olen reilu parikymppinen opiskelija. oma neuroosini sai alkunsa yläasteella, n. 15-vuotiaana. muistan, kun syödessäni alkoi käsi vähän tutista ja siitäkös sitten pelkokierre lähtikin. sama homma eräässä esitelmässä, joten pelkokierre oli valmis siinäkin. mä kuitenkin pärjäsin tämän ongelman kanssa useita vuosia kiitos Propralin. muutoin jatko-opinnoistakaan ei olisi tullut mitään.
nyt keväällä/kesällä tämä palasi takaisin kahta kauheampana. kun aikaisemmin pelkäsin noita ruokalatilanteita, niin nyt pelkään jopa syömistä ystävieni ja perheenkin kesken. ensimmäistä kertaa mukana on jopa suht voimakasta välttelykäyttäytymistä. nykyään tilanteissa mua vaivaa käsien vapinan lisäksi myös pään vapina. tämän takia esim. matkustelukin ystävien kanssa tuntuu mahdottomalta... olen alkanut viihtyä yhä enemmän ja enemmän yksin. tuntuu, että tää on muovannut mun persoonaa ihan parissa kuukaudessa, koska on mennyt niin pahaksi. mulla on nyt kokeilussa ssri-lääke, vielä en ole apua huomannut. joka päivä mietin ja pelkään, että milloin ongelma taas leviää ja pahenee. elämä on suoraan sanottuna niin perseestä tämän vaivan takia... mä olen kertonut tästä muutamalle, mutta se ei auta. sen jälkeen olen ajatellut, että he tarkkailevat mua tilanteissa, jotta näkisivät oireet. aloitin lisäksi juuri psykoterapian, vielä ei ole hyötyä ollut siitä.
sanokaa please, mitä mä voisin tehdä tämän eteen??! tuntuu, että joudun luopumaan monista monista unelmistani ja haaveistani tämän takia. jopa kuntosalilla käyntikin pelottaa, koska sen jälkeen vapisee kahta kauheammin. luin jostain, että ainoa lääkeyhdistelmä mikä auttaa on Rivatril (Klonatsepaami) Propral, onko tästä kokemuksia?
nyt keväällä/kesällä tämä palasi takaisin kahta kauheampana. kun aikaisemmin pelkäsin noita ruokalatilanteita, niin nyt pelkään jopa syömistä ystävieni ja perheenkin kesken. ensimmäistä kertaa mukana on jopa suht voimakasta välttelykäyttäytymistä. nykyään tilanteissa mua vaivaa käsien vapinan lisäksi myös pään vapina. tämän takia esim. matkustelukin ystävien kanssa tuntuu mahdottomalta... olen alkanut viihtyä yhä enemmän ja enemmän yksin. tuntuu, että tää on muovannut mun persoonaa ihan parissa kuukaudessa, koska on mennyt niin pahaksi. mulla on nyt kokeilussa ssri-lääke, vielä en ole apua huomannut. joka päivä mietin ja pelkään, että milloin ongelma taas leviää ja pahenee. elämä on suoraan sanottuna niin perseestä tämän vaivan takia... mä olen kertonut tästä muutamalle, mutta se ei auta. sen jälkeen olen ajatellut, että he tarkkailevat mua tilanteissa, jotta näkisivät oireet. aloitin lisäksi juuri psykoterapian, vielä ei ole hyötyä ollut siitä.
sanokaa please, mitä mä voisin tehdä tämän eteen??! tuntuu, että joudun luopumaan monista monista unelmistani ja haaveistani tämän takia. jopa kuntosalilla käyntikin pelottaa, koska sen jälkeen vapisee kahta kauheammin. luin jostain, että ainoa lääkeyhdistelmä mikä auttaa on Rivatril (Klonatsepaami) Propral, onko tästä kokemuksia?
Vastaukset 4
Vanhimmat
itsekin kärsinyt moisesta vaivasta
propral on ihan hyvä yksinäänkin, ainakin minulla auttoi
menet vaan reilusti lääkäriin ja kerrot ongelmasi, ei tarvitse väistellä kavereita eikä sosiaalisia tilanteita
tsemppiä
Ensinnäkin, mitä häpeät? Sinulla on sairaus, jolle et voi mitään. Tietenkin sitä voi lieventää ja hoitaa lääkkeillä, mutta ensin sinun pitää minusta hyväksyä, että sinulla nyt on tälläinen neuroosi, että olet erilainen ja se on myös rikkaus!
Sinun pitää pystyä puhumaan asiasta ystäviesi ja perheesi kanssa, koska se auttaa eniten kun saa keskustella jonkun läheisen henkilön kanssa.
Ja ei kun kuntosalille vaan ja jos joku tuijottaa niin SO WHAT?! Ala miettimiään asiaa siltä kantilta, että kun se sinua tuijottanut ihminen lähtee salilta, ajatteleeko hän asiaa sen jälkeen enää ollenkaan ts. kiinnostaako häntä oikeastaan niin paljoa joku tuntematon ihminen salilla, jolla tärisi pää?!
Elämäsi on juuri sitä mitä itse teet siitä. Jos annat neuroosisi vaikuttaa koko elämääsi niin se on silloin vain ja ainoastaan sinun päätöksesi. Jos et anna neuroosin häiritä ja hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet ja sen, että kaikki olemme erilaisia omien vaivojemme kanssa, voit elää aivan normaalia elämää! Kaikki on sinusta itsestäsi kiinni! Tsemppiä!
Kyllähän minä olen hyväksynyt tämän neuroosin, mutta en voi hyväksyä sitä, että ajan saatossa se tuntuu rajoittavan elämääni lisää ja lisää. Mulle oli ok, että ahdistun syödessäni julkisilla paikoilla ja esiintyminen tuottaa tuskaa. Mutta mitenkä hyväksyä se, että myös ystävät ahdistavat nykyään (jo pelkkä läsnäolo) ja esimerkiksi sukulaisilla käyminen pelottaa/ahdistaa myös
On niin turhauttavaa, että vaikka kohtaan pelkoni, niin hetken kuluttua se palaa taas. Toivottavasti tämä tästä helpottaisi vielä joku päivä..
Kuulostaa tutulta :/ minulla on ollut samanlainen oireilu..olen nyt 28-v..ja ei sitä kukaan jolla sitä ei ole niin ei tajua ja itsestänkin tuntuu ihan typerältä.. Itsellä juuri opiskelun aikana siinä n. 18-v aikoihin ehkä pari vuotta kesti pahiten tuo vaiva..en ole ottanu mitään lääkkeita mutta olen päässyt vaivasta yli..ja luulen tietäväni osa syyn oireiluun..stressi, tupakointi vaikeutti selvästi vaivaa.. sitten lisäksi mielen "manipulointi" mietin esim. kioskille mennessäni kun kädet saattoivat täristä että: tärisköön mikä on pahinta mitä voisi tapahtua??siinähän tärisee mietin ja ei tärissy..eli antaa sille luvan tavallaa mielessä..välillä vaiva tulee kyllä piilevänä tänäki päivänä juuri syödessä työpaikalla..hiukan typerältä tuntuu..mutta ilmenee juuri sillo kun on stressaantunut.. Eli hyviä vinkkejä: liikunta (kuntosali, jumpat, lenkkeily..tms kunnon hikiliikunta) ei tupakkaa/alkoholia vähemmissä määrin..rentoutuminen. typerä neuroosi..on sisaruksillakin ollut mutta ei ylipääsemätön vaiva ole..tsemppiä!!