Olen nyt reilusti yli nelikymppinen perheenisä. Ollessani vähän yli parikymppinen, ammuin kaksi ihmistä kuoliaaksi. Tyttöystäväni ja kaverini. Tulin kämpilleni ja löysin heidät sängystä. Tein mitä tein. Aseita minulla oli ampumaharrastukseni takia. Eipä ole enää... Mutta en ole katunut.
Istuin elinkautisesta lähes päivälleen 12,5 vuotta. Ennen tekoani ja tekoni jälkeen en ole syyllistynyt mihinkään rikokseen. Tuomioni jälkeen vaihdoin nimeni, muutin toiselle puolelle Suomea.
Teostani ei tiedä monikaan. Ei vaimoni, ei lapseni. Tällä paikkakunnalla vain minä. Muutama vanha tuttu tietää, mutta ne asuu monen sadan kilometrin päässä ja ovat luvanneet olla kertomatta sitä koskaan.
Vien salaisuuteni hautaan saakka.
Tapoin kaksi ihmistä.
210
35192
Vastaukset
- uusiksi?
Mitä jos löytäisit nykyisen vaimosi samasta tilanteesta?Tekisitkö samoin?
- järkkyä
Olitko silloin kännissä, kadutko?
- vain minä
teosta aikaa..ja kerrot että kannat hautaan asti asiaa, kuitenkin tuot asian näin esiin onko sulkeituneisuus omastakaan mielestä ok. Tehty mikä tehty mikä on niin vaikeaa sitten sinulle,asia mielessä ettei vaan kukaan tiedä kuin asia näköjään mielessä on. Eikö joskus olisi helppoa olla se alaston minä vailla luurankoja?
- luuseriujgjh
järkkyä kirjoitti:
Olitko silloin kännissä, kadutko?
sano jo et ei kadu
- nunnan omatunto
Sietäisit katua, veit kahden ihmisen elämän. Oletko heidän yläpuolellaan? Onko sinun elämäsi arvokkaampi, kuin heidän oli?
- sfghjkhgfdfgh
Jokainen terve ihminen tuntee katumusta. Sama kuin kysyisit sudelta. Asia ei muutu moralisoimalla miksikään. Paitsi, että voit Kokea olevasi parempi.
- Anonyymi
Vitun tärkeilijä.
- syysruusu
Mitä olet tehnyt ja jälkikäteen ei näitä auta jossitella,kun olet tuomiosi kärsinytkin,mikä on oikeutettuakin tällaseen tekoon.Ei eitä takaisin kuitenkaan enää saa.Kysymys kuuluukin:Jaksatko salaisuutesi pitää,ettei omatuntosi kolkuta,siis vaimoltasi salassa?Tuntuis kauheelta elää tällanen teko omallatunnolla..En arvostele,kun en tunnekaan sua,mutta millä lailla tämä asia on vaikuttanut elämääsi?Eikä nyt tarvi vastaillakaan.Olet tietty hirveen mustasukkainen,olis kiva tietää onko sulla lapsia.Itseäni on painanut sellanen asia,kun siivoilin erään firman leivissä yhdessä paikassa vuoden ajan,siksi vuoden,koska jouduin bussilla kulkemaan tunnin matkan suuntaansa ja vasta menin 15.30,kun porukat lähti kotiin.Olin siis ihan yksinäni talossa,paitsi talkkariperhe asui siinä rakennuksen yhteydessä.6,5tuntia mun työpäivä oli.Tuli kiusaus ottaa varastosta vaatetta,oli siis "pieni tehdas"ja kaikkiaan 4-vaatetta..En kelleen ole kertonut ja yli 20v aikaa jo.Ei mua se ole painanut yhtään,koska se oli varasto,missä näitä vaatteita oli ja kasat oli hieman vinossa,eikä minkäänlaista merkintää paljonko on mitäkin lajia.Toki siivosin koko talon,mut "varastossa"on mun luurangot ollut.Rehellinen olen luonteeltani ja en pysty sellasta tekemään,vaikka edelleen teen siivoustyötä.
- salatuimpaan
"Itseäni on painanut ...Ei mua se ole painanut yhtään ...Rehellinen olen luonteeltani"
Ap. t. 19:18: Ja monet niistä, jotka olivat tulleet uskoon, menivät ja tunnustivat ja ilmoittivat tekonsa.
Ensin sanot että on painanut, sitten ettei ole painannut ja lopuksi väität että olet rehellinen luonteeltasi. Et pääse asiasta vapaaksi ennenkuin tunnustat, ilmoitat ja katuvana haluat korvata tekosi ja tämä aivan riippumatta siitä haluatko tunnustaa uskoa tai et. Omatunto voi kyllä paatua ja monilla niin käykin mutta EI KENENKÄÄN omatunto todista sisimmässä vastoin totuutta. - Anonyymi
salatuimpaan kirjoitti:
"Itseäni on painanut ...Ei mua se ole painanut yhtään ...Rehellinen olen luonteeltani"
Ap. t. 19:18: Ja monet niistä, jotka olivat tulleet uskoon, menivät ja tunnustivat ja ilmoittivat tekonsa.
Ensin sanot että on painanut, sitten ettei ole painannut ja lopuksi väität että olet rehellinen luonteeltasi. Et pääse asiasta vapaaksi ennenkuin tunnustat, ilmoitat ja katuvana haluat korvata tekosi ja tämä aivan riippumatta siitä haluatko tunnustaa uskoa tai et. Omatunto voi kyllä paatua ja monilla niin käykin mutta EI KENENKÄÄN omatunto todista sisimmässä vastoin totuutta.Joka päivä näkee ja kuulee kommentteja jotka on ihan tosissaan tehty, vaikka ovat vastoin totuutta. Joillakin on tapana luoda se oma todellisuus vaikkapa vesemmistosuodattimen läpi. Silloin puhutan läpiä päähän kaikesta mikä ei edusta vasemmistolaisia arvoja.
se varmaan on. Toivottavasti olet sujut omatuntosi kanssa. Tuomio kyllä on yleisen linjan mukainen vaikkakin tuntuu lievältä. Uhrien omaisena voisin tuntea kiusausta tuoda asia esiin uudessa elämässäsi.
-
Mita olet ajatellut tehdä
a) jos tilanne toistuu?
b) jos asia tulisi kumminkin julki?- xyllix
Mitä sitä mokomasta omaatuntoaan soimaamaan. Käänny muslimiksi, niin ei tarvii tollasia pohdiskella. Tekosihan on tällöin täysin oikeutettu. Huorintekijäthän olisi kivitetty, islam pyhittää turhasta nyyhkivän omantunnon. Nopeutit prosessia ja teloitit pettäjät itse. Allahin edessä ratkaisusi täysin oikea, älä siis huoli.
- En minä ainakaan
vai muistaako joku moisen uutisen? Kyllä se lapsille paljastuu, kun äijästä aika jättää! Olkoon sitten millainen "piilottelija tai salailija" tahansa.
- raskastaakka
ja valhetta on elämäsi ollut. Menisit taas kerra terapiaan ehkä voisit siellä selvittää ongelmasi. Nimittäin sama voi tapahtua uudestaan, sitä en todellakaan toivo.
- Pianolapyer
Mitä me tällä tiedolla teemme? Haluatko jotain neuvoja, tai onko sinulla ongelmia asian kanssa? Ainakaan et kysy asiasta palstalla mitään?
- Eipä täälä
tarvi mitään kyselläkään... "rippituolissa" . Kertoo oman tarinansa anonyyminä ja se on siinä.
- Miekarjalasta
Olet hyvittänyt tekosi, hyvä että olet jatkanut elämääsi kunnon kansalaisena. Mielestäni täällä on ilkeitä ihmisiä. Pitäisi antaa anteeksi ja unohtaa. Nuorena ihminen usein on äkkipikaisempi kuin vanhempana. Olet joutunut maksamaan siitä oppirahat vaikeimman kautta. Jos olisin ollut samassa tilanteessa kuin sinä, olisin varmaan tehnyt saman kuin sinä. Onko epäreilumpaa kuin pettäminen miehen / vaimon kaverin kanssa!
Ei liity varsinaisesti asiaan, mutta niinhän se on, että mitä enemmän aseita, sitä enemmän niitä käytetään.
Minun mielestäni sinun ei tosiaankaan tarvitse kertoa asiasta yhtikäs kenellekään. Tuskin asia sinua sen enempää vaivaisi jos kertoisit, päinvastoin heittäisit vaimosi ja lapsiesi harteille ison taakan.
Omalle kohdalleni on myös sattunut niin että mieheni (olen siis nainen), petti minua koulukaverini kanssa. Suunnittelin silloin sen naisen tappamista, luovuin kuitenkin ajatuksesta lapsieni takia. Jos olisin tappanut hänet, en usko että katuisin sitä vieläkään. Niin suuri on vihani sitä naista kohtaan.- qwerty123456
Ei tuo vankilassa vietetty aika ole mitenkään oikeudenmukainen rikokseen verrattuna. Minusta elinkautisen täytyisi olla 40-50 vuotta ilman ehdonalaisia sun muita etuja. Murha on karmiva teko eikä sitä oikeuta mikään pettäminen. Eli vankeus ei hyvitä mitään. Sillä voi kuitata valtiolta anastetut rahat yms. Ihmishenkiä ei korvaa ja hyvitä mikään.
Sinä vietät nyt normaalia elämää, mutta mitenkä on uhrien perheiden laita?
Oikeutettu rangaistus: Sormi poikki ekan nivelen kohdalta ja kun tajunta palaa niin poltetaan haava umpeen. Seuraavana päivänä vuorossa toinen nivel.
Sormia on 10 ja varpaita myös. Siinä menee hetki, kun rangaistusta suoritetaan. - hohhoijakkaa
"Olet hyvittänyt tekosi,"
Vitut se vankilassa istuminen mitään hyvitä, se on vain lusinu rangaistuksensa, mitään hyvää siitä ei uhreille seurannu. - akkaa päälle
hohhoijakkaa kirjoitti:
"Olet hyvittänyt tekosi,"
Vitut se vankilassa istuminen mitään hyvitä, se on vain lusinu rangaistuksensa, mitään hyvää siitä ei uhreille seurannu.Suomen lain mukaan hän on kumminkin sovittanut tekonsa. Se on tietysti jokaisen ihmisen oma asia antaako tuollaisen teon anteeksi. Minulla ei ainakaan ole mitään syytä ketjun aloittajaa tuomita, ei hän ole minulle mitään pahaa tehnyt. Tuskin sinullekaan.
- Pahantekijä on
akkaa päälle kirjoitti:
Suomen lain mukaan hän on kumminkin sovittanut tekonsa. Se on tietysti jokaisen ihmisen oma asia antaako tuollaisen teon anteeksi. Minulla ei ainakaan ole mitään syytä ketjun aloittajaa tuomita, ei hän ole minulle mitään pahaa tehnyt. Tuskin sinullekaan.
Kyllä ihmisen, saati kahden, murha on tuomittava teko, enkä tarkoita Suomen lakia, jossa on yhtä paljon mätää kuin navetan takaisessa tunkiossa. Jos on ottanut hengen yhdeltä, voi periaatteessa ottaa sen keneltä vain. Sinultakin. Joten älä lässytä.
- Anonyymi
qwerty123456 kirjoitti:
Ei tuo vankilassa vietetty aika ole mitenkään oikeudenmukainen rikokseen verrattuna. Minusta elinkautisen täytyisi olla 40-50 vuotta ilman ehdonalaisia sun muita etuja. Murha on karmiva teko eikä sitä oikeuta mikään pettäminen. Eli vankeus ei hyvitä mitään. Sillä voi kuitata valtiolta anastetut rahat yms. Ihmishenkiä ei korvaa ja hyvitä mikään.
Sinä vietät nyt normaalia elämää, mutta mitenkä on uhrien perheiden laita?
Oikeutettu rangaistus: Sormi poikki ekan nivelen kohdalta ja kun tajunta palaa niin poltetaan haava umpeen. Seuraavana päivänä vuorossa toinen nivel.
Sormia on 10 ja varpaita myös. Siinä menee hetki, kun rangaistusta suoritetaan.Olet kyllä siinä harvinaisen oikeassa ettei murhaa mikään hyvitä. Oikeastaan vain se jos murhatut saisi muutettua takaisin eläviksi. Siinä on kuitenkin juuri tämäkin puoli että jokaisella murhatulla on omaisia ja läheisiä jotka kärsivät teon seuraamuksia koko elämänsä. Eikä murhaaja joudu edes rahallisesti hyvittämään uhrin vanhemmille mitään siitä panostuksesta jonka ovat uhriksi joutuneen ihmisen kasvattamiseen elämiensä aikana investoineet. Murha on kyllä yksi näitä rikoksia joihin syyllistyneillä ei pitäisi olla mitään asiaa vapaaseen yhteiskuntaan koko loppuelämänsä aikana.
- Surfin' Bird
Tänne kirjoittamalla ei kenenkään salaisuus sellaisena säily. Tietoturva on käytännössä vain niitä varten, esteenä vain niille, joilla ei ole kykyä eikä tämän vuoksi kiinnostusta alkaa ketään etsimään.
Toisenlaisia ihmisiä, erilaisine taitoineen ja intohimoineen (tässä yhteydessä voisi puhua motiivista), on myös olemassa ja heille on sekä hupi että harrastus selvitellä itse kenenkin taustoja. Kuka egoaan kohentaakseen, kuka nähdäkseen onnistuuko, kuka kiristääkseen...
Tuollaisen aiemmin esitellyn teon ja rangaistuksen kärsinyt ei kai olisi niin sinisilmäinen, ettei todella näkisi missä maailma tällä hetkellä menee. Provokaatiota tämä keskustelunavaus, sanoisin.
Mitä tulee mustasukkaisuuteen ja väkivaltaisuuteen, toisen elämän päättämiseen, on se osoitus omasta heikkoudesta kohdata itseään ja elämäänsä. Olemme kaikki persoonallisuuksia ja toisella voi toinen piirre olla vahvempi kuin toisella, sairauksienkin rajat voivat olla häilyvät.
Niin kauan kuin pidämme itseämme ihmisenä itse kunkin tulisi etsiä eettisyyden siemeniä, versoja ja oksia sisimmästään. Se on kuitenkin se, minkä kautta toimintamme ja tarkoituksemme on mahdollisuus löytää mielekkyys. Mielekkyys elämästä.
Eettisyys on meillä synnyinlahjana. Sen löytää halutessaan vaikka olisi elänyt minkälaisissa ympäristöolosuhteissa hyvänsä. Pitää vain haluta löytää se. Todellinen haasteemme eettisyyden suhteen on mahdollisuus valita. Eläimillä tätä ei ole. Heidän eettisyytensä ei sisällä tietoista valintaa vaan he toimivat geneettisen muistin, vaiston, ja mallien varassa. Tästä voisi jatkaa enemmänkin, mutta en mene nyt siihen.
Ymmärrys tietoisuuttaan laajentamalla on ainoa tapa kukistaa viha. Viha ei ole vihollisemme. Viha on oire. Vihollisemme ihmiskuntana on ymmärtämättömyys.- YKS ELÄMÄ
MITÄPÄ JOS JOKU KOLLI AMPUU TYTTÄRESI...ETKÖ KADU SITTENKÄÄN..ONKO TYTÄRESI HEKI ARVOKKAAMPI KUIN TAPETUN JA VIELÄ LEVEILET...NO OLET TUOMIOSI SOVITTANUT...MUTTA ETTET KADU PÖYRISTYTTÄÄ...KENENKÄÄN HENKEÄ EI OLE IHMISELLÄ OIK OTTAA..ON VAAN YKSI ELÄMÄ...EI EDES SINUNKAAN HENKEÄ ..TEIT TEOT NUORUKAISENA..MUTTA VIET TEON HAUTAAN...MUTTET KADU AJATTELE VÄHÄN KÄY LÄPI ASIAA..JOS PALJASTUUKI TAI SATTUU PAHAA PERHEELLESI...TAPATKO KAIKKI KETKÄ TIETÄÄ ETTÄ SAAT LISÄÄ KADUTTAVAA..MUTEN OK....MUTTA ET KADU...
- Adolf A antura
Minulla on myös salaisuus, pidän talonyhtiömme kellarissa thaimaalaisia marjan poimijoita vankina. Saan yhtiövastikkeen ilmaiseksi, koska annan aina jonkun heistä naapureille siivoamaan ja naiset tietenkin... noh kyllä tiedätte. Itse tykkään liikkua kumipukuun sonnustautuneena ja nasse päässä. Tästä syystä talonyhtön lapset pelkää minua, mutta yksi vanha pappa kiihottuu minusta.
- Anonyymi
YKS ELÄMÄ kirjoitti:
MITÄPÄ JOS JOKU KOLLI AMPUU TYTTÄRESI...ETKÖ KADU SITTENKÄÄN..ONKO TYTÄRESI HEKI ARVOKKAAMPI KUIN TAPETUN JA VIELÄ LEVEILET...NO OLET TUOMIOSI SOVITTANUT...MUTTA ETTET KADU PÖYRISTYTTÄÄ...KENENKÄÄN HENKEÄ EI OLE IHMISELLÄ OIK OTTAA..ON VAAN YKSI ELÄMÄ...EI EDES SINUNKAAN HENKEÄ ..TEIT TEOT NUORUKAISENA..MUTTA VIET TEON HAUTAAN...MUTTET KADU AJATTELE VÄHÄN KÄY LÄPI ASIAA..JOS PALJASTUUKI TAI SATTUU PAHAA PERHEELLESI...TAPATKO KAIKKI KETKÄ TIETÄÄ ETTÄ SAAT LISÄÄ KADUTTAVAA..MUTEN OK....MUTTA ET KADU...
Ei tuollaisten ihmisperseiden tappamista kannata sen enempää miettiä. Joskus raaka ja kylmäverinen murha on täysin oikeutettua.
- ramil
voimia sinulle ja olet rangaistusesi kärsinyt ja kärsit näköjään edelleen , eihän toki tekosi ole näin järjen kannalta puolusteltavissa , mutta teko on tehty jos et ole provo ....älä tee sitä uudelleen ja toivottavasti olet löytänyt itsellesi uskollisen vaimon ja rakasta häntä ja lastanne
- skorpio-51
,,,ammuin hänet,, jos tiedät kappaleen "matti kid hytönen"voimia sinulle olen tuntenut ja ollut vankienhoitolaitoksessa,tunsin sympatiaa ja siitä johtuen erotettiin nyt ymmärrän sinua,,, ole vahva vaimollesi ja lapsillesi,,ps,,et ole yksin
- Huh huh!
"...älä tee sitä uudelleen ja toivottavasti olet löytänyt itsellesi uskollisen vaimon ja rakasta häntä ja lastanne
- PUX-PAX-PELISTÄ-POIS
T-O-D-E-L-L-A H-Y-Y-Y-W-Ä P-R-O-V-O-!
- Niska laukaus
Olet tappaja,pidän huolen siitä,että perheesi saa tietää,näet pian naamasi keskustelu palstoilla,kaikki jotka jotain tietävät tappajista,laittakaa julkisuuteen,kuvat,nimet jopa sukulaiset,vanhemmat,sisarukset ym julkisuus on paras rangaistus tappajille,elinkautinen on liian on liian lyhyt rangaistus..
- samaa mieltä
Nimimerkki Niska laukaus... Olen täysin samaa mieltä kanssasi!!
Miten on muuten mahdollista että ihminen päästetään vankilasta vaikka on TAPPANUT kaksi ihmistä??????? - ei tappaja
samaa mieltä kirjoitti:
Nimimerkki Niska laukaus... Olen täysin samaa mieltä kanssasi!!
Miten on muuten mahdollista että ihminen päästetään vankilasta vaikka on TAPPANUT kaksi ihmistä???????Suomessa ei taposta saa yhtään mitään.
Ensimmäisestä taposta korkeintaa 4 vuotta jos hoviin valittaa.
Ihmsihenki ei ole koskaan suomessa ollut minkään arvoinen ja tappajat tietävät sen..
Elinkautinen 12 v , mikä se sellainen elinkautinen on!? - akkaa päälle
samaa mieltä kirjoitti:
Nimimerkki Niska laukaus... Olen täysin samaa mieltä kanssasi!!
Miten on muuten mahdollista että ihminen päästetään vankilasta vaikka on TAPPANUT kaksi ihmistä???????No Suomen lain mukaan se on mahdollista. Miksi sitä täällä kyselet, nyt vastako se sinulle selvisi että vankilasta pääsee joskus poiskin?
- rikollisia hyysätään
samaa mieltä kirjoitti:
Nimimerkki Niska laukaus... Olen täysin samaa mieltä kanssasi!!
Miten on muuten mahdollista että ihminen päästetään vankilasta vaikka on TAPPANUT kaksi ihmistä???????Lähes jokainen veriteko, mitä lehdissä lukee päättyy jotakuinkin sanoihin, että kyseessä oli "poliisin vanha tuttu". Sitten seuraavana päivänä kerrotana lehdissä tekijän ensimmäinen, toinen ja mahdollisesti kolmaskin "tappo", joista on jo "sovittanut" tuomionsa tai joista oli LOMALLA -raskasta puuhaa se tappaminen...
Näitähän näkee. Pitäisi saada kaikki vakavaan väkivaltaan syyllistyneet keskenään yhdelle suurelle täysin eristetylle saarelle harjoittelemaan, miten tullaan toimeen toisten kanssa. Siinä ei olisi enää pahemmin väliä, vaikka niitä henkirikoksiakin silloin tällöin sattuisi. Olisi yhteiskunnalla vähän vähemmän elättejä. - Oletteko viattomia?
akkaa päälle kirjoitti:
No Suomen lain mukaan se on mahdollista. Miksi sitä täällä kyselet, nyt vastako se sinulle selvisi että vankilasta pääsee joskus poiskin?
Mistä olette saaneet päähänne ettei AP kadu tekojaan.Hän kirjoitti että menetti aseensa,mutta ei kadu.Mitä sillä on ihmishenkien kanssa tekemistä.Lukekaa oikein ja tuomitkaa sitten.Ilmeisesti hän katuu koska ei voi unohtaa tapahtunutta,vaan se painaa mieltä vieläkin. Kehottaisin häntä menemään jonkun kirkon työntekijän,papin tai vastaavan kanssa juttelemaan,ehkä sitten saisi rauhan sielulleen.
Miten voitte sanoa jos tekee kerran rikoksen äkkipikaisuuttaan,että tekee toistekin.Eiköhän ihmiset opi aikuistuttuaan,muuten tekisi kaikki rikolliset saman rikoksen kerta toisen jälkeen,mutta tämä ei pidä paikkaansa. - Anonyymi
Täysin oikeutettu teko. Petturin palkka on kuolema ja kadotus.
Olet pahan tekosi sovittanut ja joskus on viisainta olla kertomatta kaikkea edes perheelleen.
Mielestäni voit jatkaa elämääsi puhtaalta pöydältä. Anna itsellesi anteeksi.
Tietenkin teko on mielessäsi koko loppuelämän koska olet tunteva ihminen.
Tee elämässäsi hyviä tekoja tasapainottamaan menneisyyttäsi.
Koskaan ei voi tietää mitä elämä meille itsekullekin eteen heittää. Voimia sinulle.- Kaikenlaisii Hörhöjä
Kai nyt kukaan tosissan uskonu ton aloittajan viestii!!!!
- Moran
Olisiko sulla vielä jotain muitakin satuja kerrottavana.
- Ei kaikkee Uskota
Vaan ois sama "Nainen" ku kertoi Miehensä pettäneen,löysi kondomipaketin palan..
- judge2
ja päätit sitten ihan "aikasi kuluksi" tommosen kirjotuksen vääntää!?!?
Kyllä meitä on MONEEN junaan!!!
Ehdottaisin käyntiä psykiatrin juttusilla, se VOI joskus jopa auttaa!!!! - jaahas_
Jollei tuo aloitusviesti ole provo, on kirjoittaja varmaan joku muu, joka kuitenkin tietää kyseisen miehen teon. Kirjoittaja ei itse uskalla tai halua asiasta kertoa, mutta on selkeästi kostonhaluinen. Vaikken tiedä lainkaan, mitä oikea tekijä teostaan tuntee (ei mitään/syyllisyyttä), kirjoittaja halusi antaa tästä asiallisen, mutta tunteettoman kuvan. Ja hyvin toimi... jo on lynkkaajia liikkeellä... Rikokseen yllyttämistä??
- oikeus omiin käsiin
Täällä jo joku kirjoittikin samasta aiheesta,mitä mulle tuli mieleen.
Jos sä olisit tehnyt/tai kuka vaan, MUN tyttärelleni tai pojalleni tuon, niin olisit jo silloin heti saanut viedä "tarinasi" hautaan!!
Juuri sunlaisiesi Hörhöjen vuoksi rajummat tuomiot olisivat tarpeen!!
Texasissahan sua ei enää olisi!- oikeuspsykiatri
Jos minä päättäisin niin ampujat ei olisi vapaalla 12,5 vuoden päästä vaan loppuikänsä mielisairaalassa.
- kukaan ei usko
No ei ole hetkenkään epäilystä etteikö tämä aloitus ole provo! Ei kukaan tuon teon tehnyt tulisi tänne laulamaan asioitaan. EI KUKAAN!
- 7173667812
kukaan ei usko kirjoitti:
No ei ole hetkenkään epäilystä etteikö tämä aloitus ole provo! Ei kukaan tuon teon tehnyt tulisi tänne laulamaan asioitaan. EI KUKAAN!
Täällä voi kukaan vaan kirjoittaa omia asioitaan. Ei tekstin viereen tule henkilötietoja ja kuvaa ihmisestä.
Herätkää tähän maailmaan. Täällä tapahtuu niin paljon asioita ja IHAN OIKEASTI. Ei tarvi ihmisten satuja kirjoittaa...
- ha.
"Teostani ei tiedä monikaan. Ei vaimoni, ei lapseni. Tällä paikkakunnalla vain minä. Muutama vanha tuttu tietää, mutta ne asuu monen sadan kilometrin päässä ja ovat luvanneet olla kertomatta sitä koskaan.
Vien salaisuuteni hautaan saakka."
Ha ha ja kuitenkin oli pakko tulla ilmoittamaan tämä nettipalstalle tuhansille ihmisille. Jotain tunnustamisen halua tuntuisi olevan kuitenkin ilmassa...- ha.
Salaisuuksia on joskus raskasta kantaa... aloittaja kuitenkin takaraivossaan toivoo paljastuvansa. Aikamoinen petos puolisoa ja lapsia kohtaan. Niljakkuuden huippu.
- tutun teko sovitettu
sinunkin kohdalla se kestää elämäsi ajan ..vaikka olet jo vapaalla..sen kertoo jo se että kerrot täällä...purat itseäsi tun etemattomille..minäkin tiedän äidin jok atappoi pienen lapsensa ja myös miehen joka tappoi ystävänsä humalassa..molemmat tuomionsa sovittaneet ja yhteisö antanut heille anteeksi..koska rehellisesti katuneet tekoaan. SINÄ ET KADU...ET ENNKUJIN OMA TYTTÄRESI TAI LÄH KÄY SAMOIN.vai oletko niin KOVA ettet silloinkaan??
- ---
"Mutta en ole katunut"
Koita nyt korjata sen minkä voit, edes itsessä. Ehkä keskustelemalla ammattilaisen kanssa, ja sitä kautta eteenpäin. Niin muutkin tekevät. Pitää uskoa itseensä sen verran. Kylmyys ei ole oikea tie, vaan itsestä ja muista välittäminen sopivassa määrin. - komandöör
Toivotaan nyt kaikki että sun lapsesi ja nyk vaimosi saa tietää menneisyydestäsi ja teoistasi, rukoillaan sitä!!
Sehän näet on Varmaa että Sinäkin TAPPAJA, saat ansiosi mukaan!!- JL
Ei se ketään tappanu ole, kattonu elokuvia liikaa.. Onnea jatkoon, toivottavasti saisit itsestäsi sen verran irti, että uskaltautuisit kauppaan joskus ilman äitiäsi:)
- vvaltpolmurhirt
Kovinpa näytät pitävän salaisuutesi kun tänne siitä kirjoittelet, ei helvata kun ääliömäistä.
Harmi, että elinkautinen on armahdus-automaatin myötä vaan 12.5, se saisi olla oikeasti niin kuin lain kirjain sen sanoo elinkautinen mutta nämä helvetin mamsellit on tuon armahduksen myötä tehneet siitä käytännössä n.12 vuotisen.
Se, että et ole ennen tekoasi ja sen jälkeen syyllistyny mihinkään rikokseen on säälittävä yritys näyttää toteen että olisit kunnollinen ihminen varsinkaan kun et kadu tekoasi.
Kaikkea kusipäistä tämä maa päällään kantaa.oiskoha sullaki ollu sitte parempi olla aloittamatta tätäkää keskustelun aihetta jos aiot kerta viiä salaisuudesi mukanasi hautaan?
- ???
on liikaa,miksi veronmaksajien pitää maksaa rikollisten löhöily?
- n85tyt
että jos pettää niin se on ihan hirveä teko sille kumppanilleen. Antsaiseekin kuolla tollaset huorat. Itse en kyllä ikinä ketään tappaisi vaikka näin ajattelenkin.
- jani2001
ootta te toopeja
mites sitte noi sodissa teilatut?
tappaahan sielki ihminen ihmisen ja siitä saa viel palkinnon.
kyl mä ainakin haluaisin unohtaa jos ihmisen teilaisin.- Justus97
Harvemmin sodassa ketään teilataan.
Sukella suohon
- Dumari62
Olitko noin tyhmä jos syntyessäsi vai pitikö oikein opetella?
Kaikki tuomiot joita ei erikseen salata ovat julkisia-asiakirjoja. Kuka tahansa voi selvittää mikä oli nimesi teko hetkellä ja tämän jälkeen selviää tarvittaessa uusi nimesi ja osoitteesikin hyvin nopeasti jos tarvetta on. Tosin ainakaan minulla ei ole tarvetta.
Toivottavasti nukun yösi hyvin jatkossakin - yritä ymmärtää, että kaikki eivät voi sulattaa sitä, että tappaja asuu samassa yhteisössä.- hyi
Ei kyllä tulisi mieleen ampua miestä ja kaveria jos heidät sängystä yllättäisi. Täytyy olla päässä vikaa ja pahasti. Itse asiassa joskus kaverini alkoikin heilastelemaan silloisen poikaystäväni kanssa ja tuntuihan se pahalta, mutta kyllä siitä yli pääsi.
Ketään ei voi pakottaa olemaan kanssaan. Jos haluaa peuhata toisen kanssa, niin sitten haluaa, ei sitä pidä sen takia mennä ketään tappamaan. - Outoaaa
hyi kirjoitti:
Ei kyllä tulisi mieleen ampua miestä ja kaveria jos heidät sängystä yllättäisi. Täytyy olla päässä vikaa ja pahasti. Itse asiassa joskus kaverini alkoikin heilastelemaan silloisen poikaystäväni kanssa ja tuntuihan se pahalta, mutta kyllä siitä yli pääsi.
Ketään ei voi pakottaa olemaan kanssaan. Jos haluaa peuhata toisen kanssa, niin sitten haluaa, ei sitä pidä sen takia mennä ketään tappamaan.Kuinkahan moni vaimo joilla on miehensä kanssa lapsi, on alkanut katsomaan miestään, et onkohan kirjoittaja mun mies. Mitenkähän mies on selittänyt vaimolle, mitä on tehnyt 12 vuotta elämässään, vai eikö ihmisiä kiinnosta puolisonsa historia?
- Samuel S. Kokson
Kerro heille vilpittömästi, että mitä olet tehnyt, vaikka vaikeaa se tulee sinulle olemaan. Pyydä ALATI ANTEEKSIANTOA Jumalalta sekä usko että rukoile Jeesusta avuksesi joka päivä, aina kuolemaasi saakka. Kuoleman jälkeen, mikäli et ole uskonut, rukoillut ja ollut nöyrä Herraa kohtaan niin sinun palkkasi synneistäsi maanpäällisen kuolemasi jälkeen tulee oleva kuolema. Sovita tekosi niin saat ELÄÄ enkelin kaltaisena Jumalan valtakunnassa ikuisesti ilman mitään häpeää, surua ja salaisuuksia.
- sovitus
on jo suoritettu. Jeesus sanoi ristillä että se on täytetty. Edellyttää toki Jeesuksen tykö tulemistä. Katumus ja synnintuntokin tarvitaan, mutta ne voi Pyhä Henki vaikuttaa.
Jeesuksen sovintokuoleman ja -veren kautta ainoastaan voi saada anteeksi ja rauhan ja levon ja voi unohtaa niinkuin Jumalakin unohtaa anteeksiannettuaan. Ei tarvitse alati pyytää.
Jeesus ottaa vastaan syntisiä tänäänkin.
- JEpaaXD
Mun mielestä se elinkautinen pitäisi olla se kuinka kauan elät että, oot siellä kuolemaasi asti!
- Grrrrr
Veronmaksajina maksamme heidän vankilassa elämisensä. Vois ne rahat parempaankin käyttää.
Henki pois niiltäkin jotka toisia tappaa. Silmä silmästä jne.
Ja idiootti jani2001 tuolla kirjoitti: ootta te toopeja
mites sitte noi sodissa teilatut?
tappaahan sielki ihminen ihmisen ja siitä saa viel palkinnon.
kyl mä ainakin haluaisin unohtaa jos ihmisen teilaisin.
Sota sotaa. Ei helvetti miten tyhmä olet!!! Mene hoitoon! Täälläkö sais vapaasti tappaa ihmisiä jotka tekevät jotenkin moraalisesti väärin. Jos näin olisi, sut ammuttais ensimmäisten joukossa ja siitä sais vielä mitalinkin!
- tikkuperuna
On hauskaa kuinka tänne jatkuvasti putkahtelee kaikenlaisia tarinoita ja sattumuksia, joita sitten ihmiset kommentoivat ikään kuin ne olisivat varmasti totta. Tekeeköhän joku sosiologi tai psykologi tällä tavalla tutkimusta ihmisten nettikäyttäytymisestä vai onko taustalla teekkarien vitsiporukka?
- ??
Eikö vaimosi ole kysellyt missä olit tämän 12,5 vuotta? Kun eihän siitä ajasta ole työhistoriaa sun muuta. Vai oletko keksinyt valheita?
Toivottavasti uudella vaimolla ei ole sama kohtalo kuin edellisellä jos erehtyy pettämään tai haluamaan eroa. - NUNNAN MUNA
VAHINGOSSA EKSYIN TÄNNE SIVULLE JOTEN OLI PAKKO TULLA SANOMAAN ETTÄ
OLETTE TE LAPSELLISIA KUN JAKSATTE JAUHAA PASKAA TÄÄLLÄ EIKÖ OLE MUUTA TEKEMISTÄ???
- T
Totuus tulee aina ilma tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin.
- tiiustelija
Mihin logiikkaan mahtaa väitteesi perustua?
- Sh
Olen lukenut,että milenterveydellisistä ongelmista kärsivillä ihmisillä on tapana tehdä tunnustuksia asioista joita eivät oikeasti ole tehneet.Eikä ketään tuollaisen karmean teon jälkeen rehvastella sellaisella.Sairasta!No,mutta jos ihmisellä on tarve päästä suomi24.fi etusivulle niin hyvin onnistuit.
- 20
Ongelmia täällä on näköjään ,erittäin monella,joko elämäänsä katkeroituja,joilla tarve uhota,ja kyseenalaistaa asioita,asiattomalla tavalla-toki netti hyvä heille,joilla ei mitään muuta.
Mulla ei ole viestin aloittajaa kohtaan epäilyjä,miks puhuis paskaa jne,vaan toivon tsemppiä.Varmasti tuomionsa kärsinyt,ja teko seuraa loppuelämän..näitä vaan käy..ei kukaan täällä ole oikeutettu haukkumaan ketään pystyyn,ja noita vastauksia lukiessa huomaa kuinka huonosti jengi voi...
Pitäkää suunne kii,ellette osaa asiallisesti kommentoida,vaikka olisitte kuinka *vipoja*tahansa:)
- ..
Mä kävin tossa kaupassa, ostin pullon jaffaa ja kaksi pakettia makkaraa.
- niminerkki.erkki
Aika epäterveelliset eväät sulla.
- |||||||||||||||||
Jos olisit tehnyt veropetoksen tms. niin istuisit siellä vankilassa vieläkin.
- Real killer
Sulla ei oo munaa tappaa ketään. Sen kielii koko kirjoituksesi.
- nainen*
.. tekee uudestaan !!! Luuletko että viet hautaan sen salaisuuden?!! KATUMUS kertoisi kypsyydestä .Opettele ensin elämään
- Kaikenlaisia sitä on
viestin aloittaja on selkeästi sairas ihminen. Et kadu??? Oletkos Jumalasta seuraava?? Sulla on oikeus päättää ketkä elää ketkä ei?? Kahden ihmisen perhe ja läheiset varmaan on eri mieltä. Ja luultavasti myös yleinen mielipide, kahden nuoren ihmisen hinta oli sitten 12.5 vuotta.
Mielestäni tuo sinun kirjoitus on täyttä p....aa. Voi nykyistä vaimo riepuasi, toivottavasti älyää pysyä "kaidalla" tiellä, ennen kuin lahtaa senkin ja varmasti menee myös lapsesi siinä samassa.
Hae hyvä mies apua itsellesi. Ei ole tervettä kirjoitella tuommoista. Mitä sinä haet? Synninpäästöä? Kiva varmaan elää ainasessa pelossa, mitäpä jos vaimosi saa tietää? No, aivan sama, en edes usko koko juttua, mutta pakko oli vastata.
Oletkos ajatellut, että josko joku tappaa sinun omaisiasi? Mikäs heidän hinta on??? vaimo ja lapsi, 12.5 vuotta, siihen varmaan olisit tyytyväinen???
Hanki apua. - setäkiltti
jaa että reilusti yli nelikymppinen perheenisä, hahahahahahahahahah, otetaanko siitä ilmoittamastasi iästä ainakin 20v pois niin päästään todelliseen ikääsi!
Miten tollasia Voi ollakaan?? Ai että olis hauskaa tietää alottajan oikea nimi,ym!! :D - Fairtrial
Just. Mutta tosiaan, mikähän sai sinut avautumaan asiassasi edes täällä. -Jos tuota nyt avautumiseksi voi sanoa. Mitä tarvetta tämä mahtaa sinussa oikein palvella? Ja mitäpä luulet keskustelijoiden tekevän tuolla tiedolla luurangosta kaapissasi?
- tuomasepäilijä
vastaamaan täällä esitettyyn kysymykseen, mitä jos Sinun läheisillesi tehtäisiin samanlainen teko, tyttärellesi,pojallesi..?? kerropa omat ajatuksesi siitä!
Tosin epäilen että siihen kykenet mutta koetapas. - trollenroll
TROLLI! Ethän vienyt salaisuuttasi hautaan saakka kun täällä sitä huutelet, dorka. Omituinen avautuminen, eli joku tänne palstalle näitä kaikenmaailman paskajuttuja keksii ilmeisesti palkattuna työvoimana.
- safsafsfa
provo mikä provo.
- Los Provos
Jotku kehittelee näitä provoja ihan huvikseen... Ja jotku ihan tosissaan vastailee noihin.
Eikä tossa nyt mitään kovin kummallista ole jos laitta hiljaiseksi muutaman ihmisen, kuka mistäkin syystä.
Tätä tapahtuu koko ajan. Kattokaa vaikka telkkaria.
Tilanteet vaihtelee ja syitä tulee ja menee.
Minä sentään isäni poikana tiedän, että isällänikin on kontollaan useampi body.
Ja häkissä ei ole istunut niistä päivääkään.
Kaikki tapahtui vv. 41 - 44 Itä-Suomen raja-alueilla.
Nostan hattua kaikille jotka puolustivat isänmaata.
T. Provo
- 24
oletko miettinyt että ylläpito voi selvittää mistä toi viesti on kirjoitettu??ja poliisikin saa sen selville??helppoa nykyaikana... jäät kiinni vielä..
- ))
Jos tämä on tosijuttu, niin vaimo ja lapset todennäköisesti saavat asian selville jonain päivänä.
Itselleni kävi vähän toisinpäin, eli luulin vaarini olevan tappaja, koska kaikki "tiesivät" asian. Vasta aikuisena pengoin arkistoja ja sain tietää, että vaari ei ollutkaan syyllistynyt tappoon vaan pahoinpitelyyn. - Kiesus tyhmyyttä
Ei ylläpito mitään selvittele, miksi pitäis? Ja entäs poliisi sitten? Rikos sovitettu! Voi helevata kans!
- tunteidensa valtias
oletkos itse miettiny että aloittajahan ei ole tehnyt mitään väärä kirjoittaessaan tarinansa tänne, joten en ymmärrä miksi ylläpito/haluaisi alkaa penkomaan mistä teksti on kirjoitettu. aloittaja ei myöskään ole (ilmeisesti) valehdellut) vaan jättänyt osan totuudesta kertomatta, mikä ei ehkä ole viisainta tässä tapauksessa, sillä teko ja siitä aiheutunut katumus (vaikka "ei kadukkaan" ) seuraa hautaan asti. ja voisin myös väittää että kuka tahansa tunteva ihminen katuisi tuollaista tekoa, ja se että aloittaja on kertonut teostaa tänne ja kuitenkin hyvin inhimillisesti näyttää jo toteen sen että hän varmasti ainakin alitajuntaisesti katuu. ja turha tänne on kenenkään moraalisoida kun hän kerran on tekonsa sovittanut, luulen että tuo reilu 12 vuoden tuomio on saanut tekijän miettimään tekoaan riittävästi ja myös katumaan. tänne on turha kenenkään tulla sanomaan että vankilassa istuminen on rankkaa jos ei sitä ole itse kokenut.
- kaikilla sama vika
Kun jokaisesta kaivettaisiin kaikki aiemmat vaiheet, paljastuisi jokaiselta jotain rikoksia, linnareissuja, mielisairaalakäyntejä kuten pakkohoitoja, sosiaalihuollon ratkaisuja, konkursseja jopa rikospohjalta, huono työelämäosallistuminen ja epäonnistumiset elämässä kuten koulussa kotona työpaikoilla ja opiskelussa, tärkeissä asioissa virheitä kuten asiat hoitamatta, laskut maksamatta maksuhäiriömerkintöjä, avioero ja huostaanottotapauksia jne Jotta jokaisella on oma lehmä samalla ttavalla vaikkakin yritettynä salata ojassa. Yhteiskuntamme on liian vaikea tätä myöntää. Esim kuolemantuottamuksia liikenteessä, juoppoutta ja muita pahoja häiriötiloja, huumeita ym laittomuuksia joita pidetään nykyisin kaiken työnsaannin esteenä pysyvästi maassamme. Jotta asiat asioina ja parempi onni ensi kerralla.
- siinäkaikki
"Teostani ei tiedä monikaan. Ei vaimoni, ei lapseni. Tällä paikkakunnalla vain minä. Muutama vanha tuttu tietää, mutta ne asuu monen sadan kilometrin päässä ja ovat luvanneet olla kertomatta sitä koskaan.
Vien salaisuuteni hautaan saakka.
"Eivät tuollaiset paljon julkisuutta saavat rikokset unohdu. Todellisuudessa joku olisi tunnistanut sinut jo uudessa asuinpaikassasikin. Suomi on kuitenkin pieni maa.- Teeeippi
Ihmettelen että miksi olet tullut tänne tuon kirjoittamaan ? Liekö "avautuminen" tms. tunteiden purku vaiko joku läppä ?
Mutta jos tuo on totta, niin nostan hattua ! Iha oikein pettureille :) tosin kärsimyksen aiheutus loppuiäksi olisi mielestäni parempi vaihtoehto. - Yöäk !
Teeeippi kirjoitti:
Ihmettelen että miksi olet tullut tänne tuon kirjoittamaan ? Liekö "avautuminen" tms. tunteiden purku vaiko joku läppä ?
Mutta jos tuo on totta, niin nostan hattua ! Iha oikein pettureille :) tosin kärsimyksen aiheutus loppuiäksi olisi mielestäni parempi vaihtoehto.Tiedätkö sinä olevasi sairas ?
- teeipppi
Ihmettelen että miksi olet tullut tänne tuon kirjoittamaan ? Liekö "avautuminen" tms. tunteiden purku vaiko joku läppä ?
Mutta jos tuo on totta, niin nostan hattua ! Iha oikein pettureille :) tosin kärsimyksen aiheutus loppuiäksi olisi mielestäni parempi vaihtoehto.- joopa joo
.. sinua asia vaivaa, kun pitää täällä kirjoitella.
Jos oikeasti "Mutta en ole katunut..." Ei siis kaduta kahden ihmisen hengen vieminen? Oletko jumala?
Niin taidat olla aika seko.
Täytyy toivoa, ettei päässäsi naksahda joku pävä, jos esim. vaimosi haluaa eron...
Teet todella väärin perhettäsi kohtaan, vaikka onkin ymmärrettävää.
ja rakastuneena ei osaa edes arvata ja kun on pari lasta ei halua edes uskoa, että sinulla on ongelmia.
Olen varma että kahden ihmisen tappaminen näkyy sinun käyttäytymisessäsi tavalla tai toisella varsinkin perheessä.
- sfasfdasdfasdfasdf
Joku voisi keskustella asiasta www.murha.info sivustolla... Muistaisiko joku tuollaisen tapauksen ehkä parinkymmenen vuoden takaa
- palsta-analyytikko
Kaikista tapoista ei tiedoteta julkisuuteen. Jos tuossakin tapauksessa on selvinnyt nopeasti kuka on syyllinen, niin poliisilla ei ole ollut tarvetta pyytää vihjeitä lehtien lukijoilta.
En kyllä usko, että tämä juttu on totta, mutta teoriassa voisi olla.
- kaikkea kans
Kaikesta sitä saadaan aikaan juttu ja hirveet tappelut ja nimittelyt tälläkin palstalla... pitää kyllä todeta ihmisten olevan aika pöhlöjä kun tollasenkin jutun nielee mitään kyseenalaistamatta.
Mutta aloittajalla varmaan on hauskaa ku yöduunissa kuluttelee aikaa ja kattelee miten ihmiset vaahtoo.
Ja hyvinhän se on tainnu taas riidan saada kylvettyä, ja ittekseen taitaa NAURAA tyhmille. - sitten kuitenkin
kertoa tämän synkän salaisuutesi jota varjelet kuin pikkulapsen silmää puolelle miljoonalle S24:n lukijalle?
Huono provo! - Tyhmää teiän touhut
Poistamisen sijasta suomi24 on laittanu tämän paskajutun etusivulle. :D
Vaikkei tämä edes olisi provo niin tuosta saisi kuka tahansa kodin neiti etsivä selville kuka oot. Siinä kerrotaan kaikki tarvittava tieto, kas kun ei ole nimeä alla. - kiki.
"Teostani ei tiedä monikaan" mitä nyt muutamalle sadalle tuhannelle sen täällä huutelet, josta varmaan myöskin vaimosi osuu paikalle
No nyt sit oot kova jätkä vai....kun täällä itket ja uliset. Vittu mikä pelle.
- salvaus..
sinänsä on lievä rangaistus aviorikkojille. Minä en tappaisi huorintekevää aviosiippaani tai tämän panokaveria. Ei kumpikin saisi elää vaikka satavuotiaaksi, panomies tosin ilman palleja ja huorintehnyt vaimo olisi tutustunut uuteen ruokalajiin tuoreeseen kivesmuhennokseen . Tästä ei montaa vuotta tulisi kun törkeä pahoinpitely olisi kyseessä.
- Huu&haa
Minuutissa kahden ihmisen hengen viemisestä saa elikautisen ? doobermannin iästäkös se lasketaan ihmisen elikautinen? Eikös se pitäisi olla sen rikollisen koko elämän kestävän tuomio?
- kiki.
Elinkautinen todellakin kestää siihen asti kunnes tuomittu kuolee.
Tosin armahduksen voi sitten saada siinä jossain vaiheessa, mutta ei se mitään automaattista ole... - Hah !
kiki. kirjoitti:
Elinkautinen todellakin kestää siihen asti kunnes tuomittu kuolee.
Tosin armahduksen voi sitten saada siinä jossain vaiheessa, mutta ei se mitään automaattista ole...No kuule tarkistapa vaan tietosi.
- kiki.
Hah ! kirjoitti:
No kuule tarkistapa vaan tietosi.
Elinkautinen kestää elämän loppuun asti, näin se on laissa sanottu, ei ole mitään pykälää jonka mukaan vapautuu X vuoden päästä, vaikka monet nuoret, ja vanhemmatkin näin luulee...
Armahdus on sitten aivan toinen asia, jos sellaisen sattuu saamaan... - Knowyourshit
kiki. kirjoitti:
Elinkautinen kestää elämän loppuun asti, näin se on laissa sanottu, ei ole mitään pykälää jonka mukaan vapautuu X vuoden päästä, vaikka monet nuoret, ja vanhemmatkin näin luulee...
Armahdus on sitten aivan toinen asia, jos sellaisen sattuu saamaan...Elinkautinen kestää tasan 12 ja risat vuotta. Ensikertalainen saattaa päästä puolella.
- hiihhhiiiih
kerro vaimollesi sitten kun olette vanhoja rollaattorin kans liikkujia :D
- asdfghjkjhgfdf
Jokaisella on salaisuuksia. Toisilla äärimmäisen rankkoja. Se on elämää. Paavalikin oli väkivaltainen mies, eli voisit vaikka opiskella teologiaa. Et ole katunut? Se tarkoittaa, että olet psykopaatti etkä kykene asettumaan toisen asemaan. Sille tuskin voi tehdä mitään. Ehkä lääkityksestä kannattaisi keskustella, että ei tule enää niin voimakasta kohtausta. Minusta tuo on ihme liirum laarumia koko juttu. Vaikka kyllähän alkoholisteissakin on niitä jotka huutavat kovaan ääneen tuikitärkeitä asioitaan päivät pitkät ilman että väsyvät. Joutuvat sitten "ikävien kyttääjien" uhreiksi ja huutavat entistä kovempaa. Eli ilmeisesti psykopaatti on usein myös narsisti. Tämä nyt on vain maallikon arvailua.
- OMG!!!!!!!!!
psykoja, joiden päätä vaan silitellään!!! 12½v... Jos ois mun tyttäreni, niin oisit nippusiteillä kiinni jossain lähimetsässä... Sori!
Osaisko joku muuten kertoa mistä osotteesta noita oikeuden pöytäkirjoja löytyy? Siis täytyis selvittää erään psykon rikosrekisteriä pikkusen... =D
- voiv
kerrot sen täällä... lol
- apina elossa
Oletko koskaan miettinyt, että ampuessasi pikaistuksissasi kaksi ihimistä unohdit tyystin oman itsekkyytesi ja suuren egosi. Kertomustasi lukiessani ajatus kahden ihmisen ampumisesta tuntui yli ammutulta (mieluummin olisin kirjoittanut ohi ammutulta) reaktiolta varsinkin kun toinen "pääsyyllinen" pääsi veräjästä. Kahden ihmisen liitossa molemmat ovat syyllisiä. Ei ole munaa ilman kanaa. Elämä ei ole helppoa ja siksi jos olisit ..., jos hän olisi... te olisitte jne.. Menisit hyvä mies peilin eteen. Eläinkunnassa epäselvät asiat ratkotaan usein voimalla mutta silti "oikeudenmukaisesti". Ihmiskunnassa yleensä ilman voimaa mutta oikeudenmukaisesti. Lienet eläin sillä erolla, että oikea eläin tappaa yleensä syödäkseen mutta jotkut ihmiseläimet huvikseen tai kuten tapauksessasi peittääkseen oman mokansa ihmissuhteessa.
Ps1. Ensimmäisellä lauseella tarkoitan, että olisi pölläyttänyt ensin omaan päähäsi ja vasta sen jälkeen muihin.
ps2. Ei taida se katumus ihan kaikonnut kun haluat kirjoitella rehvakkaasti.
ps3. En kannata vaimolle/pojalle kertomista, sillä miksi heidän pitäisi kärsiä mutta hymähtäisn kyllä jos vanha tuttusi tulla pölähtäisi kännispäissään... "muisthathko sen ky psyssysit sen vanaha akkas ja naapurin äijän".
ps3. Fileerausveitsi käy ihan hyvin aseesta. Olen kokeillut... kalan perkuussa. Lähtee suolet ja sapet kertavedolla. Eikä juurikaan tarvitse veriä valutella kun ammeen päällä sivaltaa.
Lycka till pojalle kun pappa tappaa mamman. - 33
OLET MURHAJA
- mättää
12.5 vuotta istu 2 ihmisen taposta haloo .olisi pitänyt antaa elinkautinen vähintää 25 vuotta.Miksi et joudu maksamaan kokoloppu elämän korvauksia perheille vai saitko vaan sakon.
- dfghjkkjhgcvbn
Oletkos lukenut raamatun, kun uskallat tuomioita jakaa? Arvaapa kuka nyt menee sinne...
- ET KESTÄ TAAKKAA
Silloin kun joku läheisistäsi kuolee, tehdään perunkirjoitus ja siinä paljastuu kaikki vanhat asiat. Olisi sinun syytä nyt alkaa jo kertomaan pikkuhiljaa ettei tulisi surua surun lisäksi. Elävätkö vanhempasi? YM YM.
- hrjrjsj
Kai olet facebookissa ja kaikki vanhat tutut kans?
Entä JOS kuolet ennen vaimoasi, tuleeko henkilöllisyyden vaihdos ilmi jostakin papereista? Tietenkin olet säästänyt lehtileikkeet, jossa tekemääsi uutisoitiin. Tv-sarjoissakin kellarin seinät on vähintään tapetoitu asukkaan hirmuteoista kertovilla uutisartikkeleilla.
No, leikki sikseen. Uhrien omaisilla ja ystävillä ei ole mitään syytä vaieta. Suomi on pieni maa. - leenalukija
että omalla kotipaikkakunnallani tapahtui tällainen asia juuri kun itse olin noin parikymppinen. Tunsin kyseisen naisen, joka kuoli. En muista enää nimeä enkä halua muistella, enkä tekijän nimeä tullut koskaan tietämään. Mutta jos olet tämä henkilö, olet sovittanut tekosi yhteiskunnan sääntöjen mukaan ja jos voit olla kertomatta perheellesi, ole, mutta jos et ole sovittanut tekoasi Jumalan kanssa, tee se, niin asia ei paina sinua niin paljon, jos tämä yleensä vielä painaa. Kirjoituksestasi tajusin, että aseen hävittäminen ei kaduta.
- ,,,,,,,,,,,,,
pettävän vosun takia en linnaan menisi. Selkään kunnolla kummallekkin ja haistattanut pitkät sen jälkeen.
- adfadsf
,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:
pettävän vosun takia en linnaan menisi. Selkään kunnolla kummallekkin ja haistattanut pitkät sen jälkeen.
tuomio siitäkin tulee saatana
- Camel boots
,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:
pettävän vosun takia en linnaan menisi. Selkään kunnolla kummallekkin ja haistattanut pitkät sen jälkeen.
Mitä se "selkään kunnolla kummallekin" auttaa ? Ketä ? Haistattelu riittänee. Vahva ihminen pistää oven hiljaa perässään kiinni ja aloittaa matkan omille teilleen, omillaan, ilman sitä, mitä ei kestä.
- dfghjkjhgvcvbn
Camel boots kirjoitti:
Mitä se "selkään kunnolla kummallekin" auttaa ? Ketä ? Haistattelu riittänee. Vahva ihminen pistää oven hiljaa perässään kiinni ja aloittaa matkan omille teilleen, omillaan, ilman sitä, mitä ei kestä.
No mitä luulet, että ketkä turvautuvat väkivaltaan? Ei heistä niin vain vahvoja tehdä.
- pöljäämmä
jäi sun viestis mieleen. En tiedä onko tämä ei varmaankaan samaa vastaava, mutta olen tehnyt kaksi aborttia eli tappanut kaksi lasta. ja en voi koskaan kertoa siitä tyttärelleni joka nyt elää. että sillä ois ollu kaks sisarta. enää en voi saada lasta. niin minäkin vien tämän salaisuuden hautaani.
- utyty
Entä jos ei olisi tehnyt aborttia, vaan saanut 2 keskenmenoa. Olisiko sekin salaisuus, jonka kertomatta jättäminen olisi mainitsemisen arvoinen asia?
- Tyhmänäköpidätte
Haloo hei ei kai kukaan joka tollasen jutun ois OIKEESTI tehny kertos siitä täällä koko Suomen kansalle!
- lex legi
Oletetaan, ettei ole provo, niin tänne kirjoittelu kertoo, että painaa mieltä. Se määräaikainen vankeus VAIN 12,5 v ei vastaa oikeudenmukaista tuomiota( mieluummin kuolemantuomio, täällä "pellemaassa" . Oikea ELINKAUTINEN = ELINKAUTINEN eli linnassa KUOLEMAAN SAAKKA.
Eikä tunne katumusta kertoo olevan PAATUNUT. Maallisessa pelleoikeudessa on kärsinyt tuomion MUTTA VIIMEISELLÄ TUOMIOLLA tilanne onkin aivan eri. Siellä TUOMITAAN OIKEUDENMUKAISESTI. Ei pääse konnat luistamaan vaan joutuvat oikeesti VASTAAMAAN TEOISTAAN. - Postaskaa
lex legi kirjoitti:
Oletetaan, ettei ole provo, niin tänne kirjoittelu kertoo, että painaa mieltä. Se määräaikainen vankeus VAIN 12,5 v ei vastaa oikeudenmukaista tuomiota( mieluummin kuolemantuomio, täällä "pellemaassa" . Oikea ELINKAUTINEN = ELINKAUTINEN eli linnassa KUOLEMAAN SAAKKA.
Eikä tunne katumusta kertoo olevan PAATUNUT. Maallisessa pelleoikeudessa on kärsinyt tuomion MUTTA VIIMEISELLÄ TUOMIOLLA tilanne onkin aivan eri. Siellä TUOMITAAN OIKEUDENMUKAISESTI. Ei pääse konnat luistamaan vaan joutuvat oikeesti VASTAAMAAN TEOISTAAN.En oikein tajua mikä älyväläys vai onko joku hihhuli pelleilemässä jollain viimeisellä tuomiolla?? Joku lahkolainen tuollaista puppua voisi sepittää. Se ei perustu mihinkään tosiasioihin, eikä varmasti voida todistaa missään muodossa oikeaksi. Tieteen tiedän olevan pitkälti oikealla polulla, se ei perustu uskomuksiin eikä satuihin.
- asdfghjkjhgfxcvb
lex legi kirjoitti:
Oletetaan, ettei ole provo, niin tänne kirjoittelu kertoo, että painaa mieltä. Se määräaikainen vankeus VAIN 12,5 v ei vastaa oikeudenmukaista tuomiota( mieluummin kuolemantuomio, täällä "pellemaassa" . Oikea ELINKAUTINEN = ELINKAUTINEN eli linnassa KUOLEMAAN SAAKKA.
Eikä tunne katumusta kertoo olevan PAATUNUT. Maallisessa pelleoikeudessa on kärsinyt tuomion MUTTA VIIMEISELLÄ TUOMIOLLA tilanne onkin aivan eri. Siellä TUOMITAAN OIKEUDENMUKAISESTI. Ei pääse konnat luistamaan vaan joutuvat oikeesti VASTAAMAAN TEOISTAAN.Mikä sekin lienee... Ei sairaiden tappaminenkaan ole oikein. Vai mitä mieltä olet?
- joutasit vielä olema
Olisit joutanu istua pitempään paskakasa, mutta ei kyllä tyttöystäväsikään oikein tehnyt, mutta ei sitä ampua ois tarvinu.
- Aatsii
Itse kans linnassa istunut mut en ole ketään tappanut. Tuomio tuli törkeästä huumausainerikoksesta, 7v 8kk. Suomessa ei taposta saa ku muutaman vuoden.
- totuus ei pala
On se vaan kumma, että TOTUUS tulee AINA ilmi. Kuoltuasi OMAT LAPSESI TULEVAT VIRTSAAMAAN HAUDALLESI, muistaen "mukavaa isipappaa, jolla on tunnollaan kahden ihmisen henki. Eivätkä tule kertomaan omille lapsilleen MURHAAJAISOSISÄSTÄÄN mitään! Se vaan on niin. Parhaimillaan elämäsi muistetaan murhaajana tai siten olet PYYHITTY olemattomiin. NÄin se vaan on.
- Suomi on paskamaa
Aatsii kirjoitti:
Itse kans linnassa istunut mut en ole ketään tappanut. Tuomio tuli törkeästä huumausainerikoksesta, 7v 8kk. Suomessa ei taposta saa ku muutaman vuoden.
Juh, niin se vaan on, Täällä Pelle-Suomessa ovat tuomiot heittäneet "härän persettä". Rahaan liittyvät RIKKEETovat suurempia RIKOKSIA kuin ihmisen HENKEEN KOHDISTUNEET. Tapa naapurisi ja olet kuvilla muutaman vuoden päästä, muttta ans olla kun teet vaikka verovilpin, kärsit LOPUN IKÄÄSI siitä!
Toiseen ei saa käydä kiinni, kun rakkaudesta. Jokaisella on oikeus valita kenen kanssa on, se pätee myös seurustellessa, kannattaa miettiä onko voinut ite aiheuttaa välien viilentymisen ja silloin toista työntää toisen luo.Miksi tehdä väkivaltaa, laittaa hatun päähänsä ja lähtee ulos,paras neuvo minkä tiedän.Jos olis kirjottaja löytänyt kiinnostavan henkilön itselleen ja tullut ammutuksi sen takia olisko oikein?Olisko?
- ... tulessakaan
totuus ei pala kirjoitti:
On se vaan kumma, että TOTUUS tulee AINA ilmi. Kuoltuasi OMAT LAPSESI TULEVAT VIRTSAAMAAN HAUDALLESI, muistaen "mukavaa isipappaa, jolla on tunnollaan kahden ihmisen henki. Eivätkä tule kertomaan omille lapsilleen MURHAAJAISOSISÄSTÄÄN mitään! Se vaan on niin. Parhaimillaan elämäsi muistetaan murhaajana tai siten olet PYYHITTY olemattomiin. NÄin se vaan on.
Niii-in, näin voipi olla. Se katumus auttaisi tähän, jotta näin ei olisi. Katumus ja hyvitys.
- Syyttömänä syntynyt
Kyllä pettäminen on paskamaista, naiselta tuo oli aika ikävä teko. Moni muukin tekisi varmasti saman, minä en tuomitsisi pahasti. Tapetaan niitä eläimiäkin ja vielä ilman syytä!
- Mikä petäminen ?
Käsitätkö olevasi sairas ? Kehittymätön ihminen, jonka henkinen kasvu ei ole edes alkanut, ajattelee kuten sinä.
Jonkun huoran takia istut 12,5 vuotta. Tekisit sen varmaan uudelleen, kun vintti pimenee. Naísia on maailma täynnä, niitä otetaan aina kun tarvitaan :) Nautinnollista elämää :))
- 70
Ylpeiletkö teollasi ? Siis viittaan siihen kun sanoit "ettet kadu yhtään". Muista, että viet sinne hautaan paljon muutakin kuin "salaisuutesi"
- kerro vaan
No jos kuviteltaisi että minun mies kertoisi minulle että on tehnyt kuten sinä teit, en osaisi ajatella että hän teki väärin. Onhan se rikos eikä toisia saa ampua. Mutta jos luottaa toiseen ja uskoo että toinen kunnioittaa parisuhdetta, niin on se melkoisen kiperä tunne kun löytää omansa petistä toisen kans. Ja jos tuo mies vielä oli kaverisi.
Itse asiassa mieheni ON löytänyt ex-vaimonsa sängystä vieraan kanssa ja ihmettelin silloin kun hän kertoi siitä, että hän EI ollut tehnyt mitään tuon tyyppistä kuin sinä. Hänelläkin on aseita.
Olen vaan sitä mieltä, että minut saisi ihan hyvin ampua jos pettäisin. Samoin olen sanonut jo ennen kuin suhteemme meni vakavaksi, miehelleni, että muistaisi sen, että en ehkä osaa hillitä itseäni jos saisin tietää että hän nai jonkun toisen kanssa. Siis en voi mennä takuuseen itsestäni etten tekisi jotain pahaa jollekin osapuolelle. Toki saa lopettaa suhteen minun kanssa ja jatkaa omaa elämäänsä, mutta vasta sitten kun suhde minuun on katkaistu. Se on reilua peliä.
Toisaalta, sitouduin vasta liki 30-kymppisenä. Tiesin tarkkaan mitä teen ja että tuon miehen kans tahdon loppuelämäni elää. Parikymppisenä tuommoisia asioita ei voi tietää ja silloin ei voi toista kohtaan olla niin rankka. Siksipä en sitoutunut nuorena.
Uskollisuuden vaatimisessa ei ole kyse mistään tyhmästä omistushalusta tai takertumisesta. Kun toinen petää eikä ole huolehtinut suojauksesta, hän voi saada sukupuolitaudin ja tartuttaa sen kumppaniinsa. Taudin kanssa voi joutua elämään loppuelämänsä ja jos henk. koht. olisin toiselle aiheuttanut tuollaista, niin en tahtoisi elää asian kanssa. En liioin tahtoisi jonkun toisen ämmän pöpöjä itseeni. Esim. papilloomavirus on lähes kaikilla jotka harrastavat muiden kuin oman kumppanin kanssa seksiä suojaamattomasti. Toisille se sitten aiheuttaa tulehdksia tai syöpää ja toisille ei.
Tietenkin pettäminen sattuu myös tunteisiin, mutta ei nykyajalla toisen tunteita kuulu ottaa huomioon - omat tunteet vaan on tärkeimmät. Joten turha puhuu tuosta puolesta sen enempää.
Ymmärrän sinua täysin. En osaa tuomita. Minusta voisit kertoa tuon asian naisellesi.- Aina voi erota
Jos ihminen ei rakasta kumppaniaan tarpeeksi ollakseen uskollinen, niin ei asia tappamalla muuksi muutu.
- Niin se menee.
Kerro vaan on oikeassa ja haluan lisätä: Kaverilla saattoi olla HIV, herppes tai papillooma tai kuppa tai hepatiitti, eli ne yritti tappaa/murhata tän tekstin aloittajan, eli ne ite alotti, muttei ehtiny laukaista.... Tappaminen takasin oli kyllä liikaa. Joku tuolla kirjoitti kiveksien irrotuksesta ja syöttämisestä, se olisi ollut kohtuullista.
Muistakaa tuomitsijat, että 20 veen ihmisen elämä saattaa romahtaa kuin raiskatun, kun tollasta tapahtuu PETTÄMINEN JA RAISKAAMINEN on IHAN SAMA ASIA. Jotka olette erimieltä olette elämää kokemattomia hyväuskoisia hölmöjä tai tunteettomia psykopaatteja tai kieroon kasvaneita mooraallisesti jälkeenjääneitä. Tämän aloittaja tunsi ja miettii ja selvästi kipuilee asian kanssa, joten ei ole psykopaatti.
Ihmisen ei pitäisi ihmistä tappaa, mutta oli sillä 20 vuotiaalla keskenkasvuisella yksilöllä siihen ihan vitun hyvä syy. Joskin kulttuurimme pitäisi olla sellainen, että ratkaisu keinot olisivat toiset. - plpop
Entäpä jos haluaisin seurustella jonkun kanssa, joka ei ole lainkaan kiinnostunut minusta vaan alkaa seurustella jonkun toisen kanssa. Yhtä pahalta sellainen tuntuu kuin pettäminenkin tuntuisi. Ehkä jopa pahemmalta. Olisiko minulla sitten oikeus tappaa tämä pariskunta ja julistaa vielä, että tunnen itseni raiskatuksi, kun rakastettuni ei olekaan asettanut minua etusijalle?
- reksa27
Miksi yleensä aloitit tämän keskustelun avauksen tuossa tilanteessa?
Parasta kai mielestäni olla hiljaa!!! - Samaa mieltä
PRovosi on huono. On parempiakin provoja, joilla arvostella Suomen lain tuomioiden pituuksia. Olen samaa mieltä että ne ovat liian lyhyitä. Mutta provosi oli silti aika vaisu, ja huono
- maailma on pieni
Niin.. maailma on pieni..joku tietää ihan varmasti sun uuden identiteetin,ihmiset puhuu.. ja niin edelleen.. eli totuus tulee julki ennemmin kuin uskotkaan.. ei kannata katsoa liikaa ameriikan polliisisarjoja...
- naapurin tyttö
joku sinutkin ,niinkun me tunnemme sen naisen joka tappoi aviottoman lapsensa ..hautasi maahan vastasyntyneen..ja kaikki hänet muistaa ja tietää..elänyt avioliitossa jo kauan..miehensäkin tietää varmaan ..aina joskus näämme vaikka kaupassa tai muuallakin...kaunis lapsen murhaaja eipä uskoisi hänestä..
- Santeri777
Olen nyt alle 3500 vuotias (3487) califi styrämäx-planeetalta. Ollessani vähän alle -3.v (eli ennen syntymääni), join laatokka-järven janoissani tyhjäksi ja aiheutin alueelle ekokatastrofin. Tein mitä tein. Janoissani olen muutaman järven juonut ja saaren syönyt...mutta en ole katunut.
Istuin planeetan kotkanpesässä lähes minuutilleen 12:15 tuntia ja kärsinyt tuomioni, he veivät minulta nallekarkit kolmen viikonlopun ajaksi ... eli riuduin lauantait muiden nauttiessa karkkipäivää.
Teoistani ei kukaan tiedä monikaan. Vaihdoin sukkani ja kalsarini ettei minua enää hajun perusteella tunnistettaisi ja ne jotka tunnistavat sorkkieni ja sarvieni perusteella ...asuvat muissa galakseissa eivätkä osaa puhua ja ovat sokeita (Stevie Wonder-planeetta)...
Vien salaisuuteni Viking Linen terminaaliin saakka. - onkoasiaakin
niin? mitä sitten? pitäiskö pelätä sua edelleen vai mitä tässä nyt on?
- niiiii...
selitit vaimollesi istuneesi 12.5 vuotta ?
- osanottaja..
minä en saisi mielen rauhaa jos olisin tappanut jonkun. pilasit kahden ihmisen elämän, kuinka sinä voit vain todeta melkeimpä niin et hupsis ansaitsivat tuon..? kuinka saatoit?! miten voit edes katsoa vaimoosi silmiin? miten? melkein voisin itkeä uhreista. tyttöystäväsi ja kaveri.... ei, ei... ei voi olla todellista. etkä edes muka kadu!! kuinka vittu saatat???!!!!!!!! vittu jos näkisin sut niin en kyllä kunnioittais sua varmasti paskaakaa..
- sdfghjkjhfdvbn
osanottaja.. kirjoitti:
minä en saisi mielen rauhaa jos olisin tappanut jonkun. pilasit kahden ihmisen elämän, kuinka sinä voit vain todeta melkeimpä niin et hupsis ansaitsivat tuon..? kuinka saatoit?! miten voit edes katsoa vaimoosi silmiin? miten? melkein voisin itkeä uhreista. tyttöystäväsi ja kaveri.... ei, ei... ei voi olla todellista. etkä edes muka kadu!! kuinka vittu saatat???!!!!!!!! vittu jos näkisin sut niin en kyllä kunnioittais sua varmasti paskaakaa..
Ei kai täällä ole kuin provoja, mutta jos olisi totta niin rehelliseksi voisi mainita, kun tunnustaa ettei kadu. Eihän sitä voi valita katuuko vai ei. Joku psykologi voi selittää asian kiinnostuneille.
- kaukaauuas
pääsitkö alibin kanteen?
- lopullinen ratkaisu.
nuo huoripukit ansaitsivat kuolla! Mutta en itse tekisi noin, vaan kostaisin kun aika on kypsä. Ei nopea kuolema ole mikään kosto varsinkin kun itse joutuu lusimaan ja kärsii vapautensa menettäneenä ja "uhrit" joidenkin silmissä ovat jotain marttyyrejä. Itse olen vastaavan kokennut ja valmistelen pikkuhiljaa iskua joka nujertaa exäni totaalisesti. Hänen tempustaan on jo parisen vuotta ja annan tilanteen hautua vielä pari, kolme vuotta ja kun hänellä on kaikki omasta mielestään erinomaisesti tuhoan hänet, en surmaa vaan muulla tavoin.
- ARMO VAI TUOMIO
VAIKKA ET ´OLISI TEHNYTKÄÄN AVIORIKOSTA, MUTTA JOS TAPAT... PUHUUKO SINULLE "JEESUS"?
- nainen21v.
Eikä tarvitsekaan katua. Mitäs meni pettämään sinua. Ihmismieli voi saada raivonpuuskissaan käsittämättömiä ideoita, joita ei normaalisti välttämättä tekisi... Sinun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä enää.
Mutta hienoa jos elämäsi on nyt rullannut hyvään suuntaan sen tekosi jälkeen. Pidä perheestäsi huoli. - 465654654654564
hyväksyn tietyissä oloissa ihmisen tappamisen, mutta tekosi ei kuulu niihin tapauksiin.
henkisesti kypsä aikuinen ihminen ei tee tavallasi.
henkisesti kypsä ihminen olisi kysynyt:"mitäs tämä on olevinaan? suhteemme on ilmeisesti päättynyt?" tms.
sitten olisi sopuisasti erottu. sen pituinen se. - AGENTTI 112
SIELLÄHÄN ON JUST TÄMÄ SAMA TARINA. IHME TARVE TILITTÄÄ, KEKSITTY JUTTU SELVÄSTI.
- Täti
olen omalla tavallani hengenheimolainen vaikken itse ole koskaan(tietääkseni, ellen sitten e-pillereillä v. 92-94) tappanut ketään..saas nähä miten tilanne ja elämä jatkuu..
- mainostaja345656
- sepottaja
homopornoseppo
- kerran petetty
Olet rikoksesi käsinyt ja ymmärrän tekosi, kun menit asunnollesi. Voimia ja nauti vapaudesta!
- JK
V AI TAPOIT
- yksikymmentäkaksi
Siitä on jo kauan aikaa ja olet varmasti "rangaistuksesi" kärsinyt tässä elämässä. Ihmettelen vain kuinka ihmiset ovat niin alttiita neuvomaan että "tunnusta!" Miettikääpäs nyt tuota tilannetta omalle kohdalle, saattaa olla meinaan aika kova pala tunnustaa tuollaista kenellekään. Eli teet miten parhaaksi näet mutta yrität olla kasvattamatta tekojesi tuomaa painetta liian suureksi. Ymmärrän että murhasta ei välttämättä halua puhua jälkikäteen ja ehkä tämä on niitä tapauksia kuitenkin joissa ihmisten on parempi olla tietämättä.
- Kummitus susta
Sinusta voi tulla kummitus.
- everyll
Onneksi et ole minun isäni!
Valehtelet. Ensikertalaisena olisit istunut 2-4 vuotta. Suomessa hyväksytään ihmisen tappaminen väkivaltaisesti, paitsi jos kyseessä on eutanasia, tarpeettoman kärsimyksen lopettaminen. Psykopaatit säätävät lakeja ja maa on sen näköinen.
- vastustan..
Sairas olet, enkä kunnioita sinua yhtään. Valheellinen kaikenlisäksi. Elinkautinen tai 'mestaus' olisi ollut sinulle oikea tuomio. Suomessa lainsäädäntö on ihan liian lepsua sinunlaistesi sairaiden ihmisten kohdalla. Mikä sinä luulet olevasi ottamalla oikeuden omiin käsiisi. Eihän se tilanne tietenkään ollut paras mahdollinen näky, mutta silti. Toimit ihan omistajan ottein. Ei ketään voi omistaa, olet sitten naimisissa tai naimaton. Normaali ihminen ei toimi tuolla tavalla, vaan jotkut sekopää yksilöt. Salaisuutesi ei pala tulessakaan..
- tyhmät moukat
Täällä sekopäät tuomitsevat.Syyttävät AP;tä siitä ettei kadu,koska hän kirjoitti että menetti aseensa mutta ei kadu.
Lukekaa ensin oikein ja syyttäkää sitten jos on tarvis.
Mitä ihmeen tuomareita kuvittelette olevanne,muita ylempänä.
Ikävä että nuorena näin on käynyt,mutta ei silti tarvitse syyttää että tekee toisenkin kerran.Ette tunne ihmistä.
Tosi törkeitä tekstejä kirjoiteltu vain siitä syystä ettei osata lukea.
- Kova moraali
Iranissa valtio olisi tehnyt tekosi puolestasi.
- Aikansa kutakin
Olin Kosovossa sodan aikana ja kerran ammuin juoksevia miehiä jotka kaatuivat laukauksistani. Niillä oli ase eli ne ei ollut siviilejä. Ei se asia ole minua sen kummemmin mietityttänyt. En ole kyllä siitä kertonut kuten en koko reissustakaan.
- Häpeä on kerskaus!
Jos olet 12,5v. lusinut ja väität pystyväsi olemaan ns.piilossa on iso valhe!
Salaisuus on höpöhöpö....!
Sulta unohtuu muutama fakta. Elinkautisen lusimisen jälkeen viranomaiset/seuranta.
Pientä matematiikkaa ja kertomuksesi on fiktio!!! - Leonardo da Porvoo
Jos vaihtaa nimeä, niin yleensä sitä vanhaakin nimeä joutuu kirjoittelemaan joihinkin virallisiin lomakkeisiin... En usko, että nimenvaihdon voi salata myöhemmältä aviopuolisolta. Eikö muijasi ole ihmetellyt, miksi olet vaihtanut nimesi?
- Urbaanilegenda123
Keksi parempia juttuja. Internetin aikakaudella ihmisten teot ja nimenmuutokset leviävät kaikkien tietoon reaaliajassa. Kuvailemasi henkilö olisi yleisessä tiedossa vähintäänkin murha.info -keskustelupalstalla. Vai yritätkö uskotella meille, että täällä Suomessa on joku suojeluohjelma vanhoille murhamiehille? You wish!
- asdasddad
Vaikka olen täysin väkivaltaa vastaan kaikissa sen muodoissa niin pettäminen on paskimpia asioita mitä voi ihmiselle tehdä, varsinkin jos kyseessä oli vielä paras kaveri. Teko ei muutenkaan varmaan ollut kovin harkittu vaan impulsiivinen reaktio eikä mitenkään erityisen julma (?). Varmasti löytyy ihmisiä jotka ymmärtävät.
- jaaha?
Suomen laindäädäntö pitäisi muuttaa siten, että henkirikoksiin syyllistyneet runkkarit eivät saisi vaihtaa nimeä, syyllistyttyään rikokseen. Jos tossa nimettömässä paskajutussa mikään pitää paikkansa, niin mahtas sulla olla kana ja idiootti akka, kun ei sosiopaattia tunnista ja jos vielä lapsia sosiopaatin kanssa tekee, mutta psykot kai tuntee viehtymystä psykoihin. Olisit voinut jättää avautumatta. Sinä aloittaja ja psykopaatit kaltaisesi olette ainoita, joita siat ihmisten murhaajat kiinnostavat - v*ttuako normaalin lukijan silmille tyyrkkäät psykopaattia juttua!! Tämä on normaaleille, ei väkivaltarikollisille, tämä keskustelupalsta.
- Kylmät kädet
Pekka Saurin pointtia soveltaen, ei tulisi miettiä, onko juttu keksitty vai ei, sillä joka tapauksessa aina löytyy ihmisiä, jotka samaistuvat tarinaan ja/tai kokevat sen muuten vain hyödylliseksi.
Oli se sitten totta tai ei.- Niin niin
Kyllä Sauri löi äkkiä luurin kiinni, jos vähänkin epäili että kyseessä on pilasoittaja.
- Lu lu
MITÄ VITUN ÄÄLIÖITÄ TÄÄLLÄ ON??? IHMINEN JOKA ON TAPPANUT 2 IHMISTÄ SAA MYÖNTÄTUNTOA JA NUORI NAINEN JOKA KERTOO HALUVAANSA PETTÄÄ EI SAA????
- Niin se menee.
Hyvin tehty, joskin väärin, ansaitsivat sen. Pettäjät poseen:) Raamattukin sen sanoo.
- Niin se menee.
Siis ei tappaa sais, mut mistä sen nuorena parikymppisenä ja petettynä raivoissaan vois tietää. Olet velkasi maksanut etkä tehnyt pahempaa kuin ne kaksi moraalitonta paskiaista. Se meni ihan päittäin, älä enää vanhoja murehdi. Sympatiat sulle.
Huom. Vastustan väkivaltaa, tappamista ja pettämistä, ovat kaikki IHAN samoja asioita, kummassakin tapetaan sielu ihmisestä. Erimieltä olijat on väärässä. Lällällää.
- sähkötuoli
Kerran tappaja aina tappaja, mikään tekopyhä vinkuminen täällä ei tuo ihmishenkiä takaisin, ei edes vaikka kuinka sovittaisi lusimalla koko ikänsä.
fifty/fifty rangaistus, varkaalta käsi, raiskaajalta vehkeet, tappajalta henki, jne... - Shadowisle
Sais säälittävät mustasukkaiset pellet kuten sinä tulla hakatuksi kuoliaaksi. Et ansaitse vaimoa etkä lapsia.
Vedä ittes narunjatkeeks. - \_JUDGE_/
Etelä-Euroopassa ymmärretään paljon enemmän intohimotappoja kuin täällä Suomessa, luin osan ketjusta ja tuomitsijoitahan riitti.
Rippituolin tarkoitus on antaa tappajalle ja murhaajalle ja raiskaajalle anteeksi siten että pöytä tulee kertakaikkisesti puhtaaksi, ja voi aloittaa uuden elämän.
Aloittaja on tuomionsa lusinut, enkä itse ainakaan lähde tuomitsemaan häntä hänen rehellisyydestään. En tiedä olisinko toiminut samoin jos olisin yllättänyt oman vaimon ystävän kanssa seksiä harjoittamasta minulta salaa ja vielä aseet olisivat olleet käden ulottuvilla, mutta kuten aluksi totesin, Italiassa ja Etelä-Euroopan maissa tuomioistuimet ovat paljon, paljon myötämielisempia intohimorikoksille, koska ne tehdään pikaistuksissaan, kuten aloittajakin teki.
Toisen hengen riistäjä on tappaja, ei välttämättä murhaaja, mutta ystävän ja vaimon huorinteko, kuka sellaistakaan voi mitenkään puolustaa? Hirvittäviä tekoja molemmat.
Intohimorikos, ja 12,5 vuotta ovat sopiva rangaistus, ja kärsitty sellainen. Toivotan hyvää jatkoa aloittajalle, älä tee enää samaa (kuten Jeesus sanoi huorin tehneelle naiselle). - tunnustus & armo
Onko täällä lauma idiootteja liikkeellä, ettekö tajua että rippituolista on kyse?
- niiih
Tuos on taas yks hyvä syy et miks ei kannata puukottaa kaveriaan selkään eikä pettää rakastaan.
- elämänkukka
Eipä ole helppoa. Ihminen sinäkin, mutta ei kannata tappaa ketään siltikään. Toivon sielusi puhdistusta. Ihan harmittaa koko juttu. Minäkin löysin kerran ihka sängystä miesystäväni ja sen naikkosen. Olihan se rankkaa kun shokkina tuli silmille. Myöhemmin olen saanut kokea näitä ihmisten hylkäämisiä liikaakin ja oikeastaan koko elämäni on harmittanut, kun kumppani vaihtuu. Nyt kohta viisikymppisenä naisena se on harmittanut aika-ajoin aika raskaasti ja en oikein luota että mikään pysyy. Älä kuitenkaan sorru enää samaan jos avioliitos ei joskus kestäkkään. Olen ajatellut, että haluan välittää itsestäni niin paljon, että en halua menettää itseäni kenenkään vuoksi. Myös välitän toisista, mutta juuri nyt en uskalla ottaa lähelleni.
Onhan se shokki jos vaimosi saa tietää, ymmärrän. pelottava ajatus, jos asiat sitten muuttuisivat huonompaan suuntaan. Hän saattaisi pelätä sinua. Vaikea juttu, mutta ymmärtäisin teidät molemmat. Toisesta ihmisestä luopuminen tahtomattansa on aika rankkaa ja aina vaan uudelleen luopuminen...olen ajatellut että elämä on myös luopumista, elä aurinkoisena ne päivät mitkä voit. - oikeus ja kohtuus
Ei toisen ihmisen tappamisesta kuulu saada 12.5 vuotta linnaa. siitä kuulu saada kuula kalloon. silmä silmästä
- älä tuomitse
Ei saa tehdä syntiä nainenkaan näköjään, synnin palkka on kuolema.
- aitoojeesus
olen jeesus
- HarminPaikka98
Jos ne olisivat olleet toimittajia, olisin hurrannut.
- Uskis
Jos aloittajan juttu pitää paikkansa, niin sanoisin että aidon katumuksen kautta pelastat sielusi. Se taas edellyttää asian pohtimista laajasti ja eri näkökulmista. Tämä voi olla henkisesti rankkaa, mutta se kannattaa. Näin kehittyy henkisesti ja sielu tavallaan puhdistuu. Sitten kun on saavuttanut aidon katumuksen voi pyytää tekoaan anteeksi Jumalalta. Jos tuntuu liian raskaalta, niin ottaa askeleen kerrallaan kohti aitoa katumusta.
- Sielus
tavallaan puhdistuu,,,, mitähän sä tuollakin oikeen tarkootat? Vaikuttaa uskovaisen höpinältä. Aloittaja sanoo ettei kadu, joten miks kaupittelet askel kerrallaan tapahtuvaa "aitoa katumusta". Eikä asian laajempi pohtiminen tuo tapettuja eläväksi vaikka toi murhaaja kuinka pännis tekojaan.
Vaikuttaa feikille koko juttu. Joku pöhkö keksinyt aloituksen joka herättää tuntemuksia muissa. Jos kahden ihmisen ampuminen ei kaduta eikä häiritse päiväohjelmaa, niin miksi sitä tulisi palstalle hehkuttamaan?
- synnnit.anteeksi
Sinun synnit ovat anteeksi annettu sielusi on puhdas
- Anonyymi
Olen itsekin syylistynyt tappoon elämäni aikana. Ystäväni oli ollut juomassa silloin meillä. Vuosi taisi olla 2005. En tarkalleen muista, mutta muistaakseni hän oli yöllä ottanut varastosta minun retkikirveeni ja tullut minun huoneeseeni. Kumosin hänet maahan kokoni johdosta ja sitten se vain tapahtui. Otin kirveen maasta, ja löin kaksi kertaa: päähän ja rintaan. Istuin Köyliössä reilut 8 vuotta. Kadun tekoani paljon, mutta olen päässyt yli siitä. Olen tällä hetkellä 52.
- Anonyymi
Istut 8 vuotta linnassa kun tapat kaveris, etkä muka muista minä vuonna se tapahtu?
Lopeta nyt toi paskanjauhaminen.
Ketjusta on poistettu 39 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882