Kaupunginhallituksen jäsen livautti Paimion hiihtoputken nettimyyntiin
Turun Sanomat 2.9 2010 02:33:30
Paimion hiihtoputki Paippi ilmaantui yllättäen myytävien kohteiden joukkoon oikotie.fi-nettisivustolle viikonvaihteessa. Kohdetta välitti turkulainen toimitilavälittäjä X-Index. Yrityksen toimitusjohtajan Heikki Kavénin mukaan myynti-ilmoittelusta netissä oli sovittu Paimion kaupunginhallituksen ja -valtuuston jäsenen Mikko Lindbergin (kesk) kanssa. Lindberg sanoo kyseessä olleen väärinkäsitys.
Hiihtotunneliyhtiön toimitusjohtaja Tapani Rahkonen samoin kuin kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki sanovat olleensa täysin tietämättömiä myyntihankkeesta. Rahkonen yritti pitkin iltapäivää tavoittaa Kavénia vaatiakseen myynti-ilmoituksen poistamista. Lisäksi hän lähetti asiasta myös sähköpostia ja tekstiviestin.
Klo 16 jälkeen ilmoitus lopulta otettiin pois nettisivustolta.
– Kyselykin ehti jo tulla, Kavén harmitteli.
Paimion kaupunki oli suurimpana osakkaana myös Peimarin Keilahalli Oy:ssä, joka haettiin konkurssiin kesäkuussa. Kaupunki oli taannut yhtiön 100 000 euron lainan ja ostanut osakkeita 10 000 eurolla. Keilahalli ehti toimia moottoritien tuntumassa 2,5 vuotta.
– Keilahalli tuotti tappiota 100 000 euroa vuodessa, sille emme onnistuneet tekemään mitään, vaikka miten yritimme. Kiinteistökulut olivat liian suuret, emmekä pystyneet vaikuttamaan niihin, sanoo yhtiön toimitusjohtajana ollut Olli Koivukangas .

Vastaukset 3
Vanhimmat
noin röyhkeä
Otahan Jungner lääkkeesi ja ole rauhallinen.
olisit edes yhden päivän viikossa selvinpäin