Taas raiskaus

Kolme miestä raiskasi naisen Kaisaniemenpuistossa
04.09.2010 13:29, päivitetty 04.09. 14:50

Nuoren naisen epäillään tulleen raiskatuksi Kaisaniemenpuistossa Helsingissä lauantain vastaisena yönä.

18-vuotias nainen kertoi poliisille, että kolme yli 20-vuotiasta ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi hänet pukukopin takana.

Helsingin poliisin välivaltarikosyksikön mukaan tapauksella ei ollut silminnäkijöitä. Nelikko oli kuitenkin liikkunut ennen puistoon menoa vieressä sijaitsevalla rautatieasemalla, joten poliisi tutkii, tallentuiko valvontakameroille kuvia tapahtumasta.

-Varmistelemme naisen kertomusta ja yritämme saada tietoa näistä henkilöistä. Käymme kameroita läpi, Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön komisario Arto Karalahti sanoo.

- Silminnäkijähavaintoja nelikosta ei ole vielä ilmaantunut, Karalahti lisää.

Nainen kävi lääkärin tutkimuksissa heti tapauksen jälkeen. Hän ei ole suostunut tulemaan poliisin juttusille lisäselvitystä varten.

Tapauksesta kertoi ensin kaupunkilehti Vartti.

Näitäkö me haluamme LISÄÄ??

No ainakin jotkut tuntuvat haluavan.

Sanoisinpa että entisillekin niinsanotusti postimerkki sinne minne aurinko ei paista, ja heippa.

Meillä riittäisi kyllä huono-osaisia huolehdittavaksi ihan omastakin takaa. Pitääkö meidän koko eteläisen pallonpuoliskon köyhät asuttaa, puettaa ja ruokkia täällä... Varmasti olisi järkevämpää käyttää nekin rahat avun viemiseksi sinne missä todelliset avuntarvitsijat ovat, eikä jonkun tietyn ryhmän laiskan elämän ylläpitoon!

Toki voidaan tänne niitä mainittuja todellisia avuntarvitsijoitakin ottaa, MUTTA SITTEN ELETÄÄN MAASSA MAAN TAVALLA!
12217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Miksi lähteä keskiyöllä tuntemattomien miesten matkaan?

Äänestä
  • mikäs muu syy siinä olisi

    Äänestä

Perus Suomalaisia seuraavissa vaaleissa.

Toivottavasti nämä ali-ihmisraiskaajat joutuvat vankilaan.

Siellä sitten niitä raiskaa joku 150kg linnahörhö tautisella kurvällä anukseen,silloin voitaisiin puhua että oikeus on voittanut!

Äänestä
  • Hyvä astrid että olet päästänyt näitä olioita Suomeen.

    Olet varmasti erittäin tyytyväinen tähänkin uutiseen?

    Äänestä

  • 8 kirjoitti:

    Hyvä astrid että olet päästänyt näitä olioita Suomeen.

    Olet varmasti erittäin tyytyväinen tähänkin uutiseen?

    uutisissa on kivåja tietåja, jåå-å.

    Äänestä

  • Lisää ruottia kirjoitti:

    uutisissa on kivåja tietåja, jåå-å.

    suomenruottalaiset ovat häiriintyneitä perverssejä joiden keskuudessa on insesti pedofiilia sekä elämiin sekaantuninen hyvin yleistä.
    Sitten nämä roskakasat tekevät päätöksiä Suomalaisten puolesta?!

    Äänestä

Kolme somalia raiskasi naisen. Parin vuoden päästä heilläkin on jo omat fatimansa, ja sen lisäksi pari aishaa ja ahminaa jalkavaimoina. Jalkavaimon tilaaminen Somaliasta maksaa kuulemma 3000 USD, tämän summan saa helposti kasaan loisimalla Suomessa. Vaimot elättääkin sitten KELA. Mutta tätä odotellessa siis Kaisaniemen puistossa.

Äänestä
  • En itkisi jos joku raiskaisi näitä somaleita isolla puu oksalla anukseen niin että veri lentäisi ja potkisi niiden kivekset hajalle!!

    Äänestä

  • Miksi ei? kirjoitti:

    En itkisi jos joku raiskaisi näitä somaleita isolla puu oksalla anukseen niin että veri lentäisi ja potkisi niiden kivekset hajalle!!

    Suuttuisivat kun ei tulisi halpoja kuskeja enään ajamaan bussia.

    Äänestä

Mitään estääkseen raiskauksia?
On aikaa ulista netissä mutta kukaan ei tee konkreettisesti yhtään mitään.
Kertoo paljon mitä nössö porukkaa Suomessa on nykyjään.

Äänestä
  • Suuren suuri joukko Suomalaisia on jo, joiden silmät ovat auenneet mitä tulee muslimi maahanmuuttajiin! Islam on se Suomen todellinen uhka koraaneineen ja kuuepäjumala allaheineen.

    On Suomi jo listalla? Sitten kun kunnolla pamahtaa, aukevat loppujenkin politiikkojen ja päättäjien silmät. http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/09/der_spiegel_islamistit_suunnitelleet_terrori-iskuja_saksaan_1956210.html?origin=rss

    Isoimmin simmu loksahtaa auki varmaankin Thorssilla!

    "Astrid Thors on mm. vastuussa henkilökohtaisesti tästä kaikesta tulevasta ongelmasta Suomessa! Taitaa Astridin omaisuus olla pian nolla ja velan puolella...niin paljon kallista, kallista ongelmaa hän on Suomelle rasitteeksi haalinut!!!

    Pöydän suura koraanissa on törkeä rikos Suomessa

    5:60. Sano: »Onko minun lueteltava teille eräitä, jotka Jumalan kostoa ovat vieläkin enemmän kokeneet? Näitä ovat ne, joilta Jumala on riistänyt suosionsa ja jättänyt vihansa heidän päälleen.Ne, joiden keskuuteen Hän on siittänyt apinoita ja sikoja ja jotka paholaista palvelevat, - nämä ovat vielä kurjempia ja etäämmälle eksyneitä oikealta tieltä.»"

    http://www.islamopas.com/koraani/005.htm

    Äänestä

  • Pia rutiköyhä Astrid kirjoitti:

    Suuren suuri joukko Suomalaisia on jo, joiden silmät ovat auenneet mitä tulee muslimi maahanmuuttajiin! Islam on se Suomen todellinen uhka koraaneineen ja kuuepäjumala allaheineen.

    On Suomi jo listalla? Sitten kun kunnolla pamahtaa, aukevat loppujenkin politiikkojen ja päättäjien silmät. http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/09/der_spiegel_islamistit_suunnitelleet_terrori-iskuja_saksaan_1956210.html?origin=rss

    Isoimmin simmu loksahtaa auki varmaankin Thorssilla!

    "Astrid Thors on mm. vastuussa henkilökohtaisesti tästä kaikesta tulevasta ongelmasta Suomessa! Taitaa Astridin omaisuus olla pian nolla ja velan puolella...niin paljon kallista, kallista ongelmaa hän on Suomelle rasitteeksi haalinut!!!

    Pöydän suura koraanissa on törkeä rikos Suomessa

    5:60. Sano: »Onko minun lueteltava teille eräitä, jotka Jumalan kostoa ovat vieläkin enemmän kokeneet? Näitä ovat ne, joilta Jumala on riistänyt suosionsa ja jättänyt vihansa heidän päälleen.Ne, joiden keskuuteen Hän on siittänyt apinoita ja sikoja ja jotka paholaista palvelevat, - nämä ovat vielä kurjempia ja etäämmälle eksyneitä oikealta tieltä.»"

    http://www.islamopas.com/koraani/005.htm

    Kyllä tässä tapauksessa muija tyydytti eurooppalaisten tarpeita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Huolestunut1.2 kirjoitti:

Kolme miestä raiskasi naisen Kaisaniemenpuistossa
04.09.2010 13:29, päivitetty 04.09. 14:50

Nuoren naisen epäillään tulleen raiskatuksi Kaisaniemenpuistossa Helsingissä lauantain vastaisena yönä.

18-vuotias nainen kertoi poliisille, että kolme yli 20-vuotiasta ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi hänet pukukopin takana.

Helsingin poliisin välivaltarikosyksikön mukaan tapauksella ei ollut silminnäkijöitä. Nelikko oli kuitenkin liikkunut ennen puistoon menoa vieressä sijaitsevalla rautatieasemalla, joten poliisi tutkii, tallentuiko valvontakameroille kuvia tapahtumasta.

-Varmistelemme naisen kertomusta ja yritämme saada tietoa näistä henkilöistä. Käymme kameroita läpi, Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön komisario Arto Karalahti sanoo.

- Silminnäkijähavaintoja nelikosta ei ole vielä ilmaantunut, Karalahti lisää.

Nainen kävi lääkärin tutkimuksissa heti tapauksen jälkeen. Hän ei ole suostunut tulemaan poliisin juttusille lisäselvitystä varten.

Tapauksesta kertoi ensin kaupunkilehti Vartti.

Näitäkö me haluamme LISÄÄ??

No ainakin jotkut tuntuvat haluavan.

Sanoisinpa että entisillekin niinsanotusti postimerkki sinne minne aurinko ei paista, ja heippa.

Meillä riittäisi kyllä huono-osaisia huolehdittavaksi ihan omastakin takaa. Pitääkö meidän koko eteläisen pallonpuoliskon köyhät asuttaa, puettaa ja ruokkia täällä... Varmasti olisi järkevämpää käyttää nekin rahat avun viemiseksi sinne missä todelliset avuntarvitsijat ovat, eikä jonkun tietyn ryhmän laiskan elämän ylläpitoon!

Toki voidaan tänne niitä mainittuja todellisia avuntarvitsijoitakin ottaa, MUTTA SITTEN ELETÄÄN MAASSA MAAN TAVALLA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu