Ekumenia

ei voi oikein hyvin:)

"Kotimaa: Osa kieltäytyy naispiispan vihkitilaisuudesta

Kaksi ulkomaista kirkkoa ei aio lähettää edustajaansa Helsingin naispiispan Irja Askolan piispanvihkimykseen, kertoo Kotimaa-lehti.

Tilaisuuden aikovat jättää väliin Latvian luterilainen kirkko ja Venäjällä toimiva Inkerin luterilainen kirkko. Latvian kirkko on lopettanut uusien naispappien vihkimisen virkoihin, eikä se hyväksy naisia piispoiksi. Inkerin kirkossa naiset eivät työskentele pappeina lainkaan.

Latvian evankelis-luterilaisen kirkon apulaispiispa Guntars Dimants kiistää kuitenkin, että kirkko boikotoisi tilaisuutta piispan sukupuolen vuoksi. Hänen mukaansa kirkon edustajilla ei yksinkertaisesti ole aikaa osallistua.

Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi puolestaan ei halunnut kommentoida Kotimaalle pois jäämisen syytä lainkaan."

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/100669-kotimaa-osa-kieltaytyy-naispiispan-vihkitilaisuudesta
3105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vai on niin kiirettä, ettei ehdi osallistua. Uskokoon ken tahtoo. Jaksaa huvittaa kirkkojen sanomiset rauhasta, lähimmäisenrakkaudesta ja suvaitsevaisuudesta, kun käytäntö osoittaa ihan toista.

Äänestä

Kristinusko jos mikä on ristiriitainen (!) uskonto. Katolisten mielestä kaikki muut ovat vääriä kristittyjä
ja harhaoppisia, evlutkujen mielestä taas katoliset ovat vääräuskoisia, hellareitten ja muiden vapaiden
suuntausten mielestä sekä evlutkut että katoliset että ortodoksit ovat vääräoppisia ja matkalla helvettiin.
ortodoksien mielestä taas evlutkut ja katoliset ovat ihan väärässä ja kuitenkin kaikki nämä suuntaukset palvovat nenä maassa Israelia ja juutalaisia, jotka eivät edes ole kristittyjä eivätkä kumarra Jeesusta.
Ei pienintäkään järjen tolkkua koko hommassa, vain tyylipuhdasta ääliömäistä idioottimaisuutta.

Ja kyllä mahtaa kaikkien naama taivaaan portilla venähtää, kun heille selviää että ainoa oikea usko ja
pelastus olikin hutteriiteilla ja oikea totuuus hutterismi ja KAIKKI muut joutuvat helvettiin. Hehhee.

Äänestä
  • Liperilasset hehkuttavat ekumenian puolesta, mutta käytännössä sitä ei juurikaan missään juhlapuheita lukuunottamatta näy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kössönöm kirjoitti:

ei voi oikein hyvin:)

"Kotimaa: Osa kieltäytyy naispiispan vihkitilaisuudesta

Kaksi ulkomaista kirkkoa ei aio lähettää edustajaansa Helsingin naispiispan Irja Askolan piispanvihkimykseen, kertoo Kotimaa-lehti.

Tilaisuuden aikovat jättää väliin Latvian luterilainen kirkko ja Venäjällä toimiva Inkerin luterilainen kirkko. Latvian kirkko on lopettanut uusien naispappien vihkimisen virkoihin, eikä se hyväksy naisia piispoiksi. Inkerin kirkossa naiset eivät työskentele pappeina lainkaan.

Latvian evankelis-luterilaisen kirkon apulaispiispa Guntars Dimants kiistää kuitenkin, että kirkko boikotoisi tilaisuutta piispan sukupuolen vuoksi. Hänen mukaansa kirkon edustajilla ei yksinkertaisesti ole aikaa osallistua.

Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi puolestaan ei halunnut kommentoida Kotimaalle pois jäämisen syytä lainkaan."

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/100669-kotimaa-osa-kieltaytyy-naispiispan-vihkitilaisuudesta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu