hätää taloudellisesti. Kela on kepun käsissä. Lääkärikunta ihmeissään! Tutkimusten tulokset mitätöi heidän asiantuntija lääkäri, ei sairaspäivärahaa, kyllä se maksetaan tiukoissa tapauksissa työnantajalle se 2 kk, sitten lopetetaan ja siirretään muutoksenhakulautakunnan käsittelyyn, heidän oman arvionsa mukaisen näkymättömän lääkärin arvioinnin perusteella. Käsittelyaika siellä on noin 15kk. Yleensä kielteinen päätös. jonka jälkeen vakuutusoikeuteen odotusaika 15 kk.Ymmärrettävästi ja vielä luottaen oikeusjärjestelmään, pidän että oikeus tapahtuu. On kuitenkin syytä ajatella, että tässä muodossa, varsinkin niille, jotka eivät kestä tai jo menehtyvät, tapahtuu tulon siirto tai siis säästö, joka todennäköisesti siirretään, toimintaan jolla hoitdetaan päätäntävaltaa. Tällä varmaankin hoidetaan Suomalaisen Isänmaallisen toimintatavan ulkoistamista. Siis tervetuloa ulkolaiset tänne Finlandiaan saamaan työtä ja toimeentuloa, tavalla jota voidaan rinnastaa uusiutuvaan energiaan. Mielelläni ootan lääkärikunnan vastausta, (hyvä työ on mennyt usein hukkaan), "leikkaus onnistui muuta potilas menehtyi"
EI Kepulla mitään
Ei toisin ajattelija
7104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
voidaan pitkittää eläkkelle pääsyä. Ikäpolvi joka tehnyt työllään tästä maasta, jopa maailaman parhaan, ei saisi sairastua, eikä päästä edes osa-aika eläkkeelle. Voi ,ymmärtää kun on media julkaissut kansalle esim. sen , kuinka Energiyhtiön pääjohta onnistu saamaan valtavat rahat, ehkä ilman omia ansioitaan itselleen.Nyt halutaan vielä Natoon, kansa maksaa, luuleekohan ne , että Amerikalaiset olisivat kiinnostuneet meistä, viis miljoonalaisesta kansasta, muuten kuin rahat pois ja sillä siisti. Hädän tullen ne eivät edes kerkiäisi tulemaan apuun, toiselta puolen maapalloa, se veisi ainakin 1 vrk:n. Itesekin ovat ajautuneet kiinalaisen kommunistin syliin, vieneet sinne tiedot taidot, nyt joutuvat odottelemaan, koska kiina tulee hakemaan kiinnitykset ja lainhuudot vastineeksi. Nyt ne kyllä pokkuroi kiinaa ja ostavat sen tuotteita, lisäävät 50% ja myyvät euroopalle. Eurooppa on kusessa, EU joutuu euronsa kanssa vielä tilanteeseen, jossa sen arvo uudelleen punnitaan, ehkä se punnitaan verellä, kuka silloin tulee kaveriksi.
35000 ihmistä odottaa muutoksenhakulautakunnan päätöksiä,vakuutusoikeudessa 12000, järjestelmällinen kidudusnuora. Kyllä ei muu auta, korkeintaan PERUS-SUOMALAISET. Muistakaa VAALIT!
jo Kiinalaisten vastaanottokeskus, en tiedä miten menee. Todennäköisesti Kokoomuksen mielestä oikein. Ovat sen perustamiseen rahat myöntäneet. Porukkaa vain tänne lisää, ja ootellaan miten saadaan tulosta ja osinkoja. Voi vain olla, että osingot ja yhtiökokous on pian kiinassa ja että, kokoukseen ei muisteta kutsua suomalaisia. Osingot sen sijaan jäävät yhtiön haltuun, paikkakunnalle uusinvestointiin ns. investointi varaukseen.
Olen miettinyt että kuinka moni kuntoutuskeskus joihin ihmisiä lähetetään on kepuleiden omistuksessa tai hallinnoinnissa. Erään kuntoutuskeskuksen sivuilla ainakin on linkki kepupuolueen sivuille. Jos saisin päättää kuntousrahat annettaisiin keskus-sairaaloille niin että ne voisivat jäjestää kuntoutusta eri sairauksiin. Nyt kun kuntoutuksestakin on tehty bisnestä, kaikille tarvitseville ei ole rahaa järjestää sitä. Kelan terapia on hyvä esimerkki tästä kuinka hoitavien lääkärien ja muun hoitohenkilökunnan näkemys nollataan kerta toisensa jälkeen ilman mitään järjellisiä perusteluita. Näin lääkäreiden ainoaksi hoitomuodoksi jää lääkkeiden määrääminen, mahtaa olla turhauttavaa heilläkin. Muutenkin mielestäni poliittiset virat ( kuten Kelan pääjohtajan) olivat ne minkä puolueen hallussa tahansa eivät ole nykyajan demokratiaa.
Lääkärikunnan halveksinta pois ja ammattitaito kunniaan. Kelaan ammattijohtajiksi vain alanasiantuntijoita ja ulkopuolelta politiikan ns. rehellinen puolueeton virkamies. Näkymättömät kelan lääkärit ovat vain kyykyttäjiä, ihmisten ja sairaiden kiduttajia. Uskomatonta sivistys Suomessa.
Voisi tehdä vertauksen vaikka näin: arkkipiispan virka olisi varattu henkilöille, jotka eivät ole suorittaneet teologista tutkintoa ja joita ei ole vihitty papeiksi. Kai puolueilla ehdokkaita riittäisi...
tuntijalääkäri ( se näkymätön ) tekee päätöksensä ainoastaan aikaisempien lääkärien arvion perusteella.
Kaikki ketjussa toimivat lääkärit tekevät diagnoosinsa lääkärin valansa mukaan, ja oikeudenmukaisesti.