Lady Hope, Northfield'istä, Englannista, kotoisin oleva kristitty nainen, joka usein istui Darwinin vuoteen vieressä ennen hänen kuolemaansa, on kirjoittanut Darwinin viimeiset vaiheet muistiin. Ne ovat, ei ainoastaan mielenkiintoisia, vaan myös hyvin valaisevia. Näin hän kirjoittaa:
"Oli ihana syksyinen iltapäivä, kun minua pyydettiin tulemaan professori Charles Darwinin vuoteen ääreen. Hän oli vuoteen omana pitemmän aikaa ennen kuolemaansa.
Darwin istui vuoteessaan, ja hänen yllään oli pehmeä kirjailtu vuodenuttu, joka vivahti sinipunertavaan. Tyynyjen varassa istuen hän katseli kauas kohti metsiä ja viljapeltoja, jotka hehkuivat auringonlaskun ihmeellisessä loisteessa. Hänen jalomuotoinen otsansa ja hienot piirteensä näyttivät kirkastuvan mielihyvästä minun astuessani huoneeseen.
Hän viittasi kädellään kohden ikkunaa osoittaen taustalla olevaa näköalaa, samalla kun hän piti toisessa kädessään avointa Raamattua, jota hän tutkiskeli lakkaamatta.
"Mitä nyt luette?" kysyin istuessani hänen vuoteensa ääreen. "Luen Hebrealaiskirjettä, yhä vain Hebrealaiskirjettä. Minä nimitän sitä Kuninkaalliseksi Kirjaksi." hän vastasi. Sitten hän, asettaen sormensa erään paikan päälle, selitti sitä.
Tein viittauksia niihin jyrkkiin mielipiteisiin, joita jotkut ovat esittäneet luomishistoriaa ja sen suuruutta vastaan ja eräiden tapaa käsitellä Raamatun ensimmäisiä lukuja.
Darwin näytti tulevan hyvin pahoilleen, hänen sormensa värähtelivät hermostuneesti ja tuskainen ilme tuli hänen kasvoilleen, kun hän sanoi: "Olin nuori mies, ja aatteeni olivat kypsymättömiä. Kyselin ja järkeilin, koko ajan ihmetellen kaikkea. Hämmästyksekseni nämä aatteet levisivät kuin kulovalkea. Ihmiset tekivät niistä uskonnon!"
Oltuaan hetken vaiti hän jatkoi puhuen Jumalan pyhyydestä- sekä Raamatun suuruudesta ja loistosta. Sitten, katsahtaen kirjaan, jota hän edelleen hellävaroen piteli käsissään , hän jatkoi äkkiä: "Minulla on puutarhassa huvimaja, johon mahtuu noin kolmekymmentä henkeä." Osoittaen kädellään läpi avoimen ikkunan, hän jatkoi: "Se on tuolla, noin. Toivoisin kovin mielelläni, että puhuisitte siellä. Tiedän, että käytte lukemassa Raamattua kylissä. Toivoisin, että palvelijat, vuokralaiset ja joitakin naapureita kokoontuisi huomenna tuonne majaan. Ettekö tahtoisi puhua heille."
'Mistä minä heille puhuisin?"Jeesuksesta Kristuksesta', hän vastasi kirkkaalla, kuuluvalla äänellä ja lisäsi hiukan matalammin: 'ja Hänen pelastuksestaan. Eikö se ole kaikkein paras aihe? Ja sitten haluan, että laulatte joitakin lauluja heidän kanssaan. Teillähän on pieni soittokonekkin, eikö niin?'
Sitä ihmeellistä kirkkautta ja eloisuutta, joka heijastui hänen kasvoillaan hänen sanoessaan näin, en koskaan voi unohtaa. Sitten hän lisäsi: 'Jos pidätte kokouksen kello kolme, niin tämä ikkuna on auki, ja te tiedätte, että minä yhdyn teidän lauluunne.' Miten toivoinkaan silloin, että olisin sinä muistorikkaana päivänä voinut maalata taulun tästä hienosta vanhasta miehestä ja kauniista ympäristöstä."

Vastaukset 14
Vanhimmat
se on.
http://www.stephenjaygould.org/ctrl/ladyhope.html
ovat huijausta, ja suurin osa niiden edustajista huijareita.
Mikähän siinäkin mahtaa olla että ollaan muka niin pyhää, mutta valehdellaan ihan pokkana? Pahimmat huijarit ja valehtelijat joihin olen työurani aikana törmännyt ovat olleet hartaita kristittyjä
Onko kukaan koskaan pohtinut mikä on se perimmäinen syy uskovien valehteluun? Varmaankin on, mutta kaikkia ei ehkä ole tuotu esille.
Arvatenkin useimmat järkevät uskovat ovat havainneet oman uskonsa perusteet kestämättömiksi. Ne, jotka eivät ole sitä havainneet, niin he eivät useinkaan ajattele sen kummemmin syvällisiä. He vain uskovat kaiken, mitä heille kerrotaan.
Mutta kuitenkin, ajatteleville ihmisille uskonnosta ja sen aiheuttamista ristiriidoista tulee sisäisesti skitsofreeninen olo. Sitä uskova ei useinkaan kerro edes lähimmilleen. Tämä uskonnon aiheuttama ristiriita pakottaa ihmisen valehtelemaan itselleen. Siitä syystä uskovan on niin helppoa valehdella myös muille.
Tyyppiesimerkki uskonnollisten fundamentalistien harjoittamasta valehtelusta.
Darwinin perheenjäsenten lausunto:
"Denial by Darwin's children
Darwin's family all denied the story and campaigned against it. Darwin's son Francis wrote in a letter on 28 May 1918:
Lady Hope's account of my father's views on religion is quite untrue. I have publicly accused her of falsehood, but have not seen any reply. My father's agnostic point of view is given in my Life and Letters of Charles Darwin, Vol. I., pp. 304–317. You are at liberty to publish the above statement. Indeed, I shall be glad if you will do so."
After the story had been revived in 1922, Darwin's daughter Henrietta Litchfield stated in The Christian for 23 February 1922 in an article titled: Charles Darwin's Death-Bed: Story of Conversion Denied by Mrs. R.B. Litchfield:
I was present at his deathbed, Lady Hope was not present during his last illness, or any illness. I believe he never even saw her, but in any case she had no influence over him in any department of thought or belief. He never recanted any of his scientific views, either then or earlier. We think the story of his conversion was fabricated in the U.S.A. ... ...The whole story has no foundation what-so-ever."
http://en.wikipedia.org/wiki/Elizabeth_Hope
niin saat lisää tietoa Darwinista.
http://www.bibleguidance.co.za/Finnisharticles/21 Darwin-Fin.htm
Jostain syystä nämä kaikki "kieltäjät" ovat Darwinin lapsia, jotka olivat vapaa-ajattelijoita. Eivät kai he vain halunneet varjella isänsä mainetta, sillä sehän tietää heile lisää rahaa ja mainetta. Darwinin vaimo oli harras kristitty. Miksi hänen mielipidettään ei ole tuossa? Siksikö, että se on hieman "jääviä". Ei sitten ole "jääviä" kysyä ateisti lapsilta, joille Darwinin uskomattomuus toisi vain etua?
Tässä pohdintaa Darwinin uskosta:
http://www.bibleguidance.co.za/Finnisharticles/21 Darwin-Fin.htm
Lopuksi haluan sanoa vielä, että raamattu puhuu perhekuntien pelastumisesta, kunhan vain joku perheestä on uskossa. No Darwinin vaimo oli uskossa, joten Darwin lapsineen on VÄHINTÄÄN kuolinvuoteellaan tehnyt ratkaisun. Se on vain nyt niin, että esirukouksia, jotka "tulevat" sukupolvien takaa ei kaada mikään mahti eikä voima maailmassa. Jos on kaatanut ja kaataa, niin Raamattu ei ole paikkansa pitävä. Mutta koska olen raamattuun uskova kristitty, haluan uskoa Darwinin uskon todeksi. Jos Jumala suo, saan nähdä ehkäpä Darwinin kotona TAIVAASSA :).
Jumalan siunausta rakaatt siskot ja veljet. Ja te ketkä ette ole vielä Kristuksessa, tulkaa HÄNEEN :). Jumala on armollinen jumala.
Mitä ihmeen väliä sillä on oliko Darwin uskossa vai ei?
Suurin osa evoluutioteoriaa parhaana selityksenä biodiversiteetille pitävistä on uskovia.
Darwinin usko tai uskomattomuus ei liity mitenkään evoluutioteoriaanj.
tämä riippumatta siitä, että tuo juttu kuolinvuoteelta on puhtaasti sepitetty tarina.
kun ketään aikalaislähiomaista ei enää ole kuultavissa. Perin juurin omituisia nämä "uskovaiset". Vaikuttaa inkvisitiojutuilta. Noin lievästi sanottuna. Ja sitten lievennykseksi toivotetaan siunausta.
Hihhuleiden roskapamfletit eivät ole lukemisen arvoisia.
Etkö ymmärrä, että Darwin ei koskaan edes tavannut "Lady Hopea", saati kuolinvuoteellaan.
"Jostain syystä nämä kaikki "kieltäjät" ovat Darwinin lapsia, jotka olivat vapaa-ajattelijoita."
Minkä arvoista on "usko", joka vaatii valehtelua pönkäkseen? Ei paskankaan.
Luullakseni Darwinin omaiset, jotka olivat läsnä hänen kuolinvuoteellan ovat kyllin päteviä todetakseen, että "Lady Hope" on samanlainen läpimätä valehtelija kuin sinäkin.
Darwin aloitti aivan normaalina aikansa uskonnollisena, jopa hyvinkin uskonnollisena henkilönä. Hän saarnasi Beaglen matkalla merimiehille ja siteerasi Raamaattua. matkan aikana hän alkoi epäillä aikansa kirkon näkemyksiä ja kun hänen luonnonvalinta-teoriansa kehittyi, hän siirtyi yhä enemmän agnostikoksi.
Kun Darwinin tytär kuoli, koko perhe (vaimo mukaan lukien) lakkasi käymästä kirkossa. Lähellä elämänsä loppu hän kirjoitti ihmisen ja jumalan suhteesta:
"I cannot pretend to throw the least light on such abstruse problems. The mystery of the beginning of all things is insoluble to us; and I for one must be content to remain an agnostic."
Sanot: "Ja te ketkä ette ole vielä Kristuksessa, tulkaa HÄNEEN :)."
Vastaan kutsuun mielelläni! Jos vain Jeesus on seksuaalisesti haluttava, voisin poikaystäväni suostumuksella tunkeutua Häneen. Suostuisikohan?
..tarkemmin pääkonttorin ohjeet..
http://creation.com/arguments-we-think-creationists-should-not-use
Ettei tarvitse levittää omienkin jo vääriksi myöntämiä perättömyyksiä.
Ja sitten minä heräsin ja kaikki olikin unta.