RKP ei halua tätä julkisuuteen

heikki_tala

SUOMALAINEN NUORI – LUOVUTATKO YLIOPISTOPAIKKASI RUOTSINKIELISILLE?

Opetushallituksen julkaisusta "Koulutuksen määrälliset indikaattorit vuodelta 2006" (Wera) ja Tilastokeskuksen väestötietokannoista on laskettavissa yliopistoihin hyväksyttyjen ja yliopistopaikan saaneiden osuudet. Joka toinen (51 %) ruotsinkielisistä nuorista saa suorittaa yliopistotutkinnon, suomenkielisistä vain joka kolmas. Kyseessä ovat nimenomaan äidinkieleltään ruotsinkieliset oppilaat (Opetushallituksen luettelo). Tärkeimmät syyt ruotsinkielisten huimaan yliedustukseen ovat ruotsinkieliset yliopistot, Åbo Akademi (7.500 opiskelijaa) ja Svenska handelshögskolan (2.300 opiskelijaa) sekä kuuden (6!) kaksikielisen yliopiston kiintiöpaikat ruotsinkielisille. Lisäksi järjestelmään on rakennettu piilokiintiöjärjestelmä ruotsinkielisille. Ruotsinkieliset pääsevät jopa 10 pistettä huonommalla pääsykoetuloksella yliopistoon kuin suomenkieliset. Moni lahjakkaampi suomenkielinen jää tämän vuoksi ilman yliopistokoulutusta. Lisäksi suomenkielisiä kiusataan pakkoruotsilla peruskoulusta yliopistotutkintoihin.

Ruotsinkielisiä 20–22-vuotiaita on 3.200 eli 4,9 % koko maan samanikäisistä. Kuitenkin opetusministeriön suunnitelmassa vuodelle 2012 ruotsinkielisille on varattu 6,7 prosenttia yliopistojen aloituspaikoista. Esimerkiksi yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalla ruotsinkielisten osuus on 9,2 %. Vuosina 2000–06 yliopistoihin on päässyt 51–55 % ruotsinkielisistä hakijoista, mutta suomenkielisistä vain 34–36 %. Yliopistoihin hyväksyttiin vuosina 2005–06 yhteensä 24.990 opiskelijaa, josta 4,9 prosenttia merkitsisi 1.225 paikkaa, mutta vuosittain hyväksyttyjen ruotsinkielisten määrä on joka vuosi 1.680 eli 455 yliopistopaikkaa yli väestöosuuden.

97

1252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jo riittää rkp!

      Tuohan kannattaa laittaa tiedoksi Suomen lukiolaisliiton sivuille, luulisi kiinnostavan kun pääsykokeet on edessä.

      http://www.lukio.fi/etusivu

      • ja nyt se lähetetään kirjepostina kaikille suomenkielisten lukioiden oppilaskunnille!

      • KIITOS!
        heikki_tala kirjoitti:

        ja nyt se lähetetään kirjepostina kaikille suomenkielisten lukioiden oppilaskunnille!

        Tätä minä sanon jo todelliseksi SUOMALAISUUSTYÖKSI.

        Oikean tiedon levittäminen oikeaan paikkaa ja oikeaan aikaan, on tehokkain tapa vaikuttaa jatkossakin.

      • KIITOS! kirjoitti:

        Tätä minä sanon jo todelliseksi SUOMALAISUUSTYÖKSI.

        Oikean tiedon levittäminen oikeaan paikkaa ja oikeaan aikaan, on tehokkain tapa vaikuttaa jatkossakin.

        olemme vastaava työtä tehneet Suomalaisuuden Liitossa jo vuodesta 1988. Lähetämme kirjelmiä, selontekoja, esityksiä, jne useille eri tahoille valtioneuvostosta ja eduskunnasta alkaen. Myös nuoriso on ollut kohteena, mutta nyt siirrämme painoalueen juuri nuoriin. Tärkein kohde ovat nyt lukiolaiset ka poliittisten puolueitten nuorisojärjestöt.
        Maisteri Leo Havukainen on tehnyt melkoisen selvitystyön noiden lukujen kaivamisessa opetusviranomaisilta. Tulos on vaivan arvoinen. Nyt lyömme aina vain löylyä lisää ja kapuloita pakkoruotsin ja keinotekoisen virallisen kaksikielisyyden rattaisiin.

      • 95%
        heikki_tala kirjoitti:

        ja nyt se lähetetään kirjepostina kaikille suomenkielisten lukioiden oppilaskunnille!

        Heikki Talalta!

      • pois pakkoruotsi!
        heikki_tala kirjoitti:

        ja nyt se lähetetään kirjepostina kaikille suomenkielisten lukioiden oppilaskunnille!

        Lukioiden oppilaskunnat ovat erittäin tärkeä kohderyhmä. Abeja ja tulevia abeja asia koskettaa kaikkein läheisimmin ja konkreettisesti.

      • sitäkö Tala haluaa??
        heikki_tala kirjoitti:

        olemme vastaava työtä tehneet Suomalaisuuden Liitossa jo vuodesta 1988. Lähetämme kirjelmiä, selontekoja, esityksiä, jne useille eri tahoille valtioneuvostosta ja eduskunnasta alkaen. Myös nuoriso on ollut kohteena, mutta nyt siirrämme painoalueen juuri nuoriin. Tärkein kohde ovat nyt lukiolaiset ka poliittisten puolueitten nuorisojärjestöt.
        Maisteri Leo Havukainen on tehnyt melkoisen selvitystyön noiden lukujen kaivamisessa opetusviranomaisilta. Tulos on vaivan arvoinen. Nyt lyömme aina vain löylyä lisää ja kapuloita pakkoruotsin ja keinotekoisen virallisen kaksikielisyyden rattaisiin.

        SL on on toiminut rasistisesti koko Kekkosen jälkeisen aikakauden . Naurettavaa lähetellä viestejä ja kirjeitä Suomen nuorisolle ja yllyttää heitäkin kapinoimaan ja syrjimään vähemmistöjä. Vai eikö mieleesi ole koskaan juolahtanut, että ne muutamat, lahjattomat nuoret, jotka ehkä saat aivopestyä, saattavat kohdistaan nuo sinun "viha-oppisi" kaikkiin, jotka eivät kannata talaismia? Niinhän on käynyt tällä palstallakin, netti fennot solvaavat ja nimittelevät jokaista, joka ei kannata noita Suomen "uus-natseja". D=))

      • Hurrilandia
        sitäkö Tala haluaa?? kirjoitti:

        Rotusorron vastustaminen ei ole rasismia eikä vähemmistön syrjimistä. Vai oliko Nelson Mandela mielestäsi rasisti ja kansanmurhaan yllyttäjä kun hän organisoi "kapinaa" enemmistön sortoa vastaan?

        SInun ja RKP:n takia asia on vuosien saatossa muuttunut hurrivihaksi johon sinunkin tulisi puuttua. Puuttuminen ei tarkoita seurausten siivoamista vaan itse syyn poistamiseen.

      • sitäköTala haluaa?
        Hurrilandia kirjoitti:

        Onko siis ainut keino, takavarikoida Talalta tietokoneet, lakkauttaa SL kokonaan, hajoittaa ja kieltää Persujen puolue? Nuohan ne ovat suurimmat rasismin-viljelijät tässä maassa.

      • Hurrilandia
        sitäköTala haluaa? kirjoitti:

        Onko siis ainut keino, takavarikoida Talalta tietokoneet, lakkauttaa SL kokonaan, hajoittaa ja kieltää Persujen puolue? Nuohan ne ovat suurimmat rasismin-viljelijät tässä maassa.

        Et vastannut mihinkään vaan suuntasit aiheen aivan muualle. Surullista toimintaa josta tulee mieleen Rautalapion toiminta tyyli:(

        Eikö mielestäsi kaikkien pitäisi pyrkiä kitkemään hurrivihan syyt eikä seurauksia? Onko hurrivihan syiden kitkeminen sinun mielestäsi tarpeetonta mutta hurrivihan seurausten jatkuva siivoaminen ja peittely jotenkin palkitsevaa?

      • säg det, Tala!

        mitkä ovat ne syyt, sinun hirveään ruotsi-vihaasi?

      • Hurrilandia
        säg det, Tala! kirjoitti:

        mitkä ovat ne syyt, sinun hirveään ruotsi-vihaasi?

        Mistä sait päähäsi että minä vihaan Ruotsia? Olen aina ajanut Volvolla, kuuntelen nytkin Kenttiä ja diggailen Ruotsalaisia poliisisarjoja siis mikä Ruotsin vihaaja minä olen?

        Minä ainaskin itse vastustan ruotsinkielen pakkosyöttöä ja sen aiheuttamaa hurrivihaa. Et ilmeisesti tajua että juuri tuo Ruotsinkielen pakkosyöttö aiheuttaa hurrivihaa. Ruotsinkielen opiskelun muuttaminen täysin valinnaiseksi poistaisi suurimman syyn hurrivihaan. Siis haluan hurrivihan poistuvan poistattamalla suurimman syyn.

        Entä sinä, luuletko että Tala on jotenkin syyllinen hurrivihaan ja Talan sulkeminen pakkolaitokseen poistaisi hurrivihan? Jos ja kun luulet noin niin olet pahasti väärässä.

      • ...
        sitäkö Tala haluaa?? kirjoitti:

        SL on on toiminut rasistisesti koko Kekkosen jälkeisen aikakauden . Naurettavaa lähetellä viestejä ja kirjeitä Suomen nuorisolle ja yllyttää heitäkin kapinoimaan ja syrjimään vähemmistöjä. Vai eikö mieleesi ole koskaan juolahtanut, että ne muutamat, lahjattomat nuoret, jotka ehkä saat aivopestyä, saattavat kohdistaan nuo sinun "viha-oppisi" kaikkiin, jotka eivät kannata talaismia? Niinhän on käynyt tällä palstallakin, netti fennot solvaavat ja nimittelevät jokaista, joka ei kannata noita Suomen "uus-natseja". D=))

        vähemmistöjä täällä on syrjitty?
        Mitä vähemmistöjä SL syrjii?

    • javisst!

      Olen aina sanonut tämän. Keinotekoinen kaksikielisyytemme on etujärjestelmä, ei kielijärjestelmä.

      • rautaako?

        ...siitä keinotekoisesta versiosta, mutta maamme kaksikeilisyydestä huolimatta vähemmistö on aina vähemmistö. Etuja ei heru. Ja minulla siis on pitkä kokemus siitä elävästä kaksikielisyydestä. Elän sitä joka päivä. Tälläkin hetkellä.

    • Suurruotsalainen

      Opiskelupaikan luovuttaminen ruotsinkieliselle on ollut ja on edelleen kunnia asia fennolle. Teidän on syytä olla ylpeitä, kun luovutatte opiskelupaikan meille. Vähemmistön tukeminen on aina rikkautta.

      • 18888

        kuinka suomalaiset nuoret aikuisen oikeesti asiaan suhtautuu!

    • rautaako?

      Väite: "RKP ei halua tätä julkisuuteen"
      Perustelu: ?
      Todistus: ?
      Lähde: ?

      Eli täyttä soopaa levittelee Tala taas.

      On huomattava että ruotsinkielisiin kuuluminen tässä yhteydessä määritellään lukiokielellä. Ruotsinkielisissä lukioissa, ainakin pääkaupunkiseudulla, valtaosa ovat suomenkielisiä tai kakiskielisiä. Tuo yllämainittu "ongelma" tasoittuu siis. Eli sitä ei ole - tietenkään.

      Jos suomalaisten kielitaidot olisivat paremmat tätä eroa ei olisi. Pitäisikö Suomessa palkita vähemmän pätevät? Onneksi Tala omintakeisella tyylillään tekee työtä suomenkielisten ruotsinkielentaitojen puolesta, vaikka tarkoitus on päinvastainen. Hammasbyrokraattina hän kuulema taisteli hammashuollon puolesta vähentämällä hammaslääkärikoulutusta. Ehkä meidän kaikkien kannalta kuitenkin oli parempi päästää hänet ajoissa eläkkeelle. Sekä hammasbyrokratian että kielipolitikan kannalta?

      • LUOVUTTAMINEN:!?+

        .

        on kunnia-asia josta pitäisi oikeesti saada joku mitali

        .

      • ????????

        Tämä Talan teksti osoittaa aivan selkeästi, että ruotsinkielisestä lukiosta pääsee helpommin yliopisto-opintoihin kuin suomenkielisistä. Tämä ei ole tasa-arvoa suomenkielisiä kohtaan. Miksi meillä on tämänlainen järjestelmä joka sortaa valtaväestöä?

      • ???????? kirjoitti:

        hallituksessa ja mm. nämä valtavat ylikiintiöt ruotsinkieislle ovat siitä seuraus. Siis syy on selvä ja seuraus kamala. Lähteet ovat opetusviranomaisten ja tilastoviranomasten selvityksistä, tilastoista ja päätöksistä.

        Uskon, että tämä alkaa purra ihan tosissaan RKP:n politiikkaa:

        SUOMALAINEN NUORI – LUOVUTATKO YLIOPISTOPAIKKASI RUOTSINKIELISILLE?

        Opetushallituksen julkaisusta "Koulutuksen määrälliset indikaattorit vuodelta 2006" (Wera) ja Tilastokeskuksen väestötietokannoista on laskettavissa yliopistoihin hyväksyttyjen ja yliopistopaikan saaneiden osuudet. Joka toinen (51 %) ruotsinkielisistä nuorista saa suorittaa yliopistotutkinnon, suomenkielisistä vain joka kolmas. Kyseessä ovat nimenomaan äidinkieleltään ruotsinkieliset oppilaat (Opetushallituksen luettelo). Tärkeimmät syyt ruotsinkielisten huimaan yliedustukseen ovat ruotsinkieliset yliopistot, Åbo Akademi (7.500 opiskelijaa) ja Svenska handelshögskolan (2.300 opiskelijaa) sekä kuuden (6!) kaksikielisen yliopiston kiintiöpaikat ruotsinkielisille. Lisäksi järjestelmään on rakennettu piilokiintiöjärjestelmä ruotsinkielisille. Ruotsinkieliset pääsevät jopa 10 pistettä huonommalla pääsykoetuloksella yliopistoon kuin suomenkieliset. Moni lahjakkaampi suomenkielinen jää tämän vuoksi ilman yliopistokoulutusta. Lisäksi suomenkielisiä kiusataan pakkoruotsilla peruskoulusta yliopistotutkintoihin.

        Ruotsinkielisiä 20–22-vuotiaita on 3.200 eli 4,9 % koko maan samanikäisistä. Kuitenkin opetusministeriön suunnitelmassa vuodelle 2012 ruotsinkielisille on varattu 6,7 prosenttia yliopistojen aloituspaikoista. Esimerkiksi yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalla ruotsinkielisten osuus on 9,2 %. Vuosina 2000–06 yliopistoihin on päässyt 51–55 % ruotsinkielisistä hakijoista, mutta suomenkielisistä vain 34–36 %. Yliopistoihin hyväksyttiin vuosina 2005–06 yhteensä 24.990 opiskelijaa, josta 4,9 prosenttia merkitsisi 1.225 paikkaa, mutta vuosittain hyväksyttyjen ruotsinkielisten määrä on joka vuosi 1.680 eli 455 yliopistopaikkaa yli väestöosuuden.

      • rautaako?
        ???????? kirjoitti:

        ...millään tavalla näytä toteen että RKP vastustaa tiedon leviämistä. Ei sitten mitenkään.

        Ruotsinkielisessä lukiossa on moni kaksikielinen ja suomenkielinen. Pääkaupunkiseudulla yksikieliset ruotsinkieliset ovat vähemmistössä ruotsinkielisissä lukioissa. Stadissa on myös vaikeampaa päästä ruotsinkieliseen lukioon. Kyllä suomenkielisestäkin lukiosta pääsee ruotsiksi opiskelemaan, mutta silloin on osoitettava että kielitaito on sellainen että pystyy seuraamaan opetusta. Ei ole mielekästä opiskella vieraalla kielellä. Siitä ei yleensä oikein tuu mitään.

        Mutta tuokin on helposti järjestettävissä: lisää pakkoruotsia. Ai mutta sekään ei käy. minulle ei ole koskaan oikein selvinnyt mitä Tala oikeastaan haluaa? En ole ihan varma siitä että hänkään tietää.

      • S.A.V.O
        rautaako? kirjoitti:

        Heh heh, kyllä rkp:n ja pakkoruotsin taru on lopussa, sen osoittavat kaikki keskustelupalstat, jopa HBL ja vasabladet ovat antautuneet !!

        Vapaus koittaa, pakkoruotsi poistuu!

        "Rkp on jokaisessa hallituksessa"

        No pyydä Soinin hoitaa asia, nyt kun teidän "puolueenne" on saamassa paljon ääniä. Ei taida tehdä asialle yhtään mitään. Mutta RKP menee jos on pienintäkään mahdollisuutta eikä pakoile vastuuta kuin seteliselkärankainen aforismikone. Vaihda puoluetta jos haluat valtaan - populistit eivät vallassa pärjää.

        "nämä valtavat ylikiintiöt ruotsinkieislle ovat siitä seuraus"

        Mitään kiintiöitähän ei ole ruotsinkielisille, mutta pienet kiintiöt on HY:a kielitaitoisille juristeille ja lääkäreille. Montakohan kertaa tuokin pitää toistaa?

        Ja loppu olikin sitten spammia.

      • rautaako?
        S.A.V.O kirjoitti:

        Heh heh, kyllä rkp:n ja pakkoruotsin taru on lopussa, sen osoittavat kaikki keskustelupalstat, jopa HBL ja vasabladet ovat antautuneet !!

        Vapaus koittaa, pakkoruotsi poistuu!

        ...ja vaikutus on tasan nolla tässäkin asiassa.

        Olemme Pohjolan kielivapain maa. Hyvä Suomi!

      • kielivapaus tulee!
        S.A.V.O kirjoitti:

        Heh heh, kyllä rkp:n ja pakkoruotsin taru on lopussa, sen osoittavat kaikki keskustelupalstat, jopa HBL ja vasabladet ovat antautuneet !!

        Vapaus koittaa, pakkoruotsi poistuu!

        mutta muutama taistelu on vielä edessä. Pakkoruotsittajat yrittävät nyt kaikkia propagandan keinoja ja kaikkia pakkokeinoja pakkoruotsituksen jatkamiseksi ja koventamiseksi.

        Mutta periksi ei anneta! Ei tuumaakaan!

        Pakkoruotsi pois kouluista!

        Pakkoruotsi pois virkamiehiltä!

        www.pakkoruotsi.net

        ...

      • säälittävä tyyppi
        rautaako? kirjoitti:

        ...millään tavalla näytä toteen että RKP vastustaa tiedon leviämistä. Ei sitten mitenkään.

        Ruotsinkielisessä lukiossa on moni kaksikielinen ja suomenkielinen. Pääkaupunkiseudulla yksikieliset ruotsinkieliset ovat vähemmistössä ruotsinkielisissä lukioissa. Stadissa on myös vaikeampaa päästä ruotsinkieliseen lukioon. Kyllä suomenkielisestäkin lukiosta pääsee ruotsiksi opiskelemaan, mutta silloin on osoitettava että kielitaito on sellainen että pystyy seuraamaan opetusta. Ei ole mielekästä opiskella vieraalla kielellä. Siitä ei yleensä oikein tuu mitään.

        Mutta tuokin on helposti järjestettävissä: lisää pakkoruotsia. Ai mutta sekään ei käy. minulle ei ole koskaan oikein selvinnyt mitä Tala oikeastaan haluaa? En ole ihan varma siitä että hänkään tietää.

        Hän asui joskus nuoruudessaa Ruotsissa, eikä oikein menestynyt, sen paremmin työssään kuin naisasioissaankaan. Joutui raukka palaamaan maitojunalla takaisin. Siitä kai tuo traumaattinen ruotsi-viha johtuu. Kun missään ei oteta hänen marinoitaan todesta, vaan niille naureskellaan, yrittää hän "päteä", yllyttämällä nuorisoa ja tuota syrjäytynyttä porukkaa harhateille. Siis kieltäytymään kouluopinnoista ja toimimaan väkivaltaisesti kaikkea ja kaikkia erilaista kohtaan.

      • ihklhlohih

        "Jos suomalaisten kielitaidot olisivat paremmat tätä eroa ei olisi."

        Aivan - näin se oli 1600-luvulla. ;)

      • säälittävä tyyppi kirjoitti:

        Hän asui joskus nuoruudessaa Ruotsissa, eikä oikein menestynyt, sen paremmin työssään kuin naisasioissaankaan. Joutui raukka palaamaan maitojunalla takaisin. Siitä kai tuo traumaattinen ruotsi-viha johtuu. Kun missään ei oteta hänen marinoitaan todesta, vaan niille naureskellaan, yrittää hän "päteä", yllyttämällä nuorisoa ja tuota syrjäytynyttä porukkaa harhateille. Siis kieltäytymään kouluopinnoista ja toimimaan väkivaltaisesti kaikkea ja kaikkia erilaista kohtaan.

        aivan uskomatonta vauhtia kohti pohjoismaista ja itämerellistä kielipolitiikkaa - vain suuren enemmistön äidinkieli on virallinen. Minun henkilöni tämän rinnalla on hyttysen surinaa - mutta valtavasti se surina on rassannut pakkoruotsia ajavaa RKP:tä. Saavat nyt, mitä ovat tilanneet. Olisi kannattanut miettiä toisenkin kerran puuttumista Suomalaisuuden Liiton valtionapuun. Toisaalta ilman sitäkin suomenruotsalaisuuden alasajo kohti kohtuullisuutta olisi kyllä alkanut. Nyt sitä toteutetaan hallinnollisina ratkaisuina. Ja nuoriso on päättänyt kääntää selkänsä sekä pakkoruotsille että keinotekoiselle viralliselle kaksikielisyydelle.

      • voi säälitystä

        No minusta nähen saat jatkaa "uskoasi", kunhan jätät sen nuorison rasistiinyllyksen pois. Kerrohan vielä, mikä ihme se "itämerellinen kielipolitiikka" on? Taasko joku keksimäsi ja mielestäsi jokin älykäskin veto?

      • rautaako?
        heikki_tala kirjoitti:

        aivan uskomatonta vauhtia kohti pohjoismaista ja itämerellistä kielipolitiikkaa - vain suuren enemmistön äidinkieli on virallinen. Minun henkilöni tämän rinnalla on hyttysen surinaa - mutta valtavasti se surina on rassannut pakkoruotsia ajavaa RKP:tä. Saavat nyt, mitä ovat tilanneet. Olisi kannattanut miettiä toisenkin kerran puuttumista Suomalaisuuden Liiton valtionapuun. Toisaalta ilman sitäkin suomenruotsalaisuuden alasajo kohti kohtuullisuutta olisi kyllä alkanut. Nyt sitä toteutetaan hallinnollisina ratkaisuina. Ja nuoriso on päättänyt kääntää selkänsä sekä pakkoruotsille että keinotekoiselle viralliselle kaksikielisyydelle.

        ...pohjoismaiden ja itämerellisten suurimman enemmistön äidinkieli? Menee jo aika sekavaksi.

        Mutta esimerkisi Ruotsissa kielipolitiikan viimeisin huuto on vahvistaa kansallisia kieliä. Siinä olisi järkeä eikä sellaisen strategian markkinoimiseen tarvita ylisekavaa kielinkäyttöä. Voisi Talakin vaalia hiukan äidinkielentaitojaan välillä (itämerellinen kielipolitiikka?)

      • WALTAA::..!!%#?+!11
        kielivapaus tulee! kirjoitti:

        mutta muutama taistelu on vielä edessä. Pakkoruotsittajat yrittävät nyt kaikkia propagandan keinoja ja kaikkia pakkokeinoja pakkoruotsituksen jatkamiseksi ja koventamiseksi.

        Mutta periksi ei anneta! Ei tuumaakaan!

        Pakkoruotsi pois kouluista!

        Pakkoruotsi pois virkamiehiltä!

        www.pakkoruotsi.net

        ...

        .

        suomalaiset on asetettava ensimmäisen luokan kansalaisiksi omassa maassaan!!!!11!!

        .

      • dfahahd
        rautaako? kirjoitti:

        ...millään tavalla näytä toteen että RKP vastustaa tiedon leviämistä. Ei sitten mitenkään.

        Ruotsinkielisessä lukiossa on moni kaksikielinen ja suomenkielinen. Pääkaupunkiseudulla yksikieliset ruotsinkieliset ovat vähemmistössä ruotsinkielisissä lukioissa. Stadissa on myös vaikeampaa päästä ruotsinkieliseen lukioon. Kyllä suomenkielisestäkin lukiosta pääsee ruotsiksi opiskelemaan, mutta silloin on osoitettava että kielitaito on sellainen että pystyy seuraamaan opetusta. Ei ole mielekästä opiskella vieraalla kielellä. Siitä ei yleensä oikein tuu mitään.

        Mutta tuokin on helposti järjestettävissä: lisää pakkoruotsia. Ai mutta sekään ei käy. minulle ei ole koskaan oikein selvinnyt mitä Tala oikeastaan haluaa? En ole ihan varma siitä että hänkään tietää.

        Mutta montakos kielitaidotonta mamua löytyy ruotsinkielisistä kouluista? Suomenkielisien riesana noita löytyy paljon, eikä siitä oikein mitään tahdo tulla, vaan eihän se sinua etuoikeutettua kiinnosta, sillä jos kaikki osaisivat ruotsia Suomessa ongelma poistuisi, vai kuinka?

      • teretulemast
        rautaako? kirjoitti:

        ...pohjoismaiden ja itämerellisten suurimman enemmistön äidinkieli? Menee jo aika sekavaksi.

        Mutta esimerkisi Ruotsissa kielipolitiikan viimeisin huuto on vahvistaa kansallisia kieliä. Siinä olisi järkeä eikä sellaisen strategian markkinoimiseen tarvita ylisekavaa kielinkäyttöä. Voisi Talakin vaalia hiukan äidinkielentaitojaan välillä (itämerellinen kielipolitiikka?)

        se suurin itämerellinen äidinkieli ole venäjä(pelkästään Pietarissa joka on itämeren alueen suurin kaupunki asuu viisi miljoonaa ruotsia ymmärtämätöntä venäjänkielistä), jota seuraa heti perässä saksa, Puolassakin asuu vain vaivaiset 38miljoonaa, Balttejakaan ei ole kuin vajaat 8miljoonaa.

        Onko mielestäsi Ruotsi joku suurvaltakieli jota puhutaan kaikkialla itämeren alueella, edes ruotsalainen ei ymmärrä kunnolla tanskaa(saati että ruotsinkielen opiskellut sitä ymmärtäisi), joka on yhtä lähellä ruotsinkieltä kuin viro suomenkieltä.

      • rautaako? kirjoitti:

        ...pohjoismaiden ja itämerellisten suurimman enemmistön äidinkieli? Menee jo aika sekavaksi.

        Mutta esimerkisi Ruotsissa kielipolitiikan viimeisin huuto on vahvistaa kansallisia kieliä. Siinä olisi järkeä eikä sellaisen strategian markkinoimiseen tarvita ylisekavaa kielinkäyttöä. Voisi Talakin vaalia hiukan äidinkielentaitojaan välillä (itämerellinen kielipolitiikka?)

        "Maahanmuuttajien äidinkielen opetus
        Oman äidinkielen merkitys

        Jokaisella lapsella on oikeus omaan äidinkieleensä ja kulttuuriinsa. Oma äidinkieli on oppilaan ajattelun ja tunteen kieli ja osa oppilaan oman identiteetin muodostumista. Se on kulttuurin säilyttämisen ja siirtämisen väline. Äidinkielen hallinta tukee oppilaan vuorovaikutusta omassa kieliyhteisössään. Sitä tarvitaan sekä päivittäiseen perhe- ja ystäväpiirissä tapahtuvaan kommunikointiin että pidettäessä yllä yhteyksiä muualla asuvien sukulaisten ja ystävien kanssa.

        Oman äidinkielen riittävä hallinta tukee myös aikuistuvan nuoren osallisuutta lähtömaansa yhteiskunnallisessa elämässä, virallisessa asianhoidossa tai kulttuurisiin palveluihin osallistumisessa.

        Oman äidinkielen hallinta auttaa seuraamaan esimerkiksi mediaa eri puolilta maailmaa.

        Oppilas pystyy tarkastelemaan asioita uusista näkökulmista tutustuessaan eri osapuolten käsityksiin ja näin oppilaan ajattelutaidot kehittyvät.

        Oppilaan on mahdollista oppia ymmärtämään asioiden monipuolisuutta ja muodostamaan niistä omat näkemyksensä.

        Koulussa työskentelevän henkilöstön tulee antaa huoltajille riittävästi tietoa äidinkielen merkityksestä ja vaikutuksesta sekä oppilaan kielen kehittymiseen että oppimiseen liittyvissä asioissa. Oppilaan äidinkielen opiskelua ja äidinkielen kehittymistä on hyvä suunnitella ja seurata yhteistyössä huoltajien kanssa. Oman äidinkielen säilyttäminen ja edelleen kehittäminen auttavat myös suomen kielen oppimisessa. Jos oman äidinkielen kehitys pysähtyy, oppilas ei ehkä osaa kohta kumpaakaan kieltä kunnolla.

        Tutkimuksissa on myös todettu kaksikielisyyden helpottavan vieraiden kielten opiskelua. Kaksikielisten ajattelu on luovaa ja joustavaa, ja se tukee myös muiden oppiaineiden sanastojen ja käsitteiden omaksumista edistäen siten oppilaan mahdollisuuksia opiskella täysipainoisesti kaikkia perusopetuksen oppiaineita."

        http://www.edu.fi/yleissivistava_koulutus/maahanmuuttajien_koulutus/kielen_opetus_ja_oppiminen/maahanmuuttajien_aidinkielen_opetus/maahanmuuttajien_aidinkielen_opetus

    • ojjöojho

      "Joka toinen (51 %) ruotsinkielisistä nuorista saa suorittaa yliopistotutkinnon, suomenkielisistä vain joka kolmas."

      Ainoa merkityksellinen kysymys nyt on, että onko tämä tosiaankin totta.

      Tässä ei ole nyt mitään selittelyn mahdollisuutta.

      Ei maassa voi olla kiintiöitä "sorretulle kielivähemmistölle", jos tilanne on tämä.

      Onko tämä tosiaankin totta?

      • D;)) D=))

        Onkohan nyt kuitenkin niin, että suomenkielisissä yliopistoissa opiskelee "hidasta" porukkaa. Pitävät itseään YO;n kirjoissa, vaikka pitävät niitä sapattivuosia opinnoistaan ja siten saattavat valmistua vasta keski-ikäisinä. Taitaa ne ruotsinkieliset toimia tuossakin asiassa tehokkaammiin ja suorittavat opintonsa valmiiksi nopeammin. Onko suominkielisten hisaoppisuuskin "hurrien" vika??????????????????????

      • D;)) D=)) kirjoitti:

        nyt suomalaisten nuorten ratkaista tämä asia. Heitä on 91 % maamme nuorisosta, ruotsinkielisiä on alle 5 % ja loput 4 % ovat mamuja. Uskallan veikata, että tämä 91 % panee asiat kohdalleen, kun tulevat päättäjiksi poliittisella areenalla. Hyvä ennakointia on kokoomusnuorten viimeaikainen nousu pakkoruotsia vastaan. Puhumattakaan siitä, että nuoret ovat jo valmiit puuttumaan ruotsin kielen perustuslailliseen asemaan.
        Professorit Wiberg ja Karlsson ovat todella oikeassa - ruotsin kielen käyttöalue on supistumassa Suomessa.

        Osuinko noin oikeaan tuolla "hidasoppisilla fennoilla", kun et uskalanut kertoa tutkimuksistasi? No, niinhän se varmaan on, jos suomenkielinen dosenttimieskään ei hallitse luetunymmärtämistä...

      • rautaako?
        heikki_tala kirjoitti:

        nyt suomalaisten nuorten ratkaista tämä asia. Heitä on 91 % maamme nuorisosta, ruotsinkielisiä on alle 5 % ja loput 4 % ovat mamuja. Uskallan veikata, että tämä 91 % panee asiat kohdalleen, kun tulevat päättäjiksi poliittisella areenalla. Hyvä ennakointia on kokoomusnuorten viimeaikainen nousu pakkoruotsia vastaan. Puhumattakaan siitä, että nuoret ovat jo valmiit puuttumaan ruotsin kielen perustuslailliseen asemaan.
        Professorit Wiberg ja Karlsson ovat todella oikeassa - ruotsin kielen käyttöalue on supistumassa Suomessa.

        ....pääsevät eduskuntaan niin saavat nuoret päättää yhteisistä asioista.

        En ole varma että perustuslaillista asemaa edes voidaan Talan haaveilemaan suuntaan vääntää.

        Perustuslain yleispykälän mukaan yksilöidet ovat tasaarvoisia. Tämä tarkoittaa että muutos joka heikeentäisi joidenkin asemaa ei liene ihan helppo saada läpi perustuslakivalikunnassa. Perustuslain alapykäliä tuskin voidaan muuttaa siten että se rikkoo yleispykälää. Voidaan luultavasti laajentaa "täysvaltaisten" ryhmää sisältämään muitakin kieliryhmiä. Mutta täysvaltaisen ryhmän kaventaminen ei välttämättä onnistuisi vaikka saataisiin sen taaksen lain edellyttämän enemmistön. Eikä sellainenkaan ole ainakaan 50 vuoteen näkypiirissä.

    • KuvottaviKelikiintiö

      Listasta puuttuu vielä Svenska social- och kommunalhögskolan.

      • on osa Helsingin yliopistoa, joka sentään vuodesta 1937 on ollut kaksikielinen. Tosin tahtipuikkoa heiluttavat edelleen suomenruotsalaiset, mm. rehtori on edelleen suomenruotsalainen. Ruotsinkielisille on siis kiintiöitä kuudessa kaksikielisessä yliopistossa ruotsinkielisten lisäksi!

        Ktasokaapa tämän aamun uutinen. Pakkoruotsin poistamista vaativat saivat nyt raskaan sarjan puolustajan; amiraali Juhani Kaskealan! http://areena.yle.fi/video/1245193. Amiraali puhuu siinä ja myös Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja Sampo Terho saa sanoa oman mielipiteensä.

        Suomenruotsalaiset miljardisäätiöt ovat panneet nyt pystyyn Magma-akatemian, jonne on palkattu suomenkielisiä "hyväntahtoisia hölmöjä", joiden pitää lobata ruotsin kielen puolesta. Meillä ei ole rahaa, mutta kohdennamme vähät resurssit nuorisoon. Kaikkien suomenkielisten lukioiden oppilaskunnat saavat tuota pikaa tietoa siitä, miten ruotsinkieliset pääsevät valtavasti helpommin yliopisto-opintoihin kuin suomalaiset. Se puree, uskon niin!

      • Suvi Mäkelä
        heikki_tala kirjoitti:

        on osa Helsingin yliopistoa, joka sentään vuodesta 1937 on ollut kaksikielinen. Tosin tahtipuikkoa heiluttavat edelleen suomenruotsalaiset, mm. rehtori on edelleen suomenruotsalainen. Ruotsinkielisille on siis kiintiöitä kuudessa kaksikielisessä yliopistossa ruotsinkielisten lisäksi!

        Ktasokaapa tämän aamun uutinen. Pakkoruotsin poistamista vaativat saivat nyt raskaan sarjan puolustajan; amiraali Juhani Kaskealan! http://areena.yle.fi/video/1245193. Amiraali puhuu siinä ja myös Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja Sampo Terho saa sanoa oman mielipiteensä.

        Suomenruotsalaiset miljardisäätiöt ovat panneet nyt pystyyn Magma-akatemian, jonne on palkattu suomenkielisiä "hyväntahtoisia hölmöjä", joiden pitää lobata ruotsin kielen puolesta. Meillä ei ole rahaa, mutta kohdennamme vähät resurssit nuorisoon. Kaikkien suomenkielisten lukioiden oppilaskunnat saavat tuota pikaa tietoa siitä, miten ruotsinkieliset pääsevät valtavasti helpommin yliopisto-opintoihin kuin suomalaiset. Se puree, uskon niin!

        SUURIarvoisesta työstäsi meidän tavallisten suomalaisten puolesta - KIITOS.

      • Suvi Mäkelä kirjoitti:

        SUURIarvoisesta työstäsi meidän tavallisten suomalaisten puolesta - KIITOS.

        Ehkä paras kiitos meille kaikille kielivapauden ja pohjoismaisen virallisen yksikielisyyden puolesta työtä tekeville on aamu-uutisissa mainittu "vellova kansalaiskeskustelu". Sitä ei enää kukaan saa lakkautettua, eikä siihen pure Magma-akatemian lobbaus - nuoriso nousee ja näyttää närhen munat pakkoruotsille ja keinotekoiselle kaksikielisyydelle.

        http://areena.yle.fi/video/1245193

      • seuraava jonossa

        Olen ihmetellyt täällä, miksi Tala-herja lentää ja miettinyt, millainen kaveri oikeasti olet. Nyt seurattuani keskustelua ja erityisesti tämän päivän eri medioita (EK, Kaskeala) alan ymmärtää, että olet oikeasti vaarallinen - pakkoruotsille. Tosi paljon onnea ja kiitos!

      • j956k5k
        seuraava jonossa kirjoitti:

        Eipä ole Tala pitkään aikaan kehuskellut panomiestaidoillaan. Alkaako vireystaso laskea?

      • rautaako?
        heikki_tala kirjoitti:

        Ehkä paras kiitos meille kaikille kielivapauden ja pohjoismaisen virallisen yksikielisyyden puolesta työtä tekeville on aamu-uutisissa mainittu "vellova kansalaiskeskustelu". Sitä ei enää kukaan saa lakkautettua, eikä siihen pure Magma-akatemian lobbaus - nuoriso nousee ja näyttää närhen munat pakkoruotsille ja keinotekoiselle kaksikielisyydelle.

        http://areena.yle.fi/video/1245193

        Kielivapaudella tarkoitetaan yleensä voi elää monella kielellä. Suomenkielisetkin olisivat kielivapaampia jos eivät karsastaisi kieliopintoja. Hurrit ja kaksikieliset ovat suomenkielisiä kielivapaampia.

        Haluaako Tala todellakin tehdä pohjoismaista virallisesti yksikielinen. Vedetäänkö pitkää tikkua siitä mikä kieli valitaan, vaan mennäänkö vahvimman mukaan ja valitaan ruotsi?

        Minusta on järkevämpää että kaikki maat pohtivat näitä ihan omista jähtökohdistaan. Kuten tähänkin asti.

        "nuoriso nousee ja näyttää närhen munat"

        Jep, 1930-lukuiset vanhukset joutaa jo takavasemmalte tältäkin näyttämöltä.

      • Pieleen meni taas...
        seuraava jonossa kirjoitti:

        Olen ihmetellyt täällä, miksi Tala-herja lentää ja miettinyt, millainen kaveri oikeasti olet. Nyt seurattuani keskustelua ja erityisesti tämän päivän eri medioita (EK, Kaskeala) alan ymmärtää, että olet oikeasti vaarallinen - pakkoruotsille. Tosi paljon onnea ja kiitos!

        Alkaa vissiin jo hänkin ymmärtää, ettei meidän kaksikielistä maatamme muutetakkaan yksikieliseksi, jossa se hänen suuresti ihailemansa kieli olisi englanti. On syytäkin olla huolissaan, kun on eläköitynyt jo nuorena, voidakseen omistautua kokoaikaisesti ruotsi- ja ulkomaalaisvihalle.

      • rautaako? kirjoitti:

        Kielivapaudella tarkoitetaan yleensä voi elää monella kielellä. Suomenkielisetkin olisivat kielivapaampia jos eivät karsastaisi kieliopintoja. Hurrit ja kaksikieliset ovat suomenkielisiä kielivapaampia.

        Haluaako Tala todellakin tehdä pohjoismaista virallisesti yksikielinen. Vedetäänkö pitkää tikkua siitä mikä kieli valitaan, vaan mennäänkö vahvimman mukaan ja valitaan ruotsi?

        Minusta on järkevämpää että kaikki maat pohtivat näitä ihan omista jähtökohdistaan. Kuten tähänkin asti.

        "nuoriso nousee ja näyttää närhen munat"

        Jep, 1930-lukuiset vanhukset joutaa jo takavasemmalte tältäkin näyttämöltä.

        sähköpostia opetusministeri Henna Virkkuselle ja liitin siihen tiedotteemme suomenkielisille lukiolaisille. Pyysin ministeriötä tarkistamaan tietojen oikeellisuuden, koska vielä ehdimme tehdä korjauksia, jos ministeriö löytää siinä virheitä.

        http://areena.yle.fi/video/1245193

        Hennakin esiintyy tämän aamun TV-uutisissa - katokaa ja ihmetelkää!

      • 4%:n vuoksi
        rautaako? kirjoitti:

        Kielivapaudella tarkoitetaan yleensä voi elää monella kielellä. Suomenkielisetkin olisivat kielivapaampia jos eivät karsastaisi kieliopintoja. Hurrit ja kaksikieliset ovat suomenkielisiä kielivapaampia.

        Haluaako Tala todellakin tehdä pohjoismaista virallisesti yksikielinen. Vedetäänkö pitkää tikkua siitä mikä kieli valitaan, vaan mennäänkö vahvimman mukaan ja valitaan ruotsi?

        Minusta on järkevämpää että kaikki maat pohtivat näitä ihan omista jähtökohdistaan. Kuten tähänkin asti.

        "nuoriso nousee ja näyttää närhen munat"

        Jep, 1930-lukuiset vanhukset joutaa jo takavasemmalte tältäkin näyttämöltä.

        "Hurrit ja kaksikieliset ovat suomenkielisiä kielivapaampia."

        Te haluatte olla täysin riippumattomia maan pääkielestä - se siitä "kaksikielisyydestä".

        RKP lanseerasi tämä "kaksikielisyys" valheen viitisen vuotta sitten - sitä ennen RKP vastusti henkeen ja vereen oikeaa kaksikielisyyttä, koska nimenomaan se syö RKP:n muutenkin vanhuuttaan vähenevää äänestäjäkuntaa.

        Suomen olemassa oleva kaksikielisyyshän on aikuisten oikeasti akselilla SUOMI - ENGLANTI, ruotsillaa siinä ei ole minkäänlaista roolia - ei edes sitä 4% Suomen ruotsalaisroolia.

        .

      • 4%:n vuoksi kirjoitti:

        TV:n aamu-uutisissa kerrottiin kielikysymyksessä "vellovasta kansalaiskeskustelusta", jota patoamaan suomenruotsalaiset ovat avanneet säätiörahoitustaan perustamalla "Magma-akatemian. Siihen on kutsuttu suomenkielisiä hyväntahtoisia hölmöjä, joiden tulisi pystyä aivopesemään päättäjät ja muun eliitti pakkoruotsin ja kaksikielisyyden taakse. Alku ei ole kovin lupaava. Päivän HBL:ssä "akatemian" johtaja E.J. Penttilä toteaa, että ON JO AIVAN LIIAN MYÖHÄISTÄ. Amiraali Kaskeala puolestaan sanoo suoraan, että pakkoruotsi ei ole hyvä asia.

        Vellova kansalaiskeskustelu vie Suomen kielivapauteen ja pohjoismaiseen viralliseen yksikielisyyteen - ja hyvä niin. Nyt muuten suomenkielisestä eliitistä on noussut yksi toisensa jälkeen pakkoruotsia vastaan - jopa sellaisia, jotka aiemmin olivat kovettuja ruotsin kielen advokaatteja, kuten professori Jukka Kemppainen ja ex-ministeri Osmo Soininvaara. Myös professorit Matti Wiberg ja Fred Karlsson ovat tehneet osuvan analyysin ruotsin kielen asemasta - "Ruotsin kielen käyttöala supistuu Suomessa" (Kanava 5/2010).

        Onhan tässä joutunut vääntämään kilometreittäin rautalankamallia Suomen kielipolitiikan järjettömyydestä, mutta se on totta vie kannattanut. Kaikki loanheitto on ollut helppo kestää, kun on kaiken aikaa tiennyt olevansa oikeassa. Vireystasoni epäilijälle vastaisin Lutherin sanoin: " se seisoo vahvana, he ei voi sitä kestää"! ;-)

        http://areena.yle.fi/video/1245193

      • vastaa suoraan!

        Usein sinulta on kysytty esi. "tarkoitatko tuolla pohjoimaisella virallisella yksikielisyydellä, että kaikista pohjoismaista tulee ruotsinkielisiä? Entä se vapaehtoisuus, tarkoittaako se samaa kuin englanninkielen kanssa, että sitten ruotsiakin aletaan opettamaan vapaehtoisenä kielenä, pakolla jo ala-asteella?

      • asdfdgsdgfhfgh
        rautaako? kirjoitti:

        Kielivapaudella tarkoitetaan yleensä voi elää monella kielellä. Suomenkielisetkin olisivat kielivapaampia jos eivät karsastaisi kieliopintoja. Hurrit ja kaksikieliset ovat suomenkielisiä kielivapaampia.

        Haluaako Tala todellakin tehdä pohjoismaista virallisesti yksikielinen. Vedetäänkö pitkää tikkua siitä mikä kieli valitaan, vaan mennäänkö vahvimman mukaan ja valitaan ruotsi?

        Minusta on järkevämpää että kaikki maat pohtivat näitä ihan omista jähtökohdistaan. Kuten tähänkin asti.

        "nuoriso nousee ja näyttää närhen munat"

        Jep, 1930-lukuiset vanhukset joutaa jo takavasemmalte tältäkin näyttämöltä.

        "Suomenkielisetkin olisivat kielivapaampia jos eivät karsastaisi kieliopintoja."

        Oli varmaan huumoria, mutta kuittaan kumminkin: kielivapaus on nimenomaan sitä, että voi itse vaikuttaa siihen, mitä kieliä opiskelee.

        Jopa Ruotsissa on kielivapaus pakollisesta englannista huolimatta, koska englanti hyväksytään yhteiseksi kieleksi.

        Ahvenanmaalla on täydellinen kielivapaus - mutta siellä noin kolmasosa peruskoulun yläluokkalaisista valitsee vain englannin oman äidinkielensä rinnalle, ei suomea tai saksaa tms.

        Kielivapaus on tärkeä asia modernissa Euroopassa, jossa ihmisten identiteeti ovat erilaisia. Ei kannata yrittää vesittää käsitettä yrittämällä väittää, että pakkoruotsi tekee meidät vapaiksi ;)

      • vastaa suoraan! kirjoitti:

        Usein sinulta on kysytty esi. "tarkoitatko tuolla pohjoimaisella virallisella yksikielisyydellä, että kaikista pohjoismaista tulee ruotsinkielisiä? Entä se vapaehtoisuus, tarkoittaako se samaa kuin englanninkielen kanssa, että sitten ruotsiakin aletaan opettamaan vapaehtoisenä kielenä, pakolla jo ala-asteella?

        mutta vastaan toki. Pohjoismainen virallinen yksikielisyys tarkoittaa sitä, että Ruotsissa on ruotsi, Tanskassa tanska, Norjassa norja ja Islannissa islanti ainoat viralliset kielet. Suomessa Ahvenanmaa on virallisesti yksikielinen ja siellä se on ruotsi (vieläpä niin tiukasti, että suomenkieliset lapset siellä eivät saa käydä edes koulua omalla äidinkielellään). Manner-Suomessa vain vankilat ovat virallisesti lailla säädetty "yksikielisesti suomenkielisiksi" (tosin niihin voidaan perustaa ruotsinkielisiä vankilaosastoja).

        Nyt olemme vihdoin havahtumassa siihen, että yli 90 % väestöosuuden äidinkielen pitää Suomessa olla ainoa virallinen kieli. Suomenruotsalaisten "vårtspråk" saa kansallisen vähemmistökielen aseman ja kieleen perustuvat etu- ja erioikeudet poistetaan heiltä. Sitä varmaan tarkoitti YLE:n Tv:n tänään aamu-uutisissa mainittu "vellova kansalaiskeskustelu", jota ei enää pystytä suitsimaan.

        http://areena.yle.fi/video/1245193

      • vastaa SUORAAN !
        asdfdgsdgfhfgh kirjoitti:

        "Suomenkielisetkin olisivat kielivapaampia jos eivät karsastaisi kieliopintoja."

        Oli varmaan huumoria, mutta kuittaan kumminkin: kielivapaus on nimenomaan sitä, että voi itse vaikuttaa siihen, mitä kieliä opiskelee.

        Jopa Ruotsissa on kielivapaus pakollisesta englannista huolimatta, koska englanti hyväksytään yhteiseksi kieleksi.

        Ahvenanmaalla on täydellinen kielivapaus - mutta siellä noin kolmasosa peruskoulun yläluokkalaisista valitsee vain englannin oman äidinkielensä rinnalle, ei suomea tai saksaa tms.

        Kielivapaus on tärkeä asia modernissa Euroopassa, jossa ihmisten identiteeti ovat erilaisia. Ei kannata yrittää vesittää käsitettä yrittämällä väittää, että pakkoruotsi tekee meidät vapaiksi ;)

        Mielestäsi nyt on pakkoruotsi ja vapaehtoinen englanati ja kuitenkin englantia on PAKKO opiskella jo kolmannelta luokalta, eikä sitä saa vapaasti vaihtaa ruotsiin tai muihin kieliin. Miten se pakkoruotsi tuossa toteutuu? Entä jos se pakkoruotsi poistetaan, pitääkö senkin opiskelu sitten aloitta jo kolmannella luokalla? Miten luulet, että lapset, jotka eivät vielä kunnolla osaa lukea tai kirjoittaa, puhumattakaan luentunymmätämisestä, pystyvät oppimaan kahta vierasta kieltä? Minusta tuo on jo kohtuuton vaatimus lapsille.

      • vastaa SUORAAN ! kirjoitti:

        kaikkien kannattaa alusta alkaen opiskella suomea - aivan kuten Ruotsissa kaikki opiskelevat ruotsia. Ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi sopii englanti maailmankielenä, mutta sen ei Suomessa tarvitse olla pakollinen, sillä kaikki sen haluavat oppia. Toinen vieras kieli kuuluu ohjelmaan ihan EU:n suosituksen perusteella ja se voi olla mikä tahansa, venäjä, viro, ruotsi, ranska, saksa, portugali, kiina, japani, jne. Muut kuin äidinkieleltään suomenkieliset ottavat tietenkin ohjelmaansa oman äidinkielensä. Se on siinä!

        Hyvä malli, mutta pehmentäisin Ruotsin tapaan toisen kielen pakollisuutta. Osalle olisi perusteltua tarjota toisen vieraan kielen sijaan lisää englantia (jotta oppilas saisi edes yhden vahvan vieraan kielen) tai lisää suomea (jotta oppilas saisi vahvan koulukielen). Oppilaiden kyvyt kielten opiskeluun vaihtelevat tavattoman paljon. Käsittääkseni ruotsissa on saatu hyviä kokemuksia toisen vieraan kielen vapauttamisesta - siellä suuri maahanmuuttajajoukko on myös tuonut lisää realismia.

        Ymmärrän, että kielikeskustelussa on vaikea selittää tätä toisen kielen pakollisuutta, joka kuitenkin antaa tarvittaessa periksi ja vaihtuu koulukielen tai englannin lisäkurssiin.

        Jostain syystä pakkoruotsia kannattavat eivät voi ymmärtää, että jokin toinen kieli voisi olla ruotsin tilalla. He pitävät hirmuista meteliä siitä, että suomenkieliset haluavat opiskella vain yhtä vierasta kieltä. Todellisuudessahan nimenomaan Ahvenanmaan ruotsinkieliset haluavat opiskella vain yhtä kieltä, sillä lähes kolmannes saaren ysiluokkalaisista lukee vain englantia.

      • seuraava jonossa kirjoitti:

        että ihmisten kielten oppimiskyvyt vaihtelevat hurjasti. Joku oppii 5-7 kieltä tuosta vain, vaikkei olisi ikinä ruotsin sanaa kuullut. Joillekin yhdenkin vieraan kielen oppiminen on työn ja tuskan takana; "Det är true, jag hoppar", kuten edellinen pääministeri sanoi. Keskimäärin Gaussin kellokäyrän eli normaalijakautuman perusteella voimme arvioida, että ylivoimainen enemmistö ihmisiä pystyy oppimaan tyydyttävästi kaksi kieltä äidinkielensä yli ja sehän juuri on EU:nkin tavoite. Se on myös opetusministeriön KIEPO-projektin vaihtoehto D (vaikka porukka joutui Michael Reuterin (r) takia hirttäytymään raportissaan pakkoruotsiin). Tietylle osalle yhdessä vieraassa kielessä on haastetta kyllin ja kannatan tässäkin Ruotsin mallia - keskitytään heidän kohdallaan yhteen vieraaseen kieleen - ja sehän tietty on englanti.

      • asdgjjgd
        vastaa SUORAAN ! kirjoitti:

        Mielestäsi nyt on pakkoruotsi ja vapaehtoinen englanati ja kuitenkin englantia on PAKKO opiskella jo kolmannelta luokalta, eikä sitä saa vapaasti vaihtaa ruotsiin tai muihin kieliin. Miten se pakkoruotsi tuossa toteutuu? Entä jos se pakkoruotsi poistetaan, pitääkö senkin opiskelu sitten aloitta jo kolmannella luokalla? Miten luulet, että lapset, jotka eivät vielä kunnolla osaa lukea tai kirjoittaa, puhumattakaan luentunymmätämisestä, pystyvät oppimaan kahta vierasta kieltä? Minusta tuo on jo kohtuuton vaatimus lapsille.

        Englantia ei ole pakko aloittaa kolmannella, vaan ainoastaan jokin kieli on pakko aloittaa kolmannella luokalla, se että suurin osa valitsee englannin ei tee siitä pakkoa, vaan se valitaan vapaasti eli se on suosittu ja kenties koettu tarpeelliseksi.

        Tällähetkellä pakko on ainoastaan valita ruotsinkieli, eli jos valitset vaikkapa Saksan kolmannella niin seitsemännellä luokalla on pakko ottaa ruotsi, eikä silloin englantia juurikaan peruskoulussa voi opiskella. Tämäkin asia johtaa siihen, että suurinosa valitsee englannin juurikin siellä kolmannella.

    • opetusminsiteriö vastata Henna Virkkuselle lähettämääni kommentointipyyntöön yllä olevan tekstin oikeellisuudesta?

      http://areena.yle.fi/video/1245123 Katsokaapa tuokin keskustelu!

      • stop pakkoruotsille!

        EK:n edustaja pysyy hienosti asiassa ja kannassaan kiinni: pakkoruotsi on este laajemmalle kieliosaamiselle. Pakkoruotsista on päästävä eroon.

        Svekojen edustaja on varsinainen änkyrä: pakkoruotsin perusteluiksi pitäisi riittää se, että vielä löytyy joku suru-vanhus, joka ei ole viitsinyt opetella suomea...

      • Tueaivaisuus!
        stop pakkoruotsille! kirjoitti:

        EK:n edustaja pysyy hienosti asiassa ja kannassaan kiinni: pakkoruotsi on este laajemmalle kieliosaamiselle. Pakkoruotsista on päästävä eroon.

        Svekojen edustaja on varsinainen änkyrä: pakkoruotsin perusteluiksi pitäisi riittää se, että vielä löytyy joku suru-vanhus, joka ei ole viitsinyt opetella suomea...

        Tuollaiset vanhkukset hoitaa aika tai oikeastaan luonnonlaki, jos ei sopeudu, karsitaan pois kuljeksimasta kehityksen tieltä!

      • rautaako?

        Ei. Miksi vastaisi. Jos vastaavat eivät tunne sinua.

    • J.Ryyti

      Pakollisen ruotsin kannatusta yksilöpsykologisesta näkökulmasta ei juuri näe pohdittavan.

      Mielestäni pakkoruotsin puolustamiseen liittyy läheisesti usko auktoriteetteihin, auktoriteettiusko. ”Valtio tietää kyllä minun parhaani”. Samalla voidaan ulkoistaa päätöksentekoa viranomaisille kieliopinnoissa. Suomalaiset mielellään ulkoistaa valtiolle, kunnalle ja muille viranomaisille itseään koskevaa päätöksentekoa. Siitä pakkoruotsi on konkreetti esimerkki.

      Joitakin ihmisiä näyttäisi ahdistavan jo ajatus,että pitäisi itse päättää mitä kieliä kannattaa opiskella.

      Heidänlaisiaan on todennäköisesti paljon pakollisen ruotsin kannattajissa. He ovat psykologisesta sukua niille venäläisille ja entisen itäblokin ihmisille,jotka kaipaavat kaikkitietävää Neuvostoliittoa ohjaamaan elämäänsä ja itseään koskevia ratkaisuja.

      Tähän ihmismielen puoleen Rkp:n magmat ja muut rkp-organisaatiot vetoavat kieltämättä taitavasti.

    • Näin on!

      sillä äänenpainolla, jonka vain alle puolen promillen kannatus Suomen kansalta voi antaa.

      • Säätytalolla, jossa juhlimme UKK:m 110-vuotissyntymäpäivää. Suomen kieli oli valttia - vain TP Halonen sanoi muutaman liturgisen ruotsin sanan ja SL:n kunniajäsen ministeri Numminen "mina damer och herrar". Siinä kaikki. Edes seminaarin ainoa suru, kansanedustaja, pakkoruotsittajajuristi Jacob Söderman ei sanonut sanaakaan ruotsia.

        Seminaari valotti monipuolisesti UKK:n toimintaa 1900-luvulla. Tuli esiin myös hänen suomenmielisyytensä, vaikka se suomenruotsalaisten naisten ja Kalle XVI Kustaan sekä Wallenbergien vaikutuksesta liudentui.

        Oli kiva tavata monia vanhoja työtovereita lääkintöhallituksen ajalta sekä tietenkin SL:n kunniajäsen, valtioneuvos Riitta Uosukainen. Ministeri Rino Uusitalo ilahtui kuullessaan, että UKK oli aikoinaan SL:n puheenjohtaja. Ministeri Marjatta Väänänen pysähtyi luokseni pitkähköön keskusteluun. Pääministeri Mari Kiviniemelle esittäydyin hänen kotikuntansa naapurikunnan Kauhajoen entisenä hammaslääkärinä ja SL:n edellisenä puheenjohtajana. Kysyin ministeri Paula Lehtomäeltä, miltä tuntui olla kaivinkoneen sarvissa, kun hän kaivoi ojan auki Tuusulanjärven ja uuden kosteikon välillä. Erilaisia keskustalaisia vaikuttajia vuosikymmenten varrelta oli mukava tavata - työtovereita kun olimme valtionhallinnossa.

        Kovasti sain kannustusta jatkaa työtäni pakkoruotsin juurimiseksi. Se antaa uskoa tulevaisuuteen!

    • xTOY

      Taloustutkimuksen gallupit ja muutakin tietoa:

      "1990 Taloustutkimus Oy; suomalaisista 67 % halusi pakkoruotsin vapaaehtoiseksi peruskoulussa.

      1991 Taloustutkimus Oy; suomalaisista 71 % halusi pakkoruotsin kokonaan pois tai vapaaehtoiseksi peruskoulussa.

      1992 Opetushallitus (M-L Nikki); tutkimus peruskoululaisten, lukiolaisten, lasten vanhempien ja kouluviranomaisten keskuudessa osoitti, että keskimäärin 83 % halusi pakkoruotsin muuttamista vapaaehtoiseksi.

      1995 Opetushallitus (Alina Salonen); ruotsin kieli on peruskoululaisten mielestä toiseksi turhin ja kaikkein ikävin oppiaine.

      1997 Taloustutkimus Oy; pakkoruotsin haluaa pois 72 % suomalaisista.

      1999 Taloustutkimus Oy; 71 %:n mielestä ruotsin kielen tulisi olla vapaaehtoinen aine.

      2000 Valitut Palat Oy (Syyskuu 2000): 64 % on sitä mieltä, että pakollinen ruotsi tulisi muuttaa vapaaehtoiseksi.

      2000 Eurooppalainen ”Nuori kansalainen” tutkimus (CIVIC. Brunell & Suutarinen 2000); Miltei puolet suomenkielisten koulujen nuorista olisi valmis muuttamaan Suomen yksikieliseksi maaksi. Suomenkielisten koulujen nuoret ovat puolestaan jyrkempiä vaatiessaan ruotsinkielen opiskelun vapaaehtoistamista (67 %). Ruotsinkielisten koulujen nuorista 37 % suhtautuu asiaan myönteisesti.

      2001 Valitut Palat Oy (Maaliskuu 2001): yli 97 % piti englantia tärkeimpänä vieraana kielenä, seuraavina olivat saksa (54 %) ja vasta kolmantena pakollinen ruotsi (50 %).

      2001 Taloustutkimus Oy: 67 % haluaa pakkoruotsin pois peruskoulusta.

      2001 Suomen vanhempainliitto suosittaa ruotsin kielen opiskelun muuttamista peruskoulussa valinnaiseksi. Pakolla ei liiton mielestä saada ketään oppimaan. Ruotsin kielen opiskelun muuttaminen valinnaiseksi vapauttaisi resursseja Euroopan valtakielten opiskeluun, vanhempainliitto katsoo kannanotossaan.

      2001 Opetushallitus (KIMMOKE-hanke, loppuraportti); Sekä tutkimusten että arkitiedon perusteella ruotsin opetuksen keskeisenä ongelman näyttäisi olevan oppilaiden kielteinen asennoituminen ja sen myötä motivaatiovaikeudet. Kaikkien ruotsin kielen opiskelumotivaatiota ja ruotsin kieleen kohdistuvia asenteita koskevien tutkimusten tulokset ovat samansuuntaisia. muihin kieliin verrattuna motivaatio ruotsin opiskeluun näyttää olevan alhaisempi. Ruotsin kielen pakollisuutta kannattavia on ollut vähemmän kuin sitä vastustavia. Opetushallituksen selvitys kertoo, että peruskoulun yhdeksäsluokkalaisista jopa puolella on ala-arvoiset ruotsinkielentaidot.

      2003 STT; Pakollista ”toisen kotimaisen kielen” (suomi tai ruotsi) opiskelua peruskoulussa kannattaa 56 prosenttia ja vastustaa 42 prosenttia suomalaisista. Ylioppilaskirjoituksissa kirjoitettavan pakollisen ruotsin osalta luvut kääntyvät toisin päin. Pakollista ruotsin kirjoittamista vastustaa 58 prosenttia ja kannattaa 39 prosenttia vastanneista. 73 % kannattaa Suomen kaksikielisyyttä, mutta joka neljäs haluaa virallisesti vain suomenkielisen Suomen.

      2003 Taloustutkimus Oy; 67 % haluaa pakkoruotsin pois peruskoulusta.

      2004 Dosentti Osmo Virrankoski; Suuri osa peruskoulun yläasteen oppilaista suhtautuu Suomen ruotsinkieliseen väestöön nurjasti ja osin kielteisesti (tytöistä 14 % ja pojista peräti 40 %). Tutkimuksessa selvitettiin peruskoulun yhdeksäsluokkalaisten asennoitumista Suomen ruotsinkieliseen väestöön ja ruotsin kielen opiskeluun. Peruskoulun yläasteella ruotsin kielen opiskelua vastusti tytöistä 56 % ja pojista 81 %. Tampereen oppilaat suhtautuivat kielteisimmin Suomen ruotsinkielisiin, Turussa myönteisimmin. Myönteisesti suhtautuvia oli Turussa 30 % ja Tampereella 5 %. Noin puolet oppilaista oli sitä mieltä, että RKP on epäisänmaallinen.

      2004 Opetusministeriö; Kysely rehtoreille ylioppilastutkinnon rakennekokeilusta, 91 % halusi uusimuotoisen yo-tutkinnon, missä ei ole pakko kirjoittaa ruotsin kielen koetta.

      2004 Professori Jan Sundberg; Ruotsalainen kansanpuolue epäsuosituin puolue suomalaisten mielestä. Peräti 47 % suomenkielisistä suhtautui kielteisesti tai erittäin kielteisesti Rkp:hen."

      • Suomalainen nuori, älä anna yliopistopaikkaasi tyhmemmälle ruotsinkieliselle. Nouse barrikaadeille ja vaadi kieleen perustuvien kiintiöiden poisto - ja heti!

      • _Zebbo_
        heikki_tala kirjoitti:

        Suomalainen nuori, älä anna yliopistopaikkaasi tyhmemmälle ruotsinkieliselle. Nouse barrikaadeille ja vaadi kieleen perustuvien kiintiöiden poisto - ja heti!

        ruotsin opiskelu vapaaehtoiseksi! Mitään järkevää syytä ei ole olemassa,miksi pitäisi opiskella kieltä mitä ei käytännössä tarvitse missään. Siirrettäisiin nekin rahat vaikka koulu ruokailuun,ettei puuroa tarvitsisi tarjoilla kun ollaa leikattu niitä vähiäkin rahoja,joita kouluruokailuun on varattu.

      • suomenkielinen Suomi
        heikki_tala kirjoitti:

        Suomalainen nuori, älä anna yliopistopaikkaasi tyhmemmälle ruotsinkieliselle. Nouse barrikaadeille ja vaadi kieleen perustuvien kiintiöiden poisto - ja heti!

        Pakkoruotsituksen lakkauttaminen ja ruotsinkielisten kiintiöpaikkojen poistaminen on suomenkielisten yhteinen tavoite.

        Nyt tarvitaan suoraa toimintaa ja mielenosoituksia!

      • häjy-akka
        suomenkielinen Suomi kirjoitti:

        Pakkoruotsituksen lakkauttaminen ja ruotsinkielisten kiintiöpaikkojen poistaminen on suomenkielisten yhteinen tavoite.

        Nyt tarvitaan suoraa toimintaa ja mielenosoituksia!

        Kyllä s'on paree, jotta säkin, pualijauhoonen, pysyt vaan siällä konehuaneessas. Ei sitä ruattia trenkää lopettaa van se pakoollinen enklanti pois Suamen kouluusta. Ei sellaasta tarvihte ku ne akateemikot ja ne voi lukia sitä siällä yliopiistos sitte myähemmin.

      • pois pakkoruotsi!

        Jotta säädettäisiin laki suomen kielen turvaamiseksi. Ranskan malliin. Hyvä, kannatettava ehdotus.
        Löytyy Risto Kuisman kotisivuilta.

      • eller hur, Tala?
        pois pakkoruotsi! kirjoitti:

        Jotta säädettäisiin laki suomen kielen turvaamiseksi. Ranskan malliin. Hyvä, kannatettava ehdotus.
        Löytyy Risto Kuisman kotisivuilta.

        Eikös hän kirjoittanut, että RANSKAN ( Ei Ruotsin) malliin? Miten ihmeessä näet sitä "pakkoruotsiasi" joka puolella? Politiikkaan kuuluu PALJON muutakin, kuin sinun kielitraumasi.

      • eller hur, Tala? kirjoitti:

        Eikös hän kirjoittanut, että RANSKAN ( Ei Ruotsin) malliin? Miten ihmeessä näet sitä "pakkoruotsiasi" joka puolella? Politiikkaan kuuluu PALJON muutakin, kuin sinun kielitraumasi.

        Kyllä minulle sopii Ranskan malli. Se vain on vielä paljon tiukempi maan pääkielen suojaksi kuin Ruotsin kielilaki. Ranskassa jokaisella liikkeellä on oltava vain ranskankielinen nimi. Jos siitä lipeää, niin seuraus on sakkoja tai vankilaa. Se voisi olla jopa parempi Suomelle kuin Ruotsin malli. Risto Kuisma on todella oikeassa; kielilaki on johtanut aivan hulluun tulokseen, kun suomenruotsalaiset estävät hyvien suomenkielisten nimien antamisen valtion ja kuntien laitoksille: Destia, Itella, Trafi, Acuta, jne. Kaikki ovat siis lähempänä ruotsuin kieltä kuin maamme pääkieltä suomea. Uskon, että tämä alkaa ottaa niin paljon päähän suomenkielistä enemmistöä, että palamme Tielaitokseen, Postiin, Liikenneturvaan ja Ensiapuun tai Päivystykseen. Ruotsinkielisissä kunnissa (3 kpl) ja ruotsinkielienemmistöisissä kunnissa voi olla ruotsinkielinen käännös suomenkielisen nimen jäljessä.

        ....kun meidän malli on parempi kun fanittamasi Ruotsi, ja näköjään nyt myös uuden suosikkisi, Ranskan, malli.

        Eihän kukaan lähde mallejaan huonontamaan, joten yritä tottua siihe että ainakin tältä osin suomalaisuus on parempi kuin ruotsalaisuus tai ranskalaisuus. Suomalaisuus on kaksikielinen. Sinäkin olet kohtalaisen kaksikielinen ja siitä sinulla on ollut valtavasti hyötyä. Ruotsin tai Ranskan kielimallilla et olisi pärjännyt hammaslääkärinä tai -byrokratina Sveduissa.

        Olisit kiitollinen hurreille suomenkieliestä ja kaksikielisyydestä. Ilman hurrien ponnisteluja meillä olisi Ruotsin malli - ruotsinkieli olisi ainoa virallinen enemmistön pääkieli. Suomenkieltä vaalittaisiin jossakin museossa - ehkä. Ilman hurrien suurponnistuksia myöskään Ruotsissa suomenkieli ei olisi virallinen kansallinen vähemmistökieli. Siellä sitä ei olis edes museoissa.

      • 27

        Hurrien ponnistuksista suomenkielen aseman vahvistamiseksi Ruotsissa, - Rautalapiota lainatakseni; onko lähteitä?

      • eller hur, Tala?
        heikki_tala kirjoitti:

        Kyllä minulle sopii Ranskan malli. Se vain on vielä paljon tiukempi maan pääkielen suojaksi kuin Ruotsin kielilaki. Ranskassa jokaisella liikkeellä on oltava vain ranskankielinen nimi. Jos siitä lipeää, niin seuraus on sakkoja tai vankilaa. Se voisi olla jopa parempi Suomelle kuin Ruotsin malli. Risto Kuisma on todella oikeassa; kielilaki on johtanut aivan hulluun tulokseen, kun suomenruotsalaiset estävät hyvien suomenkielisten nimien antamisen valtion ja kuntien laitoksille: Destia, Itella, Trafi, Acuta, jne. Kaikki ovat siis lähempänä ruotsuin kieltä kuin maamme pääkieltä suomea. Uskon, että tämä alkaa ottaa niin paljon päähän suomenkielistä enemmistöä, että palamme Tielaitokseen, Postiin, Liikenneturvaan ja Ensiapuun tai Päivystykseen. Ruotsinkielisissä kunnissa (3 kpl) ja ruotsinkielienemmistöisissä kunnissa voi olla ruotsinkielinen käännös suomenkielisen nimen jäljessä.

        Suomalais-yrittäjäthän häpeävät suomenkielisiä nimiä. Muisteleppa 70-luvulta lähtien, miten noita nimiä on muuteltu, aina kulloisenkin "idoli-maan" mukaan. Ihan naurattaa juttusi, että muka ruotsinkieliset vaikuttaisivat nimivalintoihin. Kyllä ne on suomenkieliset ihanite, jotka noita englanninkielisiä nimiä keksivät. Samoin mainokset, ammattinimikkeet yms. ovat nykyään engl. koska se fennojen mielestä on niin coolia.

      • Häh?
        rautaako? kirjoitti:

        ....kun meidän malli on parempi kun fanittamasi Ruotsi, ja näköjään nyt myös uuden suosikkisi, Ranskan, malli.

        Eihän kukaan lähde mallejaan huonontamaan, joten yritä tottua siihe että ainakin tältä osin suomalaisuus on parempi kuin ruotsalaisuus tai ranskalaisuus. Suomalaisuus on kaksikielinen. Sinäkin olet kohtalaisen kaksikielinen ja siitä sinulla on ollut valtavasti hyötyä. Ruotsin tai Ranskan kielimallilla et olisi pärjännyt hammaslääkärinä tai -byrokratina Sveduissa.

        Olisit kiitollinen hurreille suomenkieliestä ja kaksikielisyydestä. Ilman hurrien ponnisteluja meillä olisi Ruotsin malli - ruotsinkieli olisi ainoa virallinen enemmistön pääkieli. Suomenkieltä vaalittaisiin jossakin museossa - ehkä. Ilman hurrien suurponnistuksia myöskään Ruotsissa suomenkieli ei olisi virallinen kansallinen vähemmistökieli. Siellä sitä ei olis edes museoissa.

        eli jos et osaa botswanaa tai et sitä ole koulussasi opiskellut et voi sinne koskaan mennä töihin? Niinkö? Etkä ainakaan voi sitä opiskella silloin kun sitä tarvitset, vaan ainoastaan suomen peruskoulussa/lukiossa/yliopistossa ja ainakin sinua helpottaa hirveästi se että olet kaksikielinen ja varsinkin jos se toinen kielistäsi on juurikin se botswana, vai miten se nyt menikään, pitäisikö sen toisen olla sitten ruotsi.

    • millainen on suomenkielisten lukiolaisten reaktio tuohon aloituksessa olevaan tiedotteeseen. Sellaista ei varmaan kukaan ole ennen saanut, sillä noiden tietojen esiin kaivaminen on ollut tavattoman vaikeaa. Maisteri Leo Havukaisella on kuitenkin riittänyt sitkeyttä.
      Muuten opetusministeriö ei ole lähettänyt ilmoistusta, että esitteessä olisi virheitä. Niinpä pääsemme pian postitushommiin!

      • rautaako?

        ...olisi pönkittää ruotsinkielenopinoja lukiossa joten pääsis tarvittaessa myös täyttämään nuo muutamat hassut pasikat joista nyt on kyse.

        Jos 5% pääsee opikslemaan kymmenyksen tai pari enemmän kuin 95%, niin tasaamisen vaikutukset 95% on alle 1%. Joten se siitä. Lukiolaisten liitto kannattaiai käyttää paukkunsa niihin toimiin joilla on oikeasti merkitystä, eikä haastaa riita jostain täysin toisarvoisesta.

        Mutta koska liitto on täynnä skidejä, niin saas nähdä. Marssikohan taas monituhatpäinen joukko lukioliaisia vai miten se yks Talan kestosuosikkispammi menikään. Silloikaan ei marssinut.

        joka ainoa vuosi 450 suomenkielistä jää ilman yliopistopaikkaa, kun tyhmempi ruotsinkielinen nappaa sen kiintiöillään. Kannattaa kysyä niiltä 4.500 suomenkielisiltä, jotka viime kuluneiden 10 vuoden aikana ovat kokeneet tämän kohtalon! Kyllä suomalaiset heräävät ja tulos tulee olemaan ruotsinkielisille suorastaan haastava. ;-)

      • pois surukiintiöt!

        Syrjittyjen suomenkielisten luku on valtava!

    • surukiintiöt pois!

      Ruotsinkielisten kiintiöpaikat ovat yksi mätäpaise surujen ylimitoitettujen etuoikeuksien joukossa. Tämä mätäpaise on puhkaistava ja kaikki mätä puristettava ulos. Surujen kiintiöpaikat on lakkautettava viimeistä paikkaa myöten!

      • Kalermo112

        Tuon kielipakon älyttömyyden tajuaa pohjamutia myöden vasta kun on ajautunut tilanteeseen johon minä päädyin. Raskaan taistelun jälkeen jätin korkeakouluopintoni pakkoruotsin takia. Joustoa kun ei herunut. Syy oli se että koin tarvitsevani enemmän saksaa kuin ruotsia. Lisäksi aiemmista ruotsin opinnoista oli kulunut yli 10-vuotta. Siinä sitten liike-elämän ruotsia opiskelemaan. Mutta odotan päivää jolloin tästä pääsee vapaaksi.

      • pakkoruotsi alas!
        Kalermo112 kirjoitti:

        Ennen virkamiesruotsin pakkoa yliopistolla suoritettiin pro exertio-koe jostain vieraasta kielestä, jonka kukin sai valita itse. Suurin osa suoritti englannin pro exertion. En edes muista kuulleeni, että joku olisi suorittanut ruotsin pro exertion. Tämä kertoo suoraan siitä, että ruotsin kieltä ei tarvittu silloinkaan kuten ei tarvita nykyäänkään.

        Pakollinen viramiespakkoruotsi on pelkkä pakkotodistus, aivan kuten rippitodistus aikoinaan.

        Pakkoruotsitus on täysin uskontoon, pakko-uskontoon, verrattava systeemi.

      • pakkoruotsi alas! kirjoitti:

        puuttuvaa ruotsin kielen todistusta käytettiin suomenkielisten simputtamiseen valtion virkoja haettaessa. Jos hakemuksessa ei ollut ruotsin todistusta, niin lääkintöhallituksen hallinnollisen toimiston päällikkö siirsi hakemuksen suurieleisesti syrjään ilmoittaen, että muodollisesti epäpätevä hakija! Ruotsin kielen tutkinto piti suorittaa jollekin sensorille - minä kävin sen suorittamassa Tampereella. Oikeasti en ruotsia tarvinnut yli 20 vuoden valtion virkamiesuran aikana.

        Suomessa ruotsin kieli on vallankäytön väline ja raa'an syrjinnän käsikassara. Matti Vanhanen on saatu antamaan HBL:lle lausunto, että RKP:llä ei liikaan valtaa. Miettikääpä, mikä muu 290.000 asukkaan porukka on saanut olla maan hallituksessa yhtä menoa 35 vuotta ja sitä ennenkin lähes kaikissa hallituksissa. Tälläkin hetkelläkin valtioneuvostossa suomenruotsalaisilla on kolme ministeriä eli 15 % ministerien nimitysvallasta! On hyvä muistaa, että Suomen kuvalehti kirjoittaa "Ruotsinkielisillä on liikaa valtaa"! Ja se pitää täydellisesti paikkansa. Tätä valtaa pitää nyt kaventaa niin, että se vastaa ruotsinkielisten väestöosuutta (4,9 % 0,5 % Ahvenanmaalla).

      • Rispe 84
        pakkoruotsi alas! kirjoitti:

        Minun valmistumiseni jäi ruotsista kiinni koska en suostunut opiskelemaan kieltä jota en koe tarvitsevani. Toisaalta tein tyhmästi, toisaalta en. Olen periaatteen mies enkä hurreja kumartele! Harmi vain valtion kannalta sekä muutoin kivan oppilaitokseni kannalta. Heiltä jäi rahat saamatta(vai saavatko valmistuneesta jotain?) Mutta minulle siitä seurasi jotain hyvääkin. Nyt olen saanut opeteltua kieltä jota koen oikeasti tarvitsevani tulevaisuudessa; Nimittäin saksaa. Yksin Saksassa asuu 83 miljoonaa ihmistä. Siihen vielä päälle Sveitsin puolelta tulevat Saksan kieliset. Kannattaa miettiä vähän mihin aikaansa kuluttaa.
        Saksan kieli on portti myös muihin vieraisiin kieliin! :)

      • Pro exertio takaisin
        pakkoruotsi alas! kirjoitti:

        Ennen virkamiesruotsin pakkoa yliopistolla suoritettiin pro exertio-koe jostain vieraasta kielestä, jonka kukin sai valita itse. Suurin osa suoritti englannin pro exertion. En edes muista kuulleeni, että joku olisi suorittanut ruotsin pro exertion. Tämä kertoo suoraan siitä, että ruotsin kieltä ei tarvittu silloinkaan kuten ei tarvita nykyäänkään.

        Pakollinen viramiespakkoruotsi on pelkkä pakkotodistus, aivan kuten rippitodistus aikoinaan.

        Pakkoruotsitus on täysin uskontoon, pakko-uskontoon, verrattava systeemi.

        Kristian Gestrinin toimestahan tämä täysin järjetön pakkoruotsikoe tuli yliopistoihin kyseessä oli siis
        täysin RKP:n lehmänkauppoihin perustunut järjetön päätös syrjäyttää yliopistoista suuret eurooppalaiset
        sivistyskielet kuten saksa, ranska, venäjä, espanja jne. ja korvata ne jollain naurettavalla 9 miljoonan ihmisen puhumalla pikkukielellä nimeltä Ruotsi tämä kaikki vain siksi, että RKP:llä ja suomenruotsalaisilla olisi enemmän etuoikeuksia.Kyseinen päätös 1970-luvun lopulla oli isku päin eurooppalaisen sivistyksen kasvoja, joten on aivan käsittämätöntä, että RKP esiintyy nykyään suvaitsevaisuutta ja sivistystä arvostavana puolueena.

      • D;)) D=))
        heikki_tala kirjoitti:

        puuttuvaa ruotsin kielen todistusta käytettiin suomenkielisten simputtamiseen valtion virkoja haettaessa. Jos hakemuksessa ei ollut ruotsin todistusta, niin lääkintöhallituksen hallinnollisen toimiston päällikkö siirsi hakemuksen suurieleisesti syrjään ilmoittaen, että muodollisesti epäpätevä hakija! Ruotsin kielen tutkinto piti suorittaa jollekin sensorille - minä kävin sen suorittamassa Tampereella. Oikeasti en ruotsia tarvinnut yli 20 vuoden valtion virkamiesuran aikana.

        Suomessa ruotsin kieli on vallankäytön väline ja raa'an syrjinnän käsikassara. Matti Vanhanen on saatu antamaan HBL:lle lausunto, että RKP:llä ei liikaan valtaa. Miettikääpä, mikä muu 290.000 asukkaan porukka on saanut olla maan hallituksessa yhtä menoa 35 vuotta ja sitä ennenkin lähes kaikissa hallituksissa. Tälläkin hetkelläkin valtioneuvostossa suomenruotsalaisilla on kolme ministeriä eli 15 % ministerien nimitysvallasta! On hyvä muistaa, että Suomen kuvalehti kirjoittaa "Ruotsinkielisillä on liikaa valtaa"! Ja se pitää täydellisesti paikkansa. Tätä valtaa pitää nyt kaventaa niin, että se vastaa ruotsinkielisten väestöosuutta (4,9 % 0,5 % Ahvenanmaalla).

        Eipä näy mies hallitsevan luetunymmärtämistä edes suomenkielellä. Lehtihän kirjoitti, että "Onko ruotsinkielisillä liikaa valtaa?" Joten luehan uudestaan tai pyydä Pirkko-vaimo selittämään tuon jutun sisältö, ennen kuin valehtelet julkisella palstalla.

        Suomen Kuvalehden 34/2010 kansikuvaan, jossa sanotaan selkeästi RUOTSINKIELISILLÄ ON LIIKAA VALTAA! http://www.simplesite.com/Tala/13312245?i=37545041

        FST% Obs pyysi minua keskustelemaan pakkoruotsista torstaina 9.9., mutta valitettavasti minulla on silloin äidin perunkirjoitus. Toivottavasti löydämme Suomalaisuuden Liitosta jonkun toisen ruotsintaitoisen, sillä uuden hallituksen nuoret eivät enää ruotsia osaa - miksi osaisivatkaan, eihän Suomessa tarvita enää ruotsia.

      • 9.9. siis

        Svekoillakaan ei ole varaa olla keskustelematta pakkoruotsista.
        Tässä ohjelmassa lienee suomenkielinen tekstitys? Toivottavasti joku hyvä keskustelija löytyy.

      • täysin turhaa
        9.9. siis kirjoitti:

        Svekoillakaan ei ole varaa olla keskustelematta pakkoruotsista.
        Tässä ohjelmassa lienee suomenkielinen tekstitys? Toivottavasti joku hyvä keskustelija löytyy.

        Taidat tarkoittaa "hyvällä keskustelijalla" hyvää kvalifiserad skisnackarea, joka marisee omiaan, eikä anna edes suunvuoroa muille. Tosi "fiksua ja järkevää" talaismi-keskustelua.

      • haisee! haisee!
        Pro exertio takaisin kirjoitti:

        Kristian Gestrinin toimestahan tämä täysin järjetön pakkoruotsikoe tuli yliopistoihin kyseessä oli siis
        täysin RKP:n lehmänkauppoihin perustunut järjetön päätös syrjäyttää yliopistoista suuret eurooppalaiset
        sivistyskielet kuten saksa, ranska, venäjä, espanja jne. ja korvata ne jollain naurettavalla 9 miljoonan ihmisen puhumalla pikkukielellä nimeltä Ruotsi tämä kaikki vain siksi, että RKP:llä ja suomenruotsalaisilla olisi enemmän etuoikeuksia.Kyseinen päätös 1970-luvun lopulla oli isku päin eurooppalaisen sivistyksen kasvoja, joten on aivan käsittämätöntä, että RKP esiintyy nykyään suvaitsevaisuutta ja sivistystä arvostavana puolueena.

        RKP:n politiikka on itsekkyyden politiikkaa. RKP:n politiikka ei oikeastaan ole politiikkaa ollenkaan, vaan pelkkää svekojen ylimitoitettujen etujen ajamista.

    • Sastamala.

      Hyvä Tala!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Julkaistu?

      Hei,
      onko tämä artikkeli julkaistu jossain luotettavassa (internet)-lähteessä, jolloin artikkelia voisi käyttää erilaisissa teksteissä lähdeluettelon lähteenä.

    • enneunia

      Hyvä selvitys, kiitos Heikki! Alkaa norsunluutorni vaappua ja lopulta mureta. Samalla toivottavasti tulee demokraattiseksi muukin toiminta mm. nimityspolitiikka ja muut kiintiöt. Loppuu tältä osin surujen "positiivinen syrjintä" kuten nykyään sanotaan virallisissa elimimissä kuten Helsingin kaupungilla muka ilman rasismia...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      182
      10922
    2. Valkeakosken sekopää murhaaja.

      Itselläni on 3 teini ikäistä tytärtä ja tämä tapaus on herättänyt minussa tosi paljon surua ja vihaa. On käsittämättömän
      Valkeakoski
      140
      2014
    3. Naiset pysyy sinkkuna ja ottavat mieluimmin koiran

      Nykynainen ei halua jakaa elämäänsä miehen kanssa, vaan elää yksin ja ottaa koiran tai koiria. Ja pikkuvähemmistö eli in
      Sinkut
      241
      1364
    4. Sille yhelle vaa

      Viime aikoina oon miettinyt sun juttuja aika paljon. Vaikka en oo saanu susta vielä kunnolla selvää kuvaa, jotenkin tunt
      Ikävä
      61
      990
    5. Kiitos kun annoit värejä elämääni

      Edes pienen hetken. Sellasiakin mitä en muuten näe ;) ❤️
      Ikävä
      53
      900
    6. Hiljaista on

      Ei kuulu viestiä 😘 pallo on sinulla Mies, odotan!
      Ikävä
      60
      838
    7. Nainen, se kun olit joskus niin vakavana

      ja naama peruslukemilla, toisinaan silloinkin kun kuuntelit juttujani. Se ilme on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Mitäh
      Ikävä
      42
      747
    8. Onhan sulla

      Nainen nyt varmasti kaikki hyvin.
      Ikävä
      52
      689
    9. Kysymys iltaan

      Kuinka kuuma kaivattusi on celsius-asteikolla?
      Ikävä
      42
      679
    10. Olen ylpeä sinusta

      nainen. Vaikutat "vanhalta" tekijältä. Olet aarre tälle touhulle ja uskon että pääset vielä pitkälle jos haluat. Ehkä sa
      Tunteet
      25
      675
    Aihe