Nyt kun kaupunkimme keskusta on saatu revittyä auki
uusien ostosparasiittien alta, niin tekisi mieli kysyä että,
kuinka monta hyvinkääläisduunaria sieltä onkaan saanut
töitä? Sitä kun niin kovasti työllisyydellä meille myytiin.
Vai onko meillä uusi kaupungin osa jolla on oma EST
kansallisuustunnus?
uusien ostosparasiittien alta, niin tekisi mieli kysyä että,
kuinka monta hyvinkääläisduunaria sieltä onkaan saanut
töitä? Sitä kun niin kovasti työllisyydellä meille myytiin.
Vai onko meillä uusi kaupungin osa jolla on oma EST
kansallisuustunnus?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Hankkeen suunnitteluvaiheessa luvattiin satoja uusia työpaikkoja Hyvinkääläisille jo rakennusvaiheessa.Kyllä hankkeen vetäjällä luvut ainakin kansalaisuuksien osalta tiedossa tulee olla,mutta sen kertominen julkisuuteen onkin jo toinen asia.
Sitoutumaton paikallislehti selvittämään asiaa.Olihan lehti hyvin aktiivinen jo suunnitteluvaiheessakin.
että lähtee selvittämään.Niillä lienee kiireitä.
Hyvinkääläisten ainoa ilo tässä huuhaaprojektissa. Ei ole menneet vaalirahoittajien rahat hukkaan!
Eihän se hyvinkääläisiä työllistä, eikä juuri edes suomalaisia. Että päättäjät viitsivätkin aina vedota tähän, ihan kuin kansalaiset olisivat tyhmiä! Ei lisäänny työpaikat sittenkään, kun ostarit avataan. Siinähän vaan tutut puljut muuttaa paikasta toiseen.
näkyy tyhmiä olevan, kerta tuosta nyt keskustellaan. Oikeista naruruista nykivät, koskapa sitä rakennetaan.
Ihminen on tyhmä jos uskoo politikkojen puheita, yli puoluerajojen. Kaikki ne valehtelee aina kun puhuvat.
Änkyrät palanneet kesälomilta. On se kumma ku on vieäläki känkkäränkkä-olo vaikka kesä oli hieno ja mikään ei kelpaa. No kyllä se äidin syli lohduttaa teitä poloisia.
Huom. Kyllä siellä on suomalaisiaki töissä.
Valitettavasti joukossamme on sellaisia, jotka hyväksyvät ilman kritiikkiä kaiken, mitä ylhäältä annetaan, siis ihan kaiken.
Jos jumala suo niin sinullakin on huomenna kiva päivä. Huomio "jos".
Päivät ovat kivoja, mutta vähän säälittää hyvinkääläisten, muidenkin paikkakuntien, yrittäjien kohtalo noiden reaalimonopolien edessä.
Pienyrittäjyyteen kehoitetaan liturgioissa, mutta lieneekö se liian kova kohtalo ihmiselle. Itse ainakin olen onnellinen, kun olen palkkatöissä.
ja uskomuksille on oma palstansa,joten siirry sinne tarinoimaan.Faktoihin luottavat tietävät ettei kaikki mene niinkuin on luvattu.Eikä edes jossitella.
Mikä se jumala on, ja mitä se suo. Oma epäilykseni on, että useimpien jumala on raha.
Hyvinkään tilannetta sivusta seuranneena olen samaa mieltä siitä, että "money talks". On hyvä, että kaupunkiin tulee uusia palveluja, mutta ne lupaukset sadoista uusista työpaikoista hämmästyttivät kyllä itseänikin siinä vaiheessa, kun yrittäjiä lueteltiin. Työpaikat todennäköisesti lisääntyvät, kun eri toiminnat laajenevat, mutta puhuttaneen varmaan enintään kymmenistä uusista pesteistä. Ja suuri osa niistä on osa-aikaisia, opiskeilijoilla ynnämuilla pienipalkkaisilla täytettäviä ruuhka-ajan tehtäviä.
Pohtimisen arvoinen asia on myös se, miten täytetään ne tyhjiksi jäävät liiketilat eri puolilla kaupunkia. Riihimäellä en ole käynyt kuukausiin, mutta siitä pääkadun varrestahan muutti lähes kaikki merkittävät yritykset sikäläiseen uuteen Prismakeskukseen, joten jos jollain on ajankohtaista tietoa, olen kiinnostunut.
tämäkin ja saattoi olla nuo jumalan suot vaalikampanjaa ensi kevään eduskuntavaaleihin.
Kerro mitkä täällä jää tyhjilleen. No se nyt kumma ku teidän hyvinkääläisten pitää aina valittaa ja valittaa ja valittaa. Kyllä täällä kirpputoreja riittää jotka on aina täynnä. Hävettää että tätä paikkaa edes kutsutaan nykyään kaupungiksi. Otetaan esimerkki Kokkolasta. Samankokoinen kaupunki mutta palvelut toista luokkaa kuin Hyvinkäällä. Kokkolassa kaupunki kehittyy koko ajan ja ihmiset haluavat, että sitä kehitetään. Toisin kuin täällä jossa eletään kuin pellossa. Nyt loppuu tuo valittaminen, että money talks. Kerranki tästä tehdään kunnon kaupunkia. Onneksi te änkyrät että ole päättämässä asioista.
Miksi ei paikkakunnalla saisi olla kirpputoreja? Tosin Hyvinkäällä on luvattoman huonoja, mutta noin periaatteessa.
Ne tuo mieleen köyhän paikan.
>Mikä se jumala on, ...< Tässä lienee paras määritelmä:
"Spinoza katsoi, että Jumala ja luonto olivat kaksi nimeä samalle todellisuudelle, nimittäin yhdelle jakamattomalle ja äärettömälle substanssille, joka on koko maailmankaikkeuden perustana."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Baruch_Spinoza
Jos ei Hyvinkää ole oikea kaupunki, ei sitä kyllä ole Kokkolakaan. Hyvinkään asukastiheys on sentään viisinkertainen Kokkolaan verrattuna.
Tosin kummankin tiheys on liikaa. Eihän voi olla elämisen tarkoitus asua kylki kyljessä kiinni, kuten monin paikoin maailmalla on pakko.
Että kaupatko palveluita? Eivät minun mielestäni.
Päiväkodit, terveydenhoito, koulut, kulttuuri esim.
teatteri, konsertit, ympäristöstä huolehtiminen,
katujen ja jalkakäytävien kunnossapito. Ne ovat
palveluita joita verorahoilla kuuluu hoitaa. Hyvinkääläisenä
pienveronmaksajana näkisin niidenkin eurojen
menevän mieluummin vaikka vanhusten hoitoon
kuin talousrikollisten taskuihin. Tässä kun vaan
on saanut uutisistakin lukea että, suuri ulkomaalaisten
työntekijöiden määrä viittaa harmaan talouden
suuntaan. Hämmästyttää myös että, pienikin kritiikki
leimataan valittamiseksi ja "änkyröimiseksi". Mitä se
sitten lieneekään. Kai demokratiassa voi olla eri mieltä
huonojen päätöste voimaan tulon jälkeenkin?
Voi tuoda silloin, jos kaupungin keskustasta on liikehuoneistoista puolet tyhjillään ja puolet täynnä kirpputoreja. Näin ei ole Hyvinkäällä, vaan kirppikset on enempi sivummalla ja se yksi, mikä on keskellä kaupunkia on huomaamaton.
Useimmille on kuitenkin yhdentekevää, mitä Hyvinkään liike-elämässä tapahtuu. Työssä käydään muualla ja asiat hoidetaan siellä ostoksia myöten, ruokaostoksia kenties lukuunottamatta.
Hyvinkäässä ja Kokkolassa on se ero, että Hyvinkää on sentään laajasti katsoen pääkaupunkiseutua ja ruuhka-Suomea. Kokkola on umpiperä. Olen käynyt siellä joitain kertoja työn puolesta kuten yhdessä jos toisessakin paikassa.
Umpiperäkunnilla voi joskus olla se etu, että ne ovat keskellä syvää maaseutua ja liike-elämä keskittyy niihin ympäristöstä.
Muuta elämää kuin liike-elämää?
Vertailu Hyvinkää-Kokkola ontuu. Kokkola on koko Keski-Pohjanmaan kasvukeskus. Hyvinkää on yksi pieni ratavarsikaupunki lähellä olevan Helsingin hulppeiden tarjontojen kupeessa.
Ainakin 1 paikallinen rakennusmies nähty tuon ostosparatiisin rakennustyömaalla, mutta kun teki
työnsä liian hyvin ja oli jopa ajoissa paikalla niin sai siirtyä EST -duunarin tieltä muualle, todennäköisesti takaisin kortistoon.