"Suomeen on saatu pysyvästi uusi ampiaislaji. Saksanampiainen leviää maan etelärannikolla.
Saksanampiaisen pesä havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 2005 Turussa. Päättyneenä kesänä se oli jo kaupungin toiseksi yleisin ampiainen.
Havaintoja on jo Satakunnan korkeudelta, kertoo dosentti Jouni Sorvari Turun yliopistosta.
Saksanampiainen on aavistuksen verran tavallista ampiaista pitempi".
http://www.kaleva.fi/uutiset/suomeen-porrasi-uusi-ampiaislaji/868822
Tappaja-ampiainen saanut jalansijaa myös Suomesta
Turun Sanomat 23.8 2010 15:28:26
Muualla maailmassa vitsauksena pidetty saksanampiainen on levinnyt Turun yliopiston mukaan Suomeenkin. Muitakin ampiaisia on nyt liikkeellä jopa yhdeksän kertaa viime vuotta enemmän.
– Saksanampiainen on paha vitsaus Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, jonne se on levinnyt vahingossa ihmistoiminnan seurauksena. Siellä sitä nimitetään tappaja-ampiaiseksi. Sikäläisissä oloissa sen yhteiskunnat kasvavat monin verroin suuremmaksi kuin Euroopassa ja pesään törmääminen voi olla hengenvaarallista, kertoo dosentti Jouni Sorvari yliopiston tiedotteessa.
http://www.ts.fi/online/kotimaa/155003.html
Suomeen pörräsi uusi
ampiaislaji
2
164
Vastaukset
- saksamies
was gehört zur finnischen?
- tavja somlandiasta
mahtuu muuttamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961605- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4151017- 166952
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126752- 51688
- 78675
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38655- 57651