Naiset ovat päässeet yhä enemmän korkeammille paikoille. Ja hyvä niin: josko ne sodat, diktaattorit, aggressiivisuus, saastuminen saataisiin vähemmälle. Toki naisissakin natseja on mutta uskon että vähemmän. Naiset myös tod. näk. miettivät enemmän millaisena jättävät maailman jälkipolville. Inhmillisyyttäkin vielä. On syytä kuunnella heitä, jotka meidät kaikki on synnyttänyt: naisia. He synnyttävät lapset, joita miessoltut tuolla jossain tuhoavat.
Aggressiivisille miehille pitäisikin perustaa metsän siimekseen mättömesta, jos ei kertauskutsua ole tullut: siellä kaikki agret voi hakata toisiaan niin kovaa kuin lystää..
Miesten valta horjuu
28
218
Vastaukset
- rewt
Eikös se ollut joku Räihä joka kiipesi mount everestille? Korkeimmille paikoille höhöhö
- tietoo44
On natsitkin käyneet everestillä
- nyt nauratit
Naisten tultua valtaan ja johtaville paikoille on tapahtunut aivan päinvastoin mitä miesjohtajien aikaan tapahtui, naisjohtajien aikana vähäpätöiset ja tois-sijaiset asiat nousseet etusijalle.Halonen on tästä hyvä esimerkki, 10 vuotta virassa ja omalla toiminnallaan sulkenut itsensä pois maailman johtajien kutsulistoilta.
- vbvvvv
"naisjohtajien aikana vähäpätöiset ja tois-sijaiset asiat nousseet etusijalle"
MAHTAVAA! Sun mielestä ehkä vähäpätöistä mutta esim. ihmisoikeudet (koskevat sinuakin) ovat juuri sitä mitä monesti naisten suusta tulee. Vittu kun sulla ei oo kokemusta! Mitä jos oma lapses kidnapattais. Ja apu kelpaisi ja unohtuisi se vitun kovanaamaisuus ja tunteettomuus!! - nyt nauratit
vbvvvv kirjoitti:
"naisjohtajien aikana vähäpätöiset ja tois-sijaiset asiat nousseet etusijalle"
MAHTAVAA! Sun mielestä ehkä vähäpätöistä mutta esim. ihmisoikeudet (koskevat sinuakin) ovat juuri sitä mitä monesti naisten suusta tulee. Vittu kun sulla ei oo kokemusta! Mitä jos oma lapses kidnapattais. Ja apu kelpaisi ja unohtuisi se vitun kovanaamaisuus ja tunteettomuus!!Naisjohtajien aikana ja heidän toimesta Suomessa on alettu käymään ihmiskauppaa veronmaksajien rahoilla.
Opettele peelo tosiasiat ennekuin alat isälles huutamaan!
- Eläköön Suomalia
Nyt kun akat ovat vallassa niin meillä on meneillään Suomen parasta aikaa. Työttömyys laskee ja tuhansien ahkerien ja rehellisten Somalien ansiosta Suomen tulevaisuus on turvattu kiitos reilun maahanmuuttojärjestelmän. Hallituksessa ei ole meneillään hitustakaan korruptiota ja kasvaviin ongelmiin reagoidaan viisaasti ja nopeasti. Thors on niin hyvää työtä tehnyt, että hän voi huoletta nukkua puheissa jatkossakin ja tuoda Suomeen vaikkapa miljoona Somalia lisää taloutta parantamaan. Verotkin laskee niin ihanasti, että normikansalle jää kyllisti rahaa taloutta parantamaan ja pitää lamaa poissa.
- Alta pois
Hajotkaa siihen että miehinen PASKAVALTA hajoaa pikkuhiljaa. Tilalle tietoa ja ymmärrystä, oli sukupuoli mikä tahansa. Nykymeinki miehillä monesti tyyliin "Marja-Sisko höhöö höhöö, hei gei höhööö". Ja itse ette uskalla tehdä juuri mitään toisin kuin Marja-Sisko. Vaatiiko tuollainen rohkeutta vai ei. Ei kiinnosta teitä (persuja?) koska Marja höhööö. Itse ette uskalla sanoa hellää sanaa vaimollenne! Mutta uskallatte haukkua jotakuta homoksi ja vetää twelwarin bischeä...
Uskokaa minua: kun on naisvalta ei kukaan rupea hitleriksi. ihan vaan jo sen takia että naisilla yleensä on ymmärrys jälkipolvesta, mikä tulee omakohtaisista kokemuksista.
Miks olette naisten kanssa ylipäätään jos pidätte koko sukupuolta huonona. Siks myös tarvitaan mamuja että ne saa paremmat miehet kuin te ahdasmieliset reijot..
Hajotkaa siis. Paskainen miesvalta horjuu horjuu horjuu ja kaaaaatuuuuu!!!! - roskapostirobotti. K
Alta pois kirjoitti:
Hajotkaa siihen että miehinen PASKAVALTA hajoaa pikkuhiljaa. Tilalle tietoa ja ymmärrystä, oli sukupuoli mikä tahansa. Nykymeinki miehillä monesti tyyliin "Marja-Sisko höhöö höhöö, hei gei höhööö". Ja itse ette uskalla tehdä juuri mitään toisin kuin Marja-Sisko. Vaatiiko tuollainen rohkeutta vai ei. Ei kiinnosta teitä (persuja?) koska Marja höhööö. Itse ette uskalla sanoa hellää sanaa vaimollenne! Mutta uskallatte haukkua jotakuta homoksi ja vetää twelwarin bischeä...
Uskokaa minua: kun on naisvalta ei kukaan rupea hitleriksi. ihan vaan jo sen takia että naisilla yleensä on ymmärrys jälkipolvesta, mikä tulee omakohtaisista kokemuksista.
Miks olette naisten kanssa ylipäätään jos pidätte koko sukupuolta huonona. Siks myös tarvitaan mamuja että ne saa paremmat miehet kuin te ahdasmieliset reijot..
Hajotkaa siis. Paskainen miesvalta horjuu horjuu horjuu ja kaaaaatuuuuu!!!!Siis Halonen ja Kiviniemi ovat naisia. Ihan vapaasti.
- Vihervasemistolainen
Alta pois kirjoitti:
Hajotkaa siihen että miehinen PASKAVALTA hajoaa pikkuhiljaa. Tilalle tietoa ja ymmärrystä, oli sukupuoli mikä tahansa. Nykymeinki miehillä monesti tyyliin "Marja-Sisko höhöö höhöö, hei gei höhööö". Ja itse ette uskalla tehdä juuri mitään toisin kuin Marja-Sisko. Vaatiiko tuollainen rohkeutta vai ei. Ei kiinnosta teitä (persuja?) koska Marja höhööö. Itse ette uskalla sanoa hellää sanaa vaimollenne! Mutta uskallatte haukkua jotakuta homoksi ja vetää twelwarin bischeä...
Uskokaa minua: kun on naisvalta ei kukaan rupea hitleriksi. ihan vaan jo sen takia että naisilla yleensä on ymmärrys jälkipolvesta, mikä tulee omakohtaisista kokemuksista.
Miks olette naisten kanssa ylipäätään jos pidätte koko sukupuolta huonona. Siks myös tarvitaan mamuja että ne saa paremmat miehet kuin te ahdasmieliset reijot..
Hajotkaa siis. Paskainen miesvalta horjuu horjuu horjuu ja kaaaaatuuuuu!!!!Siis niinku just noin siis niinku niinku siis just siis niinku noin siis niinku
just niinku noin siis niinku ihmisoikexii niinku siis niinku joo just siis niinku OMG siis niinku just nostetaan siis selassii niinku veroi niinku eks just siks niinku noin niinku siis just niinku twelwari ja semmost siis niinku just siis niinku just OMG ott ninnkun niin oikees niin just niinku watevööh OMG
- Powermonger
Ehkäpä miehet ovat olleet maailman johtajina paljolti juuri agressiivisuutensa johdosta?
- xz
"Ehkäpä miehet ovat olleet maailman johtajina paljolti juuri agressiivisuutensa johdosta?"
Totta. Mutta kertooko se mitään johtamistaidoista? Opettele loogista ajattelua, jos et tuon pitemmälle pääse. Naiset eivät ole päässeet ohi kun miehet ovat niin aggressiivisiä. Ja ovat vieläkin: luepa tän palstan kirjoituksia. Suoraa naisvihaa!!! Hajotkaahan siis vihaanne. - dfssd
xz kirjoitti:
"Ehkäpä miehet ovat olleet maailman johtajina paljolti juuri agressiivisuutensa johdosta?"
Totta. Mutta kertooko se mitään johtamistaidoista? Opettele loogista ajattelua, jos et tuon pitemmälle pääse. Naiset eivät ole päässeet ohi kun miehet ovat niin aggressiivisiä. Ja ovat vieläkin: luepa tän palstan kirjoituksia. Suoraa naisvihaa!!! Hajotkaahan siis vihaanne."Thors on niin hyvää työtä tehnyt, että hän voi huoletta nukkua puheissa jatkossakin ja tuoda Suomeen vaikkapa miljoona Somalia lisää taloutta parantamaan"
Mua ei vähempää vois kiinnostaa nouseeko talous vai ei. Jossain vaiheessa kun päästöt lisääntyvät, luonto kostaa kuitenkin. Lehdet sanovat "talouden kasvettava" - fiksut ajattelevat näin. Minä sanon: puoluelliset ihmiset ovat eniten innoissaan noista puheista. Kestävä talouspuheet eivät pääse esille koska poliittiset näkemykset estävät. Kiinnostaako teitä vittuakaan millaisen maailman jätätte lapsillenne? Jos ei niin älkää tehkö lapsia! - gizmoi
xz kirjoitti:
"Ehkäpä miehet ovat olleet maailman johtajina paljolti juuri agressiivisuutensa johdosta?"
Totta. Mutta kertooko se mitään johtamistaidoista? Opettele loogista ajattelua, jos et tuon pitemmälle pääse. Naiset eivät ole päässeet ohi kun miehet ovat niin aggressiivisiä. Ja ovat vieläkin: luepa tän palstan kirjoituksia. Suoraa naisvihaa!!! Hajotkaahan siis vihaanne.Juu noin se menee
- gizmoi
dfssd kirjoitti:
"Thors on niin hyvää työtä tehnyt, että hän voi huoletta nukkua puheissa jatkossakin ja tuoda Suomeen vaikkapa miljoona Somalia lisää taloutta parantamaan"
Mua ei vähempää vois kiinnostaa nouseeko talous vai ei. Jossain vaiheessa kun päästöt lisääntyvät, luonto kostaa kuitenkin. Lehdet sanovat "talouden kasvettava" - fiksut ajattelevat näin. Minä sanon: puoluelliset ihmiset ovat eniten innoissaan noista puheista. Kestävä talouspuheet eivät pääse esille koska poliittiset näkemykset estävät. Kiinnostaako teitä vittuakaan millaisen maailman jätätte lapsillenne? Jos ei niin älkää tehkö lapsia!näinhän se on.
- Vihervasemistolainen
dfssd kirjoitti:
"Thors on niin hyvää työtä tehnyt, että hän voi huoletta nukkua puheissa jatkossakin ja tuoda Suomeen vaikkapa miljoona Somalia lisää taloutta parantamaan"
Mua ei vähempää vois kiinnostaa nouseeko talous vai ei. Jossain vaiheessa kun päästöt lisääntyvät, luonto kostaa kuitenkin. Lehdet sanovat "talouden kasvettava" - fiksut ajattelevat näin. Minä sanon: puoluelliset ihmiset ovat eniten innoissaan noista puheista. Kestävä talouspuheet eivät pääse esille koska poliittiset näkemykset estävät. Kiinnostaako teitä vittuakaan millaisen maailman jätätte lapsillenne? Jos ei niin älkää tehkö lapsia!Siis niinku just siis niinku noin niinku isoi sanoi ja sillee kuulostaa niinku just siis niinku fiksuu just siis niinku OMG
- äkäslompolo
Vihervasemistolainen kirjoitti:
Siis niinku just siis niinku noin niinku isoi sanoi ja sillee kuulostaa niinku just siis niinku fiksuu just siis niinku OMG
Kiitos, olen fiksu. Mitä vastineeksi persu? Tyhjää, lyhyttä ja nopeaa "ajattelua" ahtaasta pääkopasta?
Ime jortikkaa äijä. Naiset rulaa! Mä pidän. Heidän kans voi puuhata monenlaista muutakin. :D
- Persut ry
naisten vallassa ei muuten ole vikaa, kun vain 1 asia. Naiset ovat vallassa vain länsimaissa, jonka johdosta muslimit tulevat valtaamaan koko euroopan koska naiset ovat suvaitsevaisia.
- hggh
"Naiset ovat vallassa vain länsimaissa, jonka johdosta muslimit tulevat valtaamaan koko euroopan koska naiset ovat suvaitsevaisia."
Eihän tämä ole suvaitsevaisuutta. Näet naiset jonain isona massana, onko vaimosikin samanlainen idiootti? Pillu ainoa syy miksi olet naisen kanssa? No ei ole kauan sinun kanssa. Ei auta siinä pippelin pidennyskään kun tunteet puuttuvat. - kl-
hggh kirjoitti:
"Naiset ovat vallassa vain länsimaissa, jonka johdosta muslimit tulevat valtaamaan koko euroopan koska naiset ovat suvaitsevaisia."
Eihän tämä ole suvaitsevaisuutta. Näet naiset jonain isona massana, onko vaimosikin samanlainen idiootti? Pillu ainoa syy miksi olet naisen kanssa? No ei ole kauan sinun kanssa. Ei auta siinä pippelin pidennyskään kun tunteet puuttuvat.http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/09/1180790
- höhöööö
kl- kirjoitti:
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/09/1180790
Yep. Samaa mieltä linkin lähettäjä. Miehiä sielläkin vain näkyy - naiset huiviensa kanssa jossain piilossa. Tehdään enemmän kokeiluja: viisaita (ei tyhmiä) naisjohtajia enemmän.
Tämä (miesten) maailma: naisen voihkinta orgasmista kadulla olisi häpeä naiselle, miehelle rohkeutta ja äijämäisyyttä. Kyllä - miehisyys on fyysisesti vahvempaa mutta siihen jää. Toki täysin persoonakohtaista: tunnen heikkoja naisia ja miehiä ja myös vahvoja molemmista sukup.
Höhöö miesten paskavalta kaatuuuu!!!! Ja mä meen baariin katsomaan NAISIA!!! höhööö!! - Persut ry
hggh kirjoitti:
"Naiset ovat vallassa vain länsimaissa, jonka johdosta muslimit tulevat valtaamaan koko euroopan koska naiset ovat suvaitsevaisia."
Eihän tämä ole suvaitsevaisuutta. Näet naiset jonain isona massana, onko vaimosikin samanlainen idiootti? Pillu ainoa syy miksi olet naisen kanssa? No ei ole kauan sinun kanssa. Ei auta siinä pippelin pidennyskään kun tunteet puuttuvat.en muuta mielipidettäni.
- Persut ry
hggh kirjoitti:
"Naiset ovat vallassa vain länsimaissa, jonka johdosta muslimit tulevat valtaamaan koko euroopan koska naiset ovat suvaitsevaisia."
Eihän tämä ole suvaitsevaisuutta. Näet naiset jonain isona massana, onko vaimosikin samanlainen idiootti? Pillu ainoa syy miksi olet naisen kanssa? No ei ole kauan sinun kanssa. Ei auta siinä pippelin pidennyskään kun tunteet puuttuvat.suvaitsevaisuudesta johtuu kaikki paha mitä esim. ruotsissa tapahtuu. Ollaan suvaittu vuosikymmeniä muslimeita joilla ei ole minkäänlaista halua sopeutua maahansa (tässä tapauksessa Ruotsi) jonka seurauksena gettoutumista ja huomattavaa väkivallan ja muiden rikollisuuden lisääntymistä.
Nykyvauhtia Ruotsista tulee muslimivaltio n. 2050-luvulla, mitähän luulet silloin tavallisille göraneille ja svenssoneille tapahtuvan? Huomauttaisin lisäksi vielä että huomattava osa alkup. ruotsalaisista on tuolloin vanhempaa ikäluokkaa ja muslimeista vastaavasti huomattava osa nuoria ja elinvoimaisia.
Mietippä hetkinen, ihan rauhassa. Mitä tapahtuu silloin Ruotsissa? Onko Suomen tulevaisuus sama? Eikö ole? Mitenkä estämme tekemästa saman virheen joka on tapahtumassa Ruotsissa, sen lisäksi sama odottaa Hollannissa, Saksassa, Englannissa, Ranskassa ehkä jopa myös Venäjällä.
- ovat käynneet
historian suurimmat sodat, naiset tietää aina kärsiimystä kautta historian.
- s
Mitkä helvetin naisjohtajat? Ennustat siis tulevaa?
Mulla oli aikoinaan naisjohtaja. Sitä oli kiva pompotella kun se oli niin tyhmä. Kattokaa nyt meidän
pressaa Tavjaa. Jotain rajaa pitäis olla. Kyllä hävettää olla suomalainen....- fhfg
persoonakohtaista.. mut selvästi kova pala miehille että naiset johtais heitä. homofobia kuuluu samaan kategoriaan. entinen persukaverini sanoi mulle kun olimme 18v: "kaissääny miestä äänestät jos mies oot". Ja samanlainen hän edelleen yli 10v jälkeen.
Kyllä naisis paljon tietynlaista tyhmyyttä mut sit seurustelus huomaa että ne on hyviä jossakin: tyhminkin muija tajuaa jos niitä yrittää jotenkin vedättää. Miehissä tyhmyys on.. on mitä on mutta persoonakohtaista. Paitsi se aggressiivisuus, ym pehmeät puolet - naiset varmasti vähemmän aggressiivisiä hakkaajia, tappajia, raiskaajia jne ku miehet.
- srtusru
Jumala pitää huolen että viisaimmat ovat vallassa!
- Elämä..
on aivan muualla kuin virka- ja poliitkkokammioissa. Niissä ei ole muita kuin moraalittomia paskaelättejä, joita kansalaiset yritetään pakottaa elättämään.
Hyi sinua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.703821Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883189Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1012448Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.151669Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701438- 971311
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä501256- 551073
Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561040Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11031