Vakuutusyhtiön kusetus

Otin 7.5.2008 pakollisen YEL vakuutuksen, vakuutusasiamies esitteli minulle muitakin vakuutuksia, mutta siirsin niiden ottamista.

Yritin kesäkuun lopussa laskea työtuloani YEL:n suhteen ja vakuutusasiamies kehotti ottamaan pääkonttoriin yhteyttä. Sieltä ei suostuttu tähän, joten ilmoitin irtisanovani vakuutukseni heillä ja siirtyväni toisen vakuutusyhtiön asiakkaaksi. Kirjallisesti ilmoitin tämän asian.

Sain lokakuussa 2008 perintätoimistosta perintälaskun koskien jotain vakuutusmaksua. Selvitin asiaa. Ilmeni, että minulla oli tietämättäni voimassa olevia vakuutuksia, joita olisin ottanut 10.5.2008 (lauantaipäivä, konttori kiinni) omalla allekirjoituksellani vahvistettuna. Laskut ja ilmeisesti muutkin paperit, kuten vakuutuspäätökset oli lähetetty vuoden 2006 osoitteeseeni. Tämä sama asiamies jonka kanssa olin hoitanut YEL:n oli tehnyt nämä sopimukset.

Laskun summa oli pieni 23,02 euroa, joten sanoin, että vaikka en ole mielestäni näitä ottanut, maksan tuon, mutta en perintäkuluja, koska yhteydenotot ko. vakuutuksia koskien ovat menneet väärään osoitteeseen.
Pyysin jälleen irtisanomaan lopullisesti kaikki vakuutukset, numeroita tai päätöksiä vakuutuskohtaisesti minulla ei ollut, koska mitään papereita en ollut koskaan ko. vakuutuksista saanut.

Yllättäen tammikuun ja helmikuun aikana alkoi tipahdella ulosotosta laskuja. Vakuutusyhtiö alkoi periä jo lähes 700 euron saatavia!!! Sain peruttua ulosottotoimenpiteet kun selvitin käräjäoikeuteen asiaa.
Tein kanteen saatavisa käräjäoikeuteen, hävisin jutun, en voi muuta kuin ihmetellä.

Nyt olen menossa hoviin, minulle annettiin vain kolme päivää aikaa hankkia suulliseen käsittelyyn edustaja. Ei onnistu. Kirjallinen käsittely oli muuttunut suulliseksi ihan tuosta noin vaan.
1137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Miten voi maksattaa laskusta perintäkuluja jos se lähetetään väärään ja yleensäkään vakuutusta, jota ei ole ottanut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


päähän potkittu kirjoitti:

Otin 7.5.2008 pakollisen YEL vakuutuksen, vakuutusasiamies esitteli minulle muitakin vakuutuksia, mutta siirsin niiden ottamista.

Yritin kesäkuun lopussa laskea työtuloani YEL:n suhteen ja vakuutusasiamies kehotti ottamaan pääkonttoriin yhteyttä. Sieltä ei suostuttu tähän, joten ilmoitin irtisanovani vakuutukseni heillä ja siirtyväni toisen vakuutusyhtiön asiakkaaksi. Kirjallisesti ilmoitin tämän asian.

Sain lokakuussa 2008 perintätoimistosta perintälaskun koskien jotain vakuutusmaksua. Selvitin asiaa. Ilmeni, että minulla oli tietämättäni voimassa olevia vakuutuksia, joita olisin ottanut 10.5.2008 (lauantaipäivä, konttori kiinni) omalla allekirjoituksellani vahvistettuna. Laskut ja ilmeisesti muutkin paperit, kuten vakuutuspäätökset oli lähetetty vuoden 2006 osoitteeseeni. Tämä sama asiamies jonka kanssa olin hoitanut YEL:n oli tehnyt nämä sopimukset.

Laskun summa oli pieni 23,02 euroa, joten sanoin, että vaikka en ole mielestäni näitä ottanut, maksan tuon, mutta en perintäkuluja, koska yhteydenotot ko. vakuutuksia koskien ovat menneet väärään osoitteeseen.
Pyysin jälleen irtisanomaan lopullisesti kaikki vakuutukset, numeroita tai päätöksiä vakuutuskohtaisesti minulla ei ollut, koska mitään papereita en ollut koskaan ko. vakuutuksista saanut.

Yllättäen tammikuun ja helmikuun aikana alkoi tipahdella ulosotosta laskuja. Vakuutusyhtiö alkoi periä jo lähes 700 euron saatavia!!! Sain peruttua ulosottotoimenpiteet kun selvitin käräjäoikeuteen asiaa.
Tein kanteen saatavisa käräjäoikeuteen, hävisin jutun, en voi muuta kuin ihmetellä.

Nyt olen menossa hoviin, minulle annettiin vain kolme päivää aikaa hankkia suulliseen käsittelyyn edustaja. Ei onnistu. Kirjallinen käsittely oli muuttunut suulliseksi ihan tuosta noin vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu