ÖÖÖÖ

Tulli aikoo lakkauttaa ensi vuoden lopussa kaikkiaan 13 toimipistettä. Yksi sulkeutuvista toimipaikoista on Lahdessa, jossa on töissä 28 ihmistä.

Hämeen tullin päällikön Anna Kepon mukaan ketään ei irtisanota vaan työntekijöille tarjotaan mahdollisuutta siirtyä tullin toimipisteisiin Helsinkiin tai itärajalle.

Toimipistelakkautusten syynä on tullaustoiminnan muuttuminen sähköiseksi, sanoo tullipäällikkö Keppo. Nykyisellään yritykset voivat ilmoittaa tavaransa internetissä ja tavarat käsitellään tullin keskuksessa Helsingissä.

- Sähköisen tullauksen vuoksi tullipisteille ei ole enää entisenlaista arvetta. Nykyään panostetaan enemmän liikkuviin tarkastusryhmiin, jotka tekevät tarkastusiskuja eri paikkoihin, Keppo kertoo.

Hän muistuttaa, että vaikka sähköisten palveluiden yleistyminen laittaa tullinkin palveluja vaakalaudalle ja lopetusuhan alle, sähköisyydestä on kuitenkin asiakkaille etua.
1197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aihe nyt ei välttämättä tälle palstalle kuulu, koska otsikkoa lukuun ottamatta ei viestissäsi ollut viitettäkään
feminismiin, tasa-arvoon jne. Lienet itse yksi muutoksen kohteena olevista, muuta selitystä en keksi.
Keskittämistä ja alueellistamita harrastetaan niin yksityisen kuin julkisenkin talouden puolella. Isoa kohua herätti jokin aika sitten Lääkelaitoksen siirtäminen Kuopioon. Sehän oli ex-ministeri Hyssälän lähes elämäntehtäväksi muodostunut operaatio, mutta ei minusta antanut aihetta kirjoittaa feministipalstalle
huonosta päätöksenteosta.

Sinällään tuo tullin kehittäminen kuulostaa näin ulkopuolisesta ihan järkevältä. Tietoteniikka mahdollistaa useita uusia toimintamalleja, luulen että tuo on vasta alkua. On päivänselvää, että useita työpaikkoja lähivuosina katoaa, kun ei tarvita ihmisiä käsittelemään tiettyjä perinteisiä "arvoketjun" vaiheita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Femakko touhuaa kirjoitti:

Tulli aikoo lakkauttaa ensi vuoden lopussa kaikkiaan 13 toimipistettä. Yksi sulkeutuvista toimipaikoista on Lahdessa, jossa on töissä 28 ihmistä.

Hämeen tullin päällikön Anna Kepon mukaan ketään ei irtisanota vaan työntekijöille tarjotaan mahdollisuutta siirtyä tullin toimipisteisiin Helsinkiin tai itärajalle.

Toimipistelakkautusten syynä on tullaustoiminnan muuttuminen sähköiseksi, sanoo tullipäällikkö Keppo. Nykyisellään yritykset voivat ilmoittaa tavaransa internetissä ja tavarat käsitellään tullin keskuksessa Helsingissä.

- Sähköisen tullauksen vuoksi tullipisteille ei ole enää entisenlaista arvetta. Nykyään panostetaan enemmän liikkuviin tarkastusryhmiin, jotka tekevät tarkastusiskuja eri paikkoihin, Keppo kertoo.

Hän muistuttaa, että vaikka sähköisten palveluiden yleistyminen laittaa tullinkin palveluja vaakalaudalle ja lopetusuhan alle, sähköisyydestä on kuitenkin asiakkaille etua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu