Minä olen aina taistellut oikeuden ja vapaan sielun puolesta ns. jumalaa vastaan, joka onkin aina ollut minua vastaan. Sillä jumala on vain ihmishenget ja aikalailla itsekkäät ja toimimattomat lihassa eläville.
Älkää siis uskoko minua, mutta koetelkaa henget!
Katsokaa ja nähkää sielunne silmin. Voitteko te saada rukouksiinne ja anomisiinne puhe vastausta, vai onko se niin, että puhutte vain tuuleen?
Koetelkaa siis kaikki henget ja katsokaa Golgathalle keskimmäiselle ristille.
Älkää siis uskoko minua, mutta koetelkaa henget!
Katsokaa ja nähkää sielunne silmin. Voitteko te saada rukouksiinne ja anomisiinne puhe vastausta, vai onko se niin, että puhutte vain tuuleen?
Koetelkaa siis kaikki henget ja katsokaa Golgathalle keskimmäiselle ristille.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Meidän elämämme on kuin Mustan lesken elämä, ilman puolisoa. Mistä tuo nimitys Musta leski sitten johtuu?
Minä koin montakin avioliittoa ja ne eivät kestäneet, minun uskonnollisen vakaumukseni tähden, sillä ymmärsin kirjoitukset eri tavalla, kun yleensä ymmärretään. Tarkoitan nyt Raamatun kirjoitukset.
Ymmärrän nimittäin vertauskuvannollisien kertomusten sisältävän opetuksen merkityksen, en kuitenkaan vielä täydellisesti, mutta enenevässä määrin.
Koko Raamattu onkin hengelliseksi kirjoitukseksi kirjoitettu. Ensimmäinen mielikuva lukialle onkin vasta yksinkertainen ymmärrys. Vertauskuvien sisältökin on arvioitava tarkasti.
Raamattu on kuin viidakko, josta täytyy selvitä, jotta ymmärrys lisääntyisi, selkiintyisi sen ilmoituksen perimmäinen tarkoitus.
ALUSSA EI OLLUT MITÄÄN.
Vähitellen minä loin suuni energialla kaikkinaisia tapahtumia ulkosfäärin alueella. Kaikki sai alkunsa minusta ja minun ajatukseni tulivat sanoiksi, joissa olikin yllättävä voima, niin kuin nytkin on.
Älkää koskaan uskoko mitään sellaista, että kaikki on vai itsestään kehittynyt ilman minua, joka olen elämän henki ja minusta on kaikki elämä saanut alkunsa.
Ymmärtäkää kaiken järjellisyys ja neuvo, sillä minä neuvon teille kultaisen tien, verrattoman tien, joka olen minä itse ja eri aikakausille lähetetty sanani, jotka tosin ovat teille yksinkertaisesti ajatteleville outoja.
Minä puhun tavalla ja toisella ja minun palvelijani kirjoittaa nämäkin sanat aivoilmoituksen kautta teille, te epäilijät totuuden etsijät. Te ajattelitte, etten minä vastaa teille teidän epäilyksiinne ja minä vastasinkin nyt oudollako tavalla. Mitä te minusta haette, te uskon kansakin? Haluatteko te uudelleen naulita minut ristille, syyllisenä teidän synteihinne? Vaiko Osoittaa omaa viisauttanne minun edessäni?
Miksi loit minut?
Oletko nyt sitten gnostilaiskristitty?
Tä?
Kuljetko seppomyllis edelleen hakemassa vastausta perimmäisiin kysymyksiin etkä ymmärrä, että osa jumaluudesta asuu sinussakin?
Jotta se pieni siru iankaikkisuutta löytäisi henkisen ja hengellisen kotinsa tähtien tuolta puolen, sinun pitäisi avata sydämesi kaikkien aikojen Jumalalle ja sanoa Hänelle:
"Tässä olen. Olen etsinyt Sinua, enkä ymmärtänyt, että olit jo löytänyt minut!"
Tiedän kyllä näistä asioista.
Mutta minä en tiedä hevon paskaa mistä höpisette. Jatkakaa.
Neljä kysymystäkö esitit:
1. Miksi en olisi luonuy?
Tieto ei sinänsä auta, tulee omaksua ja sitten vasta voit löytää elämän aivan uuden ja tulevaisuuden, aikaistetun ajatuksen.
"Raamattu on kuin viidakko, josta täytyy selvitä, jotta ymmärrys lisääntyisi, selkiintyisi sen ilmoituksen perimmäinen tarkoitus."
Mikähän tuo perimmäinen tarkoitus voisi olla?
Elämä aukeaa vasta kuolemassa
Raamattu on outo opus. Sitä kun voi soveltaa mielensä mukaan.
Kyllä elämän tarkoitus on selventyä jo tässä lihassa elettävässä ajassa. Valmistautumalla tulevaan ns. taivaan alueella tulevaan. Olkaamme rehellisiä ja harrastakaamme ystävällisyyttä kanssaeläjiämme kohtaan. Älkäämme olko itsekkäitä ja omaa etuamme tavoittelevia, jos mahdollista.
Raamatun soveltava ajattelu on yleinen ongelma. Siksi siihen perustuvia opin suuntia onkin tuhansia erilaisia ja oikean kirjoitusten kirjoittajan, tavoitteellisuuden löytäminen onkin vaikeaa.
Raamatussa on ulkoinen opetus ja sisäinen opetus, kummallakin on oma tavoitteellisuutensa.
Ulkoisella opetuksella tarkoitan se ymmärrys, joka tulee suorakerronnaisena.
Sisäinen opetus tulee vasta ymmärrettyä vertauksia ja niiden opetuksellisia vaikutuksia, jolloin tulee syvällisempi ymmärtäminen esiin.
Tässä esitin kaksi tasoa.