Suomen itsenäinen ulko-ja turvallisuuspolitiikka suhteessa USA:n

Itsenäisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikanteosta tässä Nato kiistassa on kyse ja se on asian ydin.

Natomieliset on sitä mieltä, että on mennyt ja menkööt loputkin vallasta Yhdysvaltoihin, me sitten leikimme omaa parlamenttipeliä täällä Suomessa, emmekä puutu suuriin kysymyksiin ja jos on tarvis niin HS ja MTV3 voitelee mielikuva uutisoineillaan kansan sokeaksi, kun on sokea sokeana pysytään, kun tullaan vieraanvallan orjiksi orjina pysytään. Eli meistä tehdään jonkinlaisia hylkiöinä tai ali-ihmisinä, merkkinä siitä oman maan EU-passi, kun ei ole USA:n Kansalaisuutta tai sitten hätätilanteessa edes brittien, kanadan tai Israelin kansalaisuutta.

Kansalaisuus takaa äänioikeuden ja ihmisarvon silloin, kuin asioista päätetään. Euroopalla ja eri Euroopan mailla ei ole todellisia takeita harjoittaa itsenäistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, koska maanosalla omat sotavoimat lepäävät ulkopuolisen tuen varassa ja liiaksi integroituneena Natoineen US-armeijaan.

Eurooppa on Natoon integroitu ja Natoa johtaa todellisuudessa Yhdysvaltain presidentti hallituksineen ja on suoranaisia US-hallituksen joukkoja.

Kyllä se juoppo britti jalkapallo fani uskoo kaiken itsenäisyydestänsä. On todellista kansallista itsenäisyyttä ja kuvitteellista itsenäisyyttä ja se joka hallitsee ei haluakkaan murtaa peiliä uhrin illuusiosta omasta vapaudestaan. Suomi tässä ei ole niin pitkällä, kuin Eesti tai ihan mikä vaan Natomaa, paitsi USA pelaa ainoana jäsenenä omaan pussiin, brittien ja kanadalaisten "vain hieman" näykkivän pussin suuaukosta nokalla sisään.

Good Save The Queen.

-masson

PS Ryssät, angloamerikkalaiset ja anglosaksit sopivat salaa ja yhdessä Euroopan kohtalosta jälleen, annammeko sen kaiken tapahtua jälleen?

http://www.saulmasson.org

2

202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koroljov

      "Natomieliset on sitä mieltä, että on mennyt ja menkööt loputkin vallasta Yhdysvaltoihin, me sitten leikimme omaa parlamenttipeliä täällä Suomessa, emmekä puutu suuriin kysymyksiin ja jos on tarvis niin HS ja MTV3 voitelee mielikuva uutisoineillaan kansan sokeaksi, kun on sokea sokeana pysytään, kun tullaan vieraanvallan orjiksi orjina pysytään."

      Suomi ei enää ole suvereeni valtio vaan ainoastaan EU-liittovaltion autonominen provinssi, mutta Suomen alueella ei sentään vielä ole vieraan vallan miehitysjoukkoja - ei ole ollut sitten Porkkalan tukikohdan palauttamisen v. 1956. Länsimieliset tahot tahtoisivat tehdä Suomesta Naton sillanpääaseman Pietarin edustalle täydentämään Viron kanssa Venäjää piirittävää Nato-rengasta. Tällainen vaaranalainen asema ei tietenkään ole Suomen edun mukainen. Mutta merkittävälle osalle Suomen poliittisesta eliitistä Suomen kansalliset edut ovat muuttuneet verrattain yhdentekeväksi asiaksi.

      • ... olisi aika herätä, tai jäävät lehdet ostamatta ja ohjelmat katsomatta.

        Kun poliittiset toimittajat terävöittävät kyniään kilpaa, alkaa kansakin harkitsemaan ja vaihtamaan äänestettävää ehdokasta, kun ehdokkaitakin voi tulla uusia. Joita Suomen politiikassa ei vielä tunneta. Tarvetta nimittäin on.

        Jos sitä ei tee tästäkään huolimatta poliittiset toimittajat, on meillä aina olemassa nämä foorumit, joita ei sovi aliarvioida.
        Kaikki kolme suurta ovat kuin kuiviin rutistetut sitruunat ja paikka roskiksen kautta tunkiolle. Ne ovat olleet jokainen liian kauan vallassa ja ei edes se niidenkään elämä voi olla ikuista.

        -masson

        http://www.saulmasson.org


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

      Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
      Maailman menoa
      132
      1724
    2. Jos sinua kiinnostaa nainen

      tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
      Ikävä
      57
      1391
    3. Suoraan Sinulle

      En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
      Ikävä
      49
      1139
    4. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

      erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
      Ikävä
      78
      1005
    5. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

      Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
      Hindulaisuus
      371
      851
    6. Miksi toisille löytyy kumppani, mutta joillekin ei?

      Usein ihmettelee, miten helppoa joillekin on löytää seuraa. Jo nuoresta asti on kumppani vierellä ja jos tulee ero, vaih
      Sinkut
      124
      729
    7. aa eli nyt tajuan..

      eli siis pitkä-aikainen vaikeus parisuhteen saamisesta johtuu omalta kohdaltani alhaisesta yhteiskunnallisesta asemasta.
      Sinkut
      117
      685
    8. Niin siinä kävi

      Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
      Ikävä
      38
      684
    9. Mitä siellä tapahtuu?

      Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
      Savonlinna
      17
      651
    10. Mikähän auttaisi kun kuIIi

      Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
      Ikävä
      69
      636
    Aihe