Ariel

Voiko jonkun maan presidentti tai pääministeri antaa tappotuomion toisen maan tai kansan päämiehelle ja silti jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut? Eikä media missään päin maailmaa tuomitse sellaista - onko se mahdollista?

Tämä tapahtui hiljattain, eikä kysessä ole edes sotatila. Edes Winston Chuchill ei antanut Aatulle tappotuomiota. Sodan aikanakaan sellaista ei tapahdu. Silti se tapahtuu silmiemme edessä tänä päivänä, ilman että kukaan sen kummemmin nostaa silmäkulmiaan. Kuinka joku voi olla niin immuuni, että saa lausua sellaisia röyhkeyksiä noin vaan?
5326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei,

Pieni korjaus historiankuvaukseesi: kyllä Hitlerin salamurhaamista vakavasti harkittiin. Vaan sitten kun huomattiin miten pikku korpraali käveli kenraaliensa yli strategiapäätöksissä, laskettiin että sota loppuu nopeammin kun mies on päättämässä. Näin todettiin muistaakseni ainakin Teheranissa ja Jaltalla.

Jasser Arafat ei ole pitkään aikaan päättänyt mistään suvereenisti. Ainakaan ei ole pannut Hamasia tai al-Aksaa kuriin. Se on tosi paha dismeriitti. Vastapuolen aikeet tulevat ymmärretyiksi.

Mitä tulee Jassiniin ja Rantisiin: valittakoot vain hävittäjien yms puutetta. Tosiasia on, että värväävät pikkulapsia kantamaan pommeja, joukkomurhapommittavat julkisia liikennevälineitä, perheravintoloita yms. Ei heillä ole suurempia perusteita perätä kaikenlaisia oikeuksia.

Jos sinä ahdistut ja itket joukkomurhapommittajien heikosta suojasta niin ei voi mitään. Valuisikohan vain vasen silmä ? Ariel ei välttämättä täysin väärässä ole.

Äänestä
  • Osuit naulan kantaan... Muista jatkaa tänne kirjoittelua.

    Sinun kaltaisesi tasapuolisten ja fiksujen ajatusten esittäjät ovat aina tervetulleita.

    Äänestä

antoi aikanaan oman maansa enemmistöläisten johtajalle Trotskille tappotuomion, joka sittemmin toteutettiinkin Meksikossa jääpiikin avulla palkkamurhaajaa käyttäen brutaalisti. Se kait hieman edelleen hiertää suhteita bolshevikki-vähemmistöläisten/menshevikki-enemmistön(lue:demarien) keskuudessakin.
Ja eikös niillä kaikilla huuhaa kansankiihottajilla ole tänäkin päivänä tapana uhkailla toisiaan mitä karmeimmilla seurauksilla edesottamuksistaan, noin niin kuin manipuloitavan kansansilmissä ainakin ? Eri asia sitten taas miten todellisuudessa suhtaudutaan kollegaan hyvänä vastapelurina. Tavataan Hiltonissa sitten taas iltasella, ja otappa edustava rouvasikin mukaan kekkereille. Kyllä se siitä sitten taas.

Äänestä

Annappa jostakin linkki missä kerrotaan tappotuomiosta. Muistasin että Sharon sanoi ettei takaa Arafatin turvallisuutta. Siis jos suomen valtio sanoo ettei takaa mun turvallisuutta, tarkoittaako se että valtio aikoo tappaa mut. Siis äly hoi älä jätä.

Äänestä

Palkkamurhia on tapahtunut ja varsinkin uhkauksia.
Muistan, että USA:lla oli suunnitelmia salamurhata Fidel Castro. Ja kuten edellä oli Stalinin operaatiosta Meksikossa, jossa tapettiin Trotski.
Sharonilla on vielä vaikeuksia edessään, hän on myös Israelissa hyvin kiistelty henkilö. Osa ihmisistä liittää kansakunnna kärsimykset Sharoniin. Sharonia pidetään diktaattorina ja hirmuhallitsijana. Se ei ole hyväksi kansakunnan yhtenäisyydelle. Sitä painolastia kansa kantaa vielä Sharonin kuoltuakin, valitettavasti. Sharon puolustaa ainakin jonkun kansan osan etuja, mutta ei pysty tekemään mitään pysyvää ratkaisua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja muut kirjoitti:

Voiko jonkun maan presidentti tai pääministeri antaa tappotuomion toisen maan tai kansan päämiehelle ja silti jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut? Eikä media missään päin maailmaa tuomitse sellaista - onko se mahdollista?

Tämä tapahtui hiljattain, eikä kysessä ole edes sotatila. Edes Winston Chuchill ei antanut Aatulle tappotuomiota. Sodan aikanakaan sellaista ei tapahdu. Silti se tapahtuu silmiemme edessä tänä päivänä, ilman että kukaan sen kummemmin nostaa silmäkulmiaan. Kuinka joku voi olla niin immuuni, että saa lausua sellaisia röyhkeyksiä noin vaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu