Suomentalous

481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kun Suomen talous laskee se on maailmanlaajuisen laman syytä.

Kun Suomen talous nousee se on Kokoomuksen erinomaisen politiikan ansiota.

Kun yrityksellä menee hyvin se on johtajien ansiota.

Kun yrityksellä menee huonosti se on työntekijöiden liian suurten palkkojen syy.

Kapitalismi on sellaista.

Äänestä

tytöömyyden nousu Suomessa on huolestuttavaa. Mutta ollaanko huolesta oikeasti tosissaan, onko hallistus huolissaan? Ei taida olla, koskapa meno sen kuin yltyy vain. Miksi hirveästi pitäisi lisätä työttömien määrää, jos niitä jo ennestään on paljon?

Ei seuraavakaan hallitus pysty asioita pistämään tolalleen, sen verran isot laskut on jo kyseessä. Palkkojen nosto ei ole ratkaisu työttömyyteen, päin vastoin. Kun palkat ovat korkealla, ei pystytä palkkaamaan lisää porukkaa. Ainoastaan ilmaistyö kelpaa. Poikakaverini oli eräässä todella suuressa kaupungissa ilmaistyöpaikassa, muttei saanut töitä. Siis töitä oikeasti oli, mutta ilmaiseksi työkkärin pienillä rahoilla. Näin Suomessa hoidetaan asioita. Sitä paitsi tuosta työstä ei kerry eläkettä ja ihminen tuntee eriarvoisuutta. Se on väärin. Lisäksi poikakaverini sai kehut hyvästä työstä, asiantuntijatöitä teki.

Ihmettelen Suomen hallituksen panostamista työllisyyteen. Panostamista ei tunnu olevan, muihin asioihin kyllä. Sellaisiin, joihin aikaa ei pitäisi edes kuluttaa. Onko eduskunnan toiminnasta tullut viihdetoimintaa, sirkusta? Kansa tarvitsee työtä, jolla saa leipää. Ei mitään ylimääräistä sirkusta ja huveja. Pistäkää muutama katulamppu pariksi tunniksi pois päältä ja suihkulähteet seis, jotta saadaan ihmisiä töihin. Emmekä tarvitse ilotulituksia. Sitä paitsi ne ovat ympäristön kannalta ikävä asia, kuten jatkuva lentokoneidenkin lentely.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


16+3 kirjoitti:

Nousee ja laskee ketä tässä pitäisi uskoa:

http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/arkistot/talous/2010/09/1179729

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu