Kahvi ja verenpaine

"Korkeasta verenpaineesta kärsivien iäkkäiden ihmisten kannattaa juoda kahvia. Euroopan kardiologisen seuran kongressissa Tukholmassa esitellyn vastikään tehdyn kreikkalaistutkimuksen mukaan hypertensiosta kärsivien yli 65-vuotiaden kohtuullinen kahvinkulutus nimittäin johtaa aortan joustavuuden parantumiseen.

Heikkoa valtimoiden joustavuutta pidetään yhtenä ateroskleroosin eli valtimonrasvoittumistaudin indikaattorina ja tulevien sydäntapahtumien ennustajana.

Tutkijoiden mukaan heidän analyysinsä yksiselitteisesti osoitti kohtuullisen kahvinjuonnin hyödylliset ominaisuudet aortan laajenevuudelle. Tutkimuksen perusteella suotuiset vaikutukset ovat peräisin kahvin polyfenolisista yhdisteistä ja antioksidanttisista ominaisuuksista. Kahvihan sisältää muun muassa flavonoideja, magnesiumia, kaliumia, niasiinia eli B3-vitamiinia ja E-vitamiinia.

Kahvin todettiin myös parantavan verisuonien toimintaa lisäämällä typpioksidin määrää elimistössä. Mutta koska hypertensiopotilailla typpioksidien ja superoksidien (jotka vaikuttavat typpioksidiin negatiivisesti) tasapaino on vahingoittunut, ei ylenpalttisella kahvinjuonnilla saavuteta suurempia suojaavia vaikutuksia.

Tutkimuksen tuloksissa huomioitiin muun muassa ikä, sukupuoli, henkilöiden fyysinen aktiivisuus, kreatiniinitasot, painoindeksi sekä mahdollinen diabetes.

”Tutkimus paljasti, että kohtuullinen kahvinkulutus (yksi tai kaksi kupillista päivässä) on yhteydessä korkeampiin arvoihin aortan joustavuudessa verrattuna muihin iäkkäisiin hypertensiopotilaihin, jotka nauttivat vähemmän kahvia. - - Havaitsimme myös todisteita siitä, että kohtuullinen kahvinkulutus johtaa vähentyneisiin sydän- ja verisuonitautitapauksiin, alhaisempaan diabeteksen ja hyperlipidaemian esiintymistasoon, matalampaan painoindeksiin, parempaan munuaisten toimintaan sekä korkeampiin kreatiniinipuhdistumatasoihin. Kuitenkaan kahvinkulutuksen lisäämistä kolmesta viiteen kupilliseen päivässä ei todettu johtavan aortan joustavuuden parantumiseen entisestään”, tutkimusta johtanut Christina Chrysohoou totesi tuloksista.

Tutkimukseen osallistui kaikkiaan hieman alle 700 65-100-vuotiasta miestä ja naista. Heistä 235 hypertensiosta kärsivän kohdalla kahvinkulutuksen vaikutuksia aortan toiminnalle mitattiin tarkemmin sydämen ultraäänitutkimuksen eli kaikukardiografian avulla."

Lähde: Euroopan kardiologisen seuran tiedote

46

1022

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • !!??!!

      Kahvi nostaa verenpainetta. Johan on tyhmä ohje. Korkeaa verenpainetta hoidetaan nostamalla verenpainetta. Just joo. Muutaman vuoden kuluttua tuokin tutkimus todetaan vääräksi.

      • f11f

        Elle ei saa olla väärässä!!

      • Kohtuu käytettynä kahvi on terveellistä tieteellisen tutkimuksen mukaan, sanokoon adventismin profeetta mitä tahansa, ei vaan pidä sinunkaan 1800 luvun kotiäidin tietämykseen luottaa, eihän?
        Käytä omaa harkintaa ja sovella nykytietämystä, se on sivistävää.

        http://www.iltalehti.fi/terveys/200808228151044_tr.shtml

      • tykytyskofeiini.
        Utulila kirjoitti:

        Kohtuu käytettynä kahvi on terveellistä tieteellisen tutkimuksen mukaan, sanokoon adventismin profeetta mitä tahansa, ei vaan pidä sinunkaan 1800 luvun kotiäidin tietämykseen luottaa, eihän?
        Käytä omaa harkintaa ja sovella nykytietämystä, se on sivistävää.

        http://www.iltalehti.fi/terveys/200808228151044_tr.shtml

        No jos kysytään joltain, niin ei.

        Mutta moni ei juo kahvia terveydellisistä syistä ja nyt ei ole kyse adventismista.

      • !!??!!
        Utulila kirjoitti:

        Kohtuu käytettynä kahvi on terveellistä tieteellisen tutkimuksen mukaan, sanokoon adventismin profeetta mitä tahansa, ei vaan pidä sinunkaan 1800 luvun kotiäidin tietämykseen luottaa, eihän?
        Käytä omaa harkintaa ja sovella nykytietämystä, se on sivistävää.

        http://www.iltalehti.fi/terveys/200808228151044_tr.shtml

        myrkky, josta ei haluta puhua, koska se tuo rahaa pörssiyhtiöiden omistajille, jotka maksavat tutkijoille, että nämä pysyvät hiljaa ja tuottavat muka-tieteellistä paskaa, jolla petetään ihmisiä.

      • koffeiini.
        !!??!! kirjoitti:

        Kun kovasti verenpaine on alhaalla, parilla mukillisella mustaa kahvia, on paineet nostettu ylös.

        Tällaista apua vanhukselle, joka ei lähde lääkäriin.

        Onneksi Juhlamokka ei ole reseptilääke.

      • !!??!! kirjoitti:

        myrkky, josta ei haluta puhua, koska se tuo rahaa pörssiyhtiöiden omistajille, jotka maksavat tutkijoille, että nämä pysyvät hiljaa ja tuottavat muka-tieteellistä paskaa, jolla petetään ihmisiä.

        Joudut aika kaukaa hakemaan selityksiä sille, että saat oman profeetan mielipiteitä pidettyä yllä/ uskottavina. Mutta miksi pitää kietoa itsensä 1900 -luvulla eläneen kotiäidin arvomaailmoihin. Kun parempaa tietoa on yltäkyllin saatavana asiaan liittyen.

        >>>Hyviä uutisia kahvihulluille suomalaisille: tuoreet tutkimukset ovat osoittaneet sumpin todelliseksi terveysjuomaksi.
        Brittilehti The Independent listaa artikkelissaan hyviä syitä, miksi kahvin säännöllinen ja runsas juominen tekee hyvää fyysiselle ja henkiselle terveydelle.>>>>

        http://www.iltalehti.fi/terveys/200808228151044_tr.shtml

      • vapaa huumeista

        Eikös kahvilla olekaan piristävä vaikutus?

        Keskushermostoon se kuitenkin vaikuttaa ja tekee riippuvaiseksi niinkuin alkoholi ja tupakka.

      • yatävä¤
        Utulila kirjoitti:

        Joudut aika kaukaa hakemaan selityksiä sille, että saat oman profeetan mielipiteitä pidettyä yllä/ uskottavina. Mutta miksi pitää kietoa itsensä 1900 -luvulla eläneen kotiäidin arvomaailmoihin. Kun parempaa tietoa on yltäkyllin saatavana asiaan liittyen.

        >>>Hyviä uutisia kahvihulluille suomalaisille: tuoreet tutkimukset ovat osoittaneet sumpin todelliseksi terveysjuomaksi.
        Brittilehti The Independent listaa artikkelissaan hyviä syitä, miksi kahvin säännöllinen ja runsas juominen tekee hyvää fyysiselle ja henkiselle terveydelle.>>>>

        http://www.iltalehti.fi/terveys/200808228151044_tr.shtml

        Mainitsit tuossa tämän päivän tutkijoista.
        Laitan tähän muutamia tämän päivän tutkijoiten nimiä jotka varoittavat kahvin haitta vaikutuksista.
        Tri Paavo Airola
        Prof Henning Karström
        Tri Ann Wigmore
        Rav,tera Elsa Ervamaa
        A Vogel
        Tässä muutamia nimiä jotkaovat nähneet kahvin huonot puolet.
        Hyvää jatkoa sinulle!

      • yatävä¤ kirjoitti:

        Katsotaanpa näitä nykypäivän tutkijoita:

        Tri Paavo Airola, kuollut 1983.

        Prof Henning Karström, adventisti, kuollut 1989.

        Tri Ann Wigmore, kuollut 1994.

        Elsa Ervamaa, taitaa olla hengissä, mutta on ns. elävän ravinnon puolesta vouhkaajia, ja hän on sitä mieltä, että esim kaikki öljyt ovat ihmisen elimistölle vaarallisia, vaikka tiedämme, että niistä on paljon hyötyä.

        A.Vogel, kuollut 1996.

        Joten aika paljon on vettä virrannut Vuoksessa sitten näiden "nykypäivän" tutkijoiden.

      • slurp-slurp
        bushmanni kirjoitti:

        Luuletko, että eläisivät vielä jos olisivat juoneet kahvia? Vai miksi nuo kuolinilmoitukset?

      • uteljas
        !!??!! kirjoitti:

        myrkky, josta ei haluta puhua, koska se tuo rahaa pörssiyhtiöiden omistajille, jotka maksavat tutkijoille, että nämä pysyvät hiljaa ja tuottavat muka-tieteellistä paskaa, jolla petetään ihmisiä.

        Kahvi kuuluu kasvikuntaan.
        Miksi adventistit vieroksuvat kasvistuotteita?
        Adventisteilla on naisen logiikkaa ......

      • Veli¤
        uteljas kirjoitti:

        Rauhaa veli Eikös se tupakka kuulu myös siihen kasvikuntaan?
        Aikoinaan eräs kova tupakka mies sanoi että eikös siellä vanhassa testamentissa ole kohta jossa sanottiin jotekin tähän tapaan,Jumalan sieraimista tuli savua.
        että tämmöistä.

      • !!??!!
        uteljas kirjoitti:

        Kahvi kuuluu kasvikuntaan.
        Miksi adventistit vieroksuvat kasvistuotteita?
        Adventisteilla on naisen logiikkaa ......

        tuolla logiikalla sinä voit sitten popsia oopiumia... sekin kuuluu kasvikuntaan... joten älä viitsi pelleillä!

      • karjala tulee

        takaisin, sano kaveri kun Bupista tuli ja yökkäsi lantikit makkaroineen lokille syötäväksi, pitäähän senkin siipi maassa olla.

        Antti...
        Älä hyvä mies tuollaista linkitä, Bushmannin lähteet sekoittuvat, hän luulee tieteen jumalan synnyn olleen vasta nyt.

      • karjala tulee kirjoitti:

        takaisin, sano kaveri kun Bupista tuli ja yökkäsi lantikit makkaroineen lokille syötäväksi, pitäähän senkin siipi maassa olla.

        Antti...
        Älä hyvä mies tuollaista linkitä, Bushmannin lähteet sekoittuvat, hän luulee tieteen jumalan synnyn olleen vasta nyt.

        Antibiootti keksittiin paljon ennen kuin bushammi keksi lääketieteen,
        paljastaa arkeologia.

        Kahvi on kokvin kiistanalainen aihe tieteelle - suorastaan arvaamaton!

        "Uusi kansainvälinen tutkimus varoittaa raskaana olevia naisia nauttimasta yli kahta kupillista kahvia päivässä, sillä sen uskotaan kaksinkertaistavan keskenmenon riskin."
        ( http://priima.yle.fi/node/345 ) Se tieteestä tällä kertaa.

        Vielä ... tiede sitä tiede tätä. Riippuu mistäpäin tuulee tai millä
        jalalla on noustu. Terveysasiantuntijat sanovat että 0-3 kuppia päivässä.

        http://laskare.vuodatus.net/blog/archive?&y=2010&m=01

      • AnttiVKantola kirjoitti:

        Luepas tuo Tuomas-Kuoman linkittämä juttu pari kertaa ja ota aivot mukaan tähän lukutapahtumaan.

        "Korkeasta verenpaineesta kärsivien iäkkäiden ihmisten kannattaa juoda kahvia. Euroopan kardiologisen seuran kongressissa Tukholmassa esitellyn vastikään tehdyn kreikkalaistutkimuksen mukaan hypertensiosta kärsivien yli 65-vuotiaden kohtuullinen kahvinkulutus nimittäin johtaa aortan joustavuuden parantumiseen."

        Sinä koetat tyrmätä tämän sillä, että tuot esille jutun, jossa varoitetaan raskaana olevia nauttimaan yli kahta kuppia päivässä kahvia keskenmenoriskin takia.

        Koeta Antti nyt ottaa ne aivot käyttöön, kun ne ovat sinulla hiukan pölyyntyneet viime aikoina ja koeta miettiä, että kuinka moni korkeasta verenpaineesta kärsivä iäkäs naisihminen (yli 65-vuotias) on raskaana tai edes tulee raskaaksi ja hänelle tulee näin ollen keskenmenon vaara nauttiessaan kahvia?

        Sinun ehkä kannattaa päivittää määrättyjä asioita ihmisen biologiasta ennen kuin jatkat älyttömyyksiäsi, mutta toki me tiedämme, että ainoa konsti puolustaa amerikkalaisten lahkojen idioottimaisuuksia, on kytkeä aivot pois päältä ja alkaa laukoa samanlaisia idioottimaisuuksia.

        Osaatko käyttää enää omia aivojasi ollenkaan, vai onko tämä amerikkalainen lahko saanut ne pois päältä kenties pysyvästi?

        Ja mitä tulee tähän antibioottiseen olueeseen, niin eivät he keksineet antibioottia, rakas Antti. He huomasivat, että kun joi olutta, joka oli määrätyllä tavalla joutunut erään maabakteerin kanssa tekemisiin, niin sillä oli terveydellisiä hyötyjä.

        He eivät luultavasti ymmärtäneet sitä, mistä se johtuu, mutta he ymmärsivät seurauksen. Ymmärsivät seurauksen, mutta eivät syytä.

        Toki olivat fiksuja, koska ymmärsivät seurauksen ja nauttivat oluen, koska tiesivät sillä olevan terveysvaikutuksia, mutta luultavasti he luulivat jonkin jumalan aiheuttavan sen etc.

        Ovatko sinun logiikallasi torakat keksineet antibiootin, kun torakat ovat olleet täällä jo satoja miljoonia vuosia ja torakan päästä ja sen molekyyleistä löydetään ehkä ratkaisu uusien superbakteerien vaivaan:

        http://www.tiede.fi/uutiset/3999/torakan_paasta_antibiootteja_mrsa_ta_vastaan

        joka on myrkky. "tieteentekijä" saavat inttää mitä lystäävät. Meille riittää Jumalan ilmoitus Ellen Whiten kautta. Ihan sama mitä sinä rähiset ja öriset.

      • tyhjää jankkaamista

        ihmisiä jotka eivät juo kahvia ja ovat kasvisravinnolla ja eivät ole adventisteja, joten tuo on aivan älytöntä jankkausta että vain adventistit eivät juo kahvia, tunnen myös adventisteja jotka juovat kahvia ja käyttävät lihaa ja kalaa ravinnoksi, joten jättäkää hyvät ihmiset tuollainen jankkaaminen pois, ihmiset itse päättää mikä heille sopii ja mikä on terveellistä.

      • tyhjää jankkaamista kirjoitti:

        >>> Tunnen paljon ihmisiä jotka eivät juo kahvia >>>

        Kyllä näin on. Minäkin tunnen. Esimerkiksi minun vaimoni ei juo kahvia koskaan, vaan hän on teen ystäviä. Samoin töissä on useita ihmisiä, jotka eivät juo kahvi. Olennaista on se, että he eivät juo kahvia siksi, että jokin vajaamielinen henkiolento on niin käskenyt, vaan muista syistä.

        Kyse ei ole siitä, että ihmisten pitäisi pakolla juoda kahvia, jos he eivät siitä pidä, vaan siitä, että adventisteille on jokin henkiolento kertonut epileptisen kotiäidin kautta, että kahvi on myrkkyä, jota ei kuuluisi nauttia.

        Tämä on puppua. Jos tällainen henkiolento on tällaista tietoa antanut, niin se henkiolento on päästään vialla, kuten se samainen epileptinen kotiäiti myöskin.

        Ihminen todellakin voi käyttää omaa tahtoaan päättääkseen siitä, mitä hän haluaa nauttia tai ei halua nauttia ja siksi kannattaa pysytellä hyvin kaukana amerikkalaisista humpuukilahkoista, joiden kahjo henkiolento haluaa käskyttää ja komennella ihmisiä vastoin tervettä järkeä ja tiedettyä tietoa.

      • pikaista hoitoa Busm

        että sinusta pitää pysyä kaukana, näytät olevan päästäsi vialla kun et muita näe kuin adventistit ja Ellen Whiten taitaa tuo White olla unissakin sinulla, kun mitä minä olen nähnyt sinun kirjoituksiasi niin aina sama laulu adventistit ja E.W.
        Sanot häntä henkiolennoksi oletko jo niin pahasti vialla et olet hänet nähnytkin, ja hän on jo käskyttänytkin sinua, kehoitan sinua menemäänn hoitoa saamaan, jos noin pahasti jo vippaa päässä.

      • alex-kasi
        tyhjää jankkaamista kirjoitti:

        ihmisiä jotka eivät juo kahvia ja ovat kasvisravinnolla ja eivät ole adventisteja, joten tuo on aivan älytöntä jankkausta että vain adventistit eivät juo kahvia, tunnen myös adventisteja jotka juovat kahvia ja käyttävät lihaa ja kalaa ravinnoksi, joten jättäkää hyvät ihmiset tuollainen jankkaaminen pois, ihmiset itse päättää mikä heille sopii ja mikä on terveellistä.

        Kahvin juonti tai juomatta jättäminen ei suurimmalle osalle ihmisistä ole mikään uskonnollinen asia vaan aivan muuta. Esimerkiksi vaimoni ja aikuiset lapseni eivät juo kahvia, vaan teetä :) mikä ei sinänsä liene sen parempi asia ? He eivät kuitenkaan ole valinneet juoda teetänä minkään muun asian kuin maun tähden. Eivät pidä kahvista ja eivätkä siis juo sitä - piste.

        Itse juon hyvällä omallatunnolla aamukahvit joka aamu ja olen tehnyt sen periaatteessa koko aikuisen elämäni.
        Kohtuullisuus kaikessa on ainakin minun mottoni. Olen varma että kahvi voi olla joillekin ihmisille hyödyksi ja toisille taas vahongoksi, se voi olla jopa niin että asia vaihtelee eri elämän tilanteissa. Ihmettelen joskus muutamien palstan adventistien tiukkapipoisuutta näissä ruoka asioissa - eihän kukaan pakoita ketään syömään tai juomaan mitään mitä he eivät halua, mielestäni asiallinen (rauhallisempi) keskustelu joka suunnasta olisi paljon parempi kuin liian itsevarmat kannanotot. Jos kahvi on hyödyksi jollekin - kuka on se uskova joka tuomitsee hänet siitä? Bushmannin advventisteja halveksivat tai muutamien adventistien ihmisiä tuomitsevat kirjoitukset eivät ole mielestäni muuta kuin sitä tavallista kinastelua..

        Paavali oli hyvä esimerkki kirjoittaessaan asiasta:
        "Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat. Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra. Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen.

        Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa". Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.

        Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.

        Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.

        Mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruokasi tähden, niin sinä et enää vaella rakkauden mukaan. Älä saata ruuallasi turmioon sitä, jonka edestä Kristus on kuollut. Älkää siis antako sen hyvän, mikä teillä on, joutua herjattavaksi; sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Joka tässä kohden palvelee Kristusta, se on Jumalalle otollinen ja ihmisille kelvollinen.

        Niin tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme.

        Älä ruuan tähden turmele Jumalan työtä.
        Kaikki tosin on puhdasta, mutta sille ihmiselle, joka syö tuntoansa loukaten, se on pahaa.

        Hyvä on olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta ja karttaa sitä, mistä veljesi loukkaantuu tai joutuu lankeemukseen tai heikoksi tulee.

        Pidä sinä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee; mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta; sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä."
        --

        Kannattaa lukea pariinkin kertaan.

        alex

      • pikaista hoitoa Busm kirjoitti:

        että sinusta pitää pysyä kaukana, näytät olevan päästäsi vialla kun et muita näe kuin adventistit ja Ellen Whiten taitaa tuo White olla unissakin sinulla, kun mitä minä olen nähnyt sinun kirjoituksiasi niin aina sama laulu adventistit ja E.W.
        Sanot häntä henkiolennoksi oletko jo niin pahasti vialla et olet hänet nähnytkin, ja hän on jo käskyttänytkin sinua, kehoitan sinua menemäänn hoitoa saamaan, jos noin pahasti jo vippaa päässä.

        Kokeilepas laittaa ne lukulasit päähän ja katso se, mitä minä kirjoitin.

        >>> näytät olevan päästäsi vialla... >>>

        Tämä on täysin mahdollista, mutta valitettevasti se ei ole mahdollista niistä syistä, joita mainitsit.

        >>> Sanot häntä henkiolennoksi oletko jo niin pahasti vialla et olet hänet nähnytkin >>

        Kirjoitinko minä, että Ellen White on jokin henkiolento?

        Jos luet viestini niiden lukulasiesi kanssa, niin varmaan huomaat, että noin en kirjoittanut, vaan kirjoitin, että Ellen White uskoi tai luuli, että hänen epileptisten kohtaustensa aikana jokin henkiolento ilmestyi hänelle ja kertoi mm. kahvin olevan myrkkyä.

        Koska me tiedämme, että kahvi ei ole myrkkyä, niin on kaksi vaihtoehtoa:

        a) Ellen ei nähnyt mitään henkiolentoa, vaan näyt liittyivät vahvasti epilepsiaan, joten vika on Ellenin päässä.
        b) Ellen todellakin näki henkiolennon näyssään, mutta koska tämä antoi virheellistä tietoa, niin se henkiolento taisi olla päästään vialla.

        Jompi kumpi on päästään vialla. Joko Ellen tai sitten se henkiolento. Voitte itse päättää, että kumpi on parempi vaihtoehto.

        >>> kehoitan sinua menemäänn hoitoa saamaan, jos noin pahasti jo vippaa päässä. >>>

        Harkitaan asiaa.

      • tuulesta temmattu..

        omiaan, että jos saa epilepsia kohtauksia niin näkee näkyjä ja jopa henkiolentoja se on täyttä utopiaa olen nähnyt monet kerrat epilepsia kohtauksia saavan henkilön ja hän ei ole nähnyt mitään henkiolentoja, hän vain kaatuu maahan ja puree kielensä, sillä oli hyvin kiireesti laitettava jokin kapula suuhun ettei hän pääsisi puremaaan, hän oli noin viisi kymmenen minuuttia siinä maassa ja nousi pystyyn, eikä kertaakaan viellä ole sanonut että henkiolento jututti häntä, joten tuo on sinun omasta päästäsi temmattu juttu. Ja sitä paitsi en ole koskaan kuullutkaan että Ellen White olisi edes sairastanut epilepsiaa.

      • bushmanni kirjoitti:

        Luepas tuo Tuomas-Kuoman linkittämä juttu pari kertaa ja ota aivot mukaan tähän lukutapahtumaan.

        "Korkeasta verenpaineesta kärsivien iäkkäiden ihmisten kannattaa juoda kahvia. Euroopan kardiologisen seuran kongressissa Tukholmassa esitellyn vastikään tehdyn kreikkalaistutkimuksen mukaan hypertensiosta kärsivien yli 65-vuotiaden kohtuullinen kahvinkulutus nimittäin johtaa aortan joustavuuden parantumiseen."

        Sinä koetat tyrmätä tämän sillä, että tuot esille jutun, jossa varoitetaan raskaana olevia nauttimaan yli kahta kuppia päivässä kahvia keskenmenoriskin takia.

        Koeta Antti nyt ottaa ne aivot käyttöön, kun ne ovat sinulla hiukan pölyyntyneet viime aikoina ja koeta miettiä, että kuinka moni korkeasta verenpaineesta kärsivä iäkäs naisihminen (yli 65-vuotias) on raskaana tai edes tulee raskaaksi ja hänelle tulee näin ollen keskenmenon vaara nauttiessaan kahvia?

        Sinun ehkä kannattaa päivittää määrättyjä asioita ihmisen biologiasta ennen kuin jatkat älyttömyyksiäsi, mutta toki me tiedämme, että ainoa konsti puolustaa amerikkalaisten lahkojen idioottimaisuuksia, on kytkeä aivot pois päältä ja alkaa laukoa samanlaisia idioottimaisuuksia.

        Osaatko käyttää enää omia aivojasi ollenkaan, vai onko tämä amerikkalainen lahko saanut ne pois päältä kenties pysyvästi?

        Ja mitä tulee tähän antibioottiseen olueeseen, niin eivät he keksineet antibioottia, rakas Antti. He huomasivat, että kun joi olutta, joka oli määrätyllä tavalla joutunut erään maabakteerin kanssa tekemisiin, niin sillä oli terveydellisiä hyötyjä.

        He eivät luultavasti ymmärtäneet sitä, mistä se johtuu, mutta he ymmärsivät seurauksen. Ymmärsivät seurauksen, mutta eivät syytä.

        Toki olivat fiksuja, koska ymmärsivät seurauksen ja nauttivat oluen, koska tiesivät sillä olevan terveysvaikutuksia, mutta luultavasti he luulivat jonkin jumalan aiheuttavan sen etc.

        Ovatko sinun logiikallasi torakat keksineet antibiootin, kun torakat ovat olleet täällä jo satoja miljoonia vuosia ja torakan päästä ja sen molekyyleistä löydetään ehkä ratkaisu uusien superbakteerien vaivaan:

        http://www.tiede.fi/uutiset/3999/torakan_paasta_antibiootteja_mrsa_ta_vastaan

        "Korkeasta verenpaineesta kärsivien iäkkäiden ihmisten kannattaa juoda kahvia."

        Se nyt ainakin on varmaa ettei kenenkään alaikäisen tai yli-ikäisen tai
        keski-ikäisen kannata juoda kahvia. Ei ainakaan pannukahvia, muttei
        myöskään halpojen suodatinkeittimien kautta, eikä parempiakaan kahveita.
        Vaikka talouselämän tilaamat tutkimukset yllyttäisivätkin.
        Mutta kolme kuppia päivässä ei ole haitaksi joskaan ei hyödyksikään.

        Ehkä tämä on nubialaisen patriarkka Jobin keksintö, tämä huvin ja hyödyn
        yhdistäminen - siinä sentään on jotain ideaa, kunhan kohtuudella ...

        http://uutiset.msn.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Muinaiset nubialaiset joivat antibiootilla terästettyä olutta/1135259894486

      • epileptikko
        tuulesta temmattu.. kirjoitti:

        omiaan, että jos saa epilepsia kohtauksia niin näkee näkyjä ja jopa henkiolentoja se on täyttä utopiaa olen nähnyt monet kerrat epilepsia kohtauksia saavan henkilön ja hän ei ole nähnyt mitään henkiolentoja, hän vain kaatuu maahan ja puree kielensä, sillä oli hyvin kiireesti laitettava jokin kapula suuhun ettei hän pääsisi puremaaan, hän oli noin viisi kymmenen minuuttia siinä maassa ja nousi pystyyn, eikä kertaakaan viellä ole sanonut että henkiolento jututti häntä, joten tuo on sinun omasta päästäsi temmattu juttu. Ja sitä paitsi en ole koskaan kuullutkaan että Ellen White olisi edes sairastanut epilepsiaa.

        Ihmettelen miten itseään sivistyneenä pitävä ihminen, niinkuin tuo bushmanni, kirjoittelee noin loukkaavasti epileptikoista.

        Hän leimaa kaikki epileptikot epäluotettaviksi, joiden puheita ja kirjoituksia ei pitäisi ottaa tosissaan.

        Sivistymätön sika hän on, ylimielinen paskiainen.

      • epileptikko kirjoitti:

        >> Hän leimaa kaikki epileptikot epäluotettaviksi, joiden puheita ja kirjoituksia ei pitäisi ottaa tosissaan. >>

        Kyse ei ole kaikista epileptikoista, jos et satu huomaamaan. Vai oletko sitä mieltä, että kaikki epileptikot saavat viestejä joltakin henkiolennolta? Minä en ole sitä mieltä.

        Kyse on siitä, että kokiko Ellen White näkyjään jonkin sairauden saattelemana vai näkikö hän oikeasti jonkin jumalan antamia näkyjä.

        >>> Sivistymätön sika hän on, ylimielinen paskiainen. >>>

        Sinua epäilisin vahvasti adventistiksi, kielenkäyttösi perusteella.

        Kaikki epileptikot eivät ole adventisteja, eikä kaikki adventistit epileptikoita.

        Varohan sanojasi kun kirjoittelet halventavasti epileptikoista tai alan tekemään sinusta ilmoituksen ja vaadin poistamaan viestisi.

      • epileptikko kirjoitti:

        Kaikki epileptikot eivät ole adventisteja, eikä kaikki adventistit epileptikoita.

        Varohan sanojasi kun kirjoittelet halventavasti epileptikoista tai alan tekemään sinusta ilmoituksen ja vaadin poistamaan viestisi.

        >> Kaikki epileptikot eivät ole adventisteja, eikä kaikki adventistit epileptikoita. >>

        Ja useat epileptikot ymmärtävät lukemansa ilman että sitä pitää rautakangesta vääntää. Mutta sellaisiakin taitaa olla, jotka eivät ymmärrä.

        >>> Varohan sanojasi kun kirjoittelet halventavasti epileptikoista tai alan tekemään sinusta ilmoituksen ja vaadin poistamaan viestisi. >>

        En ole kirjoittanut kaikista epileptikoista, vaan jos ymmärrät lukemasi, niin kyse on aina Ellen Whiten mahdollisesta ohimolohkoepilepsiasta, jonka hän sai päähänsä osuneen kovan iskun seurauksena ja tämän mahdollisesta yhteydestä hänen näkyihinsä, joita adventistit pitävät itseltään jumalalta saapuneina.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Hippokampus

        http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=/portlet_action/dlehtihakuartikkeli/viewarticle/action&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo94845&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_frompage=uusinnumero#s8

        Joten kannattaa ensin lukea teksti ja sitten kannattaa koettaa käyttää sitä ohimolohkoa, että ymmärtää lukemansa.

        Jaha. Selittele sinä siinä.

        Tuohan on juuri sitä, että jonkun puheet ovat ehkä siksi epäluotettavia, koska hän oli epileptikko. Voiko siis kenenkään epileptikon puheisiin luottaa, vai johtuvatko hänen puheensa vain hänen sairaudestaan?

        >> Tuohan on juuri sitä, että jonkun puheet ovat ehkä siksi epäluotettavia, koska hän oli epileptikko. Voiko siis kenenkään epileptikon puheisiin luottaa, vai johtuvatko hänen puheensa vain hänen sairaudestaan? >>

        No me saamme keksiä sellaisia nimimerkkejä kuin haluamme, mutta vahvasti epäilen sinun olevan vale-epileptikko. Saat toki olla oikeakin, mutta epäilen.

        Jos asia sinua oikeasti kiinnostaa, mitä vahvasti epäilen, niin koetapa etsiä käsiisi seuraava kirja:

        Michael S. Gazzaniga, Eettiset aivot. http://www.terracognita.fi/kirjat/9525202976.html

        Aivotutkija Michael S. Gazzanigan "Eettiset aivot" -kirjassa kerrotaan ohimolohkoepilepsiasta.Se ei aiheuta samanlaisia kohtauksia kuin normaalisti tunnettu epilepsia. Kohtauksen aikana ohimolohkoepilepsiapotilaat kokevat poikkeavia ääniä, hajuja, näkyjä ja liikeaistumuksia.

        Ohimilohkoepilepsiapotilailla on lisäksi oireita, jotka ovat voimassa silloinkin kun varsinaista kohtausta ei ole. Heillä on "Geshwingin oireyhtymä". Joka tarkoittaa vaikkapa seuraavaa piirrettä:
        Taipumus yliuskonnollisuuteen sekä periaatteellisuus; Henkilöllä on selkeä moraalisäännöstö, jota hän seuraa järkähtämättömästi. Liittyy myös taipumukseen kääntyä uskontoon.

        Gazzaniga korostaa kohtausten aikana tulevien ilmestyksiin liittyvät uskonnolliset kokemukset. Kohtaukset selvästi aikaansaavat niitä.

        Gazzanigan mielestä tämä ei tarkoita sitä, että uskonnolliset kokemukset johtuisivat aina ohimolohkoepilepsiasta, vaan että se kertoo että uskonnollisuudella on aivoihin perustuva "elimellinen perusta"; aivoalueiden kiihottuminen tarkoittaa uskonnollista kokemusta. (Hän perustelee tätä epilepsian lisäksi Michael Persingerin kokeeseen, jossa "normaalejenkin" aivojen ohimolohkojen aktivoiminen ulkopuolisella koneella johti uskonnollisiin kokemuksiin.)

        Hän uskoo kuitenkin, että ohimolohkoepilepsia ja siihen liittyvien kokemusten koettu aitous ja vahvuus johtavat siihen, että jotkut ihmiset ovat erittäin motivoituneita johtamaan uskonnollisten järjestelmien vakiintumista. Eli ihminen oikeasti uskoo, että kohtausten aikana koetut asiat ovat tosia, eivätkä johdu mistään sairaudesta, kuten on oikeasti.

        Eli kaikki uskominen ei välttämättä ole sairasta, mutta on varmaa että jotkin uskonnolliset kokemukset ja taipumukset johtuvat sairaudesta. Jotkin uskonnolliset vaikutukset voivat olla aitoja, mutta ainakin osa niistä on keinotekoisia ja osa johtuu aivojen virheellisestä toiminnasta.

        On melkein täysin kiistatonta, että Ellen Whiten uskonnolliset kokemukset olivat keinotekoisia ja perustuivat vain aivojen virheelliseen toimintaan.

        Tämä on lääketiedettä, ei sen kummempaa.

        Siinähän se taas tuli. Jo pelkästään nimimerkkini saa sinut epäilemään todenperäisyyttäni.

      • epileptikko kirjoitti:

        Siinähän se taas tuli. Jo pelkästään nimimerkkini saa sinut epäilemään todenperäisyyttäni.

        No äläpäs taas ripustaudu epäolennaisuuksiin vaan lue juttu, tai etsi käsiisi mainitsemani kirja ja lue se.

        Jos minä epäilen sitä, että sinä et oikeasti sairasta epilepsiaa, vaan koetat vain esittää sellaista, niin oletko sinä niin onnettoman pökkelö, että vedät siitä sellaisen johtopäätöksen, että minä en luota epileptikoihin. Enhän minä pidä sinua epileptikkona, vaan luulen, että sinä vain teeskentelet nimimerkkisi avulla sellaista.

        Missä on sinun loogisuutesi, jos minä en edes pidä sinua oikeasti epilepsiaa sairastavana?

        Mutta kuten kirjoitin, niin saat sinä sitä toki olla.

        Minulla on sinun tyylistäsi kyllä vahva epäilys, sillä tällä palstalla on muutama kirjoittaja, jotka ovat milloin mitäkin, eli ottavat roolin, mitä kulloinkin tarvitaan.

        Bushmanni on aina bushmanni, siihen voitte luottaa.

        Ja mikä saa sinut epäilemään ettenkö olisi epileptikko? Sekö etten kerro nähneeni näkyjä?

        Kerropa vielä minkälainen tyyli oikeasti epilepsiaa sairastavalla on. Poikkeaako se kovastikin normaalista?

      • epileptikko kirjoitti:

        Ja mikä saa sinut epäilemään ettenkö olisi epileptikko? Sekö etten kerro nähneeni näkyjä?

        Kerropa vielä minkälainen tyyli oikeasti epilepsiaa sairastavalla on. Poikkeaako se kovastikin normaalista?

        No vaikkapa se saa epäilemään, että niin kovin laadukkaalla suomi24:n palstalla kuka tahansa saa tekeytyä anonyymisti aivan miksi ikinä haluaa.

        Lisäksi adventismi-palastalla kirjoittaa (esim. nimimerkki Fniss! tai "oppimaton typerys") henkilöitä, joiden olen havainnut kirjoittavan myös useilla muilla nimimerkeillä, mitä nyt kulloinkin sattuu tarvitsemaan.

        Oikeasti epilepsiaa sairastavat ovat aivan tavallisia ihmisiä, jollei heillä ole sellaista epilepsian muotoa, joka saa heidän todellisuutensa vääristymään määrätyissä tilanteissa. Esimerkiksi paha ohimolohkoepilepsia on tällainen sangen ikävä tauti. Mikäli heillä tälainen kohtaus on päällä, niin eivät he taatusti silloin esim kirjoittele tälle palstalle.

        Lievemmät epilepisiat ovat sellaisia, että välttämättä ulkopuoliset eivät edes huomaa päällä olevaa pientä kohtausta, jos eivät tiedä henkilön sairastavan kyseistä tautia.

        Mutta koska sinä väität olevasi epileptikko, niin miksi sinä kyselet minulta sitä millainen on epileptikko tai millä tyylillä hän kirjoittaa. Sinähän voisit kertoa meille omista kokemuksista rehellisesti, jos olet oikea epileptikko.

        > Kerropa vielä minkälainen tyyli oikeasti epilepsiaa sairastavalla on. Poikkeaako se kovastikin normaalista? >

        Ei tietenkään. Miksi kyselet typeriä?

        Siis Ellenin kirjoitukset ovat aivan normaaleja vaikka hänellä olikin epilepsia. Miksi sitten tarvitsee korostaa hänen sairauttaan?

        En ole kuullutkaan sellaisesta epilepsian muodosta jossa kohtaus olisi niin koko ajan päällä, ettei pystyisi kirjoittamaan. No, minulla ei ole sellainen, eikä Ellenilläkään.

        >> Siis Ellenin kirjoitukset ovat aivan normaaleja vaikka hänellä olikin epilepsia. Miksi sitten tarvitsee korostaa hänen sairauttaan? >>

        Lue aivotutkija Michael S. Gazzanigan kirja "Eettiset aivot" , niin tiedät, miksi Ellenin tapauksessa hänen sairautensa liittyy oleellisesti kaikkeen tapahtumiin eräässä uskonlahkossa 1800-luvun USA:ssa.

        http://www.terracognita.fi/kirjat/9525202976.html

        Hän oli sairas ihminen, mutta hän pystyi naamioimaan sairautensa sellaiseksi, että ihmiset luulivat hänen kohtaustensa olevan merkkejä jonkin jumalan vaikutuksesta.

        >> No, minulla ei ole sellainen >>

        Sen me tiedämme molemmat, jos olemme rehellisiä.

        " Siis Ellenin kirjoitukset ovat aivan normaaleja "

        Ellen kirjasi myös näkyjä ja nehän eivät koskaan voi olla normaaleja,
        sillä ne ovat näkyjä. Pitää itsekunkin arvioida, ovatko ne Jumalasta vaiko
        ihmisen oman sielun innoittamia kuvia.

      • !!??!!
        bushmanni kirjoitti:

        >> Siis Ellenin kirjoitukset ovat aivan normaaleja vaikka hänellä olikin epilepsia. Miksi sitten tarvitsee korostaa hänen sairauttaan? >>

        Lue aivotutkija Michael S. Gazzanigan kirja "Eettiset aivot" , niin tiedät, miksi Ellenin tapauksessa hänen sairautensa liittyy oleellisesti kaikkeen tapahtumiin eräässä uskonlahkossa 1800-luvun USA:ssa.

        http://www.terracognita.fi/kirjat/9525202976.html

        Hän oli sairas ihminen, mutta hän pystyi naamioimaan sairautensa sellaiseksi, että ihmiset luulivat hänen kohtaustensa olevan merkkejä jonkin jumalan vaikutuksesta.

        >> No, minulla ei ole sellainen >>

        Sen me tiedämme molemmat, jos olemme rehellisiä.

        mitään epilepsiaa. se on sinun valheesi, koska vihaat totuutta.

      • bushmanni kirjoitti:

        Luepas tuo Tuomas-Kuoman linkittämä juttu pari kertaa ja ota aivot mukaan tähän lukutapahtumaan.

        "Korkeasta verenpaineesta kärsivien iäkkäiden ihmisten kannattaa juoda kahvia. Euroopan kardiologisen seuran kongressissa Tukholmassa esitellyn vastikään tehdyn kreikkalaistutkimuksen mukaan hypertensiosta kärsivien yli 65-vuotiaden kohtuullinen kahvinkulutus nimittäin johtaa aortan joustavuuden parantumiseen."

        Sinä koetat tyrmätä tämän sillä, että tuot esille jutun, jossa varoitetaan raskaana olevia nauttimaan yli kahta kuppia päivässä kahvia keskenmenoriskin takia.

        Koeta Antti nyt ottaa ne aivot käyttöön, kun ne ovat sinulla hiukan pölyyntyneet viime aikoina ja koeta miettiä, että kuinka moni korkeasta verenpaineesta kärsivä iäkäs naisihminen (yli 65-vuotias) on raskaana tai edes tulee raskaaksi ja hänelle tulee näin ollen keskenmenon vaara nauttiessaan kahvia?

        Sinun ehkä kannattaa päivittää määrättyjä asioita ihmisen biologiasta ennen kuin jatkat älyttömyyksiäsi, mutta toki me tiedämme, että ainoa konsti puolustaa amerikkalaisten lahkojen idioottimaisuuksia, on kytkeä aivot pois päältä ja alkaa laukoa samanlaisia idioottimaisuuksia.

        Osaatko käyttää enää omia aivojasi ollenkaan, vai onko tämä amerikkalainen lahko saanut ne pois päältä kenties pysyvästi?

        Ja mitä tulee tähän antibioottiseen olueeseen, niin eivät he keksineet antibioottia, rakas Antti. He huomasivat, että kun joi olutta, joka oli määrätyllä tavalla joutunut erään maabakteerin kanssa tekemisiin, niin sillä oli terveydellisiä hyötyjä.

        He eivät luultavasti ymmärtäneet sitä, mistä se johtuu, mutta he ymmärsivät seurauksen. Ymmärsivät seurauksen, mutta eivät syytä.

        Toki olivat fiksuja, koska ymmärsivät seurauksen ja nauttivat oluen, koska tiesivät sillä olevan terveysvaikutuksia, mutta luultavasti he luulivat jonkin jumalan aiheuttavan sen etc.

        Ovatko sinun logiikallasi torakat keksineet antibiootin, kun torakat ovat olleet täällä jo satoja miljoonia vuosia ja torakan päästä ja sen molekyyleistä löydetään ehkä ratkaisu uusien superbakteerien vaivaan:

        http://www.tiede.fi/uutiset/3999/torakan_paasta_antibiootteja_mrsa_ta_vastaan

        "" kreikkalaistutkimuksen mukaan ""

        Siihen tutkimukseenko on uponneet ne miljoonat eurot joita Suomikin
        koettaa maksella takaisin Euroopan puolesta.
        Että ihan kreikkaan saakka pitää mennä kahvin puolesta todistusta
        etsimään.
        Ei vakuuttavaa, ei vaikuttavaa.

    • .... asiat muuttuneet 6 vuoden aikana. Itselläni on alhainen verenpaine ja kun vartuin poikaani, yläpaine tahtoi mennä jo alle 100. Terveydenhoitaja sanoi minulle, että "etkö voisi juoda kahvia tai teetä, niin saataisiin sinun painetta ylöspäin". En suostunut siihen, mutta suostuin sitten syömään silloin tällöin salmiakkia, että en pyörtyä kupsahtaisi minne sattuu. Pari vuotta sitten kävin jälleen tarkistuttamassa paineeni ja silloin "lääkkeeksi" määrättiin salmiakin lisäksi lakritsaa.
      Kahvi aiheuttaa riippuvuutta ja kyllä kristittyjen olisi hyvä päästä kaikista riippuvuuksista vapaiksi, onhan ruumiimme Pyhän Hengen temppeli. Jumala omistaa meidät kokonaan, myös ruumiimme.

      • "" Terveydenhoitaja sanoi minulle, että "etkö voisi juoda kahvia tai teetä, niin saataisiin sinun painetta ylöspäin". ""

        Yliopistot ovat nykyisin liittoutuneet yritysmaailman kanssa, eikä siinä
        sinänsä pahaa ole vaan on hyvä asia se, mutta täytyy muistaa että esim.
        tuo Tuomaksen esittämä totuudenvastainen kahvitutkimus on
        talouselämän tilaama ja viitekehykset on vaikkei varmaankaan kirjattuna.
        On sanomattakin selvää että kahvi nostaa verenpainetta, eihän se muutoin
        häiritsisi unen saantiakaan.

        Usein ajattelemme että en viitsi mennä siihen ja siihen tilanteeseen,
        kun siellä ei tarjoilla kahvia. Huono asenne se, kahviriippuvainen.

        Jos juo vain 3 kuppia päivässä, vaikkapa kolmen enkelin kunniaksi.
        ei se varmaankaan luo väärää riippuvuutta - paitsi ehkä enkeleihin.
        Mutta usein kuulee sanottavan: en käynnisty aamulla ilman kahvia.
        Siinä lienee jo alkusysäys kehon ylivallalle.

        Hetkinen ... nyt pitää mennä ottamaan Pepcid Duo, kun närästää niin.
        Aiemmin tänään olin kaupungin tarjoamassa EPT-yhteispalaverissa. Aimo EI juonut siellä kahvia. (Helminen edusti ETRAa)

        "Lähimmäisriippuvuus" on negatiivinen sana ja tarkoittaa itsenäisyyden
        liiallista pois antamista. Paavali kuvasi hyvin mielensä vapautta Kristuksessa:

        1.Kor.9:19
        Vaikka olen vapaa ja kaikista riippumaton, olen ruvennut kaikkien orjaksi voittaakseni Kristukselle mahdollisimman monia.
        20
        Voittaakseni hänen omikseen juutalaisia olen näille ollut kuin juutalainen; voittaakseni lain alaisina eläviä olen näille ollut kuin lain alainen, vaikka en olekaan lain alainen.
        21
        Voittaakseni ilman lakia eläviä olen näille ollut kuin eläisin ilman lakia, vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla -- onhan minulla Kristuksen laki.
        22
        Voittaakseni heikkoja olen näille ollut heikko. Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia.

      • AnttiVKantola kirjoitti:

        "" Terveydenhoitaja sanoi minulle, että "etkö voisi juoda kahvia tai teetä, niin saataisiin sinun painetta ylöspäin". ""

        >>> mutta täytyy muistaa että esim. tuo Tuomaksen esittämä totuudenvastainen kahvitutkimus on
        talouselämän tilaama ja viitekehykset on vaikkei varmaankaan kirjattuna. >>

        Sinun valehteleminen alkaa olla jo patologista. Kuinka kehtaat? Jos sinä väität, että Euroopan kardiologisen seuran kongressissa esitelty tutkimus on totuudenvastainen, niin siitä tulisi olla jotain todisteita, muitakin kuin sinun oma vilkas mielikuvituksesi. Tuo kongresissa esitelty päätelmä on tehty tieteellisestä tutkimuksesta ja samansuuntaisia tuloksia on saatu myös eri tutkimuksesta, joten se on täysin luotettava.

        >> On sanomattakin selvää että kahvi nostaa verenpainetta, eihän se muutoin häiritsisi unen saantiakaan. >>

        Tuossa tutkimuksessa saatiin selville, että pari kuppia päivässä johtaa aortan joustavuuden parantumiseen. Lisäksi huomattiin, että terveyshyöty ei kasva ylettömällä kahvin nauttimisella, vaan kuppi pari on tarpeeksi.

        Kahvin terveyshyödyt ovat kiistattomat, mikäli henkilön muutoin ei kannata vältellä kahvia, esimerkiksi raskaana ollessaan. Tähän on turha vedota mm. siksi, että raskaana pitää välttää myös monia muita asioita, eli esimerkiksi raakoja, pesemättömiä kasviksia, graavikalaa, monia yrttejä, monia lääkkeitä jne, joten ei kahvi ole siinä asiassa sen kummallisempi. Tai jos ihminen on kofeiiniyliherkkä, niin tietenkään ei kannata nauttia mitään kofeiinia sisältävää. Samoin kuin jos ihminen on yliherkkä pähkinöille, niin ihmisen ei tule nauttia pähkinöitä, olivatpa ne miten terveellisiä tahansa, koska pähkinöiden syöminen voi johtaa ihmisen kuolemaan.

        Sitten on tietenkin ihmisiä, jotka keksivät hassuja selityksiä lääketieteen tutkimusten virheellisyydestä, koska he haluavat mieluummin elää 1800-luvulla, USA:ssa vaikuttaneen kotiäidin sääntöjen mukaan, koska luulevat tämän olleen jokin profeetta. Tämä on vapaa maa, joten sekin on sallittua, mutta valehteleminen tämän profeetan pitämiseksi profeettana on sitten toinen juttu.

        "" mutta täytyy muistaa että esim. tuo Tuomaksen esittämä totuudenvastainen kahvitutkimus on
        talouselämän tilaama ja viitekehykset on vaikkei varmaankaan kirjattuna. ""

        "" On sanomattakin selvää että kahvi nostaa verenpainetta,
        eihän se muutoin häiritsisi unen saantiakaan, eikä. ""

        Eikä lääkäri sanoisi että kahvi nostaa verenpainetta, ellei niin olisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      133
      4108
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2096
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1841
    4. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1810
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1750
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      441
      1709
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      459
      1560
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1312
    9. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1286
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      458
      1275
    Aihe