Kantolan ammatti?

Kun tuo Kantola-parka, jonka luetun ymmärtämisen taito näyttää olevan pahasti hakusessa, siitäkin päätellen, että hän selvästi ilmoittamastani toivomuksesta piittaamatta postaa otsikkoon liittymättömiä, osaksi jo ennen postittamiaan viestejä, ja siten edelleen jatkaa häiriköintiään,

mieltäni on ruvennut askarruttamaan, mikä on miehiään tuo Kantola. Kielitaitoa ei juurikaan ilmennä, yleissivistys erittäin pinnallista (ainakaan sivistyksen syvempää puoltaan en ole päässyt näkemään),

mutta luottamus omiin kykyihin on erinomaisen mahtava, suorastaan ylimitoitettu.

Mihinkä ammattiin tuntomerkit parhaiten sopisivat?

Ennen vastaus olisi ollut: keskinkertainen tai sitä heikompi kansakoulunopettaja!

Kun kansakouluja ei enää ole, pitäisikö arvaus muuttaa (ex-?)peruskoulunopettajaksi? Niidenkin joukosta kun löytyy niitä, joiden kielitaidossa ei ole hurraamista. Toki toisenlaisiakin on, onneksi.

13

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jes.

      Jos Antti on ollut sinun kanssasi samassa koulussa ja pärjänyt yhtä lailla!

    • Tiesitkö että

      Kertoo vaihtaneensa alaa (mielialamasennusta vai mistä syystä), ja luterilainen kirkko on hänet uudelleen (koulutettavia oli 3000) kouluttanut HÄIRIKÖIMÄÄN kaikkialla foorumeissa, ottamaan valvojien paikat foorumeissa jne. herjaamaan muiden seurakuntien kirjoittajia jne.. joten älä ihmettele, että ovat tuollaisia, AVK on luterilainen tuote; ovat tulleet tänne häiriköimään!!!

    • sykolookki

      Arvelisin hänen olevan sairaseläkkeellä mielenterveydellisistä syistä.

      • http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tiede/456/professori_john_lennox_stephen_hawkingin_teoriat_maailman_synnysta_ovat_vaarassa

        Kyllä kai Kai ja Timokin ja Riitta useita kieliä osaavat, mutta lukjoita
        kunnioittaen on parasta pysytellä kotikielen käytössä. eikä englanti
        yleisyydestään huolimatta mikään kunnon kieli ole. Kolmisen uutta sanaa
        keksitään päivittäin (Oxford kirjaa)kun äärimmäisen niukan kieliopin
        vuoksi.

        Heprea lienee maailman rikkain kieli, onhan rakkaus-sanaammekin
        vastaamassa siellä useita erilaisia vivahteita. En tarkoita vain jotain
        tunnevivahteita kuten tykätä, pitää, tsempata, lempiä.

        En ymmärrä mihin pyritte ammatinvalintojani arvailemalla.
        Paavalilla yläluokan ylimmiltä orsilta, Pietari onneton kalastajan
        apumies. Mutta hengellinen viisaus tuli kummallekin Ylhäältä noista
        asioista riippumattomasti.
        Toki ymmärrän sen että henkilökohtaisuuksiin mennään sitten viimeisenä
        keinona, kun ei saada miestä sanoista solmituksi millään lailla.
        Ihmettelen vaan että mistä löytyy motiivia moiseen.

        Eikä minua tarvitse lähteä salaa yöllä kiinni ottamaan - Betelistä minut
        voi löytää sapattina. Tosin turha minua tavoitella, ihan tavallinen olen.
        Juoskaa mieluummin Jeesuksen perään - ja joutuisaan.

      • Totuus esiin
        AnttiVKantola kirjoitti:

        http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tiede/456/professori_john_lennox_stephen_hawkingin_teoriat_maailman_synnysta_ovat_vaarassa

        Kyllä kai Kai ja Timokin ja Riitta useita kieliä osaavat, mutta lukjoita
        kunnioittaen on parasta pysytellä kotikielen käytössä. eikä englanti
        yleisyydestään huolimatta mikään kunnon kieli ole. Kolmisen uutta sanaa
        keksitään päivittäin (Oxford kirjaa)kun äärimmäisen niukan kieliopin
        vuoksi.

        Heprea lienee maailman rikkain kieli, onhan rakkaus-sanaammekin
        vastaamassa siellä useita erilaisia vivahteita. En tarkoita vain jotain
        tunnevivahteita kuten tykätä, pitää, tsempata, lempiä.

        En ymmärrä mihin pyritte ammatinvalintojani arvailemalla.
        Paavalilla yläluokan ylimmiltä orsilta, Pietari onneton kalastajan
        apumies. Mutta hengellinen viisaus tuli kummallekin Ylhäältä noista
        asioista riippumattomasti.
        Toki ymmärrän sen että henkilökohtaisuuksiin mennään sitten viimeisenä
        keinona, kun ei saada miestä sanoista solmituksi millään lailla.
        Ihmettelen vaan että mistä löytyy motiivia moiseen.

        Eikä minua tarvitse lähteä salaa yöllä kiinni ottamaan - Betelistä minut
        voi löytää sapattina. Tosin turha minua tavoitella, ihan tavallinen olen.
        Juoskaa mieluummin Jeesuksen perään - ja joutuisaan.

        AnttVKantola sanoo:
        >>>"Ammattini on: seurakuntalainen" >"Eikä minua tarvitse lähteä salaa yöllä kiinni ottamaan - Betelistä minut
        voi löytää sapattina.””Vaikka katolilaisia ja luterilaisia yhdistää vain sunnuntai, olisin iloinen,
        että lepopäiväksi vaihdettaisiin lauantai, jotta sekään ei enää yhdistäisi meitä luterilaisia jesuiittoihin. Sikäli minua sopii leimata adventistiksi."

      • Totuus esiin kirjoitti:

        Kun keskusteltiin Jes. 53. luvusta ...

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9299893/45678576
        Kaikella
        x-hirvas 2.9.2010
        ystävyydellä AVK sanon sinulle, ette usko itseään Jeesusta vaan Jesajaa,
        joka ennusteli maallisista kuninkaista puhuen heistä jumalina ja vapahtajina,

        Kun keskusteltiin Jeesuksen ilmestyksestä Johannekselle, 14:10-11 ...

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8809361/45719026
        eremith32 5.9.2010 16:24
        Valitettavasti niin väärässä kuin olla; ja voit! Noissa kiduttamisjutuissa,
        jotka tarkoittavat mennyttä aikaa, eli ei tuo ilmestyskirjan tapahtuma on mennyttä aikaa. Johanneksen nälässä ja kärsimyksessä käydyt näyt ja houreet saa jättää omaan arvoonsa.

        Kun keskusteltiin siitä, tarvitaanko seurakuntaa vai ei ...

        eremith32 2.9.2010 13:44
        Antti on valitettavasti täysin hukassa noine kommentteineen.
        Totuuden etsijä ja löytäjä on aina ollut yksinäinen kulkija,
        ja nimenomaan suuret henkiset ajattelijat.
        ( http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/4834795/45671525 )

        Edustaako tuollainen uskoa Kristukseen?

      • jotta tuollai
        Totuus esiin kirjoitti:

        AnttVKantola sanoo:
        >>>"Ammattini on: seurakuntalainen" >"Eikä minua tarvitse lähteä salaa yöllä kiinni ottamaan - Betelistä minut
        voi löytää sapattina.””Vaikka katolilaisia ja luterilaisia yhdistää vain sunnuntai, olisin iloinen,
        että lepopäiväksi vaihdettaisiin lauantai, jotta sekään ei enää yhdistäisi meitä luterilaisia jesuiittoihin. Sikäli minua sopii leimata adventistiksi."

        Kantola vaihtoi puheenaihetta, miksiköhän?

        Aikaisemmin hän on kirjoittanut lepäävänsä lauantaisin, että jaksaa mennä PYHÄNÄ, eli sunnuntaina kirkkoon.

      • Jos olisait vähääkää

        opiskellut psygologiaa, niin kai sentään kirjoittaisi oikei ammattinimikkeensä, luulen ma ;)

      • jotta tuollai kirjoitti:

        Kantola vaihtoi puheenaihetta, miksiköhän?

        Aikaisemmin hän on kirjoittanut lepäävänsä lauantaisin, että jaksaa mennä PYHÄNÄ, eli sunnuntaina kirkkoon.

        "Kantola vaihtoi puheenaihetta, miksiköhän?"

        Eikö "seurakuntalainen" sovi edelleenkin ammatiksi, vaikka vaihtaa
        sunnuntaista lauantaihin, lepopäivän? Meinaatkos että nyt pitäisi
        Antin olla synagoogalainen.

        "" Aikaisemmin hän on kirjoittanut lepäävänsä lauantaisin,
        että jaksaa mennä PYHÄNÄ, eli sunnuntaina kirkkoon. ""

        Tuomitset jos ei tee parannusta ja tuomitset vielä enemmän,
        kun tekee parannusta! Eikö sinulle koskaan ole tullut mieleen,
        että lukkiintuneetkin (kalkkeutuneet) mielipiteet voivat uudistua?
        Kun Herra koskettaa syvemmällä tavalla, siinä kalkinpölyt varisee.

        En minä enää lepää lauantaina sen vuoksi, että jaksaisin sunnuntainakin
        mennä kirkkoon, vaan siksi että lauantaina rakastamani juutalaiset ja
        rakastamani adventistit viettävät sapattia Herralle uskollisuuden
        symboolina.

        Toivoisinpa että kaikkialla maailmassa luovuttaisiin sunnuntaista
        pyhäpäivänä - symboolina sille ettemme hyväksy keskiaikaisen
        jesuiittaikirkon erittäin happamia oppeja. (Yhteistyö ei silti mahdoton).

    • http://keskustelu.suomi24.fi/node/9312262/thread

      Mikähän tuonkin kaverin ammatti on?

      ##: eremith32 5.9.2010 16:24
      Valitettavasti niin väärässä kuin olla; ja voit!
      Noissa kiduttamisjutuissa, jotka tarkoittavat mennyttä aikaa,
      eli tuo Ilmestyskirjan tapahtuma on mennyttä aikaa.
      Johanneksen nälässä ja kärsimyksessä käydyt näyt
      ja houreet saa jättää omaan arvoonsa. _##

      eremith32 2.9.2010 13:44
      Antti on valitettavasti täysin hukassa noine kommentteineen.
      Totuuden etsijä ja löytäjä on aina ollut yksinäinen kulkija,
      ja nimenomaan suuret henkiset ajattelijat.
      ( http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/4834795/45671525 )

    • Kuvitteletko olevasi

      jotenkin parempi, kuin Antti? Antilla sentään oli kanttia myöntää virheensä ja alkaa kulkea lähimäisen rakkauden tietä, hyväksymällä joukkoonsa Kristukseen Lunastajanaan uskovan seurakunnan. Sinä sitä vaan jankkaat omiasi, välittämättä Jumalan Sanasta "tuon taivaallista!"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18444
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      56
      5342
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4967
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      28
      4874
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4700
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      76
      4595
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4173
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      3817
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      40
      3094
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2809
    Aihe