Galluppi

Kenen suomalaisen presidentin aikana on tapettu/tapatettu eniten Suomalaisia?
Minä veikkaan Kekkosta. Hän oli itsekin johtamassa lahtarien teloituspartioita.

Pehr-Erik Sianpää oli tietenkin myös aika tehokas.

Halonen taitaa tappaa meitä nälkään?
297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On vienyt jo pari miljoonaa suomalaista köyhyysrajan alapuolelle ja vaille perustuslaillisia oikeuksiaan kunnolliseen perusturvaan ja toimeentuloon. Sitä paitsi tekevät hommia vieraille valloille, eli Bilderbergilla, eli tekevät maanpetoksen siinä samalla.

Äänestä
  • Vasta nyt eletään niitä päiviä, jona lama alkaa puraista pahiten ihmistä. Iso osa laman aikana työttömiksi nääneistä on tippunut viime aikoina taikka tippuu ansiosidonnaiselta päivärahalta työmarkkinatuelle. Se on 410 euroa kuussa. Kaikki eivät saa edes tuota.

    Muta kuka välittää pienestä yksittäisestä ihmisestä, kun börssikurssit ja vienti näyttää talouden nousua! Brändityöryhmäkin voi hurrata, kun maailmalla kerrotaan, että meillä menee hyvin ja olemme onnellisia ja tyytyväisiä!

    Bruttokansantuoteen kasvu ei riitä, kun ihmiset kärsivät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuokkuva lamppuharja kirjoitti:

Kenen suomalaisen presidentin aikana on tapettu/tapatettu eniten Suomalaisia?
Minä veikkaan Kekkosta. Hän oli itsekin johtamassa lahtarien teloituspartioita.

Pehr-Erik Sianpää oli tietenkin myös aika tehokas.

Halonen taitaa tappaa meitä nälkään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu