Palstalla on kauhisteltu USA:n arvostelua mm. Irakin sotatoimien vuoksi. On puolusteltu USA:n toimia, että ne ovat olleet oikeutettuja ja hyväksyttäviä.
Mielestäni USA:n arvostelu on ollut asiallista.
Aika laimeaa keskustelua, eikä niissä ole menty kansalaisten arvostelemiseen, eikä alentavaan nimittelyyn.
Presidentti Bushia on arvosteltu, mutta ei kovinkaan paljon nimitelty.
Ihan siistiä hommaa.
Mielestäni USA:n arvostelu on ollut asiallista.
Aika laimeaa keskustelua, eikä niissä ole menty kansalaisten arvostelemiseen, eikä alentavaan nimittelyyn.
Presidentti Bushia on arvosteltu, mutta ei kovinkaan paljon nimitelty.
Ihan siistiä hommaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lisäksi on huomionarvoista se, että USA:n ihmisoikeus- ja muita rikkomuksia arvostelevat eivät lähes poikkeuksetta puolustele minkään muunkan tahon tekemiin sota- ym. rikoksiin. Sen sijaan USA:n puolustelijat puolustavat viimeiseen asti USA:n tekemiä sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan.
Yksi muu merkillepantava asia on se, että USA:n rikollisiakin toimia kiivaasti puolustavat sortuvat kerta toisensa jälkeen muiden keskustelijoiden haukkumiseen, kun taas ihmisoikeuksien puolustajat säilyttävät lähes poikkeuksetta asialinjan.
Ihan usanistien puolustukseksi sanon että homma ei ole ihan niin black and white, kyllä hyvää ja pahaa löytyy kummaltakin. Mutta siinä olen samaa mieltä että kyllä tuota nimittelyä on huomattu aikasen paljon usanisteilta.
Esitetty väittämä ei pidä yksiselitteisesti paikkaansa. USAa arvostelevat kernaasti nikkaavat ja nimittävät itsensä ihmisarvon puolustajiksi, laillisuusperiaatteen noudattajiksi jne. Tosiasiassa he ovat tuomitsemassa vain yhden valtion imperialismin, joka heitä niin tavattomasti ahdistaa.
Ja kyllä hekin menevät henkilökohtaisuuksiin silloin kun tuohtumus tai perustelukyvyttömyys pelmahtavat läpi. Yleensä he turvautuvat vähättelyyn tyyliin:
"Voi voi"
"Otappas selvää"
"Pitäisi sinunkin aivoillasi tajuta että..."
"Sinähän ihan naurettava olet, hahhahhaa.."
Tämä näin nopeasti havaittavana ilmiönä 1-puolisesti anti-USAlaisten retoriikasta.
Olen osin kanssasi samaa mieltä. En pidä itsekään arvossa sellaista, joka puolustaa minkä tahansa tahon tekemiä sotarikoksia. Puolueettomasti suhtautuva ja ihmisoikeuksia kunnioittava ihminen ei puolustele sotarikoksia, olipa tekijänä sitten Venäjä, USA, Irakin vastarinta tai mikä tahansa taho. Toisten haukkuminen on tappion myöntämisen merkki, ryhtyipä siihen kuka tahansa.
Ehkä syynä USA:n laimeaan arvosteluun on kaksi asiaa:
1)Irakilaisten vastarintamiesten siviili-ja ulkomaalaisuhreja kaihtamaton toiminta joka osaltaan hipoo sotarikosten rajaa.
Mieleen nousevat esimerkiksi itsemurhaisku YK-rakennukseen Bagdadissa sekä äskeiset Basran pommi-iskut joissa kuoli bussilastillinen täysin viattomia koululaisia. Moni kysyy mitä tekemistä YK:n edustajilla ja lapsilla on miehityksen kanssa?
Toisaalta esimerksi Irakin jälleenrakennukseen osallistuneiden ulkomaalaisten valikoimaton kidnappaaminen ja murhaaminen tuskin sekään herättää ihastusta edes USA:n politiikan vastustajissa. Kaikki lienevät jo huomanneet ettei kumpikaan osapuoli taistele Irakissa puhtain asein puhtaan asian puolesta.
2) Selkeän vaihtoehdon puuttuminen miehitysvallalle. Tähän mennessä vastarintamiehet eivät ole kyenneet esittämään mitään länsimaisesta näkökulmasta katsoen järjellistä mallia Irakin hallitsemiseksi.
Muqtada Al Sadr ja hänen shiia-taistelijansa haluavat tehdä Irakista islamilaisen tasavallan Iranin tapaan. Se tuskin toisi irakilaisille sen enempää demokratiaa kuin ihmisoikeuksiakaan. Jos näitä pidetään mittarina niin tukijat lännessä jäävät vähiin. Tosin moni sodan vastustaja haluaisi mielellään unohtaa fundamentalistisen islamilaisen hallinnon totalitaarisen luonteen ja tukea vastarintaa harjoittavia imaameja joiden kanssa heillä ei todellisuudessa ole mitään yhteistä.
Edelleen, sunnikolmion Saddamin kannattajat menettivät hallinnon kukistuessa eniten joten vastarinta siellä on jatkunut kovana. Palaaminen heidän tavoittelemaansa Saddamin tyyppiseen heimopohjaiseen terrorihallintoon tuskin sekään houkuttelee ketään katumielenosoituksiin.
Ja sokerina pohjalla, vastarinnalta puuttuu sekä selkeä ideologia että karismaattinen johtaja joiden taakse lännen sodanvastustajat voisivat ryhmittyä. Niinpä yleiskuva Irakin tilanteesta jää sirpaleiseksi ja tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden tulkita tapahtumia oman makunsa ja miksei poliittisen kantansa mukaan.
Kaikenkaikkiaan amerikkalaisten virheistä huolimatta on vaikeaa nähdä miehitykselle vaihtoehtoa joka ei johtaisi Irakia sisällissotaan ja entistä suurempaan kaaokseen. Tämä johtuu osaltaan myös siitä että Irak on kautta aikojen ollut hajanainen maa jossa asuu useita toisinaan vihamielisiä kansanryhmiä, jopa heimoja. Onkohan Irakin alueellista yhtenäisyyttä mahdollista ylläpitää edes demokraattisen hallinnon keinoin?