Vanhan ajan helluntailaiset

ja uudistunut

Vanhan ajan helluntailaiset ja uudistunut helluntailaisuus

Nämä vanhemman polven helluntailaiset, edustavat sitä vanhoillista helluntailaista sukupolvea, joka ei hyväksynyt avoliittoja, syrjähyppyjä, uskovien uudelleen avioitumista, eikä ymmärtänyt erilaisia seksuaalisia suuntauksia. Nämä vanhoilliset vastustivat aikoinaan David Sterlingin ohjauksessa tapahtunutta seurakuntamusiikin uudistamista, näille vanhoilliselle ei käynyt Jumalan ylistäminen vaan he pitivät kiinni menneiden aikojen tavoista. Näiden vanhempien sukupolvien helluntailaisten aikana helluntaiseurakunnissa opetettiin ja saarnattiin Jumalan sanaa voimakkaalla tavalla ja sen ajan uskovat ihmiset pelkäsivät sekä kunnioittivat Jumalaa.

Nykyisin, uudemman ajan helluntailaisuudessa on ymmärretty, ettei kaikki voi toimia niin ahtaiden näkemyksien mukaisesti, vaan ollaan enemmän mukauduttu ajan henkeen ja tämän aikakauden yleisiin käsityksiin ja tapoihin. Helluntailaiset ovat saaneet Jumalasta uudenlaisen käsityksen, ehkä etupäässä uuden opetuksen ja kirjallisuuden kautta, joten Jumalan pelko ei ole enää ongelma seurakunnissa. Ihmisten itsearvostus on kohonnut parantuneen koulutuksen avulla ja Jumalaan suhtaudutaan vähemmän kunnioittavasti kuin aikaisemmin, koska ihmiset näkevät omat mahdollisuutensa ja oman asemansa paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Parantuneen elintason myötä, Jumalaa ei tarvita samalla tavalla kuin ennen, ruokaa ja toimeentuloa on kaikilla riittävästi, eikä enää koeta että oltaisiin riippuvaisia Jumalasta.

Ehkä tässä mukautumisessa ollaan joissakin kohdin menty liian pitkälle. Tämän helluntaiseurakuntien uudistumisen ja muuttumisen aiheuttajina voidaan pitää uudistunutta opetusta, joka tuo entistä voimakkaampana esille rakkauden, armon ja ymmärtämisen, ehkä voisi sanoa yleistäen, positiivisen teologian opetuksen, joka näkee ihmisen kyvyt ja mahdollisuudet suurempina, eikä vanhan teologian tavoin taakoita ja kuormita ihmisiä, negatiivisilla vaatimuksilla, koskien parannuksen tekemisestä ja pyhittymistä.

Aikaisemmin helluntaiseurakuntien opetus keskittyi etupäässä raamatun ympärille, mutta nykyisin kun on saatavissa monipuolista teologista materiaalia ja teologista koulutusta, helluntailaiset ovat näkemyksiltään ja jossakin määrin myös opillisesti lähempänä luterilaisia kuin koskaan aikaisemmin.

Nykyisin ymmärretään ihmisten ongelmia ja epätäydellisyyttä paremmin kuin ennen, jolloin tulikivenkatkuiset parannussaarnat, aiheuttivat häpeän ja syyllisyyden tunteita, niille jotka eivät eläneet sen ajan helluntailaisten, useimmiten raamatun pohjalta syntyneiden, tapojen ja sääntöjen mukaisesti. Nykyisin raamatun merkitys on vähentynyt, vaikka sitä toki yhä arvostetaan.

Vanhoillinen sukupolvi poistuu muutamien vuosien kuluessa rajan tuolle puolelle ja tämän ajan helluntailainen sukupolvi yhä edistyy humanismissa ja suvaitsevaisuudessa, jolloin ehkä seuraa aika, jolloin syntiä ei nähdä suhteettoman suurena ongelmana, eikä pyhyyttä pidetä tavoittelemisen arvoisena, vaan armon ja rakkauden merkitys ymmärretään paremmin.

11

372

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pakis_

      helluntailaiset ovat kuin kaikki muutkin uskon/tavallisen kaduntaallaajan/ tai muiden tippakuntien lailla käyttäytyviä. Jokaisella ajalla ja sukupolvella on oma tapa ajatella suhteessa siihen vallitsevaan aikakauteen jossa ovat kasvaneet. Siksi vanhat ihmiset eivät jaksa enää elää vaan alkavat luonnollisesti kypsyä täältä pois: olkoonpa hellari,vallari, lulleri, allari tai tallari. Ns. aika ajaa ohi ja vanhat ikäpolvet eivät jaksa enää olla kärryissä mukana: aidat ovat madaltuneet, tipahtavat pois.

      Siksi olisikin syytä yrittää ymmärtää näitä ns. vanhan ajan helluntailaisia kuin muutakin ikääntyvä väestöä. Jokainen on oman aikakautensa lapsi.

      • Balttis

        Ihan jo ennalta kirjoistuksissa, vai kuinka: 2 Tess.2:3 ?


      • x-hirvas
        Balttis kirjoitti:

        Ihan jo ennalta kirjoistuksissa, vai kuinka: 2 Tess.2:3 ?

        jo 300-luvulla. Tilalle tuli laittomuuden ihminen oppeineen ja sääntöineen.

        2.Tim.2.
        3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
        4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja JULISTAA OLEVANSA JUMALA.
        5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
        6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
        7 Sillä laittomuuden salaisuus ON JO VAIKUTTAMASSA; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,

        Paavi julisti itsensä Jumalan sijaiseksi maan päällä.

        http://koti.phnet.fi/petripaavola/Katolinen_kirkko


      • x-hirvas kirjoitti:

        jo 300-luvulla. Tilalle tuli laittomuuden ihminen oppeineen ja sääntöineen.

        2.Tim.2.
        3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
        4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja JULISTAA OLEVANSA JUMALA.
        5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
        6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
        7 Sillä laittomuuden salaisuus ON JO VAIKUTTAMASSA; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,

        Paavi julisti itsensä Jumalan sijaiseksi maan päällä.

        http://koti.phnet.fi/petripaavola/Katolinen_kirkko

        ...meille kuuluu, vaikka paavi julistautuikin Kristuksen sijaiseksi maan päälle?

        Ei se meistä tee harhaoppisia.


      • ollos hyvä
        x-hirvas kirjoitti:

        jo 300-luvulla. Tilalle tuli laittomuuden ihminen oppeineen ja sääntöineen.

        2.Tim.2.
        3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
        4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja JULISTAA OLEVANSA JUMALA.
        5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
        6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
        7 Sillä laittomuuden salaisuus ON JO VAIKUTTAMASSA; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,

        Paavi julisti itsensä Jumalan sijaiseksi maan päällä.

        http://koti.phnet.fi/petripaavola/Katolinen_kirkko

        linkittämältäsi sivustolta

        http://koti.phnet.fi/petripaavola/Jhwh


    • Ihan hyvä kannanotto. Myös tieteitten huomioiminen helluntailaisuudessa olisi paikallaan. Kaikenlainen äärikreationismi olisi syytä ottaa tarkastelun alle. Tekee vain hallaa helluntailaisuudelle vastustaa tieteitten havaintoja.

      Ennen helluntailaisuudessa oltiin vastakkain Luterilaista tulkintaa, mutta nyt tajutaan fiksummin.
      Ei liberaaliuus tapa uskoa, vaan auttaa meitä ymmärtämään paremmin asioita.

      • Aloittajan kirjoitus

        oli todella asiaa.

        Raamattu kieltää mukautumisen tämän maailman ajan mukaan ja kehoittaa muuttumaan mielen
        uudistuksen kautta ja tutkimaan sitä mikä on Jumalalle otollista ja mikä on Hänen tahtonsa.
        Suvaitsevaisuuden myötä on alettu hyväksymään syntejäkin ja nuhteleminen synneistä on
        jäänyt ja se on rohkaissut pikkuhiljaa toisiakin suvaitsemaan syntiä omassa elämässään.


      • Aloittajan kirjoitus kirjoitti:

        oli todella asiaa.

        Raamattu kieltää mukautumisen tämän maailman ajan mukaan ja kehoittaa muuttumaan mielen
        uudistuksen kautta ja tutkimaan sitä mikä on Jumalalle otollista ja mikä on Hänen tahtonsa.
        Suvaitsevaisuuden myötä on alettu hyväksymään syntejäkin ja nuhteleminen synneistä on
        jäänyt ja se on rohkaissut pikkuhiljaa toisiakin suvaitsemaan syntiä omassa elämässään.

        Kun nyt valistuneessa ajassa tiedämme, että Raamatussa ilmoitettu synti on kaikenlaisten toisten loukkaaminen ja vahingoittaminen. Jeesuksen tahto on, että rakastaisimme toisiamme.
        Esim. "pettäminen", "aviorikokset" on sen kautta syntiä, koska se loukkaa toista. "Tappaminen" riistä hengen ja jne. tätä rataa. Tupakointi ja epäterveellisten ruokien syönti on syntiä siinä mielessä, että se vie terveyden.
        Tätä Raamattu tarkoittaa synnillä. eli kaikki sellainen, joka johtaa pois norm. tasapainoisesta elämisestä.

        Pahan tekemistä kartetaan ja hyvään pyritään:) Ei laki ja pykälä ole itseisarvo, vaan sen asian perimmäinen tarkoitus.


    • sinulla

      Erittäin huono tuo sinun kirjoituksesi.
      Vääristelet helluntailaisuutta tahallallasi ja levität tietoisesti helluntaisuus vastaista propakandaa. Yksi yhteinen nimittäjä löytyy kaikista tätä sinun kirjoituksesi kanssa samaa sarjaa olevista teksteistä ja tiedätkö mikä se on ?

      Vastaus: Se on vääristynyt Jumala kuva, jossa Jumala koetaan etäisenä ja ankara Isänä. Lisäksi kaikissa sinun kirjoituksesi kanssa samaa sarjaa olevista teksteistä löytyy jostain kohtaa vääränlainen ihmisen nöyryyttämisen, alistamisen ja häpäisemisen ihannoiminen ja näiden kieroutumien pukeminen uskonnollisen hurskauden, pyhyyden ja Jumalan pelon kaapuun.
      Aito Jumalan pelko on pelkoa turvallisuudesta ja armosta käsin, eikä niin että tarvitsisi vapista ja pelätä jossakin lattianrajassa tulikivenkatkuisia raipaniskuja ja "parannussaarnoja".

      >>>tulikivenkatkuiset parannussaarnat, aiheuttivat häpeän ja syyllisyyden tunteitaNykyisin raamatun merkitys on vähentynyt, vaikka sitä toki yhä arvostetaan.

      • Helluntailaisuudessa olisi hyvä olla myös Raamattu kriittinen. Liika fundamentalistinen katsonta ei ole oikein, koska se ei tue täysin rationaalista maailmankuvaa.

        Ei syntinen olemuksemme ja Raamatun keskeisin sanoma mihinkään häviä, jos joitakin asioita aletaan kyseenalaistaan. Jumala on ja pysyy! Ennenkaikkea kuulutan rehellisyyttä helluntailaisuuden suuntaan.


    • minätaas...

      jos Raamattu jää toisarvoiseksi muun ns. teologisen, minkä teologisen, voidaan kysyä, varjoon, ollaan erkanemassa Jumalan suunnitelmasta mitä täysivaltaiseen pelastukseen tulee? Kohta on veretön evankeliumi, koetaan väärällä tavalla raakana ja epäinhimillisenä, että joku on tapettu ristillä. Siirrytään Jumallisuudesta inhimmilliseen evankeliumiin, joka ei tarvitse Jeesuksen verta.

      Palstallahan onkin jo tämän verettömän evankeliumin harrastajia, ja Jeesuksen syyllistäjiä syntiin. Ollaan todella menossa jossain väärän vapauden huumassa täydellseen katastrofiin. Ilmankos Jeesus on täydestä syystä huolissaan, kun Hän tulee, "Löytäneekö Hän uskoa maanpäältä tullessaan". Ja juuri tähän ollaan menossa esittämäsi uusteologian, eli liberaaliteologian saadessa Raamattukoulut valtaansa, johon vielä sekoittuu jehovalaisuutta ja areiolaisuutta, eli järjellistä teologiaa, johon ei sovi Jeesuksen veren evankeliumi.

      Joka on elänyt vahanajan helluntailaisuudessa ja on saanut elää ja nähdä tämän uushelluntailaisuuden, voi sanoa, että vahanajan helluntailaisuudessa sentään tapahtui Sanan saarnan kautta todellisia Hengen ihmeitä ja todellisia parantumisia, kenenkään muun, kuin Pyhän Hengen saadessa siitä kunniaa. Nyt on nämä ihmeparantajat paljon suurempia kuin Jeesus ja PH. onkaan.

      Valtavat ihmismassat vaeltaa ihmisen perässä saadakseen kokea tunneperäistä ja fiilistellä hetken kestävässä joukko suggestiossa, jolla ei ole mitään tekemistä PH: kanssa, vaan oma ihmisten yhteis henki ja mukautuminen samaan suggestion avulla, ja nämä harha opettajat ovat tämän oivaltaneet.

      Mitään pysyvää hengellistä ei noissa tapahdu, pelkkää pintaliitoa koko homma! Ja jos joku parantuu, se ei ole pysyvää, vaan parantuminen on sielunvoimilla saatua ihmisestä lähtevää uskoa, jolla ei ole Jeesuksen antaman uskon kanssa mitään tekemistä. Ja varoittihan Jeesus näistä, jotka tulee Hänen nimissään saarnaamaan ja ihmeitä tekemään, olematta silti mitään todellista yhteyttä Jeesuksen veren evankeliumin kanssa !

      Kumma, ettei Raamattu puhu mitään suurista massa kokuksista. Jeesusta seurasi suuret kansan joukot, mutta ei enää koskaan sanota, että apostolit olisvat pitäneet massa kokouksi, paitsi sen yhden kerran, kun Pietarin saarnan vaikutuksesta n. 3000 kastettiin samana päivänä. Mutta sehän oli tarpeellista evankeliumin leviämisen saamiseksi, ja tämän Pyhä Henki tiesi. Mutta ei sitten tämän jälkeen puhuta mistään suurkokouksista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      81
      3898
    2. Iso poliisioperaatio Lapualla

      Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo
      Lapua
      69
      3707
    3. Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin

      Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks
      Maailman menoa
      44
      2215
    4. Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys

      Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä
      Maailman menoa
      52
      2179
    5. Oletko nähnyt hänet ilman...

      Vaatteita!?
      Ikävä
      58
      2074
    6. Oon niin surullinen

      Ettei meistä tullut sitä mitä toivoin
      Ikävä
      51
      1746
    7. Mitä sitten odotat

      Jos seurailet vain tekemisiäni
      Ikävä
      27
      1429
    8. Vuoksesi kaiken

      Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua
      Ikävä
      115
      1173
    9. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      105
      1153
    10. Missä yleensä törmäät kaivattuusi??

      Tai näet hänet!!
      Ikävä
      60
      1099
    Aihe