Ahdistaa

Olen 18-vuotias nuori nainen. Ollessani pieni lapsi, kävin Pyhäkoulussa, monen vuoden ajan.
Sinällään tiedän, että olen aina uskonut, jollain tasolla.
Rukoillut silloin kun siltä tuntuu, enkä ikinä ole kieltänyt uskovani, eli jos joku on minulta kysynyt, olen kyllä sanonut että uskon. Siihen se sitten on kyllä jäänytkin. Toki olen käynyt koululaiskirkoissa ja lukenut raamattua Pyhäkoulussa ja rippileirillä, mutta harvemmin olen käynyt kirkossa tai tutustunut raamattuun vapaa-ajallani.
Viime aikoina olen alkanut miettiä uskoani entistä enemmän, ja perjantaina sanoin ääneen "Minä uskon Jumalaan."
Minulle on sanottu, että kun tämän asian sanoo ääneen, silloin se pitää paikkansa.
Tänään sitten tuttavani, joka on uskossa, siunasi minut ja rukoili puolestani.
Siitä asti minulla on ollut ahdistunut olo. Tuntuu että uskossa on niin paljon vaatimuksia, joita en voi toteuttaa. Tuntuu omituiselta ajatella, että minun täytyisi antaa itseni täysin Jumalalle, jakaa ja julistaa Hänen sanaansa ja lukea raamattua sekä rukoilla säännöllisesti. Tuntuu etten vain pysty antamaan itseäni niin täysin.
Tunnen myös olevani huono ihminen, sillä pidän bilettämisestä ja baareissa käymisestä, kiroilen, shoppailen...
Nyt tuntuu, että "tulin uskoon" liian hätiköiden.
Olenko minä edes tullut uskoon? Mistä sen tietää?
Voinko enää perua puheitani? Onko liian myöhäistä?
Jos minä nyt perun, lasketaanko se jo selän kääntämiseksi Jumalalle?
Toivon niin paljon, että pääsisin ajassa takaisin...
Tämä asia ahdistaa minua suunnattomasti.
Jos joku viitsii lukea viestini ja kommentoida, olen syvästi kiitollinen!
14186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

ja unohda koko paska

Äänestä

älä sinä rakas insecure välitä pierun vertaa jos fundikset sulle höpöttää että tee nyt sitä ja ratkaise tätä ja jätä kaikki hauska pois elämästä . Mulle uskiksena riittää tavallinen elämä , rukous tulee itsestään kun on tarvis , sitä ei tarvi pinnistää väkisin.
Jumala ei oo mulle semmonen pilven reunalla ihmisiä vahtiva ukko joka tuumii että jaaha , vai on se muka uskovainen taas menossa hakemaan saunakaljaa , ja mikäs kristitty se tuossakin kulkee ihan selvästi huulipunaa ja ripsiväriä , voi voi , ja tuokin tuölla tanssimaan menossa ja vielä ukkonsakin houkutellu samaan syntiin , jo on aikoihin eletty.

Sen sijaan se Jumala katselee suruissaan kaikkia yksinään kuljeskelevia lapsia ja varmaan vihasesti niiden vanhempia jotka ei kanna vastuutaan , samoin yksinäisiä vanhuksia joiden aikuiset lapset on hylänneet heidät jonnekin kroonikko-osastolle tai dementiakotiin .

Fundiksia se katselee tosi surullisesti kun ne yrittää pilata toistenkin ilon kun eivät itse osaa iloita , luulevat että sellanen julma ruttunaama on jotenkin Jumalan mieleen.

Sun oma järki sanoo sulle , että mene tanssimaan mutta pidä rajat ettet tuu liikaa juoneeksi ja pidä huoli ettet tuu siitä riippuvaiseksi . Sen verran että järki säilyy ja silloin on hauskintakin.
Ja etsi hyvä nuorten uskisten juttu , missä on rento meininki mutta vältä fundiksia.
Etsi itse sun oma tapasi uskoa , nää oli mun mielipiteitä eikä niitä tarvi noudattaa . Älä vaan anna kenenkään viedä iloa sun elämäsrä ja uskosta äläkä anna pelotella itseäsi millään helvetillä .

Äänestä
  • Ihan pakko kysyä että mikä on fundis?
    Kiitos häirikköuskis!
    Oletko sä siis uskovainen? Luetko raamattua, käytkö kirkossa?

    Äänestä

  • _insecure_ kirjoitti:

    Ihan pakko kysyä että mikä on fundis?
    Kiitos häirikköuskis!
    Oletko sä siis uskovainen? Luetko raamattua, käytkö kirkossa?

    Fundis eli fundamentalisti on uskovainen, joka pitää Raamattua totena ja joka tottelee elämässään Jumalaa. Nimim. häirikköuskis ei ole uskovainen. Hän piehtaroi saastassa tekemättä parannusta pahoista teoistaan. Hän on siis tekopyhä; väittää uskovansa, mutta ei tottele Jumalaa.

    Äänestä

  • _insecure_ kirjoitti:

    Ihan pakko kysyä että mikä on fundis?
    Kiitos häirikköuskis!
    Oletko sä siis uskovainen? Luetko raamattua, käytkö kirkossa?

    Nyt vaan yksi neuvo : mene USKONTOJEN UHRIT palstalle ja tutustu tarkoin mistä suunnista ja lahkoista uskonnon uhrit tulevat . Kysele vaikka sieltä niin tiedät varoa . Joka suuntaus houkuttelee ja lupaa vaikka mitä mutta ole varovainen.
    Jumala rakastaa sinua ihan omana itsenäsi , siihen ei tarvita mitään todisteluja tai varsinkaan hihhulointia . TAVALLINEN ELÄMÄ RIITTÄÄ:

    Äänestä

Suosittelen sinua hakeutumaan oikeiden Kristukseen uskovien pariin, esim. helluntaiseurakuntiin, babtisteihin tai vapaakirkkoon. Siellä saat varmasti apua. Luterilaisessa porttokirkossa ei vaikuta Jumalan Pyhä Henki, vaan Perkeleen ja Antikristuksen paha henki.

Äänestä
  • luulisi, että uskovat tulisivat paremmin toimeen keskenään, kun heistä kenelläkään ei ole mitään todisteita jumalistaan

    Äänestä

  • EROTKAA KIRKOSTA kirjoitti:

    luulisi, että uskovat tulisivat paremmin toimeen keskenään, kun heistä kenelläkään ei ole mitään todisteita jumalistaan

    oikein on kirjoitettu:

    2. Hullu sanoo sydämessänsä: "Ei ole Jumalaa". Turmiollinen ja iljettävä on heidän väärä menonsa; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on.
    3. Jumala katsoo taivaasta ihmislapsiin nähdäksensä, onko ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Jumalaa.
    4. Mutta kaikki he ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
    5. Eivätkö he mitään käsitä, nuo väärintekijät, jotka saavat leipänsä syömällä minun kansaani, eivätkä avuksensa huuda Jumalaa?
    6. Siinä heidät valtaa kauhu, missä ei kauhistavaa ole; sillä Jumala hajottaa niiden luut, jotka sinua saartavat. Sinä saatat heidät häpeään, sillä Jumala hylkää heidät.
    7. Oi, että Israelille tulisi pelastus Siionista! Kun Jumala kääntää kansansa kohtalon, silloin Jaakob riemuitsee, Israel iloitsee.

    Äänestä

  • Joh. 14:6 kirjoitti:

    viisaat eivät satuja todeksi usko ... hullut rahoittavat kusettajiaan

    Äänestä

  • Ettäs ilkeät pelotella nuorta naista, senkin tuhma setä! Antikristus on taskussas ja perkele sanonko missä!

    Äänestä

  • Jumalan Valtakunnassa ei uskota!
    Jeesuskaan ei ollut uskossa!

    Usko tarkoittaa sitä, että uskoo jumalalaksi epäjumalaa.
    Usko on Jumalan ja Jeesuksen sekä Pyhän Hengen kieltämistä ja esim. kirkollisissa rituaaleissa Heidän pilkkaamista.
    Tuon tietävät kaikki jotka sielullisesti tuntevat Heidät!
    1Joh. 2:4
    Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.

    Äänestä

Musta tuo sun viesti vaikuttaa siltä että olet ahistunut uskonnosta, et uskosta. usko on se mitä tunnet syvimmällä sisimmässä ja tiedät että Jumala rakastaa sua,ei väliä mitä teet,mitä muut sanoo. Tietty saa bilettää,tehä kaikkee,mutta silti tiedät että oot hyvä ihminen just sellasena ku olet. :) monet uskonnon suunnat sanoo kaikenlaista,mut jos se ahistaa niin ei kannata semmosissa piireissä liikkua. Etsi oma seurakuntasi missä voit olla oma ittesi ja ihmiset ei puutu sun asioihin.tärkein on kuitenki sun henk.koht suhde Jumalaan :)

Äänestä
  • Miten voi olla henk koht suhteessa olemattoman kanssa?

    Äänestä

Sinua kutsuu jo syntymästäsi asti sielussasi oleva Jumalan Valtakunnan kaltaisuus...

kirjoitit:
Nyt tuntuu, että "tulin uskoon" liian hätiköiden.
#
... niin ja eksyttäjän pakkokasteella, pakkokoulutuksilla jne. jotka sitten mielenmanipuloinnilla (koulussa, rippikoulussa jne.) saivat aikaan sen että mieleeesi on manipuloitu herra (epä)jumalaksi ja se sielullinen Jumalan Valtakunnan kaltaisuus on osittain sivussa! Eli kun manipuloidulla mielellä USKOT rukoilevasi Jumalaa niin rukoiletkin herra (epä)jumalaan ajattelematta, että se on omia uskovaisiakin tappaneen rikollisen kristinuskon herra.
#

Olenko minä edes tullut uskoon? Mistä sen tietää?
#
Uskossa on silloin kun uskoo mieleen manipuloitua herra (epä)jumalaa Jumalaksi!
#

Voinko enää perua puheitani? Onko liian myöhäistä?
#
Olet jo saanut kutsun Jumalan Valtakunnan sielullisuudeltasi. Sinun on vain opittava ymmärtämään että tässä tilanteessa olet "kahden herran" ohjattavissa. Sielullinen Jumalan Valtakunta on herattanyt sinut tietoisuuteen ja antaa mahdillisuuden valita. Taivaaveen ei ketään pakoteta miekalla, helvetillä pelottamalla jne...
#

Jos minä nyt perun, lasketaanko se jo selän kääntämiseksi Jumalalle?
#
Harhautetuilla on aina mahdollisuus puhdistaa manipuloidusta mielstä pois rikollisuuden opit. Ja puhdistamisen jälkeen tulee antaa sielullliselle Hamalan Valtakunnan kaltaisuuden ohjata elämää...
Jeesuskaan ei ollut uskossa!
#

Toivon niin paljon, että pääsisin ajassa takaisin...
Tämä asia ahdistaa minua suunnattomasti.
Jos joku viitsii lukea viestini ja kommentoida, olen syvästi kiitollinen!
#
Kun/Jos luet raamattuas niin lue vain ja ainoastaan Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan opetukset. Siten vältyt raamatun väärentäjien valheilta. Ehkä parhaat lähtökohdat Jumalan ja Jeesuksen antaman Lain lisäksi ovat Matteus 6 joka mm. tarkaan ilmoittaa miten Jeesus opetti rukoilemaan omassa "kammiossa" eikä ulkokullattujen taivoin.... Matteus 24 syventää ymmärrystä...
Jeesus ei koskaan ollut uskossa ja todelliset Jeesuksen seuraajat eivät usko vaan heillä on Jumalallisuuden sielullinen tietous eikä esim. yhdenkään yli 3500 rikollisen kristinuskon lahkon herra mieleen manipuloituna.
#

Äänestä

Kommentoi aloitusta

_insecure_ kirjoitti:

Olen 18-vuotias nuori nainen. Ollessani pieni lapsi, kävin Pyhäkoulussa, monen vuoden ajan.
Sinällään tiedän, että olen aina uskonut, jollain tasolla.
Rukoillut silloin kun siltä tuntuu, enkä ikinä ole kieltänyt uskovani, eli jos joku on minulta kysynyt, olen kyllä sanonut että uskon. Siihen se sitten on kyllä jäänytkin. Toki olen käynyt koululaiskirkoissa ja lukenut raamattua Pyhäkoulussa ja rippileirillä, mutta harvemmin olen käynyt kirkossa tai tutustunut raamattuun vapaa-ajallani.
Viime aikoina olen alkanut miettiä uskoani entistä enemmän, ja perjantaina sanoin ääneen "Minä uskon Jumalaan."
Minulle on sanottu, että kun tämän asian sanoo ääneen, silloin se pitää paikkansa.
Tänään sitten tuttavani, joka on uskossa, siunasi minut ja rukoili puolestani.
Siitä asti minulla on ollut ahdistunut olo. Tuntuu että uskossa on niin paljon vaatimuksia, joita en voi toteuttaa. Tuntuu omituiselta ajatella, että minun täytyisi antaa itseni täysin Jumalalle, jakaa ja julistaa Hänen sanaansa ja lukea raamattua sekä rukoilla säännöllisesti. Tuntuu etten vain pysty antamaan itseäni niin täysin.
Tunnen myös olevani huono ihminen, sillä pidän bilettämisestä ja baareissa käymisestä, kiroilen, shoppailen...
Nyt tuntuu, että "tulin uskoon" liian hätiköiden.
Olenko minä edes tullut uskoon? Mistä sen tietää?
Voinko enää perua puheitani? Onko liian myöhäistä?
Jos minä nyt perun, lasketaanko se jo selän kääntämiseksi Jumalalle?
Toivon niin paljon, että pääsisin ajassa takaisin...
Tämä asia ahdistaa minua suunnattomasti.
Jos joku viitsii lukea viestini ja kommentoida, olen syvästi kiitollinen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu