Joo eli asia on nyt niin, että maailmanloppua ei tule kuin vasta muutaman sadan miljoonan vuoden päästä, kun aurinko ns. hyytyy. Mutta tämä nykyihmisen eli homo sapiensin tarina alkaa kyllä vetää viimeisiään. Koko ajan ollaan kehittelemässä yhä tehokkaampia ja tehokkaampia aseita muita ihmisiä ja kansallisuuksia kohtaan. Jokainenhan tietää, että ihmisen tappaminen ei paljoa vaadi. Mutta entä se lähimmäisen rakkaus muut asiat. Minne ne ovat kadonneet? Kysynpä vaan.
Maailmanlopusta
Yks vaan
4244
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eli en siis halunnut syyllistää ketään tuolla äskeisellä kirjoituksellani. Yhtälailla se risti ja vastuu on myös minun kännettavani.En siis ole mikään poikkeus tässäkäään tapauksessa. Halusin vain kertoa teille näkemyksiäni.
Ei sitä lähimmäisen rakkautta ole enää.. on vain ahneus jäljellä. Siitä tietää että nämä ovat todellakin lopunaikoja.
"Joo eli asia on nyt niin, että maailmanloppua ei tule kuin vasta muutaman sadan miljoonan vuoden päästä, kun aurinko ns. hyytyy."
Meidän planeetallemme se tulee olemaan vähän muuta kuin "hyytyminen". Kärventyminen on lähempänä totuutta pallon käydessä hitaasti lämpimämmäksi.
Säätiedotuksessa on tuo ilmanpuhdistuminen ilmoitettu, "jolloin taivaat (eli pilvet) kiitävät nopeasti pois!" ... Mysrkyvaroitus Kaakkois Suomelle!