juuri näitä josta Paavali kirjeessään sanoo,"Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; 6. sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa." 7. Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita? 8. Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia. 9. Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme? 10. Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään. 11. Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut."
PAAVALI OLI IHMINEN tämä asia on aivan hämärän peitossa, ETTÄ PAAVALI OLI IHMINEN aivan niinkuin
KAIKKI muutkin ihmiset.
Ihmisopit ovat Paavalista tehneet JUMALAN jota jumaloivat YLI KAIKEN. Näin kun Paavalin kautta
luullaan Jumalan yhteyteen pääsevän, niin todella hakoteillä ollaan.
JUMALAN SANASTA ON ENSIN NIELTÄVÄ JEESUKSEN KRISTUKSEN SANOMA, se on USKO JEESUKSEEN
vasta ihmisen voi Jumalan tahdon tielle Pyhän Hengen ohjaukseen johdattaa.
Paavali uskossa EI Jumalan Pyhä Henki ketään johdata, se on totuus.
Paavali kun oli ihminen hän joutui kulkemaan AIVAN SAMAN tien KUIN kaikki Jumalan huomaan
ottamat kautta aikain. IHMISELLÄ on kuin onkin VAIN SE YKSI JA SAMA TIE TAIVAASEEN, jolla
tiellä JUMALA KAIKKI YHTEEN JA SAMAAN USKOON ja totuuteen johdattaa.
Näin se on. Tuolla Jumalan tahdon tiellä ITSE JUMALA opettaa ja totuuteen johdattaa
"Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä."
"minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; 12. enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut."
"Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut."
Mutta kun ihminen omassa järkiuskossaan (mikä on kylläkin järjetöntä) tahtoo olla, niin eipä
se mikä Jumalasta on tule valkenemaan sillä ei Jumala tuolla ihmisen oman tahdon tiellä
mitään opeta, kirkasta.
PAAVALI OLI IHMINEN tämä asia on aivan hämärän peitossa, ETTÄ PAAVALI OLI IHMINEN aivan niinkuin
KAIKKI muutkin ihmiset.
Ihmisopit ovat Paavalista tehneet JUMALAN jota jumaloivat YLI KAIKEN. Näin kun Paavalin kautta
luullaan Jumalan yhteyteen pääsevän, niin todella hakoteillä ollaan.
JUMALAN SANASTA ON ENSIN NIELTÄVÄ JEESUKSEN KRISTUKSEN SANOMA, se on USKO JEESUKSEEN
vasta ihmisen voi Jumalan tahdon tielle Pyhän Hengen ohjaukseen johdattaa.
Paavali uskossa EI Jumalan Pyhä Henki ketään johdata, se on totuus.
Paavali kun oli ihminen hän joutui kulkemaan AIVAN SAMAN tien KUIN kaikki Jumalan huomaan
ottamat kautta aikain. IHMISELLÄ on kuin onkin VAIN SE YKSI JA SAMA TIE TAIVAASEEN, jolla
tiellä JUMALA KAIKKI YHTEEN JA SAMAAN USKOON ja totuuteen johdattaa.
Näin se on. Tuolla Jumalan tahdon tiellä ITSE JUMALA opettaa ja totuuteen johdattaa
"Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä."
"minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; 12. enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut."
"Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut."
Mutta kun ihminen omassa järkiuskossaan (mikä on kylläkin järjetöntä) tahtoo olla, niin eipä
se mikä Jumalasta on tule valkenemaan sillä ei Jumala tuolla ihmisen oman tahdon tiellä
mitään opeta, kirkasta.
Vastaukset 35
Vanhimmat
näkee, että sinä ARMI olet lakannut olemasta IHMINEN, jos kohta koskaan oletkaan ollut ihminen.
"PAAVALI OLI IHMINEN tämä asia on aivan hämärän peitossa, ETTÄ PAAVALI OLI IHMINEN aivan niinkuin
KAIKKI muutkin ihmiset."
eipä niistä apuja ole kenellekkään ollut eikä tule koskaan olemaankaan,
kuinka voisi sokea sokeaa taluttaa.
mutta eihän se muutoin voinut mennäkään, kun olet vain tutkimassa ihmisiä, ihmisen
mielellä.
perille, ei se voi mennä, kun tahdotaan olla kiinni siinä ihmisopin valheessa johon on jo
ties kuinka kauan turvattu.
Tämän aloituksen sanoma "Paavali oli ihminen, EI JUMALA" niin saman tien hän on käynyt kuin
KAIKKI ihmiset jotka Jumala on huomaansa saanut, SE ON NISUNJYVÄN KUOLEMAN TIE.
Ja tuo tie on juuri tämä, "Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; 6. sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa." 7. Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita? 8. Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia. 9. Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme? 10. Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään. 11. Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut."
Tuo tie jolla Jumala johdattaa johtaa ihmisen lihan kuolemaan (ihmisen mielen kuolemaan)
JA näin käy kuin Paavalikin sitten sanoo,"en enää elä minä vaan Kristus minussa."
Kun sitten Jeesus ihmisessä saakin asuinsijan silloin puhutaan siitä mitä Jumala on ja voi
EIKÄ mitä ihminen on ja voi.
Näin täällä ihmiset itse itsensä paljastavat kuka heitä johdattaa, kuka heissä elää.
Näin yksinkertaista on totuus, kun Jumala saa Totuuden Hengellään johdattaa, kun Jumalan
mieli on ihmisessä saanut sijan ja ihmisen oma mieli on kuollut.
"Näin yksinkertaista on totuus, kun Jumala saa Totuuden Hengellään johdattaa, kun Jumalan
mieli on ihmisessä saanut sijan ja ihmisen oma mieli on kuollut."
tietysti evankeliumit ensin ja koko raamatun sanoma kokonaisuutena tulee sisäistää, että ymmärtää sen ydinsanoman mikä meille syntisille on kaikkein tärkeintä ymmärtää ja uskoa. Jeesus sanoi evankeliumissa niin, että opetuslapset eivät voineet ottaa kaikkea vastaan mitä Jeesus olisi voinut opettaa jo silloin kun Hän vielä oli näkyvästi läsnä opetuslasten kanssa, mutta Hän antoi lupauksen Pyhästä Hengestä, joka tulee jatkamaan opetusta. Niin sitten Jeesus valitsi Paavalin, joka oli oppinut fariseus ja raamatun kirjoitusten tuntija ja Pyhän Hengen lupauksen kautta Hän sai tuoda koko sen sanoman mitä opetuslapset eivät voineet aikaisemmin ottaa vastaan omaksuakseen sen. Näin Paavali todella oli Jumalan tahdosta palvelemassa, että koko raamattu saattoi muodostua kaikkien aikojen seurakunnalle kristillisen uskonopin pohjaksi ja perustukseksi.
Paavali ei ole ristiriidassa evankeliumeihin nähden eikä kumoa mitään mitä Jeesus on opettanut, mutta hän on saanut täydentää ja selittää asioita Jumalan tahdossa. Evankeliumi ei todellakaan ole ihmisten mukaista sillä se perustuu ansaitsemattomaan armoon. Ihmisten mukaista olisi se, että ihminen itse ansaitsisi pelastuksensa ja saisi kerskata omasta hyvyydestään. Sellaisen Jeesuksen Kristuksen evankeliumi murskaa kokonaan. Kaiken saa lahjaksi ilman omia ansioita, armosta uskon kautta Jeesukseen!
Tulee vain kääntyä ja ottaa vastaan lahja!
tullut eksytetyksi.
Siitä, että Jumala lähetti Poikansa maailmaan, että maailma Hänen kauttansa pelastuisi EI päästä
yli eikä ympäri.
Ensin on uskottava Jeesusta Hänen sanomaansa ja näin lähdettävä Jeesuksen osoittamalle Jumalan
tahdon tielle vasta sillä tiellä voi tulla ymmärtämään OIKEIN Paavalinkin sanomat.
Näin se vain on. Mutta kun ihmiset ovat tulleet Paavaliin kiinnitetyksi niin vaikeaa tuosta on
enää pois päästä. Jumalalle se on mahdollista repäistä kaikki väärä istutus JUURINEEN irti
ja se on se yksi ainut tie joka Jumalan yhteyteen vie.
Edelleen tuon sanomaa niille joille Jumala on saanut kirkastaa miten ihmisopin Paavali ihannointi
on harhaan johdattavaa, se pitää ihmisen sidottuna synnin, lihan, saatanan vallan alaisuudessa.
Usko Jeesukseen johdattaa vapauteen synnin, lihan ja saatanan vallasta.
Joten todella valtava on ero lähteäkö uskomaan ensin Paavalia vaiko Jeesusta.
Ero on kuin yöllä ja päivällä. kuin pimeydellä ja valolla.
Jos valon lapseksi tahdot tulla valitse Jeesus, Hän on se ainut YKSI TIE Isän luo.
Enin on nielaistava Jeesuksen opetus; ei ensiksi Paavalia tai muutakaan Raamatun ihmistä.
Näin kävi juutalaisillekin. He ottivat vain Mooseksen ja muut vanhan testamentin kirjoittajat vastaan, mutta eivät Jeesusta.
Hurmahenget ja muut ihmisoppien pauloissa olevat ottavat vastaan Paavalin; eivät Jeesuksen sanomisia.
mutta kuten Herranikin "tuomitkaa oikea tuomio"
kirjoituksessani en kumonnut Jeesuksen opetuksia, ei alkuunkaan niin. miksi tahdotte vääntää kieroon?
mutta et ota vastaan Jeesuksen sanomaa; on eri asia yrittää kumota argumentein
kumoaminen ja vastaanottaminen ovat eri asioita
sinulle on käynyt fariseusten, helluntailaisten ja muiden lahkolaisten tavoin tavoin:
"eivät ottaneet Minua vastaan"
vastaanottanut Herrani Jeesuksen, millä perusteella voit sen tyhjäksi tehdä noin vain?
sanomaasi,"Jeesus sanoi evankeliumissa niin, että opetuslapset eivät voineet ottaa kaikkea vastaan mitä Jeesus olisi voinut opettaa jo silloin kun Hän vielä oli näkyvästi läsnä opetuslasten kanssa, mutta Hän antoi lupauksen Pyhästä Hengestä, joka tulee jatkamaan opetusta. Niin sitten Jeesus valitsi Paavalin,"?
Otin nyt vain tuon sanomasi kaiken muun ihmisopin seasta jospa näkisit missä uskossa olet.
"pallo" niin silloin Jumala sinulle saa puhua.
Ps. ei koroteta ihmistä, vaan annetaan kunnia Jumalalle joka Poikansa kautta todellakin ON
valmistanut SUORAN TIEN, (mutta joka lihalle on mahdoton)yhteyteensä.
Jeesuksen sanomaa, opetusta, vain otettu kohta jostakin Jeesuksen sanomasta jota ei oltu
ymmärretty laisinkaan.
Mutta älä närkästy, nyt kun viestisi oli ihmisoppia, niin käänny SYDÄMESSÄSI Jumalan puoleen
anomaan, että Hän sinut tahtonsa tielle johdattaa, Hän sen tekee jos vilpittömällä sydämellä
sitä jäät anomaan.
Ei Jeesus turhaan sanonut, ANOKAA, ETSIKÄÄ, KOLKUTTAKAA, sillä JOKAINEN anova SAA
etsivä LÖYTÄÄ ja kolkuttavalle AVATAAN.
Älä sotke tähän Paavalia, vaan NIELE Jeesuksen selvä sanoma, NÄIN sinä vasta voit päästä
Jumalan Hengen johdatukseen JOKA TODELLA osoittaa mikä Jumalasta on ja mikä ei ole.
eivät ole Jumalasta.
Sillä EI kukaan voi Jeesuksen luo käydä, ellei Isä ihmistä vedä.
Ja Isän veto ja työ ihmisessä voi tapahtua ainoastaan sillä yhdellä tiellä,
siis Jeesuksen osoittamalla "nisunjyvän" kuoleman tiellä.
ei mikään palloposti eikä provo
Jumalan puhetta
ja mitähän tuo nyt sitten todisti, sinulle kaikki taitaa olla "ihmisoppia", turha jatkaa debattia tämän enempää, jos keskustelu pysyy tällä tasolla................
tämän seuraavan tuomasi sanoman,"Jeesus sanoi evankeliumissa niin, että opetuslapset eivät voineet ottaa kaikkea vastaan mitä Jeesus olisi voinut opettaa jo silloin kun Hän vielä oli näkyvästi läsnä opetuslasten kanssa, mutta Hän antoi lupauksen Pyhästä Hengestä, joka tulee jatkamaan opetusta. Niin sitten Jeesus valitsi Paavalin,"?
Etkö näe mitä viestität? Niin kuin Jeesus itse ei olisi kyennyt kaikkia sanomaan ihmisenä ja Jumalana
ollessaan maan päällä, vaan Pyhän Hengen se on Paavalin Hän valitsi kertomaan kaiken jonka nämä
opetuslapsetkin sitten ymmärtävät ja voivat vastaan ottaa????
Paavaliko toimi opetuslasten opettajana?
Paavaliko tosiaan Pyhä Henki jonka Jeesus sanoi lähettävänsä Hänen lähtönsä jälkeen?
Kyllä se niin on Paavali on korotettu kaikista ylimmälle pallille siis Jumalaksi jota palvotaan
ihmisopin uskonnoissa.
Jeesus kun sanoi, etteivät opetuslapset kaikkea voi nyt vastaan ottaa, niin, niin se on
VAIKKA Jeesus oli Jumala, niin ei Hänkään voinut ihmisten sydämissä työtä tehdä, HÄN voi
vain osoittaa oikean tien, toi vain totuuden sanaa Isän sydämeltä, SIKSI oli todella parempi
näille Hänen opetuslapsilleen, että Hän meni pois ja Pyhä Henki tuli johdattamaan
ja tekemään työtään SILLÄ ulkoinen Jeesuksen tunteminen ei ketään pelasta, vaan
sisällinen tunteminen on se mikä pelastaa, se on kun Jeesus on asuinsijan ihmisen
sydämessä saanut jolloin ihmisen oma mieli on kuollut ja Jumalan mieli Jeesuksessa
sijan saanut.
Ei Jeesus siis valinnut Paavalia ei ensinnäkään Jeesus ketään valitse VAAN ITSE TAIVAAN ISÄ.
Tästäkin on niin selkeä Jeesuksen sana,"Sen tähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna."
Opetuslapsetkin olivat Isän antamia, jotka Jeesus siten valitsi omiksi oppilaikseen.
sitten saamme täällä sinunkin kauttasi nähdä Jumalan totuuden sanomaa.
Kirjoitat näin: "Etkö näe mitä viestität? Niin kuin Jeesus itse ei olisi kyennyt kaikkia sanomaan ihmisenä ja Jumalana
ollessaan maan päällä, vaan Pyhän Hengen se on Paavalin Hän valitsi kertomaan kaiken jonka nämä
opetuslapsetkin sitten ymmärtävät ja voivat vastaan ottaa????"
En todellakaan viestittänyt niin, etteikö Herra Jeesus olisi kyennyt opettamaan kaiken heti noin kolmen ja puolen vuoden toiminta-aikansa aikana. Kyllä Hän olisi kyennyt, mutta Hän itse sanoi, etteivät opetuslapset vielä kyenneet sit kaikkea vastaanottamaan ja omaksumaan, siitähän oli kysymys ja sen ilmaisin aivan selkeästi, mutta sinä tahdot väkisdin vääntää kieroon sanomani oman tarkoitushakuisuutesi vuoksi. Lakkaa kiusaamasta Totuuden Henkeä, ettet joutuisi tuomion alle.
ei katoa ennen fyysistä kuolemaa ja se taistelee loppuun asti Henkeä vastaan ja Henki sitä vastaan. Ihminen saa Jeesuksessa voiton lihastaan kilvoituksessa, uskon kautta Herran ristiin.
Se kirkastui Paavalille monissa vastoikäymisissä, heikkoudessa, vainoissa, ruoskimisissa, kivittämisessä jne.
Kun liha heikkenee, Henki , Jeesus meissä, vahvistuu. Joskus voimme olla täynnä henkeä, joskus voi liha päästä yllättämään, ellemme valvo. Jeesus antaa levon.
ei Jumalan totuutta Jeesuksen sanomaa.
Miksi voit noin vaan tuoda väärää sanomaa? Mihin sillä pyrit?
Itse olen elämässäni todeksi elänyt vanhan kuoleman, se on lihallisen syntisen minän kuoleman,
kuin nyt uuden elämän Jeesuksessa.
Ne jotka täällä lihaansa vanhaa elämäänsä ruokkii, kasvattaa eivät tule koskaan Jumalan yhteyteen
pääsemään.
Jumalan sanassa tuo asia käy aivan selvästi KAIKESSA esille. Se mitä Paavalista otetaan, "minä viheliäinen
ihminen ....." NIIN se otetaan lihallisen lavean tien avaran portin tueksi, mutta EI lihallisuudessa
nähdä EI Paavali tilaansa hyväksynyt, JA hän sanoikin JEESUKSEN KRISTUKSEN kautta hän voi
vapaaksi päästä. SAMA kilvoituksen tie oli Paavalinkin kuljettava kuin KAIKKIEN Jumalan huomaan ottamien
Mieti mihin laitat Jeesuksen sanan "joka säilyttää elämänsä kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä
minun tähteni hän löytää sen?
Mieti mihin laitat Jeesuksen sanan nisunjyvän kuolemasta?
on vääristämistä, niin voi, voi.
Pyysin sinua itseäsi katsomaan tätä viestiäsi,"Jeesus sanoi evankeliumissa niin, että opetuslapset eivät voineet ottaa kaikkea vastaan mitä Jeesus olisi voinut opettaa jo silloin kun Hän vielä oli näkyvästi läsnä opetuslasten kanssa, mutta Hän antoi lupauksen Pyhästä Hengestä, joka tulee jatkamaan opetusta. Niin sitten Jeesus valitsi Paavalin,"?
Se mitä tuosta sanoin, niin juuri näin se nähtävänä sanomastasi, että Jeesuksen Pyhä Henki olikin
sitten Paavali.
Mitä Totuuden Hengen kiusaamiseen tulee, niin älä tee sitä enää. Joten parempi on että vaikenet
menet kammioosi ja rukoilet siellä yhä uudelleen ja uudelleen, että Jumala sinut oikealle tielle
johdattaisi.
Jumala EI nimittäin heti kun sinä kerran vaan jotain soperrat kuule ja vastaa, vaan SIKSIPÄ
JEESUS sanoikin ANOKAA, ETSIKÄÄ, KOLKUTTAKAA. Ymmärrätkö mitä TUO TARKOITTAA?
Se ei ole hokkus pokkus juttu. Se ei ole että sinä jotakin voisit ottaa ikään kuin Jumalalta.
VAAN Jumala ajallaan avaa, antaa ja ajallaan ihminen kaiken tarvittavan saa.JA se aika ON Jumalan
aika EIKÄ ihmisen.
"Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta."
silloin voit saada armon ja anteeksiannon kiusaamisestasi, muussa tapauksessa asetat itsesi vaaraan ja sinua joutuu Herra kouluttamaan kovalla kädellä, koska Hän rakastaa sinua niin paljon!
EI kumpiakaan, sillä Jeesus joka minussa on asuinsijan saanut EI ole tyhmä eikä kiusaaja.
Vaan se toinen herra joka on Jeesuksen vihollinen on kiusaaja ja keiden juuri niiden harvojen
jotka ovat Jumalan Hengen johdatuksessa.
Mitä Jumalan kouluun tulee huomaa JUMALAN KOULUUN (ei sinun ihmisopin jumalan koulu)
niin yli 40 vuotta siinä olin ja Jumala kärsivällisesti koulutti minua vastahakoista ylpeää kovaa
ihmistä, joten ei sanoin voi kuvata miltä tuntuu kun saa valheen tuoman viestin Jumalan
kovasta kädestä.
Toivottavasti itse tuohon Jumalan kouluun pääset maistamaan Jumalan rakkautta kurituksessa,
silloin vasta tiedät mitä on Jumalan totuus ja millainen on Jumalan Pyhä Henki.
muista ihmisistä, jotka eivät ole kanssasi samaa mieltä sanot, etteivät he ole Jumalan koulussa. Itsesi miellät tässä jopa Jeesukseksi Kristukseksi
"sillä Jeesus joka minussa on asuinsijan saanut EI ole tyhmä eikä kiusaaja"
sillä eihän sinua IHMISTÄ enää ole, se on kuollut. Niinpä et osaa muistakaan ihmisistä erottaa ihmistä hengen takaa, sekoitat ne alvariinsa (vaikka aikasi täällä peräänkuulutit "näkyykö ihmistä viestin takaa").
Sitä sinä raukka et ymmärrä, että Jumalan Henki ei tietenkään ole tyhmä. Mutta niin kauan kuin ihminen elää, ihminen voi myös erehtyä, niin että Jumalan Henkeä ei voi laittaa vastuuseen kaikista ihmisen edesottamuksista. Vilpitön luottamus Jumalaan on aivan eri asia kuin Armi sinun pollea itserakkautesi. Sinä olet niin lukemattomissa asioissa erehtynyt ja syntiä tehnyt, että saatana, jonka ei ole kukaan koskaan missään luvannut työttömäksi jääneenkään, on saanut sinusta ja ajatuksistasi otteen, niin että vaikka sanotkin Jumalan lapsi olevasi, olet silti saatanaa langennut kuuntelemaan ja syntiin joutunut.
Mutta tätä kaikkea sinä et suostu ymmärtämään. Se kun merkitsisi sinulle heti Jumalan hylkäämistä. Itsesi olet käytännössä YLENTÄNYT Jumalaksi, olet sekoittanut uskovaisen hartaan ja vilpittömän Jumalaan luottamuksen siihen, että ihmisestä itsestään muka tulisi Jumala ahtaassa portissa. Ei tule, mutta jumalinen tulee, Jumalan armosta riippuvainen ja Jumalan tahdossa kilvoitteleva. Samalla kertaa olet muut ihmiset ALENTANUT saanatoiksi. Et pysty tulemaan toimeen kenenkään toisen ihmisen kanssa.
Jeesuksesta vaan nyt puhuttiin SINUSTA.
Ylpeys ja kovuus ei näy kadonneen, vaikka sanot "sinua ei ole".
enää alemmas vajota toisen mollaamisessa kuin mitä sinä teet.
Kerran kuitenkin sinullekin valkenee mitä olet suustasi päästänyt ketä siis palvellut.
En enempää kommentoi valheellista sanomaasi.
Sen verran liekö sinulla ongelmia ihmisten kanssa, siis poltatko sinä siltoja itsesi ja
ihmisten väliltä?
Kun tuollaista täällä toisesta väität?
En kaipaa saastaisia kommenttejasi se on selvä se mistä lähteestä tuollaiset todelliset
rienaviestit tulevat joita tänne levität saatanan kunniaksi.
se todella karmeudessaan ihmisen eteen tulee jos ei täällä ajassa tuota "karmeutta" tahdo tulla
kohtaamaan vaan vain pukee omaa lihaansa valearmon turviin.
Aloituksen sanoma on niin ja aamen, mutta toden totta se ei saatanaa miellytä eikä ihmisen omaa
lihaa, mieltä. Näin ihminen alkaa vatvoa ihmisestä sinä sitä sinä tätä JA EI JUMALA MITÄN VOI,
kun ihminen on sitä ja ihminen on tätä jne.. sellaista on todella pimeää touhua kun Jumalan kirouksen
alla ollaan palvelemassa sitä omaa rakasta jumalaa.
"Itse olen elämässäni todeksi elänyt vanhan kuoleman, se on lihallisen syntisen minän kuoleman,
kuin nyt uuden elämän Jeesuksessa."
Mutta sinun kroppasi eli ruumiisi kuitenkin elää ja vaikuttaa. Etkö ymmärrä, että tuo lihan mieli ei ole irrallaan sinun kropastasi? Se on mukana jokaisessa solussasi niin kauan kuin elät ja hengität. Edes itsemurhalla et pääse sitä pakoon. Se taistelee Jumalan Henkeä vastaan loppuun saakka. Jumalan koulu kestää koko maallisen elämän ajan. Mille luokalle oletkaan jäänyt?
Moni muukin on "todeksielänyt" so. kokenut uudestisyntymän. Mutta näiden muiden ihmisten kokemusta sinä mollaat, lyttää ja pilkkaat.
taasko tuet Teuvoa!
on täysin hakoteillä.
uskontunnustuksessa paavali laitetaan samalle tasolle kuin Jumala?
mä en tiedäkkään tätä vielä....
en ole vielä ketään tavannut joka Paavalia jumalana pitäisi...hänen opetuksensa kyllä ovat Jumalalta saatuja...mutta että ite Paavali jumala
Lahkojen kuten helluntailaisten opetus pyörii juuri Paavalin sanomiesien ympärillä (kielillä puhumiset, upotusoppi, apostolien teot jne.). Paavalista ammettetaan amerikanharhoille puolustestapuhujaa.
kuin Jumalan Pojan usko ovat uskoja Paavaliin ja näissä jumaloidaan Paavalia.
Mutta ne jotka Paavali eksytyksessä ovat eivät itse sitä näe.
Se on niin ihminen saa KAIKESSA rauhassa uskoa kaikkea, kaikkiin muihin, mutta EI Jeesukseen
Jeesuksen sanomaan.