Nykyisenlaiset energiansäästölamput aiheuttaa huomattavan korotuksen sähkön siirtohintoihin. Syynä ovat energiansäästölamppujen loisteho ja yliaallot, joiden suodattaminen sähköverkosta voisi nostaa sähkön siirtomaksun jopa moninkertaiseksi.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/loissähkö-ja-yliaallot-uhkaavat-sähkölaskua/596643
Tampereen teknillisen yliopiston tutkijatohtori Pertti Pakonen ei ota kantaa sähköverkkoyhtiön laskelmiin, mutta myöntää, että energiansäästölamppujen sähköverkolle aiheuttamat häiriöt synnyttävät siirtomaksun hinnannostopainetta.
- Ainakin, jos lähdemme pätötehoon perustuvasta nykyhinnoittelusta. Energiansäästölampun pätöteho on noin viidesosa valoteholtaan vastaavasta hehkulampusta. Siten pätötehon määrä, josta siirtohintaa maksetaan ja jolla verkkoa pitäisi ylläpitää, putoaa uusilla energiansäästölampuilla valaistuksen osalta viidesosaan.
Seesvuoren mukaan oli valmistajien voitto, kun alle 25 watin energiansäästölamppujen ei tarvitse suodattaa loistehoa. "Loisen" hoitaminen on jäänyt sähköverkkoyhtiölle.
Energiansäästölamput uhkaavat
4
150
Vastaukset
- Teknikko.
Lue artikkeli "oikeassa valossa. Mitä tämä tarkoittaa?
Energiansäästölamput uhkaavat sähkölaskua
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/loissähkö-ja-yliaallot-uhkaavat-sähkölaskua/596643
"Nykyisenlaiset energiansäästölamput voisivat aiheuttaa huomattavan korotuksen sähkön siirtohintoihin. Syynä ovat energiansäästölamppujen loisteho ja yliaallot, joiden suodattaminen sähköverkosta voisi nostaa sähkön siirtomaksun jopa moninkertaiseksi."
Sähköä kuluu liian vähän ja siksi sen hintaa on nostettava! Lamppujen hakkurivirtalähteet on pikkujuttu verrattuna miljoonien tietokoneiden ja digiboxien yms. elektronisten kojeiden virtalähteiden aiheuttamiin loistehoihin ja yliaaltoihin!- Käteinen sekoomus
Loistehoksi nimitetään vaihtovirtapiirin tehoa, joka ei tee työtä, mutta joka kuormittaa silti sähköverkkoa.
Loistehoksi nimitetään pakolaista, joka ei tee työtä, mutta kuormittaa silti perheenyhditämis hakemuksillaan valtionhallintoamme.
Loistehoksi nimitetään Kokoomusta, joka ei tee työtä, mutta kuormittaa silti työläisiä valtavilla välillisillä ja palkkaveroilla. - No näin
Käteinen sekoomus kirjoitti:
Loistehoksi nimitetään vaihtovirtapiirin tehoa, joka ei tee työtä, mutta joka kuormittaa silti sähköverkkoa.
Loistehoksi nimitetään pakolaista, joka ei tee työtä, mutta kuormittaa silti perheenyhditämis hakemuksillaan valtionhallintoamme.
Loistehoksi nimitetään Kokoomusta, joka ei tee työtä, mutta kuormittaa silti työläisiä valtavilla välillisillä ja palkkaveroilla.Ingenjöör = mitään tekemätön hurri
- Etuilijan eteen vie!
No näin kirjoitti:
Ingenjöör = mitään tekemätön hurri
go go go
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad691265- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että351737- 116690
- 53673
- 51648
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76592
- 56584