Perhe ja hengellinen väkivalta

In or out?

Millasia kokemuksia teillä on hengellisestä väkivallasta oman perheen sisällä? Oirehditteko jotenkin?
Olisi kiva lukea muiden kokemuksia. Itselleni se on aiheuttanut paljon ahdistusta ja vihaa. On mm. väitetty, että minussa vaikuttaa joku demoninen henki jne. Normaalejakin asioita yli-hengellistetään. Enempää en uskalla yleisellä palstalla kertoa.

4

369

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JuPiKö

      Lapsuudesta ja nuoruudesta on tavallaan. Ehkä voisi omalla kohdallani puhua hiukan enemmän "rakenteellisesta haitallisuudesta" kuin tarkoituksellisesta väkivallasta. Tarkoitan rakenteellisella haitallisuudella sitä että jos vanhemmat pelkäävät tosissaan tekevänsä syntiä ja joutuvansa helvettiin niin se välittyy myös lapseen vaikkei sillä suoraan peloteltaisi...

      Isäni, joka oli "isompi paha" tältä kannalta, on jo kuollut ja viimeisinä vuosinaan hänenkin aiemmin aika tiukka uskonelämänsä muuttui paljon inhimillisemmäksi, ja meistä tulikin paljon läheisemmät.

      Räikeimmiltä hengellisen väkivallan muodoilta koen itse välttyneeni, siitä huolimatta että mm. ed. mainituista syistä nuoruuteni meni ihan pipariksi, en käsittänyt mitä järkeä on mm. käydä koulua tai perustaa perhe kun kerran tulipätsiin kuitenkin joutuu ikuisuudeksi kuoleman jälkeen. Vähän kärjistetysti sanottuna tavoiteeni oli vain tehdä paljon kaikkea älytöntä, kun ei se tuomio siitä sitten enää pahemmaksi voinut muuttua niin samaan hintaan sai oltua joko järkevä tai vähemmän järkevä...

    • Outoa käytöstä

      Näin helluntailaisilla:

      Tällä vuosituhannella kuultua vanhan miehen suusta: Helvettiin olette menossa.

      Keski-ikäisen naisen suusta: Sinussa on epäuskon henki (En nimittäin uskonut, että hän olisi rukouksella parantunut eräästä sairaudesta, jonka oireet olivat edelleen selvästi nähtävissä).

      80-luvulla hengellisessä kokouksessa saarnaaja ajoi minusta astman henkeä.
      Eräästä hyvin tuntemastani pikkulapsesta ajettiin epilepsian henkeä.

      Nämä muutamat esimerkit ovat osoituksia ensinnäkin tietämättömyydestä ja hengellisestä väkivallasta. Tyypillistä hengellistä väkivaltaa on myös toisen ihmisen hengellisen tilan aliarviointi ja ihmettely, onko keskustelukumppanin nimi vielä elämän kirjassa.

      Ihmettelen, että näitä hengellisen väkivallan muotoja harrastetaan edelleen.

      • onnellisesti vapaa

        Helluntailainen seurustelukumppani - ex - pani minut syytteeseen suurinpiirtein kaikista lut. kirkon piirissä tapahtuneista väärinkäytöksistä. Hänen seurakuntansa oli puhdas pulmunen .

        Minussa oli "maailmallinen " henki , mikä olisi lähtenyt vain liittymällä hänen seurakuntaansa .

        No , luonnollisesti seurustelu lopahti . Päivääkään en ole katunut ratkaisuani . Yksin mutta ilman ainaista syylistämistä on ihana elää. Ihan lättäjalkalutikkana.


    • rekisteröitynyt

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      91
      1487
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1033
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      384
      877
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      156
      859
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      668
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe