Hellareista on kiva käydä kakalla ateistipalstalla, joten minä tulin tänne viihdyttämään teitä kertomalla kunika tiede todistaa että teidän Jumalaanne ei ole olemassa.
1. Universumissa ei näy suunnitelmallisuutta.
2. Sielusta ja kuolemanjälkeisestä ei ole todisteita.
3. Jumalan ihmeistä, eikä väliintuloista ole todisteita.
4. Luonnonlait toimivat aina, eikä yliluonnollisesta ole todisteita.
5. Universumissa on liikaa tyhjää tilaa että sen voisi luulla olevan ihmisille tehty.
6. Ei ole todisteita siitä että Jumala olisi keskustellut ihmisille, ihmisten päähän ei ole tullut tietoa joka ei ole ollut siellä jo ennestään.
7. Ei ole todisteita että Jumala olisi moraalin lähde, vaan sekä uskovaiset että epäuskovaiset käyttäytyvät ihan samallatavoin.
8. Pahuuden ongelma, eli hyvä, kaikkivoipa ja kaikkitietävä ei tee pahuudelle mitään.
Ateistien tuotokset ovat paljon väkevempiä, joten parempi että käytätte tätä ihan omaa palstaanne ulkohuusina.
1. Universumissa ei näy suunnitelmallisuutta.
2. Sielusta ja kuolemanjälkeisestä ei ole todisteita.
3. Jumalan ihmeistä, eikä väliintuloista ole todisteita.
4. Luonnonlait toimivat aina, eikä yliluonnollisesta ole todisteita.
5. Universumissa on liikaa tyhjää tilaa että sen voisi luulla olevan ihmisille tehty.
6. Ei ole todisteita siitä että Jumala olisi keskustellut ihmisille, ihmisten päähän ei ole tullut tietoa joka ei ole ollut siellä jo ennestään.
7. Ei ole todisteita että Jumala olisi moraalin lähde, vaan sekä uskovaiset että epäuskovaiset käyttäytyvät ihan samallatavoin.
8. Pahuuden ongelma, eli hyvä, kaikkivoipa ja kaikkitietävä ei tee pahuudelle mitään.
Ateistien tuotokset ovat paljon väkevempiä, joten parempi että käytätte tätä ihan omaa palstaanne ulkohuusina.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ateistien tyyliä.
1. Universumissa ei näy suunnitelmallisuutta
Ai, ei vai?
2.Sielusta ja kuolemanjälkeisestä elämästä eiole todisteita.
Sä koet ett sulla ei ole sielua?
3. Jumalan ihmeistä eikä väliintulosta ei ole todisteita.
Ihmisillä on kuitenkin kertomuksensa.
4.Luonnonlait toimivat aina, eikä yliluonnollisesta ole todisteita.
Jumala ei halua kärpäseksi ateistin teleskooppiin.
5.Universumissa on liikaa tyhjää tilaa että sen voisi olla ihmiselle tehty.
Tulevaisuudessa Mars-planeetta tullaan asuttamaan ihmisillä. Sitä ennen tämä kallisarvoinen maapallo olisi hyvä saada kuntoon. Esim.Afrikan asiat eivät ole Afrikan luonnonvaroista kiinni, vaan siitä ettei länsimaalainen ihminen tahdo tehdä asiolle mitään. Sinne ei viedä tarpeeksi lääkkeitä, vaikka niin voitaisiin tehdä. Luonnonvaroja ei auteta hyödyntämään, Sen sijaan afrikkalaiset joutuvat palvelemaan heidän luo tulevia turisteja, ovat oppaita, Eläimistö kiinnostaa, Mitä sinä voisit tehdä?
Tähytä taivaalle ja odottaa uutista uudesta maasta, uudesta planeetasta, jossa on elämää?
6. Eo ole todisteita että siitä että Jumala olisi keskustellut ihmiselle. päähän ei ole tullut tietoa jota siellä ei olisi ennestään.
No, sinä saat olla terve.
7. Ei ole todisteita siitä että Jumala olisi moraalin lähde, vaan sekä uskovaiset että epäuskovaiset käyttäytyvät samalla tavoin.
Niin, emme tiedä Jumalasta paljoakaan.
8.Pahuuden ongelma, eli hyvä kaikkivoipa ja kaikkitietävä ei tee pahuudelle mitään.
Ihminen voisi tehdä paljon. Hän saisi siitä kunnioitusta maan päällä. Kuolemasta emme tiedä muuta kuin että se parantaa. Pahuuskin loppuu siihen.
Mutta ehkä silti Jumala on hyvä. Voisiko olla näin?
"1. Universumissa ei näy suunnitelmallisuutta."
En ole tieteen asiantuntija, sen olen ymmärtänyt että monet tieteelliset suuret ovat prikulleen sellaisia kuin niiden pitää olla että kaikki täällä toimii.
"2. Sielusta ja kuolemanjälkeisestä ei ole todisteita."
Etkös juuri "sielusi" tuotoksia tähänkin viestiin "raapustellut" :)
"3. Jumalan ihmeistä, eikä väliintuloista ole todisteita."
Itse koen oman raittiuteni suureksi Jumalan ihmeeksi. Moni muukin todistaa omalla nimellään Jumalan ihmeistä joita ovat kokeneet.
"4. Luonnonlait toimivat aina, eikä yliluonnollisesta ole todisteita."
Eikös vasta joku hemmo Jenkeissä pudonnut 39.kerroksesta ja säily hengissä. Luonnonlakien mukaanhan hänen olisi pitänyt kuolla varmasti.
"5. Universumissa on liikaa tyhjää tilaa että sen voisi luulla olevan ihmisille tehty."
Eihän tiedä vaikka olisikin muutakin elämää maapallon ulukopuolella. Kevennyksenä voisi ajatella että, jos sikarikas Herranröpi rakenuttaa itselleen sellaisen 1000 m2 kartanon, eikös se ole hänelle tehty, tyhjästä tilasta huolimatta :)
"6. Ei ole todisteita siitä että Jumala olisi keskustellut ihmisille, ihmisten päähän ei ole tullut tietoa joka ei ole ollut siellä jo ennestään."
Miksi ihmisen päässä sitten olisi ollut tieto uskonnoista?
"7. Ei ole todisteita että Jumala olisi moraalin lähde, vaan sekä uskovaiset että epäuskovaiset käyttäytyvät ihan samallatavoin."
Hivenen samaa mieltä. Mut jos alamme kyselemään uskovaisten ja epäuskovaisten suhdetta syntii, syntyy isoja eroja mielipiteissä ja käyttäytymisessä kyseiseen asiaan nähden.
"8. Pahuuden ongelma, eli hyvä, kaikkivoipa ja kaikkitietävä ei tee pahuudelle mitään."
Toisaalta on hyvä ottaa huomioon aikatekijä. Jos Jumala poistaa pahuuden ongelman tulevaisuudessa, silloinhan Jumala tekee pahuudelle jotain. Jumalalla on myös taipumus kääntää paha hyväksi.
"Miten ihmisen päässä on sitten tieto uskonnoista?"
Hmm...
Miksi ihmisen päässä on tieto joulupukista?
ihmisten keksimiä, niin joulupukki kuin uskonnotkin.
ateismin! Ateismi on häviävää lajia!
#Jotain kommentteja juhani1965Käyttäjän viestit9.9.2010 19:08
"1. Universumissa ei näy suunnitelmallisuutta."
En ole tieteen asiantuntija, sen olen ymmärtänyt että monet tieteelliset suuret ovat prikulleen sellaisia kuin niiden pitää olla että kaikki täällä toimii. #
Hyvään kysymykseen annettiin aika tyoperä vastaus. Todella typerä. Looginen ajattelu ei taida vastaajalla olla kotona.
Antoiko raamattu tiedot universumissa vallitsevista lainalalisuuksista? Eipä tietenkään. Ei voinut antaa, Se ei edes tunne universumia.
Raamattu tuntee maan ja jonka kristinusko käsittää saarelkkeeksi ja jonkan reunalta tipahtaa tyhjyyteen.
Maa olisi kaikkeuden keskipiste. Sitä kiertävät taivaan valopilkut, aurinko, kuu ja planeetat. Kuun kohdalla vahingossa osuttiin oikeaan. Korostan, vahingossa.
Raamattu ei tunne galakseja eikä universumia, eikä mitään, mikä olisi universumin ulkopuolella.
Raamatun juutalainen jumala Herra loi maasaarekkeen, kuun, tähdet ja planeetat ja asetti niden liikkeet.
Pieni välihuomio kristittyjen Jumalan kaikkea ohjaavasta luonteesta. Kun Herra asetti taivaan kappaleet paikoilleen, niin raamatun mukaan se ei sittemmin ole puuttunut niiden olemassaoloon ja liikkeeseen. Kristinuskon mukaan sen jumala ohjaa kaikkea, mikä on olemassa. Kumpi jumala on oikeassa, vai kumpikaan?
Raamatun valossa sen jumalat eivät ohjaa kaikkea. Eivät pysty siihen. Eivät ole kaikkivoipaisia. Jos ne yhdessä asiassa jättävät maailman "oman onnensa" niin kuinka monessa muussa tapauksessa?
Raamatun avulla emme pääse universumista olemassaoloa tutkimaan.
Miten tiede toimii. Se saa jostain "korkeuksista" tiedon lainalaisuuksista ja tarkistaa, että ne pitävt paikkansa! Pitääkö Juhani 1965 itseään viisaana ja muita tyhminä!
Kaikenlaisen tiedon hankinta on kulkenut kautta aikain samalla yksinkertaisella tavalla. Tutkittavalle oliolle tai ilmiölle ei ole ennakkoehtoja. Uusi olio tai ilmiö on yksinkertaisesti tutkittava eri puoliltaan. Tuloksia nimitetään tiedoksi.
Samoja perusasioita ei tarvitse joka kerran tutkia uudelleen. Tätä ilmiötä sanotaan historialliseksi tiedon kasaantumsieksi.
Raamattu ei tätä tunne. Siellä sanottu olisi aina totta, eikä sitä saisi edes epäillä. Raamattu ei luonteensa mukaisesti hyväksy olevaisen tutkimista. Eihän sitä ole edes olemassa!
Siispä. Tutkimusten perusteella universumin "käyttäytymisestä" on löydetty joukko lainalaisuuksia. Tällä hetkellä se laajenee. Galaksit loittonevat toisistaan. Painovoimalaki on oikea. Gravitaatiolaki huomioi paremmin avaruudellista liikettä ym. ym.
Juhani 1965. Jos et ole sattunut tietämään niin tieteessä ei tuloksia määritellä ennakolta. Asia ensin tutkitaan, sitten vasta hutkitaan.
Jossittelu on sitten eri asia; jos tuo tai tämä olisi hieman eri lalilla, niin liike tai ilmiöt olisivat myös erilaiset.
Jeesus kehoitti tulemaan lasten kaltaisiksi, muuten ei pääse taivasten valtakuntaan. Lapsi uskoo sen mitä hänelle kerrotaan, samalla tavalla Jumalan lasten tulisi uskoa Hänen sanaansa. Ihan sama vaikka kaikki ateistit vakuuttaisivat, että Jumalaa ei ole olemassa, minä tiedän että Hän on olemassa, en vain usko. En kuitenkaan aio kertoa mitään todisteita tiedostani, koska ateistit ei niitä kuitenkaan usko. Jos joku ei usko, se on hänen asiansa eikä liikuta minua vähäänkään.