Harvinaisen luotaantyöntävä yksilö tuo perussuomalaisten vaalivankkurien vetäjä joka viikonlopun Iltalehdessä kehuu itseään.
Ratkos-puiskaaja
Yöx
789
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Siis onko se se raiskaaja vai?
On täysin falski pellepuolue jonka riveistä löytyy myös kaiken näköisiä piikkihuumenarkkareita ja yhteinen tekijä on sivistymättömyys/alhainen koulutustaso.
Myös haluavat olla kokoomuksen kanssa samoilla linjoilla eli köyhien pahin vihollinen.
Mutta ei saa enempää haukkua niitä sillä se on sama kuin buuaisi para olympialaisissa.
"HS - Kotimaa - 12.3.1990 - 3037 merkkiä - 1. painos
Maaseututyöväen liiton puheenjohtaja Matti Putkonen (sd) aikoo ilmoittaa tänään maanantaina SAK:n hallitukselle, että hän on jäämässä puolen vuoden virkavapaalle saamansa raiskaustuomion vuoksi. Putkonen tuomittiin helmikuun puolivälissä korkeimman oikeuden äänestyspäätöksellä kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 10000 markan korvauksiin raiskauksesta. Tuomio annettiin raiskauksesta, joka sattui Kuhmossa kaksi vuotta sitten. Alempien oikeusasteiden päätökset olivat . . ."
Hyi helvetti, tässäkö tosiaan perussuomalaisten tulevan voittoisan vaalikamppailun vetäjä?
Eikös persut nimenomaan vaadi kovempia rangaistuksia raiskaajille? Tämä juttuhan vie pohjan koko vaalikampanjalta.
Etkö osaa lukea että tuomio on ollut ehdollinen joten varmasti myös teko on ollut todella lievä!
Pitäisikin osata erottaa raiskauksista lievä ja törkeä, törkeä on yleensä se mamujen suorittama teko!
pyhyyttä - lievä raiskaus !- päänsilityksen ansaitsee vai ??? Tyypillistä persujen tarkoitushakuista seliseliä.
Toivottavasti Matti Putkonen tulee ulos ja selvittää asiaa.