Maahanmuuttajien rikollisuudesta Suomessa on saatu tuoretta tietoa. Niemi, Honkatukia ja Lehti ovat julkaisseet aiheesta tutkimuksen.
Alkuperämaan perusteella eniten rikoksesta epäiltyjä per 1000 henkilöä oli vuonna 2008 seuraavasti:
- Irak 466
- Iran 441
- Turkki 400
- Somalia 320
Somalian kansalaisia oli em. maista Suomessa eniten, 4919. Tästä voimme laskea, että heistä 1568 eli 32 % oli rikoksesta epäiltynä vuonna 2008.
Käytettävissäni ei ole tilastoa somalien sukupuoli-, eikä ikäjakaumasta. Jos oletamme, että lasten osuus populaatiosta on 25 % ja edelleen että naisten ja rikoksiin osallistumattomien vanhusten osuus on 43 %, niin rikoksiin epäiltiin osallistuneen jokaisen kynnelle kykenevän somalimiehen. Tämä siis yhden vuoden, 2008 aikana.
Tutkimus koski vain Somalian kansalaisia Suomessa; Suomen kansalaisuuden saaneitahan oli tuolloin jo enemmän, eli somalipopulaation koko oli noin 11.000. Somaliperäisten epäiltyjen kokonaismäärä olisi tuon laskutavan mukaan noin 3500 epäiltyä.
http://www.optula.om.fi/uploads/bqo7i2ws2l3.pdf
Maahanmuuttajien rikollisuus -08
2
156
Vastaukset
Vuonna 2005 rikoksesta epäiltyjä somaleja oli tuhatta henkeä kohti 321, vuonna 2008 heitä oli 320.
Myös turkkilaisten rikollisuus näyttäisi olevan koko lailla vakio, 398 pro 400
Sen sijaan irakilaisten rikollisuus on tukevassa kasvussa, 367 pro 466, samoin iranilaisten, 374 pro 441.- Karua luettavaa on
Mutta monet muut puolueet hulluuttaan niin tekivät.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1881305
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t250609Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53564
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7560
