Viestini...

...taisi kolahtaa aika pahasti turkistarhauksen puolustajaan, koska viesti on poistettu. Joidenkin on näemmä vaikeaa kestää krittiikiä.
32539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

propagandakuvissa olisi kolahtanut?
opettelisit sen sijaan puhumaan sivistyneesti etkö nimittelisi muita psykopaatiksi niin viestisi voisi ehkä sivuilla pysyäkin.
niissä kuvissa ei muuten edelleenkään näkynyt eläintä joka olisi syönyt itseään.
lisäksi kuvissa ei edelleenkään kerrottu oliko eläimet hoidossa vai eivät.
kuvissa olevia puremia katsoessa näkyi suht paljon tuoreita haavoja joita ilmeisesti oli syntynyt juuri sen takia että laittomasti alueella liikkuneet kuvaajat oli eläimiä stressanneet.
lisäksi näkyi myös vanhoja hyvin paranemassa olevia haavoja joilla ei ollut eläimelle enää haittaa.
kuvissa oli myös auki oleva pakastin täynnä itsekuolleita eläimiä eli raatoja on ollut mitä käyttää kuvauksissa.
puoliksi kesyt tarhaeläimet ei muuten mitenkään rääkkäänny siitä häkistään vaan luonnon villit serkut tappelee ja tappaa ihan yhtä hyvin toisiaan.
eli ihan turhaan yrität mustamaalata alaa ja levittelet perättömiä propagandakuvia joilla ei ole mitään tekemistä tosiseikkojen kanssa.
joko luit stkl.n sivuilla olevat eviran tarhatutkimusten tulokset?minne ne katosi ne tuhannet eläinrääkkäystapaukset mitä siellä Suomen tarhoilla piti olla?

Äänestä
  • Et ilmeisesti sitten kertakaikkiaan kykene tuntemaan myötätuntoa toisia eläviä kohtaan eli ei nimittelyni vaan epäilykseni osoittautui todeksi. Aloit taas selittelemään ja vähättelemään asioita sen sijaan, että reilusti myöntäisit virheet ja kantaisit vastuuta. Suomalaisilta tarhoilta otetut kuvat todistivat esimerkiksi, miten jotkut tarhaajat ovat toimineet ammattitaidottomasti, koska ohjeiden mukaan eräitä sairauksia ei pidä edes yrittää hoitaa vaan eläin on lopetettava heti ja sairaiden eläimien väitettiin ainakin epävirallisesti olleen hoidossa. Menisit tosiaankin tarhaajien kimppuun ja laittaisit asioita kuntoon, etkä tuhlaisi aikaasi tänne turhaan kirjoitteluillasi.
    Norjassa osa tarhoista on lopettanut, ulkomaillahan osataan sentään hävetä. Suomessa kolmelta tarhalta on otettu sertifikaatti pois ja 11 tarhasta on tehty rikosilmoitus.
    Minä muuten en ole kirjoittanut mitään siitä, että eläin söisi itseään, mutta vähänkin eläimistä tietävä tietää, että sellaista tapahtuu jopa koirilla, jos esimerkiksi pelkäävät luonnottoman paljon.

    Äänestä

  • PP kirjoitti:

    Et ilmeisesti sitten kertakaikkiaan kykene tuntemaan myötätuntoa toisia eläviä kohtaan eli ei nimittelyni vaan epäilykseni osoittautui todeksi. Aloit taas selittelemään ja vähättelemään asioita sen sijaan, että reilusti myöntäisit virheet ja kantaisit vastuuta. Suomalaisilta tarhoilta otetut kuvat todistivat esimerkiksi, miten jotkut tarhaajat ovat toimineet ammattitaidottomasti, koska ohjeiden mukaan eräitä sairauksia ei pidä edes yrittää hoitaa vaan eläin on lopetettava heti ja sairaiden eläimien väitettiin ainakin epävirallisesti olleen hoidossa. Menisit tosiaankin tarhaajien kimppuun ja laittaisit asioita kuntoon, etkä tuhlaisi aikaasi tänne turhaan kirjoitteluillasi.
    Norjassa osa tarhoista on lopettanut, ulkomaillahan osataan sentään hävetä. Suomessa kolmelta tarhalta on otettu sertifikaatti pois ja 11 tarhasta on tehty rikosilmoitus.
    Minä muuten en ole kirjoittanut mitään siitä, että eläin söisi itseään, mutta vähänkin eläimistä tietävä tietää, että sellaista tapahtuu jopa koirilla, jos esimerkiksi pelkäävät luonnottoman paljon.

    on juuri se mitä tämä tuntemattomien liikkumin tarhoilla epätavalliseen aikaan aiheuttaa.katsopa kuvistasi monetko eläimet ovat saaneet tuoreita haavoja juuri sen takia että kuvaajat on niitä stressanneet tahallaan että tulisi toivottuja kuvia.

    yhtään eläinrääkkäystapausta ei silti tullut esille vaikka aktiivit niin väittivät.
    johan eläinlääkäri sen todisti että eläimet on olleet hoidossa.ja kyllä kai eläinlääkäri siitä osaa päättää mitkä eläimet tulee lopettaa ja mitkä ei tuleehan lääkärin tietää jo kyseiset asetukset virkansa puolestakin eli ihan turhaan iniset siitä että siellä olisi eläimiä rääkätty.
    muuten tuo eläinten lopetus ja sen innokas julistaminen kertoo paljon omasta moraalistasi ja lähimmäuisen rakkaudesta,tappaisit eläimiä vaikka niillä olisi ihan hyvä elintason odote,teetkö samanlaista vertailua ihmistenkin keskuudessa,kaikki hengiltä joilla on joku sairaus tai haavauma joka ei haittaa millään muotoa?

    Äänestä

  • pelkohan kirjoitti:

    Olen itse nähnyt ja kuullut, miten jopa Turkiseläinten Kasvattajien Liiton edustaja, eräs turkistarhaaja, eläinlääkäri ym. ihmiset ovat kauhistuneina sanoneet, etteivät kuvissa nähdyt tapaukset ole missään nimessä hyväksyttäviä, mutta sinä hyväksyt ja vähättelet, miksi ihmeessä? En voi muuta kuin toivoa, että livenä sentään toimisit ja puhuisit toisin. Et ehkä ymmärrä, mutta jos joku muukin sattuisi lukemaan kirjoituksiasi täällä niin kirjoituksesi herättävät vain lisää turkistarhauksen vastustusta. Oikeastaan minun olisi parasta olla kirjoittamatta mitään, koska sinä itse olet parempi eläintensuojelija kuin arvaatkaan. Sinun kirjoitustesi mukaan kuvissa näkyvät eläinten sairaudet ja vammat ovat niin arkipäiväisiä ja mitättömiä, että voisi olettaa kaikkien turkiseläinten kärsivän jostain ja sehän olisi selkeä varmistus sille, ettei tarhausta voida harjoittaa siten, että eläimet voisivat olla terveitä ja se lisää eläinsuojelijoiden aktiivisuutta ajaa asiaa.
    Suomen lainsäädäntö ja turkistarhaajien ohjeet säätävät eläinten lopettamisista, ei siinä sen kummempaa, toivottavasti otat selvää asioista.
    Kuvauksista en sano mitään muuta kuin että jos tarhaeläimet todella säikkyvät kuvaajia niin paljon, että saavat vammoja niin eipä sitten ainakaan ole kyse muusta kuin täydellisistä villieläimistä villieläimen vaistoineen ja reaktioineen. Harvoinpa koira tai kissa tai muukaan kesy eläin alkaa itseään vahingoittamaan, jos vaikka miten vieras ihminen tulee lähelle milloin tahansa, ei edes silloin, vaikka eläin olisi häkissä vailla pakomahdollisuutta. Sinunkin olisi hyvä tutkia, millaista on ketun, minkin tai muun villin eläimen elämä luonnossa, sitten ymmärtäisit vihdoin, mitä julmuutta pieneen häkkiin sulkeminen on.

    kuvien propaganda uponnut,kuvien joita on otettu monen kuukauden ajan ja ympätty yhteen että saadaan se näyttämääb siltä että kuvat ovat saman reissun tulosta,kuvat joita on monelta eri tarhalta ja monelta eri vuoden ajalta.sillähän sitä saadaan mustamaalattua alaillista alaa jonka eläimiä ei rääkätä sen enempää kuin muitakaan,toki ymmärtänet itsekin että niin eläimissä kuin ihmisissä on sairaita ja haavoilla olevia tarhauksen kyseessä ollessa ja eläinten lukumäärä huomioon ottaessa siellä on vääjäämättä kanssa eläimiä joilla on haavoja ja sairauksia mutta se ei kuitenkaan merkitse sitä että ne pitäisi lopettaa heti kättelyssä,vaan ainoastaan jos hoito ei toimi ja sairaus vika eläimellä on sitä luokkaa että se ei tule toimeen.
    muuten niistä sairauksista sen verran että esim.eläimet joilla esiintyy silmätulehdusta ei ole missään luokiteltu että ne pitää lopettaa välittömästi vaan niitäei tulisi käyttää siitokseen ja jos eläimen silmätulehdus ei lääkärin hoidosta huolimatta parane se tulisi siinä vaiheessa lopettaa.se että eläimellä on hyvin parantuneita avohaavoja ei sekään merkitse sitä että eläin kuuluisi lopettaa.mutta niitäkään ei tule edes joka viikko uusia mutta kuvaamalla pitkällä aikavälillä ja esittämällä kuvat nin että kaikki mahdollinen on arkipäivää ja tapahtuu joka päivä.
    kuvissahan oli esim yhdelle minkille ympätty nokkaan selvää vedinvoidetta suoraan putkilosta eli hyvin on saatu kuvia muokattua,myös esiteltiin täynnä olevaa pakastinta josta raatoja on saatu hyvin kuvauksiin liekö vielä ollut punaista väriä mukana mitä Suomessakin on käyttäneet.
    tiedän kyllä millaista on villieläimen elämä ja ymmärrän varsin hyvin että tarha eläin on sellaiseen kykenemätön.
    kyllähän ne vammoja saa kun kysesssä on puolikesy eläin joka ei siedä ulkopuolisia liikkujia jotka ilmeisesti vielä hätyyttävät levossa olevia eläimiä keskellä yötä.

    aktivistien kuvat eivät millään tavoin liity eläinsuojeluun vaan aatteeseen joka pyrkii ohjailemaan muita ihmisiä ja näiden perusvapauksia esim.pukeutumisessa ja syöm,isessä ja sillä näitä muokattuja propagandakuvia otetaan että voitaisiin toteuttaa narsistista omaa aatetta saada määrätä muiden perusoikeuksista.
    tässä vielä loppuun pari linkkiä luer ajatuksen kanssa ensimmäinen ei ymmärtääkseni millään muotoa liity eläinsuojeluun vaan narsismiin ja rikollisuuteen.

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2114954
    linkin toinen polttaja eli nainenhan on esiintynyt julkisuudessa ja tuominnut rikollisen aktivismin eli tästä näkee kyseisen porukan kaksinaamaisuuden.
    tässä toisessa linkissä on sinulle aktivistien päätavoite.

    http://www.ffs.fi/wps/wcm/connect/79a0aa804f680878b208bb306549401e/FiIlmNet.pdf?MOD=AJPERES&CACHEID=79a0aa804f680878b208bb306549401e

    tämän tavoitteen eli kaiken eläinperäisen tuotannon ja tuotteiden kieltämisenhän muistaakseni oe.n jäsenet myönsivät myös a talkin sikalakeskusteluissa.

    tässä noista esittämistäsi norjalaisista kuvista...

    http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/09/norjalaislehti_elainaktivistit_vaaristelivat_turkistarhakuvia_983234.html

    tässä sulle lakia jossa todetaan että aläimiä on häirittävä äärimmäisen vähän ja mitäs aktiivit tekevät öisillä reissuillaan.?

    http://wwwb.mmm.fi/el/laki/f/f26.html#Liite 2. Turkiseläinten hoito

    tässä vielä aitiivien toiminnasta.

    http://video.fi.msn.com/watch/video/mika-on-totuus-tuotantoelainten-hyvinvoinnista/z6mr8egx

    http://video.fi.msn.com/watch/video/mediaakin-voi-harhauttaa-keta-sina-uskot/z6bfdhmk

    että kannattaapa sinunkin miettiä mihin perustat tietosi ja uskomuksesi,tarhaajilla on sentään kymmenien vuoisien kokemus ja tieto alasta aktiiveilla pelkästään manipuloidut ja kärjistetyt kuvat ja muiden omaisuuden rikkominen ja eläinten rääkkääminen.

    muuten miten nuo rikosilmoitukset mistä mainitsit edellisessä viestissä liittyvät eläintenrääkkäykseen käsittääkseni sieltä tiloilta ei edelleenkään löytynyt eläinrääkkäystapauksia.

    ote seuraavasta linkistä.

    "Sairauden tai vammautumisen vuoksi lopetettavia eläimiä ei tarkastuksissa löytynyt."

    http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet_ja_terveys/ajankohtaista/?bid=1902

    kirjanpidon laiminlyönti ei liene eläinrääkkäystä?

    luulet että minkit tekee pentuina luonnossa toisilleen,kirmaavat kukkaniityllä kilpaa?
    se todellisuus taitaa kuule olla siellä luonnossa ihan yhtä karu jos ei karumpikin.
    perusteletko mulle miten jos tarhalta karkaava minkki selviää luonnossa se ei ole lisääntynyt tuon enempää tarhaleäimethän jalostuksen tuloksena tuottaa parhaillaan jopa 14pentua kerralla ja jos lasketaan että niitä on ollut Suomessa jo kohta satavuotta niin kyllä kannan pitäisi olla huomattavasti suurempi mitä nyt on,vai mitä arvelet entä jos pennut tappaakin luonnossa toisiaan samalla tavalla minkin luontainen tarvehan taitaa olla tuo tappaminen vaikka siitä ei mitään hyötyä olisikaan ja onhan pentujen ratkaistava keskinäinen peremmuus eikä se muuten ratkea kuin tappelemalla ja tappamalla uhkaava kilpailija poisjonka raadon syömiseen emokin voi osallistua ettei pesä paljastu viholliselle.tarhantapauksessa aktiiville.!?!?!

    Äänestä

  • on sinuunkin kirjoitti:

    Linkeistäsi voin sanoa vain, että aktivistien erilaiset toimet ovat asia erikseen, niihin en tässä puutu.
    Mitä Norjan tarhoihin tulee niin maan eläinlääkärit ovat sitä mieltä, että turkistarhaus pitäisi lopettaa kokonaan:
    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Norjan eläinlääkärit Turkistarhaus pitäisi lopettaa/1135248841961

    Suomessa viimevuotiset tarhavideot ja -kuvat poikivat 11 eläinsuojelurikkomuksiin liittyvää rikosilmoitusta. Et voi olla tietämättä, miksi kuvissa olleita eläimiä ei löytynyt tarkastuksissa.

    Äänestä

  • muuten. kirjoitti:

    ...seli seli...älä leiki ihan tyhmää.

    muuta ole kuin oma aate ajaa lääkäreitä kuten Suomen työministeri sinnemäkeä joka olisi virastaan huolimatta oman aatteen takia tehnyt Suomeen muutaman kymmenentuhatta työtöntä kirjoitteli muuten asiasta oe.n sivuilla.

    Äänestä

  • PP kirjoitti:

    ...seli seli...älä leiki ihan tyhmää.

    sentään tiedän mitä ala on enkä usko aktivistiterroristien propagandaan kuten sinä.

    muta millä se saadaan sulle perille,koska sairaat eläimet oli eläinlääkärin hoivissa kuvia ei voitu julkaista aiemmin vaan kuvaajat syyllistyivät alan mustamaalaamiseen ja julkisrauhan rikkomiseen kun tunkeutuivat aiheuttamaan vahinkoa elinkeinon harjoittajalle,näistähän osa tarhaajia teki rikosilmoituksen.
    ja jos tarhoilla oli sairaita eläimiä kuvaajat syylistyivät itse silloin eläinrääkkäykseen kun eivät ilmoittaneet välittömästi.eli oma aate muiden terrorisoinnista ja muiden pakotuksesta elämään oman näkemyksensä mukaisesti ajaa näitä "eläinsuojelijoita"ei mikään muu.

    Äänestä

  • norjassakaan kirjoitti:

    muuta ole kuin oma aate ajaa lääkäreitä kuten Suomen työministeri sinnemäkeä joka olisi virastaan huolimatta oman aatteen takia tehnyt Suomeen muutaman kymmenentuhatta työtöntä kirjoitteli muuten asiasta oe.n sivuilla.

    Norjan eläinlääkärien aatteista en tiedä, mutta itsestäänselvästi kyse on siitä, että eläinlääkärit eivät kertakaikkiaan ehdi hoitamaan tarhaeläimiä, koska sairaita on niin paljon. Ainakin Suomessa eläinten lääkitys ja hoito on tarhaajan vastuulla juuri sen takia, koska eläinlääkärien aika ei riitä ja eläinlääkäri tekee vain noin kerran vuodessa tarkastuskäynnin ja on väitetty, että silläkin kertaa eläinlääkäri vain syö tarhaajan kädestä. Muutaman lisäkarvan himossaan jotkut tarhaajat saattavat pitää elossa eläintä, joka sääntöjen mukaan pitäisi lopettaa, koska on aivan selvästi tiedossa, että lääke ei tule puremaan. Siinä sulle aatetta ja eläinlääkärin hoivaa!

    Äänestä

  • minä. kirjoitti:

    muta millä se saadaan sulle perille,koska sairaat eläimet oli eläinlääkärin hoivissa kuvia ei voitu julkaista aiemmin vaan kuvaajat syyllistyivät alan mustamaalaamiseen ja julkisrauhan rikkomiseen kun tunkeutuivat aiheuttamaan vahinkoa elinkeinon harjoittajalle,näistähän osa tarhaajia teki rikosilmoituksen.
    ja jos tarhoilla oli sairaita eläimiä kuvaajat syylistyivät itse silloin eläinrääkkäykseen kun eivät ilmoittaneet välittömästi.eli oma aate muiden terrorisoinnista ja muiden pakotuksesta elämään oman näkemyksensä mukaisesti ajaa näitä "eläinsuojelijoita"ei mikään muu.

    En ymmärrä logiikkaasi: mielestäsi eläimet jo olivat eläinlääkärin hoivassa, mutta kuvaajien olisi silti pitänyt kutsua eläinlääkäri?

    hohhoijaa...

    Äänestä

  • PP kirjoitti:

    Norjan eläinlääkärien aatteista en tiedä, mutta itsestäänselvästi kyse on siitä, että eläinlääkärit eivät kertakaikkiaan ehdi hoitamaan tarhaeläimiä, koska sairaita on niin paljon. Ainakin Suomessa eläinten lääkitys ja hoito on tarhaajan vastuulla juuri sen takia, koska eläinlääkärien aika ei riitä ja eläinlääkäri tekee vain noin kerran vuodessa tarkastuskäynnin ja on väitetty, että silläkin kertaa eläinlääkäri vain syö tarhaajan kädestä. Muutaman lisäkarvan himossaan jotkut tarhaajat saattavat pitää elossa eläintä, joka sääntöjen mukaan pitäisi lopettaa, koska on aivan selvästi tiedossa, että lääke ei tule puremaan. Siinä sulle aatetta ja eläinlääkärin hoivaa!

    11 §
    Sairas tai vahingoittunut eläin

    Eläimen sairastuessa tai vahingoittuessa sille on viipymättä annettava tai hankittava asianmukaista hoitoa. Sairas tai vahingoittunut eläin on tarvittaessa sijoitettava asianmukaiseen tilaan erilleen muista eläimistä. Sairauden tai vamman laadun niin edellyttäessä eläin on lopetettava tai teurastettava.
    4 luku

    katsos kun eläinkin kykenee elämään normia elämää vaikka ilman jalkaa kuten vaikka ihmisetkin.
    jos aktiivijärjestöt väittää jotain se ei tarkoita että se olisitotta,kai olet jo ymmärtänyt mihin ne tähtää propagandallaan?
    se että jollain ketulla on OLLUT välikorvan tulehdus tai punkkeja jonka takia se on ravistellut päätään niin kovasti että korvan hiussuonet on katkennu ei meinaa sitä että eläin ei voisi hoidon jälkeen tpoipua siitä täysin,tosin korvanlehti näyttää aikansa pyöreältä ennenkuin nahkan alle karannut veri kuivuu,sitä voi tapahtua< myös koirilla ja se on täysin hoidettavissa.
    sen sijaan puremat joissa on lähtenyt ihoa paranee itsestään puhdistusaineen avulla joka antaa myös pahalla maulla suojan lisäpureskelua vastaan.yleensä se on on värillistä mutta sitä on saatavana myös värittömänä ihan Suomenkin kaupoista.paraneminen vie sitten sen oman aikansa ei sille mitään voi.
    se että jos joku tarhaaja tekee jotain vastoin lakia ei sitten kuulu millään muotoa viherterroristeille vaan viranomaisille.

    Äänestä

  • PP kirjoitti:

    En ymmärrä logiikkaasi: mielestäsi eläimet jo olivat eläinlääkärin hoivassa, mutta kuvaajien olisi silti pitänyt kutsua eläinlääkäri?

    hohhoijaa...

    Suomessakin?siksihän lääkäriäkään ei kutsuttu tai viranomaisia kun mitään rikosta ei ollut tapahtunut!
    vaan kuvat julkaistiin vasta propaganda mielessä kun nahkat oli jo huutokaupassa.
    eli juuri tämä on se pointti miksi ottaa salaa kuvia eläimistä jotka jo on hoidossa?siksi että saadaan vääristeltyä totuus mieleisekseen ja eritoten omaa aatetta paremmin ajvaksi,eihän sinne voinut kutsua lääkäriä kun eläimet jo oli hoidossa mutta hyviä kuvia niistä kyllä sai kun ei kertonut että ne hoidossa jo ovat!
    kyllä näkee mihin propaganda puree jos et noin pientä asiaa ymmärrä.

    Äänestä

  • sinulle. kirjoitti:

    11 §
    Sairas tai vahingoittunut eläin

    Eläimen sairastuessa tai vahingoittuessa sille on viipymättä annettava tai hankittava asianmukaista hoitoa. Sairas tai vahingoittunut eläin on tarvittaessa sijoitettava asianmukaiseen tilaan erilleen muista eläimistä. Sairauden tai vamman laadun niin edellyttäessä eläin on lopetettava tai teurastettava.
    4 luku

    katsos kun eläinkin kykenee elämään normia elämää vaikka ilman jalkaa kuten vaikka ihmisetkin.
    jos aktiivijärjestöt väittää jotain se ei tarkoita että se olisitotta,kai olet jo ymmärtänyt mihin ne tähtää propagandallaan?
    se että jollain ketulla on OLLUT välikorvan tulehdus tai punkkeja jonka takia se on ravistellut päätään niin kovasti että korvan hiussuonet on katkennu ei meinaa sitä että eläin ei voisi hoidon jälkeen tpoipua siitä täysin,tosin korvanlehti näyttää aikansa pyöreältä ennenkuin nahkan alle karannut veri kuivuu,sitä voi tapahtua< myös koirilla ja se on täysin hoidettavissa.
    sen sijaan puremat joissa on lähtenyt ihoa paranee itsestään puhdistusaineen avulla joka antaa myös pahalla maulla suojan lisäpureskelua vastaan.yleensä se on on värillistä mutta sitä on saatavana myös värittömänä ihan Suomenkin kaupoista.paraneminen vie sitten sen oman aikansa ei sille mitään voi.
    se että jos joku tarhaaja tekee jotain vastoin lakia ei sitten kuulu millään muotoa viherterroristeille vaan viranomaisille.

    Toivottavasti viet lakipykälät tarhaajillekin ja tässä vielä lisää:

    - - - - - - - - -

    4 §
    Eläinten pitopaikka
    Eläimen pitopaikan on oltava riittävän tilava, suojaava, valoisa, puhdas ja turvallinen sekä muutoinkin tarkoituksenmukainen ottaen huomioon kunkin eläinlajin tarpeet. Eläimen pitäminen tarpeetonta kärsimystä tuottavalla tavalla on kielletty.

    - - - - - - - - -

    Jos häkki on turvallinen niin miten eläin voi kuitenkin päästä vammautumaan niin, että menettää jalkansa?
    Ja entäs "riittävän tilava", "suojaava", "kunkin eläinlajin tarpeet"...???

    Äänestä

  • ne olleet kirjoitti:

    Suomessakin?siksihän lääkäriäkään ei kutsuttu tai viranomaisia kun mitään rikosta ei ollut tapahtunut!
    vaan kuvat julkaistiin vasta propaganda mielessä kun nahkat oli jo huutokaupassa.
    eli juuri tämä on se pointti miksi ottaa salaa kuvia eläimistä jotka jo on hoidossa?siksi että saadaan vääristeltyä totuus mieleisekseen ja eritoten omaa aatetta paremmin ajvaksi,eihän sinne voinut kutsua lääkäriä kun eläimet jo oli hoidossa mutta hyviä kuvia niistä kyllä sai kun ei kertonut että ne hoidossa jo ovat!
    kyllä näkee mihin propaganda puree jos et noin pientä asiaa ymmärrä.

    Koska mielestäsi tarhakuvissa ei näy laittomuuksia tai väärää niin mitähän niissä ei silti saisi näkyä, ettet nimittäisi niitä perättömiksi propagandakuviksi ja manipuloiduiksi.
    Kuvissa näkyy todellisuutta turkistarhojen sairaista ja vammautuneista eläimistä ja olivat eläimet hoidossa tai ei tai olivat kuvat otettu vaikka vuoden välein ties miten monelta tarhalta niin mun silmissäni kuvat on JÄRKYTTÄVIÄ, enkä todellakaan ole ainoa. En voi mitenkään ymmärtää, että joku ihminen voi rahastaa eläimen kärsimyksellä ja jo pelkkä terveenkin eläimen näkeminen minimaallisessa häkissä on mielestäni osoitus tarhauksen äärimmäisen alhaisesta eettisestä tasosta.

    Toivottavasti kuvaajat pääsevät jatkossa tarhoille päiväsaikaan tarhaajan luvalla.

    Äänestä

  • minä. kirjoitti:

    sentään tiedän mitä ala on enkä usko aktivistiterroristien propagandaan kuten sinä.

    Eläinaktivistit eivä todellakaan härnäile tarhaeläimiä näitä kuvatessa. Haavat saattavat näyttää tuoreilta sen takia, että niihin ei kiinnitetä huomiota jonka seurauksena haava ei pysty parenemaan niissä olosuhteissa mitä eläimille tarjotan. On täysin väärin muunnella vastauksia ja yrittää pukata niitä aktivistien päälle. Minä kyllä tiedän täysin mitä tarhoissa tälläkin hetkellä tapahtuu, tuttuni ansiosta. Hän työskenteli jonkin aikaa ja kertoi mitä kauheampia asioita, lainkaan suurentelematta, päinvastoin.
    Osa ketuista oli halvaantuneita, eihän niitä tietenkään lopetettu, rahahan siinä kyseessä oli. Osalta taas kiskottiin jalat irti jos nämä verkkoon sattuivat kiinni jäämään. Kaikki nämä asiat ovat täysin eläinten moraalia vastaan ja kuvastaa vain ihmisen pahuutta. Onneksi on niitä jotka tajuavat jotain eläintenoikeuksista kun eduskunta ja muut ´ylhäällä olevat ihmiset´ tuntuvat olevan sokeita. Lisäksi maailmaan mahtu selaisia olentoja jotka eivät vähääkään pidä eläintä elävänä olentona ja käyttävän heistä jopa ´materiaali´ nimitystä. Se on sitten siinä että mihin lahkoon tahtoo kuulua, niihin jotka peittävät silmänsä toisen rodun kärsimyksiltä vai niihin jotka osaavat katsoa toista lajia samanarvoisesti.

    Äänestä

  • UPDATE_8735185 kirjoitti:

    tietosi peräti kuulopuheisiin,eihän se sulle koskaan mitään pajunköyttä syöttäny,eihän?
    minä sentään tiedän mitä tarhan arkeen kuuluu jo sen pesrusteella että olen työskennellyt alalla monta vuotta.
    olen muuten nöhnyt senkin että haavat paranee ihan hyvin kun niiden annetaan parantua rauhassa,ne paranee siellä ihan yhtä hyvin kuin muillakin eläimillä.
    ei siellä tarhoilla ole yhdeltäkään eläimeltä jalkoja irti kiskotti jos tuttusi ei sitä ole yksittäisenä työntekijänä tehnyt ja silläpä sai tarhalta lähteäkin ja nyt levittelee perättömiä kateuksissaan ja kostonhalussaan.:D

    kato niistä eläimistä valitaan nahoituksen yhteydessä vielä mahdollisia siitoseläimiä ja kertomasi repiminen ei tässä asiassa oikein palvele tarhaajaa,jalatonta kun ei pysty siitokseen jättämään olipa se muuten kuin hyvä ja arvokas eläin tahansa.

    taidatkin olla jokin trolli?heistä käytetään ihmisistä ei eläimistä eläimistä käytetään muotoja ne,niistä.
    mene sinä nukkumaan ensi yöksi koirankoppiin jos tunnet olevasi koiran kanssa samanarvoinen?

    Äänestä

  • PP kirjoitti:

    Koska mielestäsi tarhakuvissa ei näy laittomuuksia tai väärää niin mitähän niissä ei silti saisi näkyä, ettet nimittäisi niitä perättömiksi propagandakuviksi ja manipuloiduiksi.
    Kuvissa näkyy todellisuutta turkistarhojen sairaista ja vammautuneista eläimistä ja olivat eläimet hoidossa tai ei tai olivat kuvat otettu vaikka vuoden välein ties miten monelta tarhalta niin mun silmissäni kuvat on JÄRKYTTÄVIÄ, enkä todellakaan ole ainoa. En voi mitenkään ymmärtää, että joku ihminen voi rahastaa eläimen kärsimyksellä ja jo pelkkä terveenkin eläimen näkeminen minimaallisessa häkissä on mielestäni osoitus tarhauksen äärimmäisen alhaisesta eettisestä tasosta.

    Toivottavasti kuvaajat pääsevät jatkossa tarhoille päiväsaikaan tarhaajan luvalla.

    määrästä ja koosta riippuen sanotaan nyt vaikka 10 tarhaa ja jokaisella 40 000 eläintä löytyy sieltä seasta aina muutama viallinen eläin ja kun nämä ympätään tälläaisiksi propagandakuviksi kuten on ollut puhetta niin tiedät kyllä lopputuloksen.
    ja vielä monena vuotena eikä yhtenäkään tehty eläinrääkkäys ilmoitusta?aika rääkkääjiä aktiivit on.
    tosin eihän siellä ollut mitään ilmoitettavaakaan eläimet kun oli ilmeisesti näissäkin tapauksissa hoidossa niin juoni olisi paljastunut lääkärin tullessa paikalle.

    häkki on eläimelle sopivan kokoinen sen määrittää laki.ja vastahan se Suomessakin kasvoi,tosin niin ne kasvaa jalostetut eläimetkin eli ei se suhde eläimen ja häkin koossa juuri mikskään muutu.

    kuvaajilla ei ole tarhoille mitään asiaa päiväsaikaankaan kun eläimet ovat puolivillejä jotka eivät siedä ulkopuolisia siellä norkoilemassa,se on määritelty laissakin usko nyt hyvä ihminen.ja kuka tarhalleen haluaisi rikollisia ottaa kuvailemaan kun aktiivitkin on mitä on eikä se tavoite siitä miksikään muutu niin se on aivan turhaa.
    kai muistat mikä aktivistien perimmäinen tavoite on?

    saada suomesta lopetetuksi eläintuotanto ja eläinperäisten tuotteiden tuotanto kokonaan,sillä toiminnalla ei ole mitään tekemistä eläinten suojelun kanssa ja nämä salakuvat kaikista tuotanto eläinsuunnista ajavat vain ja ainoastaan tuota yhtä tavoitetta.
    aktvisti =narsisti joka yrittää pakottaa muut ihmiset elämään oman näkemyksensä mukaisesti jopa syömään ja pukeutumaan vapaassa maassa omien näkökantojensa mukaisesti,luepa miten ne tyrkyttää kasvisruokavaliotaan omilla sivuillaan ja kangaskenkiä sun muta samaan aikaan kun ovat sinunki rahojasi vailla omiin tarkoituksiinsa.

    mieti sitäkin turun tapausta meinasivat polttaa koko kerrostalollisen ihmisiä,miten se olisi edistänyt eläinten suojelua?!?!?!
    tarhaajien asiat ei kuulu kun tarhaajille ja viranomaisille sinne on turha tulla ulkopuolisten jakamaan mutu viisauttaan.

    Äänestä

  • PP kirjoitti:

    Toivottavasti viet lakipykälät tarhaajillekin ja tässä vielä lisää:

    - - - - - - - - -

    4 §
    Eläinten pitopaikka
    Eläimen pitopaikan on oltava riittävän tilava, suojaava, valoisa, puhdas ja turvallinen sekä muutoinkin tarkoituksenmukainen ottaen huomioon kunkin eläinlajin tarpeet. Eläimen pitäminen tarpeetonta kärsimystä tuottavalla tavalla on kielletty.

    - - - - - - - - -

    Jos häkki on turvallinen niin miten eläin voi kuitenkin päästä vammautumaan niin, että menettää jalkansa?
    Ja entäs "riittävän tilava", "suojaava", "kunkin eläinlajin tarpeet"...???

    on sen jalan vienyt?
    häkki ei tuota millään tavoin ketulle sen enempää kärsimystä kuin millekään muulle häkkieläimelle ja niitähän löydät vertailukohdiksi ja vielä pitempi ikäisiä mitä kettu.
    kyllä,häkki on riittävän tilava ottaen huomioon eläimen käyttötarkoituksen ja eliniän.
    ei se lehmä tai sika siellä parressaan sen isommassa ole ja hyvin tulevat toimeen,ovat vielä lehmät pitempi ikäisiä mitä ketut ja siat.

    häkki antaa suojan säätä eli sadetta ja aurinkoa vastaan eli se on tarhalla jalostetun eläimen reviiri josta se ei mielellään lähde pois.lisäksi minkillä on puruilla täytetty pesäkoppi häkin yhteydessä.
    kuten sanoin jo aiemmin on tarhaeläimet yli satavuotisen jalostuksen tuloksena saatu sellaiseksi että niiden vaistot on hämärtyneet kuten koirallakin eli tarhalla häkkiin syntynyt eläin ei tiedä isommasta vapaudesta eikä sitä voi koskaan kaivatakaan,tämän puolesta puhuu se että jos ketun häkki on yöllä auennut se ei ole sieltä velttämättä lähtenyt minnekään jos se ei ole pudonnut.ja häkit on sen verran korkealla että kettu ei sinne takaisin itse pääse niin tämä pudonnut eläin yleensä hakeutuu koko ajan siihen samaan varjotaloon ja saman häkin alle mistä se on lähtenyt.
    senkin olen nähnyt omin silmin,minkä takia muuten aktiivien sivusto ei kerro tällaisesta käytöksestä?

    lisäksi minun ei tarvi viedä lakipykäliä yhtään kellekään vaan tarhaajat tietävät nämä asiat paremmin mitä minä joka olen vain alalla töissä enkä tarhaaja itse.
    se jalan menetys muuten voi olla ihan synnynnäinen tai johtua pentujen välisistä tappeluista,myös emo voi häirittynä tappaa tai vahingoittaa pentujaan jos et vielä ole sattunut tietämään...???mutta sekään ei poikkea millään muotoa tavan petoeläimen käytöksestä.savannillahan näin käy alinomaan ja näin käy samoin myös Suomalaisessa luonnossa.

    häkki on puhdas pitopaikka karvaiselle eläimellekute turkiseläimet,lisäksi se onhygieeninen eli eläimen terveyttä ajatellen tehty sille ei tule loisia sen iho pysyy puhtaana sille ei tule tulehduksia toisin mitä kävisi jos eläin olisi maapohjaisessa häkissä

    Äänestä

  • häkki kirjoitti:

    "häkki ei tuota millään tavoin ketulle sen enempää kärsimystä kuin millekään muulle häkkieläimelle ja niitähän löydät vertailukohdiksi ja vielä pitempi ikäisiä mitä kettu.

    ei se lehmä tai sika siellä parressaan sen isommassa ole ja hyvin tulevat toimeen,ovat vielä lehmät pitempi ikäisiä mitä ketut ja siat."

    Terävästi päättelet logiikallasi, että kun jotain eläintä kutsutaan häkkieläimeksi - eli sen elinpiiri on rajattu häkkiin - on se sen luontainen elinympäristö, joten se on yhtä tyytyväinen kuin vaikka villi lajitoverinsa.

    "häkki antaa suojan säätä eli sadetta ja aurinkoa vastaan eli se on tarhalla jalostetun eläimen reviiri josta se ei mielellään lähde pois.lisäksi minkillä on puruilla täytetty pesäkoppi häkin yhteydessä.

    senkin olen nähnyt omin silmin,minkä takia muuten aktiivien sivusto ei kerro tällaisesta käytöksestä?"

    Jo toi satavuotisen jalostuksen hokeminen pistää korviin kun häkkitarhausta ei ole edes harjoitettu näin kauaa, vielä 80-luvulla pyydystettiin villejä kettuja tarhattaviksi. Oletko kuullut tosta suuremmasta jalostusprojektista jota kutsutaan evoluutioksi?
    Jos ketulle tai minkille on vuosimiljoonien aikana kehittyneet vaistot, vietit ja tarpeet eivät ne mihinkään katoa muutamassa kymmenessä vuodessa, vaikka kuinka apaattisia yksilöitä siitoksessa käytettäisikään.
    En ole varma oletko kuullut, että koira polveutuu sudesta, mutta vaikka koiraa on "jalostettu" ja jalostettu enemmän kuin "sata vuotta" ja rotuja on laidasta laitaan, toisten tarvitessa enemmän virikkeitä kuin toisten, ei kukaan kiellä, ettei koiralla olisi tallella sisällään sen susimenneisyydestä periytyviä luontaisia tarpeita käyttäytyä lajilleen tyypillisesti, vaikka ne hiukan hämärtyneet ovatkin - sekä jokaiselle elävälle, tuntevalle ja älyn omaavalle eläimelle ominaisia perustarpeita kuten esim. liikkua, tuntea nautintoa ja tyydytystä, sekä elää virikkeistä ja hyvää elämää.
    Olen nähnyt miten vähävirikkeiseksi jalostettu koirayksilö on muuttunut liian vähäisen liikunnan ja virikkeiden puuttuessa uteliaasta ja terhakasta koiranpennusta selvästi elämänsä valon silmistään kadottaneeksi apaattiseksi sohvaperunaksi.
    Ja tämä kaikki tapahtui vaikka koiraa ei pidetty vuorokaudet ympäri pienessä häkissä, ja vaikka kyseessä ei ollut "sata vuotta" jalostettu villieläin vaan tuhansia ja tuhansia vuosia ihmisen rinnalla kulkenut kesy eläin.
    Miten kuvittelet, että elämänhalunsa menettänyt apaattinen kettu, joka on ollut häkkinsä ulkopuolella vain kun se on niskavilloistaan nostettu tarhaajan tarkisteltavaksi osaa tiedostaa vapauden mahdollisuuden, että olisi maailma jossa se ei joutuisi vain olemaan paikallaan kuten se on joutunut koko sen astisen elämänsä olemaan.
    Tuskin vastaavissa olosuhteissa kasvanut ihminenkään, vain juoksisi metsään vapauteen, vaan pikemminkin hämmennyksen vallassa pysyttelisi häkkinsä luona.

    "lisäksi minun ei tarvi viedä lakipykäliä yhtään kellekään vaan tarhaajat tietävät nämä asiat paremmin mitä minä joka olen vain alalla töissä enkä tarhaaja itse."

    Uskon, että sulla kuitenkin ihan aito tarhaajan sydän, ja aivotoimintakin näemmä "kuismatyylistä" vajaata, mutta intohimoista.

    "häkki on puhdas pitopaikka karvaiselle eläimellekute turkiseläimet,lisäksi se onhygieeninen eli eläimen terveyttä ajatellen tehty sille ei tule loisia sen iho pysyy puhtaana sille ei tule tulehduksia toisin mitä kävisi jos eläin olisi maapohjaisessa häkissä"

    Tai luonnossa... Onneksi se syntyi ihmishuomaan hygieniseen häkkiin, ei anneta sellaisten sivuseikkojen kuten, että sen elämä on puuduttavan tylsä, lyhyt ja tarkoitukseton kärsimys jonkun kylmäsydämisen ihmisen ahneuden vuoksi, häiritä.

    Äänestä

  • tarhojen kirjoitti:

    määrästä ja koosta riippuen sanotaan nyt vaikka 10 tarhaa ja jokaisella 40 000 eläintä löytyy sieltä seasta aina muutama viallinen eläin ja kun nämä ympätään tälläaisiksi propagandakuviksi kuten on ollut puhetta niin tiedät kyllä lopputuloksen.
    ja vielä monena vuotena eikä yhtenäkään tehty eläinrääkkäys ilmoitusta?aika rääkkääjiä aktiivit on.
    tosin eihän siellä ollut mitään ilmoitettavaakaan eläimet kun oli ilmeisesti näissäkin tapauksissa hoidossa niin juoni olisi paljastunut lääkärin tullessa paikalle.

    häkki on eläimelle sopivan kokoinen sen määrittää laki.ja vastahan se Suomessakin kasvoi,tosin niin ne kasvaa jalostetut eläimetkin eli ei se suhde eläimen ja häkin koossa juuri mikskään muutu.

    kuvaajilla ei ole tarhoille mitään asiaa päiväsaikaankaan kun eläimet ovat puolivillejä jotka eivät siedä ulkopuolisia siellä norkoilemassa,se on määritelty laissakin usko nyt hyvä ihminen.ja kuka tarhalleen haluaisi rikollisia ottaa kuvailemaan kun aktiivitkin on mitä on eikä se tavoite siitä miksikään muutu niin se on aivan turhaa.
    kai muistat mikä aktivistien perimmäinen tavoite on?

    saada suomesta lopetetuksi eläintuotanto ja eläinperäisten tuotteiden tuotanto kokonaan,sillä toiminnalla ei ole mitään tekemistä eläinten suojelun kanssa ja nämä salakuvat kaikista tuotanto eläinsuunnista ajavat vain ja ainoastaan tuota yhtä tavoitetta.
    aktvisti =narsisti joka yrittää pakottaa muut ihmiset elämään oman näkemyksensä mukaisesti jopa syömään ja pukeutumaan vapaassa maassa omien näkökantojensa mukaisesti,luepa miten ne tyrkyttää kasvisruokavaliotaan omilla sivuillaan ja kangaskenkiä sun muta samaan aikaan kun ovat sinunki rahojasi vailla omiin tarkoituksiinsa.

    mieti sitäkin turun tapausta meinasivat polttaa koko kerrostalollisen ihmisiä,miten se olisi edistänyt eläinten suojelua?!?!?!
    tarhaajien asiat ei kuulu kun tarhaajille ja viranomaisille sinne on turha tulla ulkopuolisten jakamaan mutu viisauttaan.

    Mielestäsi siis kuvaajat olisivat syypäitä turkistarhojen eläinsuojelurikkomuksiin, jos sellaisia löytyy ja tarhaajat alaisineen olisivat täysin syyttömiä? Sellainen tilanne tosiaan on joissakin rikoksissa, että itse teon tekijä jätetään rankaisematta mielentilatutkimuksen jälkeen syyntakeettomana, joten jos se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin vastuun rehellinen kantaminen niin okei.
    Minulle on myös selvinnyt, miksi tarhoilta löytyi niin kamalaa kuvamateriaalia: ehkä muutkin alalla työskentelevät käyttävät kaiken aikansa Suomi24- ym. palstoilla karva-aatteensa levittämiseen ja alan viimeisimpäänkin munaamiseen. Ihan ok, mutta en aio viedä aikaasi eläinten hoidolta ja siksi lopetan kirjoitteluni tähän.

    olla aktivistiti mutta onneksi tälle sentään saatiin tuomio,miten lie käynee sille toiselle.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010042711547303_uu.shtml

    Äänestä

  • Errorivapaavyöhyke kirjoitti:

    "häkki ei tuota millään tavoin ketulle sen enempää kärsimystä kuin millekään muulle häkkieläimelle ja niitähän löydät vertailukohdiksi ja vielä pitempi ikäisiä mitä kettu.
    kyllä,häkki on riittävän tilava ottaen huomioon eläimen käyttötarkoituksen ja eliniän.
    ei se lehmä tai sika siellä parressaan sen isommassa ole ja hyvin tulevat toimeen,ovat vielä lehmät pitempi ikäisiä mitä ketut ja siat."

    Terävästi päättelet logiikallasi, että kun jotain eläintä kutsutaan häkkieläimeksi - eli sen elinpiiri on rajattu häkkiin - on se sen luontainen elinympäristö, joten se on yhtä tyytyväinen kuin vaikka villi lajitoverinsa.

    "häkki antaa suojan säätä eli sadetta ja aurinkoa vastaan eli se on tarhalla jalostetun eläimen reviiri josta se ei mielellään lähde pois.lisäksi minkillä on puruilla täytetty pesäkoppi häkin yhteydessä.
    kuten sanoin jo aiemmin on tarhaeläimet yli satavuotisen jalostuksen tuloksena saatu sellaiseksi että niiden vaistot on hämärtyneet kuten koirallakin eli tarhalla häkkiin syntynyt eläin ei tiedä isommasta vapaudesta eikä sitä voi koskaan kaivatakaan,tämän puolesta puhuu se että jos ketun häkki on yöllä auennut se ei ole sieltä velttämättä lähtenyt minnekään jos se ei ole pudonnut.ja häkit on sen verran korkealla että kettu ei sinne takaisin itse pääse niin tämä pudonnut eläin yleensä hakeutuu koko ajan siihen samaan varjotaloon ja saman häkin alle mistä se on lähtenyt.
    senkin olen nähnyt omin silmin,minkä takia muuten aktiivien sivusto ei kerro tällaisesta käytöksestä?"

    Jo toi satavuotisen jalostuksen hokeminen pistää korviin kun häkkitarhausta ei ole edes harjoitettu näin kauaa, vielä 80-luvulla pyydystettiin villejä kettuja tarhattaviksi. Oletko kuullut tosta suuremmasta jalostusprojektista jota kutsutaan evoluutioksi?
    Jos ketulle tai minkille on vuosimiljoonien aikana kehittyneet vaistot, vietit ja tarpeet eivät ne mihinkään katoa muutamassa kymmenessä vuodessa, vaikka kuinka apaattisia yksilöitä siitoksessa käytettäisikään.
    En ole varma oletko kuullut, että koira polveutuu sudesta, mutta vaikka koiraa on "jalostettu" ja jalostettu enemmän kuin "sata vuotta" ja rotuja on laidasta laitaan, toisten tarvitessa enemmän virikkeitä kuin toisten, ei kukaan kiellä, ettei koiralla olisi tallella sisällään sen susimenneisyydestä periytyviä luontaisia tarpeita käyttäytyä lajilleen tyypillisesti, vaikka ne hiukan hämärtyneet ovatkin - sekä jokaiselle elävälle, tuntevalle ja älyn omaavalle eläimelle ominaisia perustarpeita kuten esim. liikkua, tuntea nautintoa ja tyydytystä, sekä elää virikkeistä ja hyvää elämää.
    Olen nähnyt miten vähävirikkeiseksi jalostettu koirayksilö on muuttunut liian vähäisen liikunnan ja virikkeiden puuttuessa uteliaasta ja terhakasta koiranpennusta selvästi elämänsä valon silmistään kadottaneeksi apaattiseksi sohvaperunaksi.
    Ja tämä kaikki tapahtui vaikka koiraa ei pidetty vuorokaudet ympäri pienessä häkissä, ja vaikka kyseessä ei ollut "sata vuotta" jalostettu villieläin vaan tuhansia ja tuhansia vuosia ihmisen rinnalla kulkenut kesy eläin.
    Miten kuvittelet, että elämänhalunsa menettänyt apaattinen kettu, joka on ollut häkkinsä ulkopuolella vain kun se on niskavilloistaan nostettu tarhaajan tarkisteltavaksi osaa tiedostaa vapauden mahdollisuuden, että olisi maailma jossa se ei joutuisi vain olemaan paikallaan kuten se on joutunut koko sen astisen elämänsä olemaan.
    Tuskin vastaavissa olosuhteissa kasvanut ihminenkään, vain juoksisi metsään vapauteen, vaan pikemminkin hämmennyksen vallassa pysyttelisi häkkinsä luona.

    "lisäksi minun ei tarvi viedä lakipykäliä yhtään kellekään vaan tarhaajat tietävät nämä asiat paremmin mitä minä joka olen vain alalla töissä enkä tarhaaja itse."

    Uskon, että sulla kuitenkin ihan aito tarhaajan sydän, ja aivotoimintakin näemmä "kuismatyylistä" vajaata, mutta intohimoista.

    "häkki on puhdas pitopaikka karvaiselle eläimellekute turkiseläimet,lisäksi se onhygieeninen eli eläimen terveyttä ajatellen tehty sille ei tule loisia sen iho pysyy puhtaana sille ei tule tulehduksia toisin mitä kävisi jos eläin olisi maapohjaisessa häkissä"

    Tai luonnossa... Onneksi se syntyi ihmishuomaan hygieniseen häkkiin, ei anneta sellaisten sivuseikkojen kuten, että sen elämä on puuduttavan tylsä, lyhyt ja tarkoitukseton kärsimys jonkun kylmäsydämisen ihmisen ahneuden vuoksi, häiritä.

    "joten se on yhtä tyytyväinen kuin vaikka villi lajitoverinsa."
    kai nyt sentään erotat villieläimen ja tuotanto eläimen toisistaan?:)
    ihan turha sinun on verrata koiraa ja kettua toisiinsa jalostuksessa kun niitä on koko ajan jalostettu eri käyttötarkoituksiin:)
    mitä muuten luulet niiden minkkien olleen mitkä tänne ulkoa tuotiin aikanaan ei ne mitään villejä olleet:)ihan ulkomaisilta tarhoilta tuotuja ja siellä jo jalostettuja eli jalostuksen historia lienee pitempikin mitä tuo sata vuotta
    sama asia muiden turkiseläinten kohdalla.:)
    "Uskon, että sulla kuitenkin ihan aito tarhaajan sydän, ja aivotoimintakin näemmä "kuismatyylistä" vajaata, mutta intohimoista."mitä mahtanet tuolla tarkoittaa?
    voitko muuten näyttää lausumasi toteen?
    ettei palais tunteet vähän kovilla joko olet harkinnut iskun tekemistä elinkenon harjoittajaa vastaan,muista siinä tapapuksessa varmistaa että isillä on tarpeeksi rahaa ja se on halukas maksamaan.:)

    tarhakettu ei menesty luonnossa tiedät sen tarhaiskujen seurauksena itsekin.ja ihan turha taas veetailla villiä ja puolikesyä tarhaeläintä toisiinsa ne on kasi aivan eri asiaa.kyllä ne on apaattisia kun häntä heiluu kun ohi kulkee tai selällään makailevat ja juttelevat toisilleen,mutta ei enää pitkääkään niin niistä tulee turkiksia.suosittelen sullekin,mieluummin se iski sen turkin maksaa kuin sitä häpeää rikollisesta toiminnasta elinkeinon harjoittajaa vastaan.:)

    Äänestä

  • PP kirjoitti:

    Mielestäsi siis kuvaajat olisivat syypäitä turkistarhojen eläinsuojelurikkomuksiin, jos sellaisia löytyy ja tarhaajat alaisineen olisivat täysin syyttömiä? Sellainen tilanne tosiaan on joissakin rikoksissa, että itse teon tekijä jätetään rankaisematta mielentilatutkimuksen jälkeen syyntakeettomana, joten jos se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin vastuun rehellinen kantaminen niin okei.
    Minulle on myös selvinnyt, miksi tarhoilta löytyi niin kamalaa kuvamateriaalia: ehkä muutkin alalla työskentelevät käyttävät kaiken aikansa Suomi24- ym. palstoilla karva-aatteensa levittämiseen ja alan viimeisimpäänkin munaamiseen. Ihan ok, mutta en aio viedä aikaasi eläinten hoidolta ja siksi lopetan kirjoitteluni tähän.

    siitä että tarhan asiat ei olekaan niinkuin aktivistit kertovat on kuitenkin sullakin nyt mielessä,sieltä se aikaa myöten sitten kasvattaa sitä älyä kuten eräälle alkuperäisitä kettutytöistä,ei pyöri enää narsistien piireissä vaan elää elämäänsä perheellisenä ja normaalina.
    sullakin se toisten asioihin puuttuminen ja vaatiminen muita elämään omien näkemystesi mukaan tulee todennäköisesti olemaan sitä nuoruuden uhmaa mikä aikanaan karisee pois,onneksi.
    se että täällä kirjoitan muutaman viesti päivittäin ei minun eläinten hoitoon vaikuta millään tavoin mullakin kun sattuu olemaan samat oikeudet taukoihin ja vapaa aikaan kun muillakin työntekijöillä,senkin tulet aikanaan huomaamaan kun siirryt työelämään:)

    Äänestä

  • nenässä,syö pois kirjoitti:

    "joten se on yhtä tyytyväinen kuin vaikka villi lajitoverinsa."
    kai nyt sentään erotat villieläimen ja tuotanto eläimen toisistaan?:)
    ihan turha sinun on verrata koiraa ja kettua toisiinsa jalostuksessa kun niitä on koko ajan jalostettu eri käyttötarkoituksiin:)
    mitä muuten luulet niiden minkkien olleen mitkä tänne ulkoa tuotiin aikanaan ei ne mitään villejä olleet:)ihan ulkomaisilta tarhoilta tuotuja ja siellä jo jalostettuja eli jalostuksen historia lienee pitempikin mitä tuo sata vuotta
    sama asia muiden turkiseläinten kohdalla.:)
    "Uskon, että sulla kuitenkin ihan aito tarhaajan sydän, ja aivotoimintakin näemmä "kuismatyylistä" vajaata, mutta intohimoista."mitä mahtanet tuolla tarkoittaa?
    voitko muuten näyttää lausumasi toteen?
    ettei palais tunteet vähän kovilla joko olet harkinnut iskun tekemistä elinkenon harjoittajaa vastaan,muista siinä tapapuksessa varmistaa että isillä on tarpeeksi rahaa ja se on halukas maksamaan.:)

    tarhakettu ei menesty luonnossa tiedät sen tarhaiskujen seurauksena itsekin.ja ihan turha taas veetailla villiä ja puolikesyä tarhaeläintä toisiinsa ne on kasi aivan eri asiaa.kyllä ne on apaattisia kun häntä heiluu kun ohi kulkee tai selällään makailevat ja juttelevat toisilleen,mutta ei enää pitkääkään niin niistä tulee turkiksia.suosittelen sullekin,mieluummin se iski sen turkin maksaa kuin sitä häpeää rikollisesta toiminnasta elinkeinon harjoittajaa vastaan.:)

    ""joten se on yhtä tyytyväinen kuin vaikka villi lajitoverinsa."
    kai nyt sentään erotat villieläimen ja tuotanto eläimen toisistaan?:)"

    Erotan, villieläin on eläin jolle ihminen ei ole vielä keksinyt tuotantotapoja. Keinotekoinen termi oikeuttamaan eläimen kohtelua, ei mikään luojan/luonnonluoma nimi tuo "tuotantoeläin".

    "ihan turha sinun on verrata koiraa ja kettua toisiinsa jalostuksessa kun niitä on koko ajan jalostettu eri käyttötarkoituksiin:)"

    Vertaan vain niiltä osin kuin se on aiheellista valaistaakseni asiaa jota koitan todistaa, muuten en koiraa ja villieläintä vertaa keskenään.
    Kettua jalostaessa tietääkseni on kiinnitetty huomio mahdollisimman apaattisiin, hyvän terveydentilan omaaviin sekä ison koon ja laadukkaan turkispeitteen omaamiin yksilöihin.

    "mitä muuten luulet niiden minkkien olleen mitkä tänne ulkoa tuotiin aikanaan ei ne mitään villejä olleet:)ihan ulkomaisilta tarhoilta tuotuja ja siellä jo jalostettuja eli jalostuksen historia lienee pitempikin mitä tuo sata vuotta
    sama asia muiden turkiseläinten kohdalla.:)"

    Mitenkään omaamatta varmaa tietoa asiasta syrjäytti tarhaus loukut ja pyydykset vasta 20-30-luvulla. Saattaa olla, että joku on tarhannut aiemminkin.

    ""Uskon, että sulla kuitenkin ihan aito tarhaajan sydän, ja aivotoimintakin näemmä "kuismatyylistä" vajaata, mutta intohimoista."mitä mahtanet tuolla tarkoittaa?"

    Viittaan palstalla pyörivään tarhausasian, ynnä muun suojeluasian äänekkääseen vastustajaan, joka ei saanut oikeinkirjoituksesta kansakoulussa koskaan varmasti välttävää parempaa numeroa, ja jonka argumentointikyky rajoittuu hokemiin, ja niiden puuduttavaan toistoon, mitään älyyn viittaavaa en ole hänessä havainnut.
    Kuisma oli haulikolla aktivisteja ampunut tarhaaja joka ei loistanut hänkään.

    "ettei palais tunteet vähän kovilla joko olet harkinnut iskun tekemistä elinkenon harjoittajaa vastaan,muista siinä tapapuksessa varmistaa että isillä on tarpeeksi rahaa ja se on halukas maksamaan.:)"

    Kuka on väittänyt, että kannatan iskuja?

    "tarhakettu ei menesty luonnossa tiedät sen tarhaiskujen seurauksena itsekin.ja ihan turha taas veetailla villiä ja puolikesyä tarhaeläintä toisiinsa ne on kasi aivan eri asiaa.kyllä ne on apaattisia kun häntä heiluu kun ohi kulkee tai selällään makailevat ja juttelevat toisilleen,mutta ei enää pitkääkään niin niistä tulee turkiksia.suosittelen sullekin,mieluummin se iski sen turkin maksaa kuin sitä häpeää rikollisesta toiminnasta elinkeinon harjoittajaa vastaan.:)"

    Ai, oikein hännät heiluvat ja jutustelevat toisilleen, sullahan mukava tarha, oikea lepokoti.
    Kai ne muistavat kiittää ylläpidosta kun työnnät "sähködildon" niiden vaginaan tai persereikään?

    "Vertaan vain niiltä osin kuin se on aiheellista valaistaakseni asiaa jota koitan todistaa, muuten en koiraa ja villieläintä vertaa keskenään."
    no mitä sinä tarhaeläimiä siihen vertailuusi sotket kerta villieläimistä ja koirista puhut.
    tarhakettu kun ei satu olemaan villiä lähelläkään.

    loppuko vastaukset kun aloit arvostelemaan?
    katso kertaus on opintojen äiti joka tartuttaa suulekin asiat peremmin päähän,mitä luulet että aktivistien kuvien seassa tekevät söpöt kuvat normi pennuista ja sitten otetaan esille vaurioitunut sairas eläin,kato sillä on se psykologinen vaikutus etä sulla tulis sääli niitä eläimiä ja sitten syytetään tarhaajaa joka todellisuudessa on hankkinut niille eläimille hoitoa toisin kuin aktivistit antavat ymmärtää,on tuo se toisto näkynyt sinuunkin uppoavan hyvin:)
    kuisma teki oikein kun suojeli omaisuuttaan rikolliselta,ja älykkäämpi se on mitä sinä on sentään itsensä elättänyt normaalilla työllä ja maksanut veroissa sinunkin elämääsi:)
    kettupoika purmosta ei sen sijaan ole Suomessa tainnut sen jälkeen näkyä:Dtiesitkö muuten että animalian toiminnaohjaaja on näiden kettutyttöjen hyvä tuttu ja purmosen entinen heila?
    ja kuinka ollakaan niinkin laillisesti toimiva on ollut perustamassa oe.tä.

    "Ai, oikein hännät heiluvat ja jutustelevat toisilleen, sullahan mukava tarha, oikea lepokoti.
    Kai ne muistavat kiittää ylläpidosta kun työnnät "sähködildon" niiden vaginaan tai persereikään? "

    niin heiluvat ja eläimillä on hyvä olla toisin kuin aktiivien vieraillessa ja sen jälkeen.
    hyvin kiittävät antavat turkkinsa kiitokseksi hyvästä elämästä jonka aikana niitä ei ole rääkännyt kuin korkeintaan aktivistit.
    muuten sitä puikkoa ei lopetuksessa todellakaan työnnetä kun sinne rektaaliin ja suuhun ja sitten painetaan nappia ja lopetetaan eläin aivan kuten kuuluukin.

    Äänestä

  • söit herneen? kirjoitti:

    "loppuko vastaukset kun aloit arvostelemaan?"

    Kuin edes tietäisi miksi edes vaivautua vastaamaan kaltaisellesi?
    Mitäköhän tuo sun jatkuva nälvintä, typerine hymiöineen, jossa annat ymmärtää, että olen aivopesty teini, tai muuten muiden verovaroilla elävä todellisuudesta irrallaan elävä kypsymätön rikollinen, mahtaa olla ellei arvostelua?
    Mä sentään perustan kyseisten henkilöiden, ja miksei sunkin, vajauteen, eli älyvajeeseen perustuvat olettamukset sanomisiinne - en siihen, että kuuluutte marginaaliryhmään joka rääkkää eläimiä.

    Kun noin letkeästi ja rennosti suhtaudut turkistarhaeläinten mahdolliseen, eli todennäköiseen kärsimykseen, niin onko koskaan juolahtanut mieleen, että joku ihminen voi olla ihan aidosti ahdistunut ja tuntea henkistä pahoinvointia ammattisi vuoksi, jolloin hän saattaa epätoivossaan jopa tehdä iskun tarhalle silläkin uhalla, että tulee tarhaajan toimesta surmatuksi?

    tohtori setä lääkkeitä että sen takia ei tarvi kenenkään omaisuutta mennä särkemään eikä tekemään puolitotuuskuvia alasta joiden tarkootus on vain ja ainoastaan mustamaalata alaa.edelleenkään eläimet ei tarhoilla kärsi millään tavalla siitä voit olla ihan varma.

    "Mitäköhän tuo sun jatkuva nälvintä, typerine hymiöineen, jossa annat ymmärtää, että olen aivopesty teini, tai muuten muiden verovaroilla elävä todellisuudesta irrallaan elävä kypsymätön rikollinen, mahtaa olla ellei arvostelua? "sinä sen sanoit en minä...

    mitä älyvajaata olen sanonut,jotain mikä ei komppaa omaan aatteeseesi?edelleenkään tarhoilla ei kukaan rääkkää eläimiä millään muotoa.

    Äänestä

  • antaa. kirjoitti:

    "tohtori setä lääkkeitä että sen takia ei tarvi kenenkään omaisuutta mennä särkemään eikä tekemään puolitotuuskuvia alasta joiden tarkootus on vain ja ainoastaan mustamaalata alaa.edelleenkään eläimet ei tarhoilla kärsi millään tavalla siitä voit olla ihan varma."

    Tuossa on ideaa. Ehkä käynkin heti maanantaina ruikuttamassa terkkarilta reseptiä rauhottaviin ettei tartte lahjotella vähistä rahoista sekä eläintensuojeluun/oikeuksiin, että ihmisoikeus- ja avustustyöhön.

    ""Mitäköhän tuo sun jatkuva nälvintä, typerine hymiöineen, jossa annat ymmärtää, että olen aivopesty teini, tai muuten muiden verovaroilla elävä todellisuudesta irrallaan elävä kypsymätön rikollinen, mahtaa olla ellei arvostelua? "sinä sen sanoit en minä..."

    Tiedät hyvin sanoneesi tuon ihan itse rivien välistä.

    "mitä älyvajaata olen sanonut,jotain mikä ei komppaa omaan aatteeseesi?edelleenkään tarhoilla ei kukaan rääkkää eläimiä millään muotoa."

    Esim. toistelemalla väitettä siitä ettei tarhaeläin kärsi.
    Kuka tahansa eläinten henkiseen hyvinvointiin perehtynyt puolueeton taho voi kumota väitteesi aikansa eläneenä myyttinä, jota pidetään yllä ainoastaan eläinteollisuuden puolustukseksi - yhtä hyvin voimme väittää ettei eläin tunne kipua vaan kyse on refleksistä, tai, että sen kipu ei ole verrattavissa ihmisen vastaavaan.
    Mikään tunteva ja älyn omaava olento ei voi olla tyytyväinen siihen, että siltä evätään oikeus liikkua - eläin, oli miten jalostettu tahansa ei ole kasvi, vaan sillä on jalat tarkoituksella (vaikka joiltain saattaa olosuhteiden johdosta yksi puuttua, mutta ei hätää se on sairasosastolla toipumassa).
    Kun ihmiseltä evätään vapaus panemalla tämä vankilaan, ahtaaseen selliin 24. tunniksi vuorokaudessa, voi hänkin vain talsia pakonomaisesti edestakaisin betonihäkissään, ja saada näin lievitystä liikkumisrajoitteen aiheuttamaan turhaumaan ja ahdistukseen.
    Mutta hän voi myös sulkea silmänsä ja mielikuvituksensa avulla toteuttaa halujaan, ja elossaolon tunteen synnyttämää tarvetta tehdä jotain, jotain joka antaa elämälle tyydytyksen tunnetta - eläin ei tähän kykene.

    kärsi sen enempää kuin muutkaan ihmisten hoteissa olevat tuotantoeläimet ja häkissä pidettävät lemmikit.

    "Tuossa on ideaa. Ehkä käynkin heti maanantaina ruikuttamassa terkkarilta reseptiä rauhottaviin ettei tartte lahjotella vähistä rahoista sekä eläintensuojeluun/oikeuksiin, että ihmisoikeus- ja avustustyöhön."

    suosittelen erittäin paljon,muiden ei kuulu elää mielesi mukaisesti vain sen takia että pieni mielesi ei järkkyisi.
    eli loppupeleissä seolet sinä joka muuttuu yhteiskunta ei pyöri ituhippien mielivallan mukaisesti nyt eikä tule koskaan pyörimäänkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

PP kirjoitti:

...taisi kolahtaa aika pahasti turkistarhauksen puolustajaan, koska viesti on poistettu. Joidenkin on näemmä vaikeaa kestää krittiikiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu