Ehdotuksia

Suomi24 voisi mainostaa tätä palstaa jo etusivullaan ainoana tosi-isänmaallisten ja kansallismielisten kohtaamispaikkana. Täällä keskustellaan asiasävyyn ajankohtaisista asioista, tulevista johtajistamme ja yhteisestä tulevaisuudestamme.

Tietenkään emme unohda menneitä suuria johtajia kuten Pekka Siitoin(ainoa oikea Valtakunnanjohtaja) ja suurmies Kristian Arje. Täällä on myös mahdollista keskustella erilaisista sarjakuvahahmoista kuten Tyrvään aasi tai Oulun Gayleiter( joku nyt tietenkin yrittää väittää, että nämä ovat oikeasti olemassa, mutta lääkkeillä olo helpottuu). Uusille kävijöille voivat vanhat konkarit aina sitten kertoa lisää isänmaallisuuden historiasta.

Seksuaalisille vähemmistöille palsta on myös oivallinen kokoontumispaikka, koska palstan vakiokävijät ovat vannoutuneita isänmaallisten vähemmistöjen asian ajajia. Täällä ei haukuta eikä tuomita, vaikka joku tunnustaisikin homoutensa.

Suunnitteilla on myös isänmaallisten live-meeting esim. helsinkiläisessä Don´t tell mama- ravintolassa, alkudrinkit voisi nauttia vaikkapa Nalle-pubissa Kallion kaupunginosassa.

Lisää kehitysehdotuksia otetaan mielellään vastaan.
5109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Istuko Ola eilen Nallessa? Vanha partasuu notkui nurkkapöydässä, ilmeisen vailla juttuseuraa.

Äänestä

Jos homomyönteiset viherbolsut kuvittelevat että kansallismielisyys saadaan lokaan esittelemällä kansallismielisyyden nimissä pervoilua Vessanseinällä he erehtyvät. Tyhminkin sivustaseuraava sohvaperuna eli potentiaalinen äänestäjä ei ikinä usko nettipunakaartilaisten esittelemään versioon mukakansallismielisyydestä vaan näkevät yhdellä vilkaisulla että kyseessä on preka-eetujen mustamaalauskampanja. Punikit ovat niin tyhmiä etteivät osaa källittää suurta yleisöä hienovaraisesti vaan roiskivat täysillä perseraiskatusta Seppo Lehdosta ja postaavat nonstoppinalähes 20 vuotta vanhaa Siitoin-dokumenttia. SOOOO LAST SEASON. Sinä sosialisti väistyt!

Äänestä
  • Mitä tarkoitat kirjoittaessasi perseraiskatusta Seppo Lehdosta? Onko Seppo Lehto tietojesi mukaan perseraiskattu ja jos on, niin kenen toimesta? Entä tiedätkö muiden kansallismielisten julkkisten mahdollisista perseraiskauksista ja jos tiedät, niin voitko myös paljastaa kaikki tietosi tällä palstalla vielä tämän illan aikana mielellään joskus kymmenen jälkeen?

    Lähden tästä pikaisiin veistohommiin, mutta kiitos jo etukäteen tiedoista.

    Äänestä

  • Se on LAST SEA SONG!

    Äänestä

  • Todellinen kämyily on jotain aivan muuta: juutalaiset, juutalaiskysymys Suomessa, kansallisosialismin teoria ja historia, neofolk...

    Näin meillä Turussa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EhdotusErkki kirjoitti:

Suomi24 voisi mainostaa tätä palstaa jo etusivullaan ainoana tosi-isänmaallisten ja kansallismielisten kohtaamispaikkana. Täällä keskustellaan asiasävyyn ajankohtaisista asioista, tulevista johtajistamme ja yhteisestä tulevaisuudestamme.

Tietenkään emme unohda menneitä suuria johtajia kuten Pekka Siitoin(ainoa oikea Valtakunnanjohtaja) ja suurmies Kristian Arje. Täällä on myös mahdollista keskustella erilaisista sarjakuvahahmoista kuten Tyrvään aasi tai Oulun Gayleiter( joku nyt tietenkin yrittää väittää, että nämä ovat oikeasti olemassa, mutta lääkkeillä olo helpottuu). Uusille kävijöille voivat vanhat konkarit aina sitten kertoa lisää isänmaallisuuden historiasta.

Seksuaalisille vähemmistöille palsta on myös oivallinen kokoontumispaikka, koska palstan vakiokävijät ovat vannoutuneita isänmaallisten vähemmistöjen asian ajajia. Täällä ei haukuta eikä tuomita, vaikka joku tunnustaisikin homoutensa.

Suunnitteilla on myös isänmaallisten live-meeting esim. helsinkiläisessä Don´t tell mama- ravintolassa, alkudrinkit voisi nauttia vaikkapa Nalle-pubissa Kallion kaupunginosassa.

Lisää kehitysehdotuksia otetaan mielellään vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu