Uskonnosta

Niinpä. Tervetuloa ateismi-palstalle.

ps. Jonkin sortin kappalejako tekee tekstistä mukavemman lukea.

Toisaalta oon ihan samaa mieltä, toisaalta en. Me ihmiset ollaan kaikki niin erilaisia, että vaikea sanoa, mikä on oikein, ja mikä väärin. Joillekin siis uskominen sopii, ja joistain se tekee joko masentuneita tai muuten häiriintyneitä - esimerkiksi kun ajattelee joidenkin vanhoillislestaadiolaisten elämäntapoja, niin varmaan mulla hajois nuppi jos joutuisin elämään ilman musiikkia ja muita viihteitä (eih, ilman tietokonetta!). Tai sitten jotain sekopäitä uskovaisia, joilla ei pää kestä, ja aletaan näkemään ja kuulemaan harhoja. Sitten taas uskonto saattaa olla turvana joillekin ihmisille, voi ajatella, että joku katselee ja valvoo tekemisiä, edes joku antaa virheet anteeksi ja pitää huolta - enemmän tai vähemmän hyvällä menestyksellä. Siihen ei saa nojautua, mutta se voi kulkea mukana.

Uskonto voi myös tuoda uuden näkökulman johonkin asiaan, tai elämään yleensä. Jumaluudet, joihin uskon, eivät ole kaikkivoipia. Heidän voimansa ovat aikalailla samaa luokkaa kuin meidänkin, ja meidän ihmisten kautta he voivat toimia. Esimerkiksi rituaaleissa, joissa parannetaan tai toivotetaan onnea (en nyt tarkoita sellaista hellarimeininkiä että huudetaan ja manataan pois riivaajia, se on vaan pelottavaa ja sairasta) ihminen toimii, ja jumaluudet ihmisen kautta. Ihmisellä itselläänkin on voimaa muuttaa asioita, ei siihen aina muuta edes tarvita.

Jumaluuksilta voi pyytää siunausta, mutta siihen ei saa takertua liiaksi, koska heidänkään voimansa eivät ole täysin luodinvarmat; he kulkevat meidän kanssamme, eivät edellä, eivätkä jäljessä, ja meidän on itse valittava, mitä teemme ja mihin menemme. Se, että saa itse päättää, tekee elämästä elämisen arvoista. Mielestäni jumalien ja jumalattarien tehtävänä ei ole supistaa tai rajoittaa elämää, vaan päinvastoin tukea sitä - me ollaan kehitytty tällasiksi kuin ollaan, ja jos ei vahingoita toista, niin miksei sitten saa olla sellainen kuin on? En oo koskaan tajunnu kristinuskon kauhistelua ihmisten seksuaalisuudesta, siitähän ei paljon luonnollisemmaksi pääse. Tietysti jos on taipuvainen pedofiliaan, niin ne halut pitää vain niellä, koska silloin itsensä toteuttaminen vahingoittaa toista.

Sitten sellainen oman uskon tyrkyttäminen on ehkä pahinta. Eikö ihmisen pitäis ite tehdä virheensä, kehittää mielipiteensä ja löytää oma tiensä ja paikkansa? En vaan voi käsittää, miten kukaan haluu pilata oman lapsensa elämän sellasella. Ihmisille on kehittyneet aivot, joilla ajatella ja muodostaa mielipiteitä, päättää mikä on oikein ja väärin - ei siihen tarvita mitään tai ketään antamaan valmiiks pureskeltuja asioita, jotka vaan niellään suoraan suodattamatta. Eihän sellanen kehitä ihmistä millään tavalla. Haukionkala-tyyli ei auta ketään, elämänkokemus karttuu itse toimimalla.

Sulla oli hyviä pointteja tuossa, mutta aika isoks osaks tosiaan menee kristinuskon puolelle (niinkuin mainitsitkin). Niissä kohdin oon aikalailla samaa mieltä, ja Suomessa pitäis olla kaikki uskonnot samalla viivalla. Tiedä sitten, onko se koskaan mahdollista, mutta muuttuuhan tää maailma kokoajan suvaitsevampaan ja avoimempaan suuntaan, että toisaalta voishan sellanenkin ihme tapahtua. :D Ei kristinuskoa kokonaan katoamaan tarvitse taikoa, jos he harjoittaisivat uskontoaan itse omissa kommuuneissaan. Mutta tällä hetkellä sillä on vähän turhan paljon valtaa. Kristinusko, ja heidän "Saatanansa", jota on helppo syyttää kun itse tekee virheitä.

Kultapanda, unipöhnäinen 17-vuotias ammattikoululainen x_x

Ihan oikea palsta tämä. Uskovaisiakin riittää täällä vastaamaan, ja toisaalta monet ateistit ovat lukeneet Raamatun paremmin, ja tutkineet enemmän uskontoja kuin uskovaiset.

Yritänpäs minäkin vastata kysymyksiisi:

"Jos tämä ylistetty kirja on Jumalan sana kuten kerrotaan, miksi ihmisten on pitänyt korjailla sitä vuosisatojen saatossa erilaisissa kirkolliskokouksissa?"

Veikkaisin että siksi, koska Raamattu ei ole sen enempää minkään jumalolennon sanelemaa kuin minkään muunkaan uskonnon pyhä kirja. Ja niitähän riittää.

"Onko rukouksiin kovinkaan usein vastattu?"

Rukousten tehosta on tehty joitain tieteellisiä tutkimuksia, ja niissä ei ole löydetty mitään vaikutusta. Yleensä uskovaisten tarinat (joihin ei aina ihan kirjaimellisesti kannata uskoa) rukousvastauksista ovat sellaisia, joissa vastaukseksi on tulkittu tapahtuma, jota voi täysin hyvin pitää normaalina sattumana. Omassa päässään uskovaiset toki kuulevat vaikka mitä vastauksia, mutta vastaukset eivät esimerkiksi koskaan tuota mitään uutta tietoa, eivätkä sisällä mitään mikä osoittaisi niiden tulevan jostakin muualta kuin sieltä omasta päästä.

"Miksi jumalat antaisivat viattomien ihmisten kuolla luonnonmullistuksissa ja sodissa ynnä muissa traagisissa tapauksissa? "

Jos jumalat olisivat sellaisia, kuin esimerkiksi kristinuskossa mainostetaan, niin niillä ei olisi mitään syytä tehdä siten. Veikkaisin että tämä johtuu siitä, että jumalia ei oikeasti ole. Mutta en tietenkään voi olla asiasta varma.

"…eikö olemattoman hengen puolesta taisteleminen ole aika naurettavaa?"

Se on paitsi naurettavaa, myös erittäin traagista.

"Miksi ihmeessä lapset pakkoliitetään vanhempiensa uskontokuntaan ja opetetaan varhaisesta iästä lähtien uskomaan vanhempiensa uskontoon?"

Siksi, että jos ihmisten annettaisiin vasta aikuisena valita alkaako hän uskoa johonkin jumalolentoon (ja liittyykö hän ko. kirkkoon maksavaksi jäseneksi), niin kirkkojen jäsenluettelot (ja ennenkaikkea kassat) tyhjenisivät aika nopeasti.

"Säälittävä yritys?"

Ei sinne päinkään.

"Miksei lapsille anneta mahdollisuutta päättää itse uskonnollisesta suuntautumisestaan, kun he ovat tarpeeksi vanhoja itsenäiseen ajatteluun?"

- Koko kysymys on absurdi, koska alaikäisellä katsotaan olevan monessa asioissa valmius päättää omista asioistaan. Lain mukaan 15-vuotias on rikosoikeudellisessa vastuussa, mm. ehkäisystä ja muutenkin omaan terveyteensä liittyvistä asioista alaikäinen saa päättää, samoin koulunkäynnistään. Kun oppivelvollisuus 16-vuotiaana päättyy, voi sen ikäinen ihan vapaasti valita jatkokoulutuksen.

Miksi uskonto sitten on nostettu erityisasemaan? Se johtuu historian painolastista. Uskomukset ovat edelleen päättäjien mielestä paljon tärkeämpi asia, kuin nuoren oman elämän suunnittelu, joten sitä ei voi alaikäisen omaan päätäntävaltaan antaa.

Kysymyksesi kuulostavat todella tutuilta - olen samoja asioita miettinyt kun olin uskossa ja epäilin uskoani. Nämä ovat niitä jatkokysymyksiä, kun aluksi oletetaan että joku uskonto olisi tosi. Minusta olisi kaikista selkein keskittyä ydinasiaan, eli siihen että "uskotko jumalaan"?

Jos et usko jumalaan, ehkei ole tarpeellista mennä näihin jatkokysymyksiin. Ja jos uskon jumalaan, niin mikä jumala se on ja miksi uskon siihen? Se on perustus, jonka päälle nämä kysymykset rakentuvat ja jos kaadat perustukset niin niiden päälle rakennettu "kysymysverkko" tippuu mukana. Sen jälkeen maailmankatsomus on perustettava uudelleen - se tietää työtä, mutta antaa paljon vapauksia tehdä omien arvojen mukaisesti.

Jumalaan uskominen voi olla toisilla ihmisillä se lohduttava asia, se voi olla myös se mihin on lapsesta asti opetettu tai sitten jopa toimia "kaiken selittäjänä". Se riippuu miten haluaa elää, haluaako elää haaveillen esimerkiksi jumalan valtakunnasta - vai ottaako jumalan valtakunta -väitteen tarkastelun alle ja leikkaa siitä ne osaset pois, joille ei löydy tukea havaittavasta todellisuudesta?

"Ihminen on aina halunnut jonkin selityksen ja tarkoituksen olemassaololleen, uskonto on toiminut toimivana selityksenä pitkään"
-Minusta uskonto antaa illuusion että se selittäisi asiat. Jumala on kuitenkin tavallaan arvoitus, joten jos on arvoitus että "mistä universumi syntyi?" - niin siihen vastataan toisella arvoituksella "jumala loi sen". Näin luulet tietäväsi, vaikka et ole perustellut uskomustasi kestävästi.

"Olen täysin uskontoja vastaan ja pidän niitä huuhaana, typeränä taikauskona. Uskonnot eivät todellakaan ole vastaus ongelmiin. Uskonnoilla on saatu paljon pahaa aikaan. On ollut vainoja, sotaa ja syrjintää (en väitä etteivät uskomattomat olisi pahoja tekoja tehneet tai, että uskonnolliset ihmiset eivät mitää hyvää olisi koskaan saaneet aikaan, mutta eikö olemattoman hengen puolesta taisteleminen ole aika naurettavaa?)."
-Kun vainotaan "vääräuskoisia", syrjitään "vääräuskoisia" tai "väärin ajattelevia", ehkä pahimmassa tapauksessa julistetaan (pyhä)sota "vääräuskoisia" vastaan - ollaan tilanteessa jossa suvaitsevaisuus on menetetty (siinä tilanteessa oman uskon uskottu totuusarvo on toissijaista) - yritetään vain vaientaa vastapuoli voimalla tai epäoikeudella. Eli siinämielessä pidän aktiivista, totaalista anti-uskonnollisuuttakin huonona ajatteluna, sillä siitä puuttuu se suvaitsevaisuus uskonnoille.

Sinun ei tarvitse aktiivisesti vastustaa uskontoja, riittää kun et usko ilman riittäviä todisteita ja voit sen pohjalta ilmaista mielipiteitäsi aivan yhtälailla. Tästä olen ottanut yhden perusperiaatteeni, eli suvaitsevaisuuden. On hyvä muistaa, että _jokaisella_ on uskon(non)vapaus, eli vapaus uskoa tai olla uskomatta - silloin kun suvaitsevaisuus menetetään, voidaan katsoa että uskon(non)vapaus on menetetty (ja tietyllä tavalla syrjitään muita, eli tasa-arvokin tulee kuvioihin).

"Miksi ihmeessä lapset pakkoliitetään vanhempiensa uskontokuntaan ja opetetaan varhaisesta iästä lähtien uskomaan vanhempiensa uskontoon? Miksei lapsille anneta mahdollisuutta päättää itse uskonnollisesta suuntautumisestaan, kun he ovat tarpeeksi vanhoja itsenäiseen ajatteluun?"
-Se lienee vanhaa perua oleva tapa. Siinä ristiriitainen, että sinut voidaan liittää ja erottaa ilman omaa suostumustasi (vanhempien määräys), mutta et voi (virallisesti) päättää uskonnostasi itse ennen täysi-ikäisyyttä. Minut on lapsikastettu kristinuskoon, olen käynyt pyhäkoulun ja rippikoulun. Nyt mietin jälkikäteen, että olisinko liittynyt kristinuskoon aikuisena? Luultavasti en, sillä se olisi aikuisena minulle vain yksi uskonto muiden joukossa, eli ei mitään erityistä. Olen samaa mieltä että tämä lapsikastejuttu on yksi yhteiskuntamme epäkohta, sillä uskontokuntaan liittymisellä pitäisi olla alaikäraja, jolla varmistettaisiin että henkilö (oli sitten lapsi tai aikuinen) tietää mitä tekee.

Kun idea jumalasta päästään istuttamaan aikaisin lapsen päähän, ohjataan lapsi ajattelemaan halutulla tavalla - istutetaan idea juuri tästä nimenomaisesta jumalasta. Lapsena istutetusta uskonnosta on melko vaikea päästä irti, mutta kun siitä pääsee niin huomaa missä on ollut mukana - eli toisaalta minulla on kokemusta uskonnosta, jota voin soveltaa kaikkiin uskontoihin ja se on tietylllä tavalla myös etu minulle.

Mitä nyt loppusanoina voisin tähän vielä vetäistä: "Se mitä sanomme tiedoksi, on lopulta vain hyvin perusteltu uskomus".

Nuori ihminen on täynnä kysymyksiä ja etsii niihin vastauksia.

Maailma on täynnä informaatiota, jota voi hakea ja omaksua ymmärtääkseen elämää ja ihmisiä.

Ehkä tärkeintä on opetella huomaamaan, mikä tieto on luotettavaa ja mikä on tahallisesti tai tahattomasti vääristeltyä tai peräti valetta.

Onnea etsijän taipaleellesi.

Sinäkin tiedät, että teoriat ovat puppua elleivät toimi käytännössä. Olen ollut uskossa kymmeniä vuosia ja Raamatun totuudet ja Jumala toimii ihan arjessani koko ajan: ihmeellinen johdatus, rukousvastausket, sisäinen rauha - kun pääsee sisälle Jumalan valtakuntaan - juttu toimii!

Pitää kohdata elävä Vapahtaja, Jeesus Kristus, syntyä uudesti ylhäältä. Silloin sokean silmät avautuvat!