Pervot demonit

Uka Naakka

Niitä tulee uniin usein siinä vaiheessa kun unen ja heräämisen rajamailla. Kuuluu ikäänkuin surinaa, josta tiedän että demoniuni alkaa. Jotkut koittaa painaa väkisten sillee vaakamamboo mutta tiedän siitä huolimattani olevani hetero, enkä suostu kuin naisenmuotoisten kanssa olemaan. Joskus näkee itsensä irvikuvan, joka vain kuristaa ja ote tiukentuu jos koittaa jotain karatejippoja siihen, eli usein pitää demonit voittaa hengellä vaikka heittämällä pelotevaikutuksen viemän vitsin kun pahin kidutus on alkamassa. Olen ollut 9 vuotta yksin 11.92001 saakka. Silloin eräs korttitalo romahti, siksi muistan sen päivän kun viimeksi naisen kans pussailtu, sitten vain kännäilin ja huomaan karaokebaarissa kun ilmasta näkyy naisenhahmo joka alkaa sillee niinku tehdä sitä mulle keskellä kapakkaa, on siis pakko poistua paikasta jos vaan kehtaa nousta paikaltaan ja kävellä pois baarista. No sittenhän sitä ollaan taas demonien vallassa sekä haureuden hengen. Se täsä taustalla varmaan on. Asiat meni siihen kanttiin että huomasinpa eräs kaunis päivä olevani suljetussa kopissa kaupungin mielisairaalassa ja luulin olevani Bruce Lee pelin syvimmässä levellissä, eli aarrekammiossa kuusnepalla pelattuna. Mikä siis avuksi. Lääkkeet eivät ole vieneen unia pois, riivaajat asuu vieläkin sisälläni, pullon korkin pistin kiinni jo aikoja sitten, tupakka vaivaa koska sitä nyt satuin armeijassa oppimaan polttamaan, rukoilen säännöllisesti, en harrasta irtosuhteita paitsi unissani painan joka naista mikä on 23-35 ikävuoden välissä, (mieli muodostaa kuvia tuntemattomista naisista enemmän kuin tutuista) entisessä elämässä irtosuhteita ei ollut kolmeekymmentä enempää mutta sanotaan että kun tulee yhdeksi lihaksi, tulee yhdeksi hengeksikin kaikkien niittenkin kanssa joilla ollut suhteita kyseisiin bööniin. Eikö tää ole vähän henkimaailmasta? Riivaajat, demonit, mutta myös enkelit. Jumala johdattaa usein ihmisiä enkeleiksi elämässäni eikä kaiken tarvi olla peräisin näkymättömästä siivestä mutta kuitenkin Jumala hahmotta kokonaistilanteen meitä paremmin kun näkee kaikkien sijainnin ja ajatukset sekä ei ole sidottu aikaan tai paikkaan enää sen jälkeen kun Jeesuksen muodossa lähti takasin taivaaseen. Sittenpä tuli Pyhä Henki jolta sain kielilläpuhumisen lahjan, joten en voi olla hullu. Jos saa armolahjan ja raamatussa lukee, että "minä lähetän teille Puolustajan, totuuden hengen" niin Jeesuksen siis oltava täyttä totta. Usein kielillä puhuessa toistuu sanat Che la mari che la mara...jos jollakin on selittämisen armolahja niin pliis kääntää ton. Miks mää tänne nää kirjotin: No kun pervot demonit otsikko kerää lukijoita (sainpa narautettua sinut lukemaan, senkin touho ankka lällis lää) mutta kun asia on seuraava: Et ole hullu, jos näet itsesi vääristymän kuristavan sinua. Se on väärä minäsi ja lihasi, joka kuuluu ristille. Väärä minä on usein myös sellainen pullukka mikä rienaa heti jos ei saa viinaa ja tupakkaa tai pesää. Eli voitettavissa Hengellä. Demonit voi ottaa ihmisen muotosia hahmoja ja yrittää painaa sinua milloin mitenkin ja mistä suunnasta vaan, mutta kyseessä ilmeisesti haureuden henki. Jos herää demoniseksistä saman tien, kannattaa kiireesti lähtee juoksulenkille tai ottaa kitara sekä soittaa niin maan perkeleesti joten ei pääse saatana kiusaamaan sinua tumputtamiseen asti, mikä olisi hyvin luonnollista siis yheksän vuoden yksinolon jälkeen mutta ei!!! Odotan vaimoa, sitä tarkotettua. Tätä ei kannata sensuroida koska joku voi löytää yhdistäviä tekijöitä omiin uniinsa ja todeta että tää on ihan tavallista. Ei muuta kuin kauniita unia. Kun asiat ottaa puheeksi, ne muuttuu todeksi lukijankin mielessä. Siksi ei kannata katsoa kauhuelokuvia, jotta demonit ei voisi niillä mielikuvilla pelotella sua. Jokasella on ongelmansa, enkä minä ole hullu vaan normaali avoin ihminen, naisista kiinnostunut mies.

7

484

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tekstin sisältö poukkoilee siksi, että se on tajunnanvirtaa, mistä en ole vielä pystynyt väsäämään luentoa. Käsittäisit itsekin että jos olisit 9 vuotta ilman naisen kosketusta alkaa unet olla mitä sattuu, mutta kun ei toi ole psykologialla selitettävissä vaikka kuinka perustelisi. Käytin nimeä Uka Naakka, koska Aku Ankka on ainoa pornolehti jota olen elämäni aikana lukenut. Ei uskovat ole mitään antiseksuaaliia sokerista tehtyjä nukkeja vaan tuntevia ihmisiä. Pointti kirjotuksessani on kiinnittää huomio siihen, että onko vastaavia demonikokemuksia jotta saisi keskustelua. 7-vuotiaskin kirjottaa tällasia mutta ei tiedä mistä niissä puhutaan joten ei tätä tekstiä kannata sensuroidakaan, en tiennyt minne tämän laittaisi koska aina palstalta käsketään mennä toiselle - Varskinkin jos kävisin seksipalstoilla, minua kehotettaisiin meneen muualle evankelioimaan.
      Mää en enää kestä uniani ja kaikki mielialalääkkeet joita syön, ei vie näitä demoneita pois, ne pitää vaan ajatustenjuoksun kurissa. Minut pitää vapauttaa!!! Enkeleitä on hyviä ja pahoja. Mää olen unissani niitten pahojen vallassa!

      • Positiivisuus auttaa

        Ajattele positiivisesti.


    • led zeppelin

      Demonit voivat tosiaan olla aika juksuveikkoja, keppostelijoita,hassuttelijoitakin ja usein melko riettaitakin pikku velikultia, nyt lapsimussukka unten maille. Kauniita unia ja oman kullin kuvia...

      • No hauska muunnos mutta ei kiitos. En tiedä sinusta "Kashmir" näetkö unia stairway to heavenista mutta minä unta kahvilasta jossa oli strippareita enkä tiennyt asiasta ja ne koitti velottaa minulta ylimäärästä ohjelmanumerosta vaikka en käy moisissa paikoissa koskaan. Toisaalta sain alitajunnan kuriin enkä lähtenyt niitten matkaan. Sinä voit nähdä unia omasta kullistasi ihan vapaasti mutta minä kauniista naisista. Palataan


      • led zeppelin
        sasundstrom kirjoitti:

        No hauska muunnos mutta ei kiitos. En tiedä sinusta "Kashmir" näetkö unia stairway to heavenista mutta minä unta kahvilasta jossa oli strippareita enkä tiennyt asiasta ja ne koitti velottaa minulta ylimäärästä ohjelmanumerosta vaikka en käy moisissa paikoissa koskaan. Toisaalta sain alitajunnan kuriin enkä lähtenyt niitten matkaan. Sinä voit nähdä unia omasta kullistasi ihan vapaasti mutta minä kauniista naisista. Palataan

        Kiva kun vastasit, kokeilin"kepillä jäätä"... Unet voivat tosiaan olla paras asia mitä voi kuvitella, kaikki on mahdollista, voit olla kuka tahansa, ja mikä tahansa ja toteuttaa Itseäsi ilman mitään rajoituksia tai syyllisyyttä... On suhtkoht hienoa olla kuka tahansa, edes(ja vain?) unessa... P.S. Sitä taitoa voi myös harjoittaa, eikä maksa mitään, esim lucid weaver on täysin ilmainen ohjelma jolla pääsee hyvään alkuun!


      • Samainen
        led zeppelin kirjoitti:

        Kiva kun vastasit, kokeilin"kepillä jäätä"... Unet voivat tosiaan olla paras asia mitä voi kuvitella, kaikki on mahdollista, voit olla kuka tahansa, ja mikä tahansa ja toteuttaa Itseäsi ilman mitään rajoituksia tai syyllisyyttä... On suhtkoht hienoa olla kuka tahansa, edes(ja vain?) unessa... P.S. Sitä taitoa voi myös harjoittaa, eikä maksa mitään, esim lucid weaver on täysin ilmainen ohjelma jolla pääsee hyvään alkuun!

        Joo, huumoria pitää olla aina ja unet voivat olla myös harjoituskenttiä vähän kaikkeen. Mutta oli tosi vaikeeta kirjottaa tosta julkisesti mutta sen halusi silti jakaa muiden kanssa. Unet sinänsä sillai ihmisystävällisiä että siinä ei tee vahinkoa toiselle ihmiselle vaikka sattuisi kummallisia juttuja. Esimerkiksi näin sellaistakin unta, että minun piti jahdata jotain kyyhkyä kiväärin kanssa ja ase ei meinannut pysyä käsissä millään, ympärillä pyöri ihmisiä ja pelkäsin koko ajan että lintujahdissa joku ihminen saa osuman. Pidin kiväärin varmistinta päällä koko ajan ja lintu lensi ohi. En kuitenkaan saanut sitä hollille. Päätin kuitenkin kokeilla, toimiiko ase. Tähtäsin sillä kirkon kattoon ja taidemaalattuun kattoon tuli valtava reikä kun ammuin. Samalla kivääri räjähti päreiksi käsissäni ja paikalla tuli joku kappari sanomaan, että ota uusi ase. Ehkä kohteena oli kirkkorakennus siksi, että en kuulu kyseiseen laitokseen uskonnollisuuden kaavojen muoksi vaan harjotan omaa kristinuskoa kirkon ulkopuolella kuitenkin tavaten toisia uskovia. Unessa kuitenkin paljastui että varjelen ihmishenkeä myös alitajunnassani koska suurin huoli oli pitää varmistin päällä ettei ammu kyyhkyn sijasta ihmisiä. Tosi veikeitä juttuja. Hyvää sunnuntainjatkoo.
        sami


    • Madil-Da

      Yritän. Mutta taidat itse olla paljon jo tutkinut uniasiaa. Eli vastaanota se tekstistäni mikä tuntuu hyvältä ja ja unohda loput tai siirrä mappi ööhön odottamaan.

      Joo kauhuelokuvia ei kannata katsoa en katso itsekään koska en tykkää joskus nuorempana tulivat uniinkin. Jotkut meistä on herkempiä kaikenlaiselle medialle ja suuri osa mediasta on "tynkiä" eikä välttämättä edes todellista tietoutta vaan aivan samanlaisia hemmoja esittämässä olettamuksiaan kuten me kaikki olemme. On hyvä siis etsiä se oma totuus tähän maanpäälliseen näytelmään ilman minkään tai kenenkään provosointia päätöksenteon suhteen. Löytää siis se mitä itse todella on. Jotenkin mulla olisi tuntuma, että jokin media on olemassa joka on haitallista sinulle ja olisi hyvä jos huomaisit mikä ja jättäisit sen omaan arvoonsa eli tutkimatta. "Media" voi olla myös markkinavoima, urheilutapahtumien seuraaminen, jokin muusikko/idoli tai jokin muu yllyke.

      Sitten sellainen juttu, että meissä kaikissa on sekä miesmäinen puolemme jotta naismainen herkempikin ja silti saamme olla ihan heteroita. Senkin puolensa kanssa ihminen saa oppia tulemaan toimeen mitenkä itselle parhaimmalta tuntuu. Mutta itsensä puolien kieltäminen on turhaa taistelua jos siltä oppii välttymään. Olet ehkä nekin "mallit" miten olla saanut jostain muualta kuin omista tarpeistasi muovaillen. Niitä vääriä käyttäytymisen olemisiahan yhteiskunta kasvattaa ja pitää normaalina kunnes se ihmisen sisäinen ääni on melkein tapettu. Ja sellaista on todella paljon.

      Unissa voi itseänsä parantaa tai unet kertovat paljon itsestä itselle. Se hemmo josta näkee unta, eli ei se ketä unta katselee vaan kenestä unen näkee on oma kuvajainen. Ja se kuvajainen pitäisi opettaa onnelliseksi "rakastamalla se terveeksi". Sillä sielä se nyt pelkää jotain, kun kauhu-unia näkee ja nyt pitäisi keksiä keinoja millä se kamu osaisi kohdata pelkäämänsä asiat ja muuttaa ne rakkaudeksi. Sielä se jokin odottaa parantumista, jokin herkkä kohta ehkä lapsuudessa tapahtunut juttu ja nyky aikuisen pitäisi unessa käydä rakastamassa se ikävä tilanne unohduksiin, eli rakastaa se sisäinen pieni lapsi terveeksi murheistaan. Nyt aikuisena jo sellaisen osaa.

      Osaisitko muuttaa unesi laatua toiseen äärilaitaan. Kun kohtaisit painajaisesi, niin tekisitkin jotain täysin päinvastaista pelon sijasta silloin koppaisisit vaikka pedon lämpimään halaukseen karkuun menemisen sijasta? Uni unelta muokkaisit sitä sellaiseen rakkaudellisempaan suuntaan. Rakastaisit "pedon" ehjäksi.

      Ja juu jotta osata rakastaa toista ihmistä on hyvä osata rakastaa itsensä eheäksi, niin se on luonnikasta ja antaa paljon. Ymmärrän ajatuksesi.
      Kaikkea hyvää sinulle matkallesi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      109
      3769
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      317
      1970
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1757
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      104
      1667
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      436
      1610
    6. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1570
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      431
      1473
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1240
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      46
      1148
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      393
      1107
    Aihe