Ryyppyporukka pahoinpiteli ja sulki perunakellariin

Humalaisen miesporukan yksi jäsen joutui muiden pahoinpitelemäksi Kauhajoella lauantaina.

Pahoinpideltyä miestä mm. kuristettiin siteellä sekä suljettiin pimeään perunakellariin. Uhri pääsi kellarista kuitenkin omin avuin pois. Hän kävi terveyskeskuksessa tarkistuttamassa vammansa.

Poliisin mukaan tapahtumaan liittyi runsasta alkoholinkäyttöä. Pahoinpitelystä otettiin kiinni kuusi henkilöä, joista osa on vapautettu. Kahden miehen osalta tapahtumien selvittely on jatkunut pidättämisellä.
81434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

paljonko tästä tuli tuomiota

Äänestä

Tuomio varmaan jäi vajaaksi niinku aina sellasis tapauksis mihinä pitääs saada enemmän. niinku jostain pedofiiliasta ja raiskauksista on ihan minimi tuomiot. ja suomiko poliisivaltio?

Äänestä

onko ne nää jengiläiset asialla taas?

Äänestä

Juttu jatkuu... Kyseinen pikkunilkki oli anastanut puolapuut eräästä koulusta ja oli kyyttäämässa sitä perunakellariin. Yövartija oli ihmetellyt humalaisen örinää pajupensaikosta, jossa nilkki oli nalkissa anastamallaan puolapuussa kännissä pissat ja kakat housuissa!
Eli yövartija sai nilkin nk rysän päältä kiinni.
Tämä luonnollisesti meni kuin menikin miesporukan tietoon, jossa porukka kiusasi tätä reppanaa, vieden nilkin ja puolapuut kellariin, jossa nilkki joutui viettämään aikaa sidottuna.

Nykyään nilkki elelee vaatimatonta elämää ja eristäytyneenä pahoilta pojilta, jotka potkaisee noin vaan kaduillakin...

Äänestä
  • Kannattaisiko minun asentaa oman perunakellarini oveen munalukko tulevaisuuden varalle? Onko puolapuut anastettu Hyypän koulusta? Tietäisköhän yövartija siitä venevalkamasta?

    Äänestä

Pitäisi osata kunkin valita sidosryhmänsä.
Sitä saa, mitä tilaa

Äänestä

delirium on tilapäinen tila.

Äänestä
  • ,joka voi jäädä pysyväksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Wemmu♥♥ kirjoitti:

Humalaisen miesporukan yksi jäsen joutui muiden pahoinpitelemäksi Kauhajoella lauantaina.

Pahoinpideltyä miestä mm. kuristettiin siteellä sekä suljettiin pimeään perunakellariin. Uhri pääsi kellarista kuitenkin omin avuin pois. Hän kävi terveyskeskuksessa tarkistuttamassa vammansa.

Poliisin mukaan tapahtumaan liittyi runsasta alkoholinkäyttöä. Pahoinpitelystä otettiin kiinni kuusi henkilöä, joista osa on vapautettu. Kahden miehen osalta tapahtumien selvittely on jatkunut pidättämisellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu