Uusi pakkovero

HELA VITTUUNTUNUT

Poliisilta OSTETTAVA henkilökortti. Maksu 48 € passikuvat ja muut kulut päälle. Kortti on käytännössä pakko hankkia, ja uusia 5 vuoden välein. ...Varmaan tämäkin muuttuu, että useammin ja kalliimpana.

Tuttu kadotti lompakon, pankkikortit ja avainluvut siinä samalla. Pankista rahaa ei voinutkaan nostaa kun ei ollut poliisin myöntämää henkilökorttia. Ei vaikka henkilöllisyyden todistajiksi oli mukaan haettu useampia ajokortin omistavia tuttuja. Asian eteen kuulemma ei voinut tehdä mitään ennen kuin kaveri hankkii henkilökortin.

VOI HELVETTI !!!! RAHAT JUMISSA. HENKILÖKORTIN SAAMISEEN KULUU AIKAA N. 2 VIIKKOA. KORTTIA EI SAA ILMAN RAHAA..., EIKÄ RAHAA ILMAN KORTTIA. Ja ajokortti ei kelpaa vaikka on aina tähän asti kelvannut.

...Ilon päivä tuleekin olemaan, kun lopultakin joku jatkuvaan kusetukseen vittuuntunut kylmäverisesti teurastaa muutamia lakien laatimisesta vastaavia poliittisia SIKOJA.

39

379

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kansaa

      Jossain vaiheessa joku pimahtaa kansalaisten jatkuvaan kusetukseen ja byrokratian jatkuvaan kasvuun.
      Valtio harrastaa mielivaltaa monessa asiassa, vaikka sen pitäisi palvella kansaa.

      • HELA VITT...

        että pankit on lain voimalla pakotettu palvelemaan mafiaa. Pankin asiakkaalla ei ole enään edes oikeutta omiin rahoihin, koska pankki ei saa niitä antaa ennenkuin mafialle on maksettu sen määräämät lunnaat. Varmasti jossakin alkaa päitä tippumaan, vaikka kuinka onkin lampaita tämä kansa täynnä.


    • ID kortillinen

      Ajokortti ei ole virallinen henkilötodistus. Itse joutusin ID kortin hankkimaan 18 kesäisenä. En muista miksi, taisi olla ajokorttia varten? tai johonkin se piti hankkia kun minulla ei henkkareita ollut.

    • brkl

      saahan sillä pelitettyä..?

      • HELA V....

        paljonkin? Ja kelpaako pankissa? Aika yksiselitteisesti siellä kyllä kaverille sanottiin, että poliiisilta pitää hakea henkilökortti. Kuinkahan tämä asia lopulta on??????


      • se maksaa
        HELA V.... kirjoitti:

        paljonkin? Ja kelpaako pankissa? Aika yksiselitteisesti siellä kyllä kaverille sanottiin, että poliiisilta pitää hakea henkilökortti. Kuinkahan tämä asia lopulta on??????

        .


      • kuvakorttiin
        se maksaa kirjoitti:

        .

        Uusia kortteja ei enää saa

        >>Kela on lopettanut kuvallisten Kela-korttien myöntämisen 13.10.2008. Kaikki tähän päivämäärään mennessä myönnetyt kuvalliset Kela-kortit ovat kuitenkin normaalisti voimassa, ja saat ilmaisen uusintakortin esimerkiksi henkilö- tai sairausvakuutustietojesi muuttuessa. Uusintakortteja myönnetään vuoteen 2014 saakka.>>

        http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/190508163207HS?OpenDocument


      • HELA VITTTUUNTUNUT
        kuvakorttiin kirjoitti:

        Uusia kortteja ei enää saa

        >>Kela on lopettanut kuvallisten Kela-korttien myöntämisen 13.10.2008. Kaikki tähän päivämäärään mennessä myönnetyt kuvalliset Kela-kortit ovat kuitenkin normaalisti voimassa, ja saat ilmaisen uusintakortin esimerkiksi henkilö- tai sairausvakuutustietojesi muuttuessa. Uusintakortteja myönnetään vuoteen 2014 saakka.>>

        http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/190508163207HS?OpenDocument

        saa, koska silloin melkein 50 ekun rahastuskortteja ei menisi kaupaksi.


    • 455

      Uskoisin että ajokortti käy kun menee toiseen kylään/konttoriin.
      Toinen vaihtoehto siirtää netissä toisen tilille joka sitten nostaa kortilla.

      • HELA VITTUUNTUNUT

        Johan me niin olisimme tehneet jos se olisi ollut mahdollista. Mutta kun kadonneen tilalle uutta avainlukulistaa ei voi vaihtaa kuin pankissa. Ja siihenkin vaadittiin poliisin myöntämää henkilökorttia. Kokeileppa huvikses mennä pankkiin ja sano, että avainlukulista on kadonnut ja uusi pitää saada toimimaan. Kysyvätkköhän minkälaisia papereita?

        Ainakin minulle tapauksesta tuli vahva käsitys, että tämä ylimääräinen "pakkomaksu" on päätetty periä kansalta mahdollisimman pian ja myös pankit on valjastettu kiristämään asiakkaitaan sen hankkimiseksi. Siis niiltä joilla korttia ei vielä ole. Ilmeisesti pankit on ohjeistettu aina kun vain mahdollista, vaatimaan tätä. Kyse ei siis ole pankkivirkailijoiden mielivallasta, vaan siitä mitä päättäjät mafiakeinoin lain avulla puuhaavat. Pankit joutuvat lain velvoittamina kohtelemaan asiakkaitaan kaltoin, jotta valtio saisi nopeasti uuden veronsa perittyä.

        Laskekaa: Tällä hetkellä n. 2 miljoonaa myytyä henkilökorttia tekee kulut vähennettynä valtion kassaan n. 60-80 milj. €. Ja 5 vuoden päästä paljon enemmän ja uusin korotetuin hinnoin. Näille rahoille on kysyntää poliitikoilla, eivätkä he kyllä niitä kansan hyväksi käytä, vaan ehkä kuliukorvauksia tai muita etuja pitää saada lisää.


    • että henkilöpaperit

      on oltava mukana AINA. Muuten viedään asemalle, ja pois ei ole pääsyä, ennen kuin selvitetään kenestä on tarkkaan ottaen kysymys ja maksetaan sakot henkilöpapereitta kuljeskelusta.

      Tämä käytäntö on tullut tutuksi jo mm. etelä-amerikan sotilasjuntista ja kommunistidiktatuureista.

      Pian se tulee tutuksi myös suomessa.

      • 12+3

        nyt olla kaikilla yli 18 v henkilöpaprut mukana eli joku plakaatti josta selviää kuka olet.Ajokortti riittää tai kuvallinen kelakortti siihen.Jos ei ole mitään niin kyllä lähtee poliisiasemalle selvitteleen kuka on.Kuvallinen kelakortti ei kelpaa nykyisin mihinkään enään.Minulla passi kotona joten jos tarvitsen välttämättä pankin kanssa muliessa muutakin,kuin ajokorttia niin otan sen mukaan.Passi on virallinen henkilöllisyystodistus.


    • .

      Aina kelvannut joka paikassa. Mitään vitun pakko-henkkaria en osta.

      • näin on

        Poliisin myöntämä henkilökortti taikka passi.


      • .
        näin on kirjoitti:

        Poliisin myöntämä henkilökortti taikka passi.

        myös ajokortti on ollut virallinen henkilötodistus, niin sanoo poliisi.


    • J x J

      Niin ja kohta henkilökorttiin ujutetaan pakollisena ominaisuutena omistajansa sormenjälki- ja DNA-tiedot jolloin rivikansalaisia voidaan tarkkailla huomattavasti tehokkaammin.

      Suomen käytäntöhän on ollut jo pitkään, että syyllinen kunnes itse omalla kustannuksellasi ja työpanoksellasi toisin todistat.

      • poliisit on sikoja

        Voi etälukea jollain vehkeellä jo kaukaa.
        Mutta poliisin on tärkeä saada toimia salaisesti ilman henkilöllisyyttä. Varsinkin mielenosoituksissa väärällä puolella naamioituneena, jotta saadaan syy käyttää voimaa niihin jotka sitä ei olisi edes käyttänyt.


      • Miettikää tätä!

        Biopankista saadaan tietoon kaikki loput sinusta; mm.: veriryhmä, kudostyypit, perimä nukleotidin tarkkuudella!

        Sitä voi äkkiä tupsahtaa kotiovelle valkotakkisia hakemaan munuaistasi tai palaa maksastasi, jos olet sopiva luovuttaja.

        Mystiset katoamiset tulevat lisääntymään? Nytkin jo yli 300 ihmistä katoaa Suomessa vuosittain jäljettömiin!


    • 13+12

      Kuitenkin teurastaa vaan oman perheensä tai muita samassa paskassa tarpovia lähimmäisiään ja lopuksi itsensä. Johan se on nähty vaikka kuinka monta kertaa.

    • 6+11

      Jos sinulla on voimassaoleva ajokortti tai passi. Ne riittää.

      • HELA VITTUUNTUNUT

        Olen kysynyt asiaa poliisivranomaiselta. Ajokortti riittää todistamaan vain, että on voimassa oleva ajolupa. Siksi tästä kirjoitinkin, että muiden ei turhaan tarvitse ajokorttiin jatkossa enää luottaa. Pikkuhiljaa kannattaa uskoa, että se kortti on PAKKO hankkia joilla ei vielä ole. Tämä on UUSI asia josta varmaan mediakin kohta herää, kun lompakon kadottaminen voi johtaa viikkojen rahatomuuteen vaikka rahaa pankkitilillä olisikin.


      • .
        HELA VITTUUNTUNUT kirjoitti:

        Olen kysynyt asiaa poliisivranomaiselta. Ajokortti riittää todistamaan vain, että on voimassa oleva ajolupa. Siksi tästä kirjoitinkin, että muiden ei turhaan tarvitse ajokorttiin jatkossa enää luottaa. Pikkuhiljaa kannattaa uskoa, että se kortti on PAKKO hankkia joilla ei vielä ole. Tämä on UUSI asia josta varmaan mediakin kohta herää, kun lompakon kadottaminen voi johtaa viikkojen rahatomuuteen vaikka rahaa pankkitilillä olisikin.

        ovat kaikki virallisia asiakirjoja joilla voi henkilöllisyyden todistaa! Näin sanotaan poliisin sivuilla.


      • HELA VIT...
        . kirjoitti:

        ovat kaikki virallisia asiakirjoja joilla voi henkilöllisyyden todistaa! Näin sanotaan poliisin sivuilla.

        Linkki tietolahteeseen olisi suotavaa...


      • HELA VITTUUNTUNUT

    • fgdfgdfgdfg

      Ajokortin tarvitset jos haluat ajaa autoa. Passin tarvitset jos haluat mennä ulkomaille uttiin. Tämä käytäntö on kaikkialla maailmassa eikä pelkästään meillä.

      • HELA VITTUUNTUNUT

        vertailusi yksinkertaisuutta? Totta helvetissä ratin takana olevalla pitää olla ajokortti, ja passi niillä henkilöillä joilla matkustamiseen liittyvät määräykset sen edellyttävät. Niihin nyt on selkeät ja maalaisjärkeen käyvät perusteet, jotka ihmiset jo kauan ova tienneet. Eikä noissa asioissa kyllä ole mitään älyyn perustuvaa vertailupohjaa siihen, että ihmisen pitää todistaa henkilöllisyytensä juuri tietyllä kortilla silloin, kun aiemminkin kelvannut ja 100 % varma todistaminen voidaan toteuttaa. Mieti vähän. Aivan yhtä hyvin poliisi voisi laittaa sinut ajokieltoon ratsiassaan, jos sinulla onkin vain ajokortti, mutta ei henkilökorttia todistaaksesi olevasi ajokortissa mainittu henkilö. Tässähän on juuri samankaltaisesta tilantesta kysymys. Ja sitten pitää maksaa 48 € ja odottaa viikkoja varat jäädytettyinä. Kun vielä pankkivirkailijoillekin tutut ihmiset todistavat henkilön olevan juuri väittämänsä henkilkö, niin silti henkilökortti vaaditaan. Mitä muuta se on kuin kirstämisen kaltaista pakottamista....???


    • elämä kallis
      • 9+11=?

        Johan tässä on makseltu tuulesta temmattua sähkönsiirto veroa jo pitkän aikaa?
        Seuraavaksi tuleekin jo sähkönarvolisävero,nähtävästi kapitalistit aasiasta kopioivat nämä ideat.Ai miten niin samat omistajat,kansainväliset pankkiirit?


      • näin on

        Energiasäästölamput voivat aiheuttaa häiriöitä herkkien digitaalisten laitteiden toiminnassa.

        Esimerkiksi kelpaa vaikka digiboxi.


      • Idiootit asialla!

        Ei ole taas mitään tolkkua tässä energiaverotouhussa.

        Energian myynnille hintasäännöstely!

        Alkaa kohta riittää näiden bonusten maksaminen.

        Koko energialamppujuttu on perseestä.


    • 5+19=?

      Sama kortti virossa maksaa 5€ ja toimitusaika lyhyempi.

    • Läpi meni!

      Oli pinteessä poliisin haastattelussa, kun yritettiin varmistaa henkilöllisyyttä kysymyksin.

      Lopulta poliisi totesi, että tämän on pakko olla tämä tyyppi, kun kukaan huijari-feikki ei olisi vastannut kysymykseen: "Mikä on vaimosi syntymäpäivä?".
      - En muista.
      "Mikä on hääpäivä?"
      - En muista, mutta vuosi taisi olla..
      "Mitkä on esimmäisen lapsenne syntymäpäivä?"
      - Krmmm..
      "Mikä on vaimonne kanssa ensimmäisen yhteisen lapsen syntymäpäivä?". Tämän kaverini muisti.

      Huijari olisi ainakin näihin kysymyksiin opetellut oikeat vastaukset!

    • äänestyksessä!

      Tosi on. Jopa vanhentuneella passilla voi äänestää, jos passi on muuten kelpo ja vaalivirkailija voi vakuuttua, että passi on ko. henkilön passai vain vanhentunut sellainen.

      • vaalivirkailija

        oikeusministeriön oppaassa vaalivirkailijoille.

        Äänestyksessä todistukseksi kelpaa:
        - Kuvallinen kelakortti
        - Ajokortti
        - Henkilökortti
        - Passi

        Ja kuten todettu, passin ei välttämättä tarvitse olla voimassa.


      • päääääääääääääääää

        virkailja huomaa voimassaoloajan. Vanhalla passilla voi pyyhkiä vaikka perseensä.


      • HELA VITTUUNTUNUT
        vaalivirkailija kirjoitti:

        oikeusministeriön oppaassa vaalivirkailijoille.

        Äänestyksessä todistukseksi kelpaa:
        - Kuvallinen kelakortti
        - Ajokortti
        - Henkilökortti
        - Passi

        Ja kuten todettu, passin ei välttämättä tarvitse olla voimassa.

        "Osta köyhä henkilökortti jos meinaat asioitasi hoitaa." ... "Ai juu, ...olet menossa antamaan äänesi kansankusettajille, eli meille lakien laatijoille" ..."No siinä tapauksessa tietenkin ajokortti kelpaa." "Ja vaikka vaalilain 75 §:ssä sanotaankin että äänestäjä on velvollinen esittämään vaalilautakunnalle selvityksen henkilöllisyydestään, niin ei tässä silti mitään virallisia henkkareita tarkoiteta..." Tässä onkin oiva esimerkki, kuinka kaikki kansankusettajille edullinen toiminta on sallittua(kuten lahjuskieroiluistakin osa), mutta kun nuo kusettajat ottavat rahaa köyhemmiltä ja puolustuskyvyttömiltä, niin siinä ei pullikoinnit auta. Lakeja kun tulkitaan aina eliitin hyväksi ja heikompiosaisia vastaan. Se on jämpti tässä maassa.

        Mutta eiköhän joku röyhkeä lakifirma jatkossa järjestäkin vielä oikeusjutun epävirallisten henkilöllisyystodistusten käytöstä eduskuntavaaleissa. Vaalilaki kun on selkeästi ristiriidassa sen kanssa, mitä henkilöllisyyden todistamisesta virallisissa asioiden hoidossa on määritelty. Ja aika virallinen toimitushan tuo äänestys kuitenkin on. Yhtä virallinen kuin pankkiasioiden hoitokin. Mutta kansa maksaa aina kaiken. Käräjät ja uudet vaalitkin jos niin sattuu käymään. ....Tällainenhan tästä paskayhteiskunnasta epäloogisine ja järjetytömine lakiviidakkoineen on rakennettu. Määräävin asia on aina olut kansankusettajien oma etu. Siksi kaikki muu onkin tavalliselle kuolevaiselle täysin epävarmaa paitsi kuolema ja luonnolliset tarpeet. Paskalla on pakko käydä, ja torttu saattaa syntyä vielä viimeisen henkäyksenkin jälkeenkin.


    • HELA VITT...
      • 0+0

        sanotaan että sinä olet vuoden hinttari 2010, en jaksa linkkiä laittaa.


      • 10 x 10
        0+0 kirjoitti:

        sanotaan että sinä olet vuoden hinttari 2010, en jaksa linkkiä laittaa.

        kuin aivoton ruotsalaismiesten huora joka toimii vain panoreikänä. Joka olet sinä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4819
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      52
      3881
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      60
      3463
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2848
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2698
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2648
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      97
      2620
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      132
      2369
    9. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      58
      2084
    10. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      67
      1995
    Aihe