Erilainen

Saattaahan olla, että harmagedon tulee, mutta ei välttämättä sellainen kuin jt:t opettavat vaan jossain muodossa tulee tuhoa varmasti lähivuosina. Itse uskon, että Nibiru niminen planeetta joka kulkee maapallon ohi n. 3600 vuoden välein omalla elliptisellä radallaan kulkien ja on aiheuttanut ja aiheuttaa meillä jonkinlaisen "harmagedoniksi" kutsutun tapahtuman, edellinen Nibirun ohimeno ja napasiirtymä tapahtui raamatussakin kuvatun vedenpaisumuksen aikoihin.

Uskonnot vain värittävät sen uskonnollisin näkemyksin ja kuvastavat ne johonkin jumalaan, jeesukseen ja muihin yliluonollisiin hahmoihin. Saattaahan olla, että jos Jumala tai jokin korkeampi olento on olemassa aiheuttaa hävitystä aika-ajaoin Nibirun kautta. Ihmiset ovat voineet kohdata aikoinaan avaruusolentoja ja korottaneet nämä jumalan asemaan.

Itse ainakin mietin kaikkia näitä lisääntyviä maanjäristyksiä ja katastrofeja, että mistä ne johtuvat eli täytyy olla jokin "tekijä" tässä tapauksessa uskon, että Nibiru aiheuttaa näitä kaikkia pian lisääntyvässä määrin. Nibirusta löytyy googlella sekä erityisesti tämä sivusto http://poleshift.ning.com/ on keskittynyt odottamaan Nibirun ohimenoa.

Nämä minun ajatukset varmasti kuullostavat hölynpölyltä,enkä välttämättä itsekkään ole vielä täysin vakuuttunut, mutta viimeistään kun näkyy toinen aurinko taivaalla tutun aurinkomme vieressä ja sekä 3 pimeyden päivää jotka ovat ehkä järkyttävimmät asiat mitä pian saatamme nähdä ja moni saattaa luulla, että kyseessä tulee olemaan jokin raamatun ilmestyskirjan ennustus ja jt:t luulevat harmagedoniksi kun kiviä alka sateleen maapallolle johtuen tästä Nibirusta joka on n. 4 kertaa maapallon kokoinen magneettinen planeetta ja vetää perässään 5km pitkää häntää jossa on pölyä(rautaoksidia) kiveä ja jäätä.

Näitä Nibirun tämänhetkisiä tapahtumia meille antaa avaruusolennot "Zetat" kanavoijan Nancy Liederin välityksellä. Itsekkin ajattelin alussa, että nämä tällaiset kanavoijat jotka saavat viestejä avatuusolennoilta ovat jotain höyrypäitä, mutta ajatukseni muuttuivat kun huomasin, että näiden Zetojen vuosia antamat tapahtuma selitykset ja se missä järjestyksessä mitäkin maanjäristyksiä ym. katastrofeja ja ongelmia maailmassamme tapahtuu ovat osoittautuneet aivan paikkansa pitäviksi.

Tässä tapahtumia ennen sitä H hetkeä. .

http://www.tiedontalo.net/viestit/zetatalk_14082010.htm

Ps tuli mieleen, että raamatun kirjoittajat saivat myös kanavointiviestejä joten hekin olivat oman aikansa kanava keijoja :)
18350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Tulipa hölmö virhe äskeiseen >>5km pitkää häntää

Äänestä

Mitäs sanot niille, jotka ovat sitä mieltä että tällaisen Nbirun pitäisi olla jo näkyvissä, ainakin jos sen pitäisi ehtiä tänne vuodeksi 2012.

Jos tästä lasketaan taaksepäin 3600 vuotta, päädytään suunnileen vuoteen 1590 eaa.
Ei kait silloin mitään kummallista ole tapahtunut?
Egyptissä olivat vallalla dynastiat 13–17, onko heiltä jäänyt jotain merkintöjä asiasta?
Tuskin.

Äänestä
  • Olet varmaankin lukenut egyptin 7 vitsauksesta? Kaikki ne tapahtumat mitä silloin tapahtui on varmasti yhteydessä Nibiruun mm. vesi joka muuttui "vereksi" kun itseasiassa Nibirun rautaoksidia laskeuti vesistöihin. Myös 3 pimeyden päivää on liitettävissä Nibiruun ja varmasti ne muut heinäsirkkaparvet jne. olivat seurausta egologisista tilanteista. Egyptiläisessä kulttuurissa on kuvattu Niburua useinkin. Jo Sumerilaisessa sekä Babylonialaisessa kulttuurissa kerrottiin tästä ja aiheesta kyllä löytyy lisää jos kiinnostusta on etsiä Nibirun historiaa.

    Nibiru kyllä näkyy tai ainakin useat ovat kuvanneet kys. toisen auringon netissä lötyvistä lukuisista kuvista ja videoista. Pohjoisessa taitaa tulla näkymään viimeisenä. Kuun paikka vaihtelee melkoisesti öisin saman viikon aikana ja se johtuu maapallon vaappumisesta joka aihetuu siitä kun Nibirun magneettikenttä vaikuttaa maapallon magneettikenttiin ja saa aikaiseksi vaappumista ja lopulta napasiirymän.

    Tuo vuosi 2012 taas ei liity Nibiruun eikä Zetat siitä ole edes puhuneet minään erityisenä vuotena, mutta saattaa olla, että parin vuoden sisällä Nibiru on jo niin lähellä, että kaikenlaiset tapahtumat ovat päällä täyttä päätä.

    http://poleshift.ning.com/photo/photo/search?q=planet x

    Satelliitti kuvisa näkyy yhä lisääntyvässä määrin myös kuvia ja videoita löytyy.

    http://poleshift.ning.com/video/video/search?q=planet x

    Eli saattaa olla ihan aito oikea tuleva tapahtuma tämä napasiirtymä ja selvää näyttöä saamme kun kaikki havainnot tulee pian näkymään kaikille.

    Äänestä

  • Aloittaja again kirjoitti:

    Olet varmaankin lukenut egyptin 7 vitsauksesta? Kaikki ne tapahtumat mitä silloin tapahtui on varmasti yhteydessä Nibiruun mm. vesi joka muuttui "vereksi" kun itseasiassa Nibirun rautaoksidia laskeuti vesistöihin. Myös 3 pimeyden päivää on liitettävissä Nibiruun ja varmasti ne muut heinäsirkkaparvet jne. olivat seurausta egologisista tilanteista. Egyptiläisessä kulttuurissa on kuvattu Niburua useinkin. Jo Sumerilaisessa sekä Babylonialaisessa kulttuurissa kerrottiin tästä ja aiheesta kyllä löytyy lisää jos kiinnostusta on etsiä Nibirun historiaa.

    Kirjoitit aiemmin:
    "edellinen Nibirun ohimeno ja napasiirtymä tapahtui raamatussakin kuvatun vedenpaisumuksen aikoihin. "

    Jos otetaan raamatun aikalinja mukaan, niin tapahtuivatko egyptin vitsaukset ja vedenpaisumus samoihin aikoihin?

    Äänestä

  • Aloittaja again kirjoitti:

    Olet varmaankin lukenut egyptin 7 vitsauksesta? Kaikki ne tapahtumat mitä silloin tapahtui on varmasti yhteydessä Nibiruun mm. vesi joka muuttui "vereksi" kun itseasiassa Nibirun rautaoksidia laskeuti vesistöihin. Myös 3 pimeyden päivää on liitettävissä Nibiruun ja varmasti ne muut heinäsirkkaparvet jne. olivat seurausta egologisista tilanteista. Egyptiläisessä kulttuurissa on kuvattu Niburua useinkin. Jo Sumerilaisessa sekä Babylonialaisessa kulttuurissa kerrottiin tästä ja aiheesta kyllä löytyy lisää jos kiinnostusta on etsiä Nibirun historiaa.

    Nibiru kyllä näkyy tai ainakin useat ovat kuvanneet kys. toisen auringon netissä lötyvistä lukuisista kuvista ja videoista. Pohjoisessa taitaa tulla näkymään viimeisenä. Kuun paikka vaihtelee melkoisesti öisin saman viikon aikana ja se johtuu maapallon vaappumisesta joka aihetuu siitä kun Nibirun magneettikenttä vaikuttaa maapallon magneettikenttiin ja saa aikaiseksi vaappumista ja lopulta napasiirymän.

    Tuo vuosi 2012 taas ei liity Nibiruun eikä Zetat siitä ole edes puhuneet minään erityisenä vuotena, mutta saattaa olla, että parin vuoden sisällä Nibiru on jo niin lähellä, että kaikenlaiset tapahtumat ovat päällä täyttä päätä.

    http://poleshift.ning.com/photo/photo/search?q=planet x

    Satelliitti kuvisa näkyy yhä lisääntyvässä määrin myös kuvia ja videoita löytyy.

    http://poleshift.ning.com/video/video/search?q=planet x

    Eli saattaa olla ihan aito oikea tuleva tapahtuma tämä napasiirtymä ja selvää näyttöä saamme kun kaikki havainnot tulee pian näkymään kaikille.

    Wikipedia yhidstää nbirun jupiteriin.

    "Nibiru (also transliterated Neberu, Nebiru) is a term in the Akkadian language...

    In Babylonian astronomy, nibiru (in cuneiform spelled dné-bé-ru or MULni-bi-rum) is a term of the highest point of the ecliptic, i.e. the point of summer solstice, and its associated constellation.
    ..
    nibiru was considered the seat of the summus deus who pastures the stars like sheep, in Babylon identified with Marduk
    ..
    The corresponding constellation was in the area of Libra. The Nibiru constellation rose in the month of Tišritum, around autumnal equinox, and Nibiru was also a name for the planet Jupiter when observed in the month of Tišritum.
    ..
    In the MUL.APIN, Nibiru is identified as Jupiter:

    "When the stars of Enlil have been finished, one big star – although its light is dim – divides the sky in half and stands there: that is, the star of Marduk (MUL dAMAR.UD), Nibiru (né-bé-ru), Jupiter (MULSAG.ME.GAR); it keeps changing its position and crosses the sky."
    ....

    Äänestä

  • UPDATE_9157407 kirjoitti:

    Asiassa vielä se, että yleinen kirjoitus Nibirusta mitä esim. Wikipediassa on ovat lähinnä Nibirun olemassaolon peittelyä ja kaikki valtaapitävät ovat tietoisia Nibirun läheisyydestä siksipä asiaa ei tuoda kansalaisille mitenkään esiin ennenkuin valtaapitävät ovat itse siirtyneet turvallisesti bunkkereihinsa. Asiasta tietää Nasa aina Obamaa myöten. Luotettavinta aineistoa löytyy juuri tuolta http://poleshift.ning.com/ ja täältäkin http://www.zetatalk.com/index/zetanew.htm

    Ja mitä tuohon napasiirymien aikoihin tulee se on tapahtunut n. 3656 välein. En osaa tarkemmin sanoa missä ajassa oltiin viimeisessä vedenpaisumusajassa ehkä silloin jos se oli alle 3656 vuotta sitten oli jotain muuta kuin napasiirtymä, mutta edellinen vedenpaisumus tapahtuma on saattanut olla silti eri ajankohdassa kuin mitä raamatusta selviää. Odotetaan ja katsotaan osoittautuuko tämä koko Nibiru epidosi ennenpitkää bullshittiksi, ei voi sanoa paljoakaan kuin katsoa mitä tulee tapahtumaan pian. Zetojen mukaan tämän vuoden loppuun mennessä tapahtuu silti jotain koko maailmaa järkyttävä asia.

    Äänestä

  • Aloittaja taas kirjoitti:

    No raamatun aikajanan mukaan vedenpaisumus on ollut kyllä aika paljon ennen egyptin vitsauksia. Että sikäli jo homma on ongelmissa.

    Toisekseen, jos tuollainen planeetta aiheuttaa suurta kaaosta maan päällä, niin siitä on kyllä kaikki Maan kansat tietoisia, ei vain egyptin muinainen valtakunta. Ja haluaisin nähdä ne maininnat asiasta egyptin historiassa ensin, käännettynä englanniksi tietysti, tai ainakin luotettavan tahon selvitys asiasta.

    Mutta ei siinä mitään, katsellaan mitä loppuvuoteen kuuluu. Toivottavasti ei mitään katastrofaalista kuitenkaan :D
    ... vai haluaako joku oikeasti suuren kaaoksen maan päälle??

    Äänestä

Vaikkapa Sakarjan kirjan luvusta: 14.

Äänestä

>>Itse uskon, että Nibiru niminen planeetta joka kulkee maapallon ohi n. 3600 vuoden välein omalla elliptisellä radallaan kulkien ja on aiheuttanut ja aiheuttaa meillä jonkinlaisen "harmagedoniksi" kutsutun tapahtuman, edellinen Nibirun ohimeno ja napasiirtymä tapahtui raamatussakin kuvatun vedenpaisumuksen aikoihin.

Professori Esko Valtaoja Turun yliopistosta on hieman toista mieltä:

http://www.avaruus.fi/kysy-tutkijalta/faq/aiheuttaako-planeetta-nibiru-maailmanlopun.html

Äänestä
  • Ja odottaa sellaisen "kiven" tuhovan ihmiskunnan valitsevasti, jota Vartiotorniseura mahdollisesti odottaa tulevana Harmageddonin toteuttajana, - taivaalle kurkistellen -. Sellaist metoriittia ei voi olla eikä tulla, joka erottelisi ihmiset, tuhohen kaikki muut paitsi: kastetut ja aktiiviset JT:eet ja eli jättäisi jälejelle tuhon jäljiltä vain YHDEN PROMILLEN YHMISKUNNASTA, HYVÄN SANOMAN MUKAISESTI. SE HYVÄ SANOMA ON PÖTY PUHETTA. Ennen lehmät lentää!

    Äänestä

  • Muistuttaisin, että suurinosa Nibiruun liittyvästä tiedosta netissäkin on tarkoituksellisesti pelkkää Nibirun vastaista disinformaatiota ja harhaan johtamista. Napasiirtymä ei aiheuta maailman loppua vaan pelkästään napasiirtymän. Napasiirtymää edeltävät ja jälkeiset katastrofit taas osaltaan tottakai karsivat ihmiskuntaa, mutta napasiirtymästä on mahdollista selviytyä. Tutustukaa tähän sivustoon siellä on paljon aineisto jopa siitä miten selvitä napasiirymästä. http://poleshift.ning.com/

    Mielummin kannattaa katsoa selkeitä tosiasioita maailman tapahtumista ja merkkejä taivaalla Nibiruun liittyen kuin lukea ns. oppineiden näkemyksiä Nibirusta.

    Äänestä

  • Aloittaja agn kirjoitti:

    Muistuttaisin, että suurinosa Nibiruun liittyvästä tiedosta netissäkin on tarkoituksellisesti pelkkää Nibirun vastaista disinformaatiota ja harhaan johtamista. Napasiirtymä ei aiheuta maailman loppua vaan pelkästään napasiirtymän. Napasiirtymää edeltävät ja jälkeiset katastrofit taas osaltaan tottakai karsivat ihmiskuntaa, mutta napasiirtymästä on mahdollista selviytyä. Tutustukaa tähän sivustoon siellä on paljon aineisto jopa siitä miten selvitä napasiirymästä. http://poleshift.ning.com/

    Haata

    >>Muistuttaisin, että suurinosa Nibiruun liittyvästä tiedosta netissäkin on tarkoituksellisesti pelkkää Nibirun vastaista disinformaatiota ja harhaan johtamista.

    Jos kerran suurin osa tiedosta ei pidä paikkaansa, niin kerro se pieni osa, mikä pitää paikkansa, ja mistä tuon "luotettavan" tiedon voi netissä löytää?

    >>Mielummin kannattaa katsoa selkeitä tosiasioita maailman tapahtumista ja merkkejä taivaalla Nibiruun liittyen kuin lukea ns. oppineiden näkemyksiä Nibirusta.

    Jaa, no miten maailman tapahtumista voi nähdä Nibirun? YLE:n vai MTV3:n uutisista? Vai keskustelupalstoilta?
    http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3239

    Äänestä

  • Johanneksen_poika kirjoitti:

    Juuri nuo mainitsemasi median välineet eivät ainakaan ole niitä luotettavimpia lähteitä. Itse seuraan http://poleshift.ning.com/ täältä ja jokainen päättäköön mihin luottaa. Tuolla linkittämässäni sivustossa on lukuisia viitteitä mitkä ovat ne asiat jotka liittyvät Nibirun läsnäoloon. Mutta turhaa tästä kiistellä koska kuten sanoin tulevat tapahtumat ovat ainoita faktoja skeptikoille jotka tulevat piankin näkemään asioiden todellisen kannan.

    Äänestä

  • eikös kirjoitti:

    >>Mutta turhaa tästä kiistellä koska kuten sanoin tulevat tapahtumat ovat ainoita faktoja skeptikoille jotka tulevat piankin näkemään asioiden todellisen kannan.

    Kyllähän tuo sivusto on sen kaltaista huuhaata, ettei uskoisi jonkun vakavissaan ottavan. Jos tuossa olisi totuuden häivääkään, sivustot olisi käännetty useille kielille. Nyt saamme tyytyä Googlen asiantuntevaan suomi-käännökseen eräästä osasta, mikä aukeni linkistäsi:

    Lähtökohta

    Peruslähtökohta on, että Planeetta X aiheuttaa napa muutos lähitulevaisuudessa on tapahtuma, joka voi olla säilynyt kun valmistautua siihen.

    Säännöt

    Koska uhka haitta ja debunkers, ja pitää tämän tilan turvallinen kaikille hyväsydäminen ihmisiä, seuraavia sääntöjä on noudatettava:

    Ei debunking ja häiriöitä. Debunking ja häiriöitä johtaa kieltoa.
    Olemassaolo Planet X ja ZetaTalk ole kyseenalainen.
    Tunnustaa monien eri hengellinen näkemyksiä täällä ja merkitys hengellistä valmistautumista tulevien mullistusten, pyydämme, että tämä ning ei saa käyttää alustana proselytizing tai keskustella uskonnosta. Pidä hengellinen liittyvät keskustelut lähtökohta tämän ning.
    Ei poliittisia keskusteluja.
    Blogit ja keskustelut väkivaltainen luonne eivät kuulu tähän ning, ja poistetaan viipymättä
    Vaikka ryhmät voivat muodostaa ulkopuolella tämän ning ne ole meidän hallinnassamme, ja siten me sanoutuvat irti kaikesta vastuusta johtuvat osallistumisesta tällaiseen ryhmään (s).
    Ei henkilökohtaisia hyökkäyksiä, kohtelias
    Blogit ja keskusteluista, jotka eivät ole merkityksellisiä keskittyä ja lähtökohta tämän ning poistetaan ilman varoitusta. Keskustelut, kuten fyysinen todiste, Maa muutoksia, sää, sosiaalista ja psykologista muutoksia, ja selviytymisen tekniikoita ovat tietysti tarpeen.
    Käyttämällä tätä ning varten myydä henkilötietojen, kuten kirjojen tai henkilökohtaiset palvelut johtavat Blogit ja keskustelut poistetaan ilman varoitusta tai keskeyttäminen jäsenyyden etuoikeudet. Ei kehotus! Henkilökohtaiset suositukset tuotteita olet käyttänyt tai aikomus käyttää eivät tätä sääntöä rikotaan.
    Tämä ryhmä ei treffipalvelu. Varo jäsenten sinuun yhteyttä kautta sähköpostin pyytää päivämääriä tai myydä tuotteita. Tämä ning ei tue myöskään. Ei seksiin materiaalit saa mitään. Tämä on välittömästi poistettava ja jäsenyys juliste keskeytetty.
    Ajoittain, linkkejä muille sivuille on lähetetty. Emme ota vastuuta sisällöstä tai seurauksista yhdistää samaan. Jos valitset linkin ja löytää se vastenmielistä, ilmoita Ylläpitäjät jotka poistaa sen.
    Videot, koska paljon tilaa ne toteuttavat, on oltava erittäin merkityksellisiä Lähtökohta ja on etukäteen hyväksynyt. Tätä sääntöä voidaan laajentaa kattamaan valokuvia ja kuvia myös lähitulevaisuudessa, mutta viikon varoitusajalla on lähetetty noin tarkoituksenaan puhdistaa valokuvat ja kuvat ja videot ennen purge.
    Henkilökohtaiset kuvat vain yksi kuva on henkilökohtainen sivusi vain. Kaikki muut kuvat haluat näyttää voi olla omat sivut, linkki omalle sivullesi. Tämä säästää tilaa.
    Runoja, lauluja, huumoria ja kuvamateriaali on kevyt kun merkityksellisiä asioita täällä keskustellaan, mutta poistetaan viikon päästä arkistoihin.
    Tämä ryhmä on enimmäkseen Englanti-speaking. Jos puhut kieltä kuin Englanti, ota kääntää Englanti ennen lähettämistä se tästä. Jos luet tämän lähettämisen jälkeen eri kielellä, me sähköpostissa tätä sääntöä omalla kielellä, läpi online-kääntäjä kuin translate.google.com kertoa miksi poisti viestisi. Olet tervetullut uudelleen lähettää sen Englanti. Olemme usean laajuudeltaan kansalliset, ja se on aivan liian vaikea kääntää 62 eri kieltä. Kiitos ymmärrystä.
    Debunking ja häiriöitä johtaa kieltoa.
    Ilmoita ylläpitäjältä jos pidät joku ei noudata näitä sääntöjä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

näkemys tämä kirjoitti:

Saattaahan olla, että harmagedon tulee, mutta ei välttämättä sellainen kuin jt:t opettavat vaan jossain muodossa tulee tuhoa varmasti lähivuosina. Itse uskon, että Nibiru niminen planeetta joka kulkee maapallon ohi n. 3600 vuoden välein omalla elliptisellä radallaan kulkien ja on aiheuttanut ja aiheuttaa meillä jonkinlaisen "harmagedoniksi" kutsutun tapahtuman, edellinen Nibirun ohimeno ja napasiirtymä tapahtui raamatussakin kuvatun vedenpaisumuksen aikoihin.

Uskonnot vain värittävät sen uskonnollisin näkemyksin ja kuvastavat ne johonkin jumalaan, jeesukseen ja muihin yliluonollisiin hahmoihin. Saattaahan olla, että jos Jumala tai jokin korkeampi olento on olemassa aiheuttaa hävitystä aika-ajaoin Nibirun kautta. Ihmiset ovat voineet kohdata aikoinaan avaruusolentoja ja korottaneet nämä jumalan asemaan.

Itse ainakin mietin kaikkia näitä lisääntyviä maanjäristyksiä ja katastrofeja, että mistä ne johtuvat eli täytyy olla jokin "tekijä" tässä tapauksessa uskon, että Nibiru aiheuttaa näitä kaikkia pian lisääntyvässä määrin. Nibirusta löytyy googlella sekä erityisesti tämä sivusto http://poleshift.ning.com/ on keskittynyt odottamaan Nibirun ohimenoa.

Nämä minun ajatukset varmasti kuullostavat hölynpölyltä,enkä välttämättä itsekkään ole vielä täysin vakuuttunut, mutta viimeistään kun näkyy toinen aurinko taivaalla tutun aurinkomme vieressä ja sekä 3 pimeyden päivää jotka ovat ehkä järkyttävimmät asiat mitä pian saatamme nähdä ja moni saattaa luulla, että kyseessä tulee olemaan jokin raamatun ilmestyskirjan ennustus ja jt:t luulevat harmagedoniksi kun kiviä alka sateleen maapallolle johtuen tästä Nibirusta joka on n. 4 kertaa maapallon kokoinen magneettinen planeetta ja vetää perässään 5km pitkää häntää jossa on pölyä(rautaoksidia) kiveä ja jäätä.

Näitä Nibirun tämänhetkisiä tapahtumia meille antaa avaruusolennot "Zetat" kanavoijan Nancy Liederin välityksellä. Itsekkin ajattelin alussa, että nämä tällaiset kanavoijat jotka saavat viestejä avatuusolennoilta ovat jotain höyrypäitä, mutta ajatukseni muuttuivat kun huomasin, että näiden Zetojen vuosia antamat tapahtuma selitykset ja se missä järjestyksessä mitäkin maanjäristyksiä ym. katastrofeja ja ongelmia maailmassamme tapahtuu ovat osoittautuneet aivan paikkansa pitäviksi.

Tässä tapahtumia ennen sitä H hetkeä. .

http://www.tiedontalo.net/viestit/zetatalk_14082010.htm

Ps tuli mieleen, että raamatun kirjoittajat saivat myös kanavointiviestejä joten hekin olivat oman aikansa kanava keijoja :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu