Kiviniemen - Kataisen porvarihallituksen talousarvioesitys vuodelle 2011 jatkaa vuonna 2008 alkaneen kapitalistisen rahakriisin ja laman jälkien paikkailua. Kapitalismin pelastamisen ja elvytyksen lasku on sysätty tälläkin kertaa työväenluokan ja vähävaraisten maksettavaksi. Omistava luokka ja hyväosaiset säilyttävät etunsa ja saavat jopa uusia helpotuksia rikkauksiensa kartuttamiseksi.
Vähän yli 50 miljardin euron talousarvioesitys on 8,3 miljardia alijäämäinen. Alijäämä katetaan valtionvelkaa lisäämällä. Velkaa on kasvatettu vuoden 2008 jälkeen yli 30 miljardilla eurolla. Valtionvelan kokonaismäärä on ensi vuonna noin 85 miljardia. Se on yhtä paljon kuin kaikki valtion tulot kahdessa vuodessa.
Hallitus markkinoi esitystään työllisyyttä lisäävänä ja pienituloisia tukevana. Kumpikaan väite ei pidä paikkaansa. Oikeistopolitiikan jatkuessa työttömien määrä pysyy puolessa miljoonassa ja köyhyysrajan alittavilla tuloilla elävien joukko vain kasvaa. Työttömyyden hoitoon varattuja määrärahoja leikataan tähän vuoteen verrattuna 60 miljoonalla eurolla. Pienituloisten mitättömät verohelpotukset ja vähimmäiseläkkeen korotus otetaan takaisin sosiaaliapujen vähennyksillä sekä hintojen ja maksujen korotuksilla.
Kunnallisverotuksen perustulovähennyksen nostaminen muutamalla eurolla kuukaudessa on pienituloisimpien suoranaista pilkkaa. Pienen 685 euron takuueläkkeen aiheuttamat menot palautetaan valtion kassaan alentamalla eläkkeensaajien asumis- ja toimeentulotukia. Muutkin vähävaraisten tukitoimet ovat porvarihallitukselle tuttua huijauspolitiikkaa.
Hallituksen mainostama vihreä verouudistus merkitsee käytännössä välillisen verotuksen kiristymistä ja suuryhtiöiden sekä hyvätuloisten maksujen alentamista. Esimerkiksi energiaverojen korottaminen tehdään korvaamaan työantajien kela-maksun aiheuttama lähes 800 miljoonan euron lovi valtion kassassa.
Armeijan, aseiden ja sotimisen aiheuttamissa menoissa ei tulla säästämään ensi vuonnakaan. Puolustusministeriön hallinnonalan 2,5 miljardin euron menoissa on lisäystä 6 prosenttia. Pelkästään uusiin aseisiin ja tilausvaltuuksiin annetaan yli miljardi. Afganistanissa ja muissa maissa kriisinhallinnan verukkeella käytäviin sotiin on varattu kaikkiaan noin 150 miljoonaa. Vertailun vuoksi todettakaan, että kunnallisveron perustulovähennys, takuueläke ja joidenkin perhetukien sitominen kuluttajahintaindeksiin maksavat ensi vuonna valtiolle bruttomenoina vain 121 miljoonaa euroa.
Suomessa harjoitettu oikeistopolitiikka, jota Kiviniemen-Kataisen porvarihallitus nyt vain vahvistaa, lisää suurpääoman valtaa ja voittoja, aiheuttaa työttömyyttä ja työtätekevien köyhtymistä ja kasvattaa entisestäänkin suuria tuloeroja. Siksi oikeistopolitiikka on syrjäytettävä. Se vaatii työväestön tietoisuuden uutta herättämistä ja joukkovoiman rohkeaa käyttöä.
Kommunistinen Työväenpuolue
Keskusneuvosto 29.8.2010
http://www.ktpkom.fi/kannanotot.html#Porvarihallitus kiristää verotusta ja lisää siten köyhyyttä (29.8.2010)
Porvarihallitus kiristää verotusta ja lisää siten köyhyyttä
0
234
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv4063195Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k912368Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,12319Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll211990Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1811504Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel111347Sukupuolen merkitys elämässäsi?
Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el2011139Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne
niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,441082- 92979
Iltalehden evästeasetukset
No nyt pomppas! Avasin Iltalehden sivut ja niin kuin silloin tällöin sattuu, sivusto kysyi evästeasetuksia, joihin ylee119972