AAM Huhtikuu 2004

ARKKIENKELI MIKAELIN VIESTI HUHTIKUU 2004

"JUMALSOLUNNE SÄTEILYN YHDISTÄMINEN"

kanavoinut Ronna Herman

Rakkaat mestarit, se mitä koette näinä suurten ja radikaalien muutosten aikoina, ei ole teille uutta sielun tasolla. Me haluamme teidän tietävän että olette sukeltaneet tuhansia ja taas tuhansia kertoja Luomakunnan moninkertaisille tasoille. Olette taittuneet moniksi ainutlaatuisiksi muodoiksi ja nauttineet samoin useita kertoja siitä ihmeellisestä prosessista, jossa yhdistyitte Jumaluutenne lukemattomiin kipinöihin, suurenmoiseen todelliseen itseenne.

Luuletteko että tämä on ensimmäinen kerta, jolloin olette käyneet läpi tämän taantumisprosessin tiheään aineellisuuteen ja sitten ylösnousemisen Valon valtakuntaan? Voimme vain myötätuntoisina todeta, että näin ei ole. Mutta teidän matkanne aurinkokunnassanne ja Maa-planeetalla on vienyt teidät etäisimpään taantumisprosessinne pisteeseen, unohduksen ja epäharmonian tilaan, jota teidän ei tarvitse enää koskaan kokea. Kaikki luomanne Itsen osaset eivät ole yhtä säteileviä eivätkä kanna itsessään samaa Luojan Valon määrää. Monet ovat paljon pienempiä ja vähemmän valoa sisältäviä kuin te, ja kuitenkin monen monet osaset sisältävät suuremman "Valo-osamäärän" kuin teillä nyt on. Jos voisitte nähdä edes vilaukselta sen loiston ja kauneuden joka teitä odottaa, ette empisi hetkeäkään yhdistymisprosessin aloittamista Itsen lukemattomiin osiin ja teidän laajaan sieluperheeseenne.

Olette nyt käyttäneet useita vuosia niiden palasten (ajatusmuotoenergiat) selvittely-, puhdistus- ja harmonisoimisprosessiin, joita olette luoneet harharetkellänne kolmi- ja neliulotteisiin todellisuuden maailmoihin. Myönnätte varmaan, että se on ollut aikamoinen matka ja että olette saavuttaneet paljon viisautta pyrkiessänne ottamaan käyttöön Jumalallisen Itsenne voiman ja mahtavuuden.

Olette hyvin kauan olleet tiedostamattomia kanssaluojia ja tunteneet olevanne kostonhimoisen Jumalan tai kohtalon armoilla. Paljon sieluetsintää ja kovaa työtä on teiltä vaatinut lopulta hyväksyä se totuus, että te ja te yksin olette oman maailmanne ja kaiken elämässänne tapahtuvan luojia. Monet teistä eivät vieläkään ole valmiita hyväksymään sitä taakkaa. Mieluummin uskoisitte, että "tuolla ylhäällä" on joku joka hallitsee, joku korkeampi Olento joka vetää naruista ja jakelee palkintoja ja rangaistuksia niin ettei teidän tarvitse ottaa vastuuta.

Saavutettuanne tietoa ja muunnettuanne tämän tiedon viisaudeksi olette myös alkaneet vaatia takaisin täyttä Luojan hyveiden, ominaisuuksien ja kykyjen voimaa. Alatte oppia miten universaalia ilmentämisen lakia käytetään teidän ja kaikkien parhaaksi kun teidän paratiisiversionne luomisen prosessi kiihtyy ja laajenee.

Eikö ole jo aika parantua ja päästää irti menneisyyden tuskalliset muistot? Ettekö ole jo kärsineet tarpeeksi? Tiedättekö, että ette kuulu sille keholle jonka valitsitte tähän elämään? Tiedättekö että useimmat teistä eivät kuulu siihen perheeseen, jonka valitsitte?

Te valitsitte rodun, maan, perheen ja olosuhteet, jotka tekisivät teille mahdolliseksi kokea kaiken mikä oli tarpeen, jotta oppisitte, päästäisitte irti, muuttaisitte muotoa ja siirtyisitte yli rajan omaksuaksenne jälleen itsekurinne. Te teitte valinnan, kukaan ei tehnyt sitä puolestanne ja teitte sen eheyttääksenne menneisyyden kehittyessänne ja siirtyessänne eteenpäin kirkkaaseen uuteen tulevaisuuteen, joka tulee yhä lähemmäksi. Kolmannen ja neljännen ulottuvuuden negatiiviset värähtelyt ja ajatusmuodot muuntuvat asteittain, jättäen jäljelle vain näiden ulottuvuuksien kauneuden, harmonian ja loiston, kun ne yhdistyvät Luojan korkeampiin ilmaisumuotoihin.

Olemme jo aikaisemmin antaneet teille esimerkin laajasta Valon ja varjon spektristä. Toisessa päässä on teidän Jumalallisen Säteenne kirkkain ja voimakkain säteily ja toisessa päässä on hämärin varjovalo jonka olette kokeneet. Te valitsitte inkarnoitumisen siihen Valon spektriin, ei siihen, mihin nyt kuulutte, vaan paikkaan jossa voitte parantaa muinaisten esi-isienne sukuperinnön, sen jonka valitsitte tälle elämälle. Pyydämme että lakkaatte näkemästä itsenne tämän tai tuon rodun, uskonnon tai kulttuurin jäsenenä. Te KAIKKI olette kokeneet monia elinaikoja kaikissa roduissa ja alaroduissa joita koskaan on ollut maan päällä.

Rakkaat Jumaluuden Kipinät, te olette kuninkaallista sukua. Teidän sukuperintönne on paljon mahtavampi kuin koskaan voitte kuvitella. Teillä jokaisella on niin paljon potentiaalia, ja olette olleet ja tehneet paljon suurempia asioita kuin koskaan osaatte kuvitella. Ne teistä jotka ovat opiskelleet, mietiskelleet, rukoilleet ja asteittain saavuttaneet itsekurin, ovat valittuja sieluperheenne edustajia. Te olette edelläkävijöitä. Te olette niitä jotka ovat vastanneet herätyshuutoon vielä kerran ja siirtyneet uudelle rintamalle, jolla uuden Luomakunnan värähtelytaajuudet ovat vain odottamassa että muovaisitte ne miksi tahansa haluatte tai pystytte kuvittelemaan (niin kauan kuin näkynne ovat harmoniassa teidän linnunrataanne ja universumin laajenemista koskevan uuden Jumalallisen Suunnitelman kanssa).

Teidän saatavillanne on kaikki mitä tarvitsette unelmienne maailman luomiseksi. Te magnetisoitte itsellenne kaiken Alkuelämänvoiman Aineen, minkä ikinä voitte käyttää, Isä-Äiti Jumalalta ja Luojalta pystysuoran "pelastusköytenne" kautta. Tämä pelastusköysi on Sateenkaarisilta, joka on tehty Jumaltietoisuuden kahdestatoista säteestä ja joka yhdistää teidät Korkeampaan Minäänne ja Jumalallisuuteenne. Te hengitätte sisään Elämän Valoa ja ulos ajatustenne ja aikomustenne värähtelyä. Te jähmetätte nämä värähtelyt teoillanne sitten aineelliseen muotoon. Teille on annettu vapaan tahdon lahja ja vain te voitte päättää laskea tai nostaa auranne värähtelytasoa ajatuksillanne ja teoillanne.

Nyt tapahtuvaa prosessia kutsutaan Luojan sisäänhengitykseksi. Uusi, voimakas ja kaiken käsittävä herätyshuuto on kaikunut planeetallanne, ja miljoonat ovat vielä kerran astuneet eteenpäin vastatakseen kutsuun. Olemme kokoamassa voimiamme, joista te olette olennainen osa, kun nyt tehdään valmisteluja luomakunnan laajentamiseksi ulos suureen tyhjyyteen. Luojan säteily on nyt näkyvissä ja aktiivinen teidän linnunradallanne, aurinkokunnassanne ja Maa-planeetalla ja te voitte herättää tätä harvinaista Rakkautta ja Valoa niin paljon kuin fyysinen kehonne suinkin voi ottaa sitä vastaan, niin kauan kuin käytätte kaiken herättämänne yhteiseksi hyväksi.

Monet teistä odottavat ihmeellisen Jeesukseksi tai Jeshuaksi kutsutun Kristus-olennon paluuta. Haluamme teidän tietävän tämän: kaikki te jotka olette nyt kehittyvän uuden luovan prosessin edelläkävijöitä, näyttelitte aktiivista osaa myös tuona suurena aikakautena. Jos te olitte inkarnoituneena fyysiseen kehoon silloin kun Jeesus kulki maan päällä, riippumatta siitä missä päin maapalloa olitte tai missä tehtävässä, te autoitte ankkuroimaan jaloa Luojan Valoa, jonka Hän herätti Maassa.

Jollette olleet ruumiillistuneena Maan päällä tuolloin, olitte niiden joukossa jotka pitivät alkuperäistä ajatusmuotoa yllä korkeammilla tasoilla. Se oli myös Uuden Luomakunnan siementen kylvämisen aikaa, joka valmisteli näyttämöä tuleville Kristus-olennoille Maan päällä, aikana joka juuri nyt on avautumassa. "Kristus" tarkoittaa puhdasta Luojan Sisintä Olemusta, ja rakastettu Kristus Jeshua herätti suurimman määrän Luojan Ydinolemusta, mikä koskaan on ollut inkarnoituneena yhteen ihmismuotoon Maan päällä.

Paljon kirjoitetaan ja puhutaan rakastetusta (Neitsyt) Mariasta ja Maria Magdaleenasta, ja nyt on aika täydelle ymmärrykselle siitä mitä tapahtui tuona tärkeänä aikakautena. Herra Jeesus edusti Isän maskuliinista aspektia Isä-Äiti Jumalastamme ja Neitsyt Maria ja Maria Magdaleena edustivat Äidin feminiinistä aspektia Isä-Äiti Jumalasta. Eräs suurimmista ihmisen tietoisuudessa tapahtumassa olevista muutoksista on meidän Isä-Äiti Jumalamme uudelleen yhdistyminen. Ne ovat yhdistyneinä kaikissa aspekteissa ja hallitsevat maailmankaikkeuttamme samassa määrin. Ne ovat yhtäläisiä puolia tai näkökohtia Ylimmästä Luojasta, molemmat ovat yhtä voimakkaita, dynaamisia ja kaiken tietäviä, yhtä loistavia ja suurenmoisia säteilyssään ja viisaudessaan.

Näinä nopeasti muuttuvina aikoina ei tule olemaan yhtä suurta profeettaa tai Luojan edustajaa. Te, Valon Soturit, kannatte sisällänne Luojan olemuksen Ydintä. Te olette tulevaisuuden Kristus-olentoja ja Ylösnousseita Mestareita. Te kannatte uuden taivaan ja Maan kudosta sielussanne, sydämessänne ja mielessänne. Teidän suurin halunne oli olla Maan päällä tällä siirtymäkaudella, koska te muistatte Maan täydellisyyden ja sen loistavan seikkailun kun olitte mukana luomassa lihallisia verhojanne ja kun koitte fyysiset aistit ensimmäisen kerran.

Te olette menneisyyden ja tulevaisuuden arkistonhoitajia ja teillä on kyky käyttää hyväksenne kosmista kirjastoa, johon kaikki maailmankaikkeuden tieto on varastoituna. Teidän henkilökohtainen historianne ja muistiinpanot kaikista sieluista ja kaikesta mitä tässä universumissa on tapahtunut, on tallennettu ja ne ovat avoinna teille Valon mestarit ja kanssaluojat.

Rakastetut, tunnetteko sen kiihtymyksen joka pyyhkäisee Maata? Keskityttekö suuriin ja pieniin ihmeisiin, joita tapahtuu yhä useammin teidän ympärillänne? Voitteko nousta kaiken sen ristiriitaisuuden ja epävarmuuden yläpuolelle joka rehottaa maailmassa, kun lujitatte mestarin roolianne, tietäen että lopputulos on korkeampi ja tulee hyödyttämään koko ihmiskuntaa. Me tarjoamme avuksenne nämä ajatukset ja opastukset, jotta te voisitte ottaa vastaan oikean paikkanne mestareina mestareiden joukossa.

Pyydämme teitä rakastamaan itseänne ehdoitta, niin kuin me teitä rakastamme. Me seuraamme kärsivällisesti teidän kamppailuanne sisäisen rauhan saavuttamiseksi, mutta emme tuomitse sitä miten te sen teette tai kuinka kauan se kestää. Me näemme teidän Jumalkipinänne säteilyn ja tiedämme mitä te olette kokeneet monien aikakausien kuluessa. Kuinka voisimmekaan tuomita teitä tai asettaa ehtoja sille että hyväksymme sen keitä te olette, sillä te olette sopineet tämän matkan tekemisestä tuntemattomaan koko Luomakunnan puolesta ja me kunnioitamme teitä urheutenne ja uskollisuutenne vuoksi. Meidän rakkautemme on loppumaton. Te olette osa meitä, sillä me kaikki olemme loistavia Luojan osia.

Aloittakaa päivänne kiittämällä kaikista niistä siunauksista, joita teille on annettu, ja eläkää sitten päivänne iloisina ja toiveikkaina kuin lapset, saaden iloa niistä pienistä lahjoista ja siunauksista joita tiellenne tulee. Keskittykää siihen mikä on oikeaa maailmassanne ja ympärillänne olevissa ihmisissä, niin vahvistatte positiivisuutta negatiivisuuden sijasta. Ottakaa tavaksenne valita päivälle avainsana tai -ajatus, esimerkiksi ilo, rauha, rakkaus, kärsivällisyys, usko, nöyryys, kiitollisuus, lempeys, antaumus, itsehillintä, itsehallinta, itseluottamus tai päivän ihmeet.

Kun pysytte keskittyneinä positiiviseen sanaan tai ajatukseen kyvykkyydestä, olette sielukeskeisiä ja elätte nykyhetkessä. Siinä on yksi "Eläväksi Meditaatioksi" tulemisen salaisuuksista. Henki istuu olallanne Salaisena Todistajana, kun huolehditte päivän tehtävistä ja velvollisuuksista. Tietoisella mielellänne olette keskittyneitä käsillä olevaan tehtävään sielunne säteillessä valitsemanne päivän avainsanan rauhoittavia värähtelyjä. Minkä tahansa sanan olette valinneetkin, se valaisee ajatuksianne, ja saatatte tulla hetkittäin tietoisiksi siitä miten se vaikuttaa todellisuuteenne.

Negatiiviset ajatukset ovat myrkkyä kehollenne ja hyvinvoinnillenne, ja vastaavasti positiiviset ajatukset ovat parantavia ja vahvistavia. Kun maailmanne vaappuu ja teistä tuntuu ettette hallitse sitä mitä ympärillänne tapahtuu, rakkaat urheat sydämet, palatkaa Keskukseenne ja etsikää Jumalsolustanne voiman ja vahvistuksen alkulähde. Kaksitoistakertaisen Jumalsolun aktivointi sydänkeskuksessanne tuo mukanaan monia vahvistavia lahjoja; mutta se auttaa myös päästämään irti kaikki jäljellä olevat menneisyyden negatiiviset värähtelyt. Ottakaa vastaan haasteet ja nähkää ne mahdollisuuksina, sillä kun sukellatte esiin toiselta puolelta tämän viimeisen tietoisuushyppäyksen jälkeen, uusi Jumaluutenne osa on odottamassa yhdistymistä teihin.

Pyytäkää, niin me autamme teitä kaikissa pyrkimyksissänne. Kutsukaa meitä ja me pönkitämme teidän rohkeuttanne ja kevennämme teidän taakkojanne. Tietäkää että edessä olevat päivät ovat täynnä lupauksia teidän kulkiessanne edellänne kulkeneiden mestareiden jalanjäljissä. Me suihkutamme teidän päällenne runsain mitoin Isä-Äiti Jumalan säteilyä. Te olette valittuja ja me olemme teihin hyvin tyytyväisiä.

MINÄ OLEN ARKKIENKELI MIKAEL ja tuon teille nämä totuudet.

Kanavoinut Ronna Herman
4178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eikö ne siellä ilmoitusten kurssilla kertoneet, että tiivistäminen on kaiken a ja o? Tuohon on tuhrautunut enkeliltäkin pari valovuotta. Mene takaisin kurssille. Ei tuo ole vielä vakuuttavaa ilmoittelua.

PS. Ennen vanhaan enkelit osasivat ilmestyä ja kertoa ihmisille suoraan viestinsä. Niin nekin taidot ruostuvat. Nyt nyrhätään käsipelissä nettiin pienellä printillä!!! Taantumusta.

Äänestä

Uskokoon ken haluaa,minä en moisiin eksytyksiin vakavasti suhtaudu.

gal 1:8-9

8. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
9. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu

2 kor 1:8

4. Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.

Äänestä

Älkää menkö lankaan!

Äänestä

"Monet teistä odottavat ihmeellisen Jeesukseksi tai Jeshuaksi kutsutun Kristus-olennon paluuta. Haluamme teidän tietävän tämän: kaikki te jotka olette nyt kehittyvän uuden luovan prosessin edelläkävijöitä, näyttelitte aktiivista osaa myös tuona suurena aikakautena. Jos te olitte inkarnoituneena fyysiseen kehoon silloin kun Jeesus kulki maan päällä, riippumatta siitä missä päin maapalloa olitte tai missä tehtävässä, te autoitte ankkuroimaan jaloa Luojan Valoa, jonka Hän herätti Maassa."

Kristus ei ollut olento vaan Jumalan Poika.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aquarius kirjoitti:

ARKKIENKELI MIKAELIN VIESTI HUHTIKUU 2004

"JUMALSOLUNNE SÄTEILYN YHDISTÄMINEN"

kanavoinut Ronna Herman

Rakkaat mestarit, se mitä koette näinä suurten ja radikaalien muutosten aikoina, ei ole teille uutta sielun tasolla. Me haluamme teidän tietävän että olette sukeltaneet tuhansia ja taas tuhansia kertoja Luomakunnan moninkertaisille tasoille. Olette taittuneet moniksi ainutlaatuisiksi muodoiksi ja nauttineet samoin useita kertoja siitä ihmeellisestä prosessista, jossa yhdistyitte Jumaluutenne lukemattomiin kipinöihin, suurenmoiseen todelliseen itseenne.

Luuletteko että tämä on ensimmäinen kerta, jolloin olette käyneet läpi tämän taantumisprosessin tiheään aineellisuuteen ja sitten ylösnousemisen Valon valtakuntaan? Voimme vain myötätuntoisina todeta, että näin ei ole. Mutta teidän matkanne aurinkokunnassanne ja Maa-planeetalla on vienyt teidät etäisimpään taantumisprosessinne pisteeseen, unohduksen ja epäharmonian tilaan, jota teidän ei tarvitse enää koskaan kokea. Kaikki luomanne Itsen osaset eivät ole yhtä säteileviä eivätkä kanna itsessään samaa Luojan Valon määrää. Monet ovat paljon pienempiä ja vähemmän valoa sisältäviä kuin te, ja kuitenkin monen monet osaset sisältävät suuremman "Valo-osamäärän" kuin teillä nyt on. Jos voisitte nähdä edes vilaukselta sen loiston ja kauneuden joka teitä odottaa, ette empisi hetkeäkään yhdistymisprosessin aloittamista Itsen lukemattomiin osiin ja teidän laajaan sieluperheeseenne.

Olette nyt käyttäneet useita vuosia niiden palasten (ajatusmuotoenergiat) selvittely-, puhdistus- ja harmonisoimisprosessiin, joita olette luoneet harharetkellänne kolmi- ja neliulotteisiin todellisuuden maailmoihin. Myönnätte varmaan, että se on ollut aikamoinen matka ja että olette saavuttaneet paljon viisautta pyrkiessänne ottamaan käyttöön Jumalallisen Itsenne voiman ja mahtavuuden.

Olette hyvin kauan olleet tiedostamattomia kanssaluojia ja tunteneet olevanne kostonhimoisen Jumalan tai kohtalon armoilla. Paljon sieluetsintää ja kovaa työtä on teiltä vaatinut lopulta hyväksyä se totuus, että te ja te yksin olette oman maailmanne ja kaiken elämässänne tapahtuvan luojia. Monet teistä eivät vieläkään ole valmiita hyväksymään sitä taakkaa. Mieluummin uskoisitte, että "tuolla ylhäällä" on joku joka hallitsee, joku korkeampi Olento joka vetää naruista ja jakelee palkintoja ja rangaistuksia niin ettei teidän tarvitse ottaa vastuuta.

Saavutettuanne tietoa ja muunnettuanne tämän tiedon viisaudeksi olette myös alkaneet vaatia takaisin täyttä Luojan hyveiden, ominaisuuksien ja kykyjen voimaa. Alatte oppia miten universaalia ilmentämisen lakia käytetään teidän ja kaikkien parhaaksi kun teidän paratiisiversionne luomisen prosessi kiihtyy ja laajenee.

Eikö ole jo aika parantua ja päästää irti menneisyyden tuskalliset muistot? Ettekö ole jo kärsineet tarpeeksi? Tiedättekö, että ette kuulu sille keholle jonka valitsitte tähän elämään? Tiedättekö että useimmat teistä eivät kuulu siihen perheeseen, jonka valitsitte?

Te valitsitte rodun, maan, perheen ja olosuhteet, jotka tekisivät teille mahdolliseksi kokea kaiken mikä oli tarpeen, jotta oppisitte, päästäisitte irti, muuttaisitte muotoa ja siirtyisitte yli rajan omaksuaksenne jälleen itsekurinne. Te teitte valinnan, kukaan ei tehnyt sitä puolestanne ja teitte sen eheyttääksenne menneisyyden kehittyessänne ja siirtyessänne eteenpäin kirkkaaseen uuteen tulevaisuuteen, joka tulee yhä lähemmäksi. Kolmannen ja neljännen ulottuvuuden negatiiviset värähtelyt ja ajatusmuodot muuntuvat asteittain, jättäen jäljelle vain näiden ulottuvuuksien kauneuden, harmonian ja loiston, kun ne yhdistyvät Luojan korkeampiin ilmaisumuotoihin.

Olemme jo aikaisemmin antaneet teille esimerkin laajasta Valon ja varjon spektristä. Toisessa päässä on teidän Jumalallisen Säteenne kirkkain ja voimakkain säteily ja toisessa päässä on hämärin varjovalo jonka olette kokeneet. Te valitsitte inkarnoitumisen siihen Valon spektriin, ei siihen, mihin nyt kuulutte, vaan paikkaan jossa voitte parantaa muinaisten esi-isienne sukuperinnön, sen jonka valitsitte tälle elämälle. Pyydämme että lakkaatte näkemästä itsenne tämän tai tuon rodun, uskonnon tai kulttuurin jäsenenä. Te KAIKKI olette kokeneet monia elinaikoja kaikissa roduissa ja alaroduissa joita koskaan on ollut maan päällä.

Rakkaat Jumaluuden Kipinät, te olette kuninkaallista sukua. Teidän sukuperintönne on paljon mahtavampi kuin koskaan voitte kuvitella. Teillä jokaisella on niin paljon potentiaalia, ja olette olleet ja tehneet paljon suurempia asioita kuin koskaan osaatte kuvitella. Ne teistä jotka ovat opiskelleet, mietiskelleet, rukoilleet ja asteittain saavuttaneet itsekurin, ovat valittuja sieluperheenne edustajia. Te olette edelläkävijöitä. Te olette niitä jotka ovat vastanneet herätyshuutoon vielä kerran ja siirtyneet uudelle rintamalle, jolla uuden Luomakunnan värähtelytaajuudet ovat vain odottamassa että muovaisitte ne miksi tahansa haluatte tai pystytte kuvittelemaan (niin kauan kuin näkynne ovat harmoniassa teidän linnunrataanne ja universumin laajenemista koskevan uuden Jumalallisen Suunnitelman kanssa).

Teidän saatavillanne on kaikki mitä tarvitsette unelmienne maailman luomiseksi. Te magnetisoitte itsellenne kaiken Alkuelämänvoiman Aineen, minkä ikinä voitte käyttää, Isä-Äiti Jumalalta ja Luojalta pystysuoran "pelastusköytenne" kautta. Tämä pelastusköysi on Sateenkaarisilta, joka on tehty Jumaltietoisuuden kahdestatoista säteestä ja joka yhdistää teidät Korkeampaan Minäänne ja Jumalallisuuteenne. Te hengitätte sisään Elämän Valoa ja ulos ajatustenne ja aikomustenne värähtelyä. Te jähmetätte nämä värähtelyt teoillanne sitten aineelliseen muotoon. Teille on annettu vapaan tahdon lahja ja vain te voitte päättää laskea tai nostaa auranne värähtelytasoa ajatuksillanne ja teoillanne.

Nyt tapahtuvaa prosessia kutsutaan Luojan sisäänhengitykseksi. Uusi, voimakas ja kaiken käsittävä herätyshuuto on kaikunut planeetallanne, ja miljoonat ovat vielä kerran astuneet eteenpäin vastatakseen kutsuun. Olemme kokoamassa voimiamme, joista te olette olennainen osa, kun nyt tehdään valmisteluja luomakunnan laajentamiseksi ulos suureen tyhjyyteen. Luojan säteily on nyt näkyvissä ja aktiivinen teidän linnunradallanne, aurinkokunnassanne ja Maa-planeetalla ja te voitte herättää tätä harvinaista Rakkautta ja Valoa niin paljon kuin fyysinen kehonne suinkin voi ottaa sitä vastaan, niin kauan kuin käytätte kaiken herättämänne yhteiseksi hyväksi.

Monet teistä odottavat ihmeellisen Jeesukseksi tai Jeshuaksi kutsutun Kristus-olennon paluuta. Haluamme teidän tietävän tämän: kaikki te jotka olette nyt kehittyvän uuden luovan prosessin edelläkävijöitä, näyttelitte aktiivista osaa myös tuona suurena aikakautena. Jos te olitte inkarnoituneena fyysiseen kehoon silloin kun Jeesus kulki maan päällä, riippumatta siitä missä päin maapalloa olitte tai missä tehtävässä, te autoitte ankkuroimaan jaloa Luojan Valoa, jonka Hän herätti Maassa.

Jollette olleet ruumiillistuneena Maan päällä tuolloin, olitte niiden joukossa jotka pitivät alkuperäistä ajatusmuotoa yllä korkeammilla tasoilla. Se oli myös Uuden Luomakunnan siementen kylvämisen aikaa, joka valmisteli näyttämöä tuleville Kristus-olennoille Maan päällä, aikana joka juuri nyt on avautumassa. "Kristus" tarkoittaa puhdasta Luojan Sisintä Olemusta, ja rakastettu Kristus Jeshua herätti suurimman määrän Luojan Ydinolemusta, mikä koskaan on ollut inkarnoituneena yhteen ihmismuotoon Maan päällä.

Paljon kirjoitetaan ja puhutaan rakastetusta (Neitsyt) Mariasta ja Maria Magdaleenasta, ja nyt on aika täydelle ymmärrykselle siitä mitä tapahtui tuona tärkeänä aikakautena. Herra Jeesus edusti Isän maskuliinista aspektia Isä-Äiti Jumalastamme ja Neitsyt Maria ja Maria Magdaleena edustivat Äidin feminiinistä aspektia Isä-Äiti Jumalasta. Eräs suurimmista ihmisen tietoisuudessa tapahtumassa olevista muutoksista on meidän Isä-Äiti Jumalamme uudelleen yhdistyminen. Ne ovat yhdistyneinä kaikissa aspekteissa ja hallitsevat maailmankaikkeuttamme samassa määrin. Ne ovat yhtäläisiä puolia tai näkökohtia Ylimmästä Luojasta, molemmat ovat yhtä voimakkaita, dynaamisia ja kaiken tietäviä, yhtä loistavia ja suurenmoisia säteilyssään ja viisaudessaan.

Näinä nopeasti muuttuvina aikoina ei tule olemaan yhtä suurta profeettaa tai Luojan edustajaa. Te, Valon Soturit, kannatte sisällänne Luojan olemuksen Ydintä. Te olette tulevaisuuden Kristus-olentoja ja Ylösnousseita Mestareita. Te kannatte uuden taivaan ja Maan kudosta sielussanne, sydämessänne ja mielessänne. Teidän suurin halunne oli olla Maan päällä tällä siirtymäkaudella, koska te muistatte Maan täydellisyyden ja sen loistavan seikkailun kun olitte mukana luomassa lihallisia verhojanne ja kun koitte fyysiset aistit ensimmäisen kerran.

Te olette menneisyyden ja tulevaisuuden arkistonhoitajia ja teillä on kyky käyttää hyväksenne kosmista kirjastoa, johon kaikki maailmankaikkeuden tieto on varastoituna. Teidän henkilökohtainen historianne ja muistiinpanot kaikista sieluista ja kaikesta mitä tässä universumissa on tapahtunut, on tallennettu ja ne ovat avoinna teille Valon mestarit ja kanssaluojat.

Rakastetut, tunnetteko sen kiihtymyksen joka pyyhkäisee Maata? Keskityttekö suuriin ja pieniin ihmeisiin, joita tapahtuu yhä useammin teidän ympärillänne? Voitteko nousta kaiken sen ristiriitaisuuden ja epävarmuuden yläpuolelle joka rehottaa maailmassa, kun lujitatte mestarin roolianne, tietäen että lopputulos on korkeampi ja tulee hyödyttämään koko ihmiskuntaa. Me tarjoamme avuksenne nämä ajatukset ja opastukset, jotta te voisitte ottaa vastaan oikean paikkanne mestareina mestareiden joukossa.

Pyydämme teitä rakastamaan itseänne ehdoitta, niin kuin me teitä rakastamme. Me seuraamme kärsivällisesti teidän kamppailuanne sisäisen rauhan saavuttamiseksi, mutta emme tuomitse sitä miten te sen teette tai kuinka kauan se kestää. Me näemme teidän Jumalkipinänne säteilyn ja tiedämme mitä te olette kokeneet monien aikakausien kuluessa. Kuinka voisimmekaan tuomita teitä tai asettaa ehtoja sille että hyväksymme sen keitä te olette, sillä te olette sopineet tämän matkan tekemisestä tuntemattomaan koko Luomakunnan puolesta ja me kunnioitamme teitä urheutenne ja uskollisuutenne vuoksi. Meidän rakkautemme on loppumaton. Te olette osa meitä, sillä me kaikki olemme loistavia Luojan osia.

Aloittakaa päivänne kiittämällä kaikista niistä siunauksista, joita teille on annettu, ja eläkää sitten päivänne iloisina ja toiveikkaina kuin lapset, saaden iloa niistä pienistä lahjoista ja siunauksista joita tiellenne tulee. Keskittykää siihen mikä on oikeaa maailmassanne ja ympärillänne olevissa ihmisissä, niin vahvistatte positiivisuutta negatiivisuuden sijasta. Ottakaa tavaksenne valita päivälle avainsana tai -ajatus, esimerkiksi ilo, rauha, rakkaus, kärsivällisyys, usko, nöyryys, kiitollisuus, lempeys, antaumus, itsehillintä, itsehallinta, itseluottamus tai päivän ihmeet.

Kun pysytte keskittyneinä positiiviseen sanaan tai ajatukseen kyvykkyydestä, olette sielukeskeisiä ja elätte nykyhetkessä. Siinä on yksi "Eläväksi Meditaatioksi" tulemisen salaisuuksista. Henki istuu olallanne Salaisena Todistajana, kun huolehditte päivän tehtävistä ja velvollisuuksista. Tietoisella mielellänne olette keskittyneitä käsillä olevaan tehtävään sielunne säteillessä valitsemanne päivän avainsanan rauhoittavia värähtelyjä. Minkä tahansa sanan olette valinneetkin, se valaisee ajatuksianne, ja saatatte tulla hetkittäin tietoisiksi siitä miten se vaikuttaa todellisuuteenne.

Negatiiviset ajatukset ovat myrkkyä kehollenne ja hyvinvoinnillenne, ja vastaavasti positiiviset ajatukset ovat parantavia ja vahvistavia. Kun maailmanne vaappuu ja teistä tuntuu ettette hallitse sitä mitä ympärillänne tapahtuu, rakkaat urheat sydämet, palatkaa Keskukseenne ja etsikää Jumalsolustanne voiman ja vahvistuksen alkulähde. Kaksitoistakertaisen Jumalsolun aktivointi sydänkeskuksessanne tuo mukanaan monia vahvistavia lahjoja; mutta se auttaa myös päästämään irti kaikki jäljellä olevat menneisyyden negatiiviset värähtelyt. Ottakaa vastaan haasteet ja nähkää ne mahdollisuuksina, sillä kun sukellatte esiin toiselta puolelta tämän viimeisen tietoisuushyppäyksen jälkeen, uusi Jumaluutenne osa on odottamassa yhdistymistä teihin.

Pyytäkää, niin me autamme teitä kaikissa pyrkimyksissänne. Kutsukaa meitä ja me pönkitämme teidän rohkeuttanne ja kevennämme teidän taakkojanne. Tietäkää että edessä olevat päivät ovat täynnä lupauksia teidän kulkiessanne edellänne kulkeneiden mestareiden jalanjäljissä. Me suihkutamme teidän päällenne runsain mitoin Isä-Äiti Jumalan säteilyä. Te olette valittuja ja me olemme teihin hyvin tyytyväisiä.

MINÄ OLEN ARKKIENKELI MIKAEL ja tuon teille nämä totuudet.

Kanavoinut Ronna Herman

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu