausten kartoittaja ja orientalisti. Eivätkää heittävän Piin 3.0:lan arviot suinkaan voi mitätöidä, niintä Raamatunhistorian tuntemukseen, ja osaamiseen liittyviä asiota ja arviota joita, tämä ammattimies esittää avuksi, Raamatunhistorian ja sen taustojen tuntemiseksi.
Vain kirjoitustesi, loppuarviot sisälsivät tahatonta komiikkaan, kun käytit evankeelisten luterilaisten: 1500- luvun alussa lanseeraamaa termiä viitaten "hurmahenkiin", jollaiseksi he nimesivät pääsääntöisesti: kaikki Jeesukseen uskovat kastajat. Suorastaan huvittavaa että niputit Saarisalon ja Balttiksen tähän samaan nippuun.
"Joka kerskaa sen kerskaus olkoon Herra": 1 Kor.1:31; Ja tarkemmin vielä: >> Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei vaan uskon lain kautta. > Päättelemme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta ilman lain tekoja. > Ja Aabraham uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi. >> 1 Moos.15:6; Sillä usko ympärileikkaa ihmisen sydämen, Jumalan edessä, sillä sen kautta Jumalaa lähestyvä ei vie mukanaan mitää ansiota, Hänelle annettavaksi itsesään tai elämästään, ja voin tällainen voi olla ihmisen realistisen suhteen perustana, suhteessa Pyhään rakastavaan, ja ihmisen itse vanhurskaaksi lukevaan Jumalaan: Kol.2:9-14. Näin Jumalaan lähestyttäessä Jumala itse puhdistaa, "uskon lain kautta" ihmisten sydämet kaikesta kerskauksesta ja omasta Apt.15:9, ja antaapa vielä Pyhän Henkensäkin ihmisen sydämeen, vakuudeksi tästä ansiottomana tapahtuneesta vanhurskaaksi lukemisesta: antaen niille jotka pelastuksen sanan Kristuksesta olivat kuulleet, - Heille Pyhän Henkensä: Apt.15:8. >> Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta ettei kukaan kerskaisi.
Eikä tehty voi sanoa tekijälleen miksi minusta tällaisen tein, vaikka suuressa talossa onkin astoita moneen eri käyttöön - niinhän se on; mutta joka on laupeuden saanut osakseen, saa toki myös siitä iloita ja julistaa sitä ilosanomaan: Jumalan armosta joka hänet uudesisynnytti, elävään toivoon: 1 Piet.1:3.
..jaa , tarkoitus oli käyttää sanaa karismaattinen ,
Esimerkkinä esim, vaikka -Wilkerson;, etsin vain esiintymiskuvausta, -Tyyliä,, sanaa, joka sitä kuvaa.
- Silti Saarisalo on teologian Tohtorismies.
Luterilaisilla Platonin tien kulkijoilla on tapana epäpolitisoida itsensä, tekeytyä tutkijoiksi, "Tiedon miehiksi,
..Kääriytyä siihen Filosofin viittaan , Johon -100- luvulla ensin Ignatios Ateenalainen, Ireanus, ja muut pappissedät kääriytyivät siitä lähtien, ja mikä loimi on vieläkin Pappien ja piispojen tyykinä.
pappi ja teologi . Arkeologina hän kuului sarjaan Raamatun arkeologit, kummalliseen alaan joka jo kuuluu menneisyyteen.Hehän yritttivät todistaa Raamattua Raamatulla eivätkä tehneet tiedettä .Raamattu sanoo että Jisreelissä on x kaupunki jossa Salomolla oli varuskunta, alueelta löytyy rauniot,kaivava teologi"arkeologi" ilmoittaa että kaupunki on X koska raamattu niin sanoo, löytyy iso rakennus, ilmoitetaan ne ovat Salomon varuskuntarakennus koska kaupungissa kuuluu olla sellaiset. Ajoitus päätellään siten että Salomo on elänyt n 1000 e Kr, tämä Raamatun perusteella koska Salomosta ei muualla ole mitään jälkiä, joten nyt ilmoitetaan on löydetty kaupunki x siellähän ovat Salomon varuskuntarakennuksetkin ja kaupunkin on vuodelta 1000 eKr koska silloin Salomon uskotaan eläneen.
Se uusi tieto joka on saatu sen jälkeen kun Sarisalo opetti ja kaivoi on valtava, ilman sitä ei kukaan enää selviä. Ei tieteessä viitata 70 vuoden takaiseen heppuun ja jätetä huomiotta kaikkea sen jälkeen selville saatua, myöskään omien uskonkappaleiden tunkeminen selitykseksi muinaisiin teksteihin ei ole tiedettä, vaan tietyn uskonnon julistusta. Saarisalo teki juuri niin.
Valitusoikeus on oltava. Raamatunkohdasta riippumatta.
..Se on itse asiaa, - Minun suosikkikirjailijani onkin Mark Twain;
Hän eräässä sketsissään kertoo eksyneensä erän kirkkokunnan kokoukseen, kun paikalle oli saapunut kuuluisa puhuja, jonka maine oli kiirinyt kauas.
Kykaan ei osannut itkettää väkeä sillä lailla kuin tämä puhuja. Hän asteli eteen, ; "-
" SIInai, .. " Hän lausui vaikuttavalla äänellä, mietti kotvan, -..Hoorebin vuori kohoaa kaukaisuudessa, ja näemme lunta Salmonin huipulla. .."
Tätä maisemakuvausta puolisen tuntia, ja kun oltiin päästy Hermonin rinteille, nousi muualta tullut mies ylös, ";
"..Nyt kun olemme kuulleet tämän matkailumainonnan, nin saammeko kuulla hetken jotain hengenravintoa?
Yleisö pysäytti itkuntyrskeensä, oli hetken hiljaisuus, ja sitten kysyjä lähti lipettiin, kun hartaimmat kuulijat katkoivat aidanseipäitä.
EN käsitä, miten Tämä ns, Pyhän maan palvonta, ja raunioiden penkominen kuuluu Kirjoituksiin; "
-Siellähän sanotaan, " -Miksi etsitte elävää kuolleitten joukosta ?
..Mitä -Tai ketä ovat Demoonit?
Vain historialliseen juutalaisuuden konseptiin rajoittumaan pyrkivän juutalaisen kanssa, on väitämätöntä että, tuntee ja pystyy erottamaan historiallisesti, sekä jo toteutuneen profetiat niistä joiden toteutuminen on vasta tuleevaa: kuten vaikkapa: Herran toinen tulemus: Sak.14:4,5.
Vaikka itsesi tai tekijäsi kanssa.
-Suostuttelu- sanassa, JT; -menetelmä perustuu tosiaan termiin nimeltä "Johdatteleva suostuttelu. ". On sillä hienompikin engl;- Kielinen nimi, mutta en muista nyt sitä.
Se on kehitetty yliopistoissa ns, korkeamman opetuksen käyttöön, Lääkärien, pappien upseerien, virkamiesten; , vuonna 1924kehitetty . Joten ei sillä demoonilla ole ollut siinä asiaa, ja johan Luther taisi lätkätä sen viina,- öh anteeksi, siis Mustepullon kera littanaksi.
Joita kaikkien oli noudatettava, kuolemantuomion nojalla, jonka kaikki Wittenbergin herrat hyväksyivät Augsburgin tunnustuksen mukaisesti.
..Isä, oli jättänyt uskonnon maailman; "-
-Hän oli lähtenyt pois Kuun alvonnan keskeltä;"
Tutkimus kertoo, että Abram oli Syyrialainen , ja lähti Syyrian Urista, joka on ollut siellä.
JHWH:n toista tulemusta, ei ollut ensimmäistäkään ja huom., JHWH on ainoa "Herra".
Jeesus saa tulla ja mennä miten haluaa, tosin tulo näkyy viivästyneen muutamalla vuosituhannella, mutta kannattaisi kuitenkin tulla ennen auringon loppuunpalamista ja aurinkokunna tuhoutumista.
Sak.14-luvussa kuvattu, jollloin Hänen, eli Herran Sebaotin jalat taas seisovat Öljymäellä: 14:4.
..-Kuinkahan on? - tuon uhrauksen kanssa? Herra hävitti koko Juudan, siksi, että ;
"; He ovat uhranneet lapsiaan Milkomille, (Moolokille, -) , ,Mitä minä en ole käskenyt, ja mikä ei ole mieleeni tullut ;,"
Jos Herra hävitti koko Juudan siitä hyvästä, niin tokkopa Hän olisi Sietänyt Uskon Isän aloittamaa uhrausyritystä. Hän nimitti lapsen uhraajien jumaluuksia "Hirmujumaliksi , " ja tuskin hän olisi edes leikkinyt moisella asialla.
Sitten - edelleen, jos Jeesus riisui ihmiskunnan synnit yltään Liiton enkelin avulla, Jerusalemin Herran päätöksellä, Ihmisillä EI ole enää mitään syntivelkaa. Sak 3,
.. Mutta on kai niin , että vähän on niitä, jotka tämän polun pään löytävät;
Kyllä kyllä, millon kenenkin kanssa.
Oppi on niin lähellä oikeaa, mutta kuitenkin tosi kaukan pelastuksesta.