17-vuotias teinipoika, jolla ei ollut ajokorttia eikä edes ikää ajokortin hankkimiseen, ajoi auton humalassa päin puuta. Kyydissä olleet kolme muuta nuorta kuolivat, kuski ei. Satakunnan käräjäoikeus katsoi, että poika ei ollut tehnyt mitään väärää, ja siksi tuomitsi hänet ei-mistään-teosta-ei-mihinkään-rangaistukseen. Yksi vuosi ja neljä kuukautta ehdollista EI OLE mikään tuomio! Se ei ole rangaistus ollenkaan. Ehdollinen on sama asia kuin pään silittäminen ja vapaaksi päästäminen. Pojan vanhemmat ovat nyt varmasti hyvin ylpeitä jälkikasvunsa mahtavasta teosta, joka tuomittiin niin, että kolme ihmiselämää katsottiin merkityksettömiksi. Tämän päätöksen jälkeen kuka tahansa voi ajaa vaikkaa kuinka monta ihmistä kuoliaaksi kännissä ilman ajokorttia, eikä siitä rangaista. VITTU, mitä PASKAA Suomen oikeuslaitos suoltaakaan!!!
- - -
Ilta=Sanomat 03.09.2010 15:37, päivitetty 03.09. 16:03
Porin Aittaluodossa kuolonkolarin ajanut nuorukainen on todettu syylliseksi onnettomuuteen, jossa kuoli kolme nuorta vuosi sitten.
Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi onnettomuushetkellä 17-vuotta olleen pojan vuoden ja neljän kuukauden ehdollisen vankeuteen.
Neljä nuorukaista oli yöajelulla tuomitun omistamalla autolla syyskuussa. Reilua ylinopeutta kulkenut auto suistui tieltä ja törmäsi rajusti puuhun. Auto syttyi palamaan.
Oikeudessa nuorukainen kertoi, ettei hän kykene muistamaan mitään onnettomuustilanteesta, eikä ollut siten varma siitä, kuka ajoi autoa.
Oikeus katsoi kuitenkin ajokortittoman nuorukaisen syyllistyneen nuorena henkilönä kolmen törkeän kuolemantuottamuksen lisäksi törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja ajoneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Vastaukset 12
Vanhimmat
"Oikeudessa nuorukainen kertoi, ettei hän kykene muistamaan mitään onnettomuustilanteesta, eikä ollut siten varma siitä, kuka ajoi autoa." Miten tämä kuulostaa niin kovin tutulta... Pojassa on ainesta vaikka formulakuskiksi.
pikavenekin pysyy näpeissä!
Uskoisin, että jossain vaiheessa elämäänsä hän muistaa. Siitä voi tulla hänelle aikamoinen ongelma. Tässä vaiheessa hän torjuu nämä muistot. Olisi hyvä palauttaa hänet maan pinnalle mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja ammatiauttajien läsnäollessa. (Tekohan ei ollut tarkoituksellinen.)
Minä taas uskon, että hän muistaa JO NYT, mutta kieltäytyy vain puhumasta siitä. Sinä psykologisoit asiaa liikaa. Kyse on vain ja ainoastaan puhtaasta halusta vältellä vastuuta. Muistamattomuushan on viime aikoina useammissakin tapauksissa osoittautunut hyväksi keinoksi paeta vastuuta...
Ei siitä hänelle mitään ongelmaa tule. Muiden kuittailutkin lakkaavat vähitellen ja kaveri on taas baanalla, ihan kuin ennenkin.
Häkkiä pitäisi heilauttaa "rangaistuksen" langettaneille tuomareille.
Tällaiset tuomiothan suorastaan KANNUSTAVAT Suomen nuorisoa ajamaan kännissä.
Vastuuta ei näköjään tarvitse kantaa edes joukkosurmasta.
Eiköhän se niin ole että kaikki rikoksen tekijät ei muista mitään.Hyvä puolustus
Tämä maa on täynnä tuomareita, joilla ei ole harmaintakaan hajua siitä, miten rikokset pitäisi OIKEUDENMUKAISESTI tuomita. Tämä taas johtuu siitä, että laki määrittelee mitättömistä teoista valtavat rangaistukset (esim. kiihottaminen kansanryhmää vastaan), mutta toisaalta se ei anna mitään rangaistuksia todella vakavista rikoksista, kuten joukkomurhasta!
Hai, mie en kyl muista, jot mie oisin kettään ampunu Porvoon MacDonaldsilla!
Hai, mie en kyl muista, jot mie oisin kettään ampunu Porvoon MacDonaldsilla!
gskgskgsk
Skvaleeni (lue: sKUOLEEni) tappaa enemmän sikainfluenssarokotettuja ihan lähimpien kuukausien aikana kuin kaikki kännissäautoilijat kymmenessä vuodessa!
Iljettävähkömmänpuoleisehkoa.