Suomen hallitus

On mielestäni nyt kaikkien aikojen suomalaisvastaisin hallitus ja lisää velkaa ottava hallitus, mutta kenelle, kun meitä suomalaisia kyykytetään eri palveluissa.

Se ei puutu kovalla kädellä pimeään työvoimaan, joka ulkomaisin piileskelee veronmaksuaan, se haalii maahan jopa lennättäen sosiaaliasiakkaita tuhansin, se nostaa energiaveroja jatkuvalla syötöllä ja rakentaa ydinvoimaloita.

Se pihistää terveydenhoidosta vuodesta toiseen, vetäen varoja mamujen sopeuttamsiin. Suomen hallitus ajaa nyt muiden kansojen asiaa, ei suomalaisten lukuunottamatta bisnesvekkuleita, jotka haluavat tehdä suomesta oikein viimeisen päälle orjatyövoimakansan.

Pahuus on valloillaan näemmä. Se pitää nitistää ja uutta verta eduskuntaa, mutta ei näitä suvaitsevaisten joukkoja, jotka tekevät maastamme afrikkalaismaisen islamilaisvaltaisen orjatyömaan. Se ei tule tapahtumaan, vaan tapahtuu jotain muuta ennen sitä.
180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kovat syytteet suomalaisten oikeuksien polkemisesta ja perustuslain ylitse kävelemisestä.

Kaikki korruptio- ja lahjontakytkökset tuotava julkisuuteen, vieraitten valtojen (Bilderberg) ja monikansallisten tuhomonopolien etujen ajaminen valtion verovaroin on kriminaalia toimintaa, josta kuuluisi joutua Valtionoikeuteen.

2 miljoonaa suomalaista köyhyysrajan alapuolella ja suurtyöttömyyden uhrit, sekä alipalkatut orja- ja pätkätyöläiset eivät ole väärässä: joku suojelee maanpettureita, kuka ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomalaisuuden edust kirjoitti:

On mielestäni nyt kaikkien aikojen suomalaisvastaisin hallitus ja lisää velkaa ottava hallitus, mutta kenelle, kun meitä suomalaisia kyykytetään eri palveluissa.

Se ei puutu kovalla kädellä pimeään työvoimaan, joka ulkomaisin piileskelee veronmaksuaan, se haalii maahan jopa lennättäen sosiaaliasiakkaita tuhansin, se nostaa energiaveroja jatkuvalla syötöllä ja rakentaa ydinvoimaloita.

Se pihistää terveydenhoidosta vuodesta toiseen, vetäen varoja mamujen sopeuttamsiin. Suomen hallitus ajaa nyt muiden kansojen asiaa, ei suomalaisten lukuunottamatta bisnesvekkuleita, jotka haluavat tehdä suomesta oikein viimeisen päälle orjatyövoimakansan.

Pahuus on valloillaan näemmä. Se pitää nitistää ja uutta verta eduskuntaa, mutta ei näitä suvaitsevaisten joukkoja, jotka tekevät maastamme afrikkalaismaisen islamilaisvaltaisen orjatyömaan. Se ei tule tapahtumaan, vaan tapahtuu jotain muuta ennen sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu