Karhu nähty

Eilen illalla tuli taas yleinen hälytys; radiosssa alkoi kuulua monotoninen (suomeksi yksitotinen) kuulutus: Pian seuraa tärkeä tiedotus - Snart följer important meddelande - Pian seuraa tärkeä tiedotus, Snart följer important meddelande. Sitten tv:stä alkoi kuulua morsetusta. Onneksi olin kuullut sen jo aikaisemmin tai olisin kyllä luullut olevani peräti tärähtänyt. Tuli se mitä arvelinkin. Ei ollut atomivoimala räjähtänyt. Peräti kolme karhua oli nähty hiippailemassa Pernajan liepeillä. Kauan eläköön YLE, tuo kaiken kansan hauskuuttaja.
15139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kauhee mökä muutamista karhuista.

Äänestä
  • kauhee mökä parista itsensä paljastajasta,kyrpä pystyssä kun olivat.

    Äänestä

  • Minusta kuulutuksissa tulisi opastaa ettei pidä liikkua metsässä hiljaa.Kahuemolle tullisi antaa mahdollisuus väistää lähestyvää ihmistä.Keväällä talviuniltaan herännyt nälkäinen karhu on vaarallisempi.Kuulutus aiheellinen.Jos sattuu maastossa haaskalle,ei pidä jäädä siihen lainkaan.Karhu voi hyvinkin olla lähistöllä ja puolustaa ruokaansa.

    Äänestä

radiosa sanottiin ettei niitä karhuja ois ollutkaan ku yks...

kohta varmaan paljastuu et siel oliki vaan joku mummo turkistakki päällä puolukassa, :P

mur

Äänestä
  • helpommalla nylkyhommissa, vetoketju auki ja turkki pois ;)

    Äänestä

  • metsästäjät... kirjoitti:

    helpommalla nylkyhommissa, vetoketju auki ja turkki pois ;)

    vaan jos joku haluaiskin juuri karhunturkin
    ja saakin minkkiä

    mur

    Äänestä

  • old_profile_8174 kirjoitti:

    vaan jos joku haluaiskin juuri karhunturkin
    ja saakin minkkiä

    mur

    itse kaadetun mummon turkkia. Hieno frouva karhuturkissaan kalpenee siinä rinnalla ;)

    Äänestä

  • Harvallapa on kirjoitti:

    itse kaadetun mummon turkkia. Hieno frouva karhuturkissaan kalpenee siinä rinnalla ;)

    kuitenkaan mitään mummonlihapullia sit :/

    mur

    Äänestä

  • old_profile_8174 kirjoitti:

    kuitenkaan mitään mummonlihapullia sit :/

    mur

    Ruveta jauhamaan, niitähän saa kaupan tiskiltä. Liekö suuri yleisö ollu aiemmin tietoinen mistä niitä tehdään ;)

    Äänestä

  • Tarvii itse kirjoitti:

    Ruveta jauhamaan, niitähän saa kaupan tiskiltä. Liekö suuri yleisö ollu aiemmin tietoinen mistä niitä tehdään ;)

    aika pelottava se mummon kuva siinä paketin päällä et oon jättäny pyörykät ostamatta,
    nykyään tiiän mistä ne pallerot tehdään ja jätän edelleen ostamatta :\

    mur

    Äänestä

  • old_profile_8174 kirjoitti:

    aika pelottava se mummon kuva siinä paketin päällä et oon jättäny pyörykät ostamatta,
    nykyään tiiän mistä ne pallerot tehdään ja jätän edelleen ostamatta :\

    mur

    Lainvastaista tai eettisesti arveluttavaa tarjota mummolle niitä lihapullia? Karhullehan niitä kyllä voi antaa naposteltavaksi jos osuu sienireisulla kohdalle. Mutta jos karhu sit pääsee mummonlihapullien makuun ja rupeaa niitä jahtaamaan! Kinkkinen juttu tuli tästäkin ;)

    Äänestä

  • Sekkii ammuttii poies kuleksimasta. Ol nähkääs lupa yhelle.

    Äänestä

  • se mitenkään kirjoitti:

    Lainvastaista tai eettisesti arveluttavaa tarjota mummolle niitä lihapullia? Karhullehan niitä kyllä voi antaa naposteltavaksi jos osuu sienireisulla kohdalle. Mutta jos karhu sit pääsee mummonlihapullien makuun ja rupeaa niitä jahtaamaan! Kinkkinen juttu tuli tästäkin ;)

    mummonlihapullat eivät ole luonnonvaraisia eliöitä,
    niitä esiintyy suurissa parvissa enimmäkseen lähikauppojen ja markettien lihajalostehyllyissä
    ei karhut osaa kaupassa käydä...

    mur

    Äänestä

  • se mitenkään kirjoitti:

    Lainvastaista tai eettisesti arveluttavaa tarjota mummolle niitä lihapullia? Karhullehan niitä kyllä voi antaa naposteltavaksi jos osuu sienireisulla kohdalle. Mutta jos karhu sit pääsee mummonlihapullien makuun ja rupeaa niitä jahtaamaan! Kinkkinen juttu tuli tästäkin ;)

    tulevatkin keskustoihin kun sieltä saa enemmän ja useanmanlaista ruokaa kuin metsästä?
    Kaiken lisäksi valmiina, ei tarvitse itsellä saalistaa eläviä olentoja.

    Äänestä

  • City-karhuja? kirjoitti:

    tulevatkin keskustoihin kun sieltä saa enemmän ja useanmanlaista ruokaa kuin metsästä?
    Kaiken lisäksi valmiina, ei tarvitse itsellä saalistaa eläviä olentoja.

    eipähän tarvi mätänevää haaskaa syyä,
    eikä havunneulasia.
    nykyaikana lähiönallet käy mäkkärisä ja juo karhua :)

    mur

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hälytys illalla kirjoitti:

Eilen illalla tuli taas yleinen hälytys; radiosssa alkoi kuulua monotoninen (suomeksi yksitotinen) kuulutus: Pian seuraa tärkeä tiedotus - Snart följer important meddelande - Pian seuraa tärkeä tiedotus, Snart följer important meddelande. Sitten tv:stä alkoi kuulua morsetusta. Onneksi olin kuullut sen jo aikaisemmin tai olisin kyllä luullut olevani peräti tärähtänyt. Tuli se mitä arvelinkin. Ei ollut atomivoimala räjähtänyt. Peräti kolme karhua oli nähty hiippailemassa Pernajan liepeillä. Kauan eläköön YLE, tuo kaiken kansan hauskuuttaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu