Kuinka hyvin tunnet raamatun ja kuka on opettanut sitä sinulle? Tunnetko Jeesuksen ja Jumalan.Jos joku on opettanut sinua niin kuinka olet varmistunut asian todenperäisyydestä?
raamattu
Helgavirsi
1153
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä kysymys! Internetistä löytyy nykyisin paljon tietoa raamatusta. Raamattua on tutkittu vuosien ajan eri näkökulmista ja onkin ilahduttavaa lukea erilaisista lähteistä toisistaan poikkeavia käsityksiä asioista. Nykyisin ei siis tarvitse tyytyä vain kirkkojen tai seurakuntien tulkintoihin raamatun teksteistä tai itse kirjan syntymästä ja sen kirjottaneiden henkiöiden vaikuttimista vaan voi antaa tutkijoiden työn hedelmän kautta oman mielen tuottaa oma paras tulkinta vallitsevasta todellisuudesta raamattua koskien.
Yejoshua Jadzikin pojan tarina on tuttu itselleni vain pintapuolisesti. Tästä historiallisesta hahmosta on tarjolla faktoihin nähden niin paljon yliluonnollisesti sävyttynyttä mytologiaa juuri tuolla Jeesus -aliasnimellä että kunnollisen henkilökuvan muodostaminen on ollut hankalaa. En siis voi sanoa tuntevani henkilöä.
Eli suosittelisin kysyjälle etsimään tietoa erilaisista aihetta historian tutkimuksen kannalta käsittelevistä nettilähteistä. Kokeile netin hakukoneita vaikka aluksi esim hakusanoilla history religion bible jne...
Mielenkiintoista tutkimusta!