On ehdottomasti huonoin elokuva, jonka olen nähnyt. Hohhoijaa. Olkoon vaan elokuvahistoriallisesti vaikka kuinka merkittävä elokuva, mutta onhan siitä aika jo tosi pahasti ajanut ohi! Ei nykyihminen jaksa enää katsoa noin verkkaisesti etenevää elokuvaa, jossa vasta aivan lopussa tapahtuu jotakin. Ei minulle enää Kurosawaa, pliis!
Seitsemän samuraita
mielikkilehmä
1540
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
missään välissä ei känyt aika pitkäksi vaan henkilöhahmot ja heidän ohjauksensa oli tehty todella taitavasti. Mielenkiinnolla elokuvan tapahtumia seurasi alusta loppuun saakka!!