Miten alkoholismi alkaa??

Kun alat miettiä toistuvasti eri tilanteissa, että alkoholia olisi mukava ottaa ja selvin päin ei viitsi kyseisenä päivänä/hetkenä/tilanteessa olla (ja pääsääntöisesti aina toteutat kyseisen tilanteen, etkä enää saa mitään nautintoa mielestäsi jos aina et ole hönössä kyseisenä hetkenä. Et enää "osaa olla selvinpäin". -Tosin tämä määritelmä taitaa tehdä valtaosasta Suomen aikuisväestöä alkoholismin määritelmän täyttäviä jompana kumpana tai molempina viikonlopun iltoina...)

Juomisessa ei enää riitä se satunnainen yksi ilta silloin tällöin, pitää alkaa ottaa myös seuraavana päivänä. JA etenkin jos tulevat krapularyypyt ja hyvin aikaisin juomista seuraavana päivänä aloitettu juominen mukaan.

Eli viivan alle jää:

Tilanteet lisääntyvät, joissa ei haluaisi, pystyisi, jaksaisi tai viitsisi olla selvinpäin, sekä alkaa toteuttaa näitä mielitekoja selkeästi enemmän kuin ennen ne alkavat hallita myös ajatuksia ja vaikuttaa toimintamalleihin. Jokainen kuitenkin päättää tietenkin itse mikä on oma raja. Jokaisella on oma tarinansa, toinen on jo viikonloppujuoppo jos kaikki ajat kuluvat kaatamisen ääressä ja puoleen viikkoon asti on väsynyt olo, ja heti kun olo on parempi niin alat jo miettiä seuraavaa viikonloppua. Ja jos ei terveys sallisi ja juot sen yhdenkin päivän/vko tai juuri koskaan, juuri syystä ettet pysty olemaan selvin päin aina, niin olethan eräällä tavalla alkoholisti jo silloin... eikös vain.

"Varsinkin kiinnostaa tarinat, jotka ovat alkaneet niin että juodaan vaan viikonloppuisin. Ei koskaan arkena." -Jos mietit tuohon itse vastausta, niin mahtaisiko olla kenties niin, että vähän jokaisella alkoholistilla se olisi alkanut tuosta vain viikonloppuottamisesta. Ensin otetaan perjantaina...sitten sen laajenee lauantai-iltaan, sitten aletaankin ottaa jo lauantaina heti herättyä... sitten otetaan kohta loiventavia jo sunnuntainakin, hetken päästä kaadetaan kunnolla koko sunnuntaikin... jne jne.

kun alkoholi saa enemmän ja enemmän valtaa mielessä. Pitäisin jo sitäkin riippuvuutena, että viikonloppu suunnitellaan siten, että juodaan. Jos on vaihtoehtona, että tehdään jotain missä pitää olla selvänä koko viikonloppu tai sitten se, että voi vaan ottaa viinaa ja tiedät jo miettimättä kumman valitset, niin tästäkin voi päätellä jotain.

Alkoholismiin ajautuu henkilö salakavalasti. Hän, jolle riippuvuus kehittyy, Kaikille se ei kehity ja heistä ei tule "juoppoja". Jokainen itsessään tunnistaa jo melko alkuvaiheessa, viekö viina vai mies. Ja silloin pitäisi jo hakea apua! Se ei ole häpeä, vaan osoitus rohkeudesta, että välittää itsestään.

jo siinä vaiheessa, kun teininä tajusin, että tämä on se aine, joka saa minut niin onnelliseksi ja rohkeaksi. Se tapahtui jo eka pikkuhiprakassa, mutta enhän sitä silloin ymmärtänyt miten pitkä ja raskas tie piti kulkea siinä harhassa, ennekuin todella havahduin todellisuuteen. Jos juominen alkaa olla vastaus ongelmiin ja se vain tuntuu "liian" hyvältä, kannattaa olla tosi varuillaan.

Odotat viikonloppua jo maanantaista alkaen ja nimenomaan siksi, että tiedät pääseväsi silloin juomaan.

Lakkaat käymästä ulkona baareissa ("rahan tuhlausta", "en viitsi yksin mennä", "ei siellä kuitenkaan ketään tapaa", "ei ole vaatteita"..) ja juot kotona.

Järjestät viikonloput sellaisiksi, että voit juoda rauhassa. Hoidat viikolla kaikki pakolliset menot, vierailut, yhteydenpidon ystäviin ja sukulaisiin. Tavoite on, ettei tule yllätysvieraita tai edes yllätyspuheluita sen jälkeen kun olet korkannut.

Varaamasi määrä viinaa alkaa tuntua epäilyttävän pieneltä. Mietit kauppojen sulkeutumiseen asti pitäisikö hakea vielä muutama olut/lisää viiniä/viinaa. Mittailet pulloa juodessasi ja pelkäät, että juotava loppuu kesken.

Juot ensimmäiset annokset nopeasti jotta "alkaisi vaikuttaa".

Aloitettuasi et pysty lopettamaan (siksi myös tuo pelko juoman loppumisesta). Juot itsesi sammuksiin.

Huolestut juomisestasi ja pidät nenänvalkaisukuurin.

Aloitat nenänvalkaisukuurin ja retkahdat "tällä kertaa".

Tästä voi olla vielä matkaa siihen, että juominen riistäytyy arkipäiville, mutta riippuvuus on jo olemassa eikä se itsestään mihinkään häviä.

Tuohon kun tietäisi vastauksen... Minä varmaan en varsinaisesti ole alkoholisti - en ainakaan, jos verrantona ovat puistokemistit ja elämänsä alkoholin takia sotkeneet, mutta pelkään sitä "taipumusta" itsessäni, että kuinka paljon nautin juomisesta ja kännissä olemisesta. Tiedän, että kaikki ihmiset eivät koe asiaa samalla tavalla, samalla tavalla nautinnollisena.

Tämä on rehellinen vastaus ja pohdinta aloitukseen. Katsoiko muuten kukaan TV 2:n "Inhimillinen Tekijä"- ohjelmaa juuri? Jokatapauksessa, kerron alkoholiin liittyen oman tarinani:

En ole alkoholisti siten, että koskaan olisin pahemmin töpännyt alkoholin takia, mutta kaukana ei pohja mielestäni kohdallani ole. Olen siis huolissani alkoholin käytön tavoistani. En koe, enkä koskaan ole osannut kokea, alkoholia negatiivisena asiana, vaan se on kohdallani ja mielikuvissani pääosin "juttu", joka liittyy kaikkeen hauskanpitoon, elämän jännittävimpiin kokemuksiin, arjesta irtautumiseen ja itsensä palkitsemiseen. Kuitenkin tätäkin kirjoitan kaljatölkki kädessä, eikä se suinkaan ole päiväni ensimmäinen. Aika ehkä heiluvakin pohja siis, eikö(?)...

TV 2:n "inhimillinen Tekijä" dokumentissa (12.09.2010) tuotiin mielestäni hyvin esille, että kuinka varmaan monetkin ongelmista suhteessa alkoholiin kärsineistä naisista kenties ovat "suorittajia": useat saattavat omata esimerkiksi korkeaakin koulutustaustaa ja ylipäätään ovat monet hyvin kunnianhimoisia, niinsanottuja itsensä "piiskureita"; yrittävät tehdä kaiken mahdollisimman hyvin. Monasti alkoholisteista todettua on myös se, että ne joilla on lapsia, ainakin yrittävät huolehtia heistä mahdollisimman hyvin ja tottakai aihe myös on sukupuolesta riippumaton sikäli, että lienevät(?) kaikki alkoholista erityistä nautintoa saavat tietyllä tapaa tunneherkkiä ja erityisesti ääritunnetilojen ja ns. extreme-kokemusten hakemiseen taipuvaisia. Minä ainakin.

Oma tarinani on jännä...Jos puhutaan naisesta "hyvänä jätkänä", minä olen se.:) Olen ja olin aina kaveripiirini sosiaalisimpia. Juomiseni on pysynyt suurinpiirtein rajoissa ja velvollisuudentuntoni estänyt juomisen ennen tärkeitä tilanteita aina, mutta jossakin vaiheessa aloin tajuta, että minä olen aina yksi niistä, joka on viimeisenä jatkoilla... Joku saattaa ymmärtää, mitä tarkoitan.;) Minusta on aina myös pidetty humalassa, mutta itse en enää pidä itsestäni siinä tilassa. En tajua, että kenen mielestä se on hauskaa, että teen itsestäni pellen. Samalla pelkään tilannetta, että joutuisin sanomaan seurueessa, että "sori tilaan tällä kertaa koko illan vain coca-colaa"... Seurueen yksi suurimmista viihdyttäjistä kun on, just joo, hmh,;)

Juomisen lisääntyminen (kohdallani) on varmasti alkanut juuri siitä, että sitä alkoholia on ollut sosiaalisesti hyväksyttyä käyttää paljon, kukaan ei ole kummeksunut sen käyttämistä suoraan koskaan, monissa tilanteissa on ollut tarjolla alkoholia ja lisäksi on joskus ympäristön taholta jopa niinsanotusti edellytetty, että alkoholia tulisi käyttää, jotta voisi niisanotusti päästä paremmin "piireihin" ja tutustua ihmisiin.

Ongelmaksi asti olen kuitenkin juonut salassa ja tämä tausta sai alkunsa fyysisestä sairastumisestani, jota koskevia mahdollisia tulevaisuuden pelkojani en ylpeänä ja läheisiäni suojaavana ihmisenä ole halunnut jakaa kenenkään kanssa ja tunkea kenenkään läheiseni niskaan. Viini siis oli pelastus pelosta, mutta petollinen sellainen.:) Ja lisäksi turvottava.:) Nykyään koen voimatonta raivoa, kun rakkaat ystäväni pyytävät minua risteilyreissuille tms. tapaamisiin, joiden yhtenä ( mutta huomatkaa, että vain yhtenä!) teemana on maljojen nostaminen. Minä tiedän, että osaan juoda sivistyneesti seurassa, ja oikeasti tarvittaessa pakon edessä jopa lopettaa juomisen vaikka seinään, mutta se mitä minä en kertakaikkiaan jaksa, on se vaihe, kun sosiaalinen juominen pitäisi lopettaa, vaan sitten minä olen viimeisenä hillumassa, että "eiksh kukaan haluish otthaa vielä yhden drinkulon, otetaansh vielä ykshi, jee?"...

Jos alkaa käyttämään liikaa, eikä itse tajua asiaa. Tälläkin palstalla on paljon tyyppejä, jotka ovat täysin edesvastuuttomasti juoneet itsensä pohjakuntoon, tyhmyyttään. Ja yleensä melko nuorella iällä. Sitten ne märisee nuoruuden typeryyttään loppuikänsä. Jos aikanaan osaa kiinnittää asiaan huomiota, ei voi alkoholisoitua, se on itsestä kiinni. Turha syyttää mitään muuta, jos on niin tyhmä, että juo aivonsa kaurapuuroksi.

Menneisyys on ilmeisesti jättänyt jäljet kun tuli vedettyä päihteitä oikeen urakalla. Nyt kuivilla jo kauan en edes laske päiviä.
Joskus tulee yhtäkkinen ahdistuskohtaus ilman syytä jolloin millään ei ole väliä ja silloin käyttäydyn itsetuhoisesti.
Yleensä pystyn välttämään kohtaukset. (onneksi ne tulee harvoin)
Vähän aikaa sitten aioin ampua itseni, ja ammuinkin mutta piippu meni joko vahingossa sivuun, aseen rekyyli vaikutti tai viime hetkellä muutin mieleni. Toivottavasti se oli tuo viimeinen syy.
Ohimoon jäi jälki ja vähän palovammoja ruudista kun piippu lähellä. Olisihan se haava pitänyt tikata mutta sokeakin olisi nähnyt että se on peräisin luodista joten yritä siinä selitellä poliisille mitä tapahtui puhumattakaan luodista katossa.
Asekin oli menneisyyden jäljiltä kun tarvitsi vähän turvaa,,, kamapiireissä se oli vähän must-juttu että terä tai mutka matkassa.
En tajua miksen hävittänyt sitä mutta nyt se on joessa ja useampana osana sekä panokset.
(poliiseille tiedoksi ja luoti on kaivettu poijes katosta)
Kaupan päälle olisi tullut m1-lähete.
On erittäin hävettävää että laitoin nettiin kuvat mutta toivottavasti ehdin poistaa ne ettei levinnyt.
Miksi helvetissä laitoin ne nettiin? Joku typerä exhibitionistinen: "kattokaa minua".
Vieroittauduin ehkä liian nopeasti alkosta ym. kamasta ja se jätti minuun "kirouksen tai pedon merkin".
Oikeestaan tuo on aika ilmeinen syy ahdistuskohtauksiini. Onneksi vältyin epilepsialta.
Toimin duunissa 110% ja yritän ehkä liikaa muutenkin että pystyisin ottamaan menetetyn aikani takaisin.
Niin, ja pienet persoonallisuushäiriöt eivät auta asiaa kuten ei vittumainen luonnekaan.
Nyt on varmaan aika ottaa vähän rauhallisemmin. Onneksi tyttöystäväni ymmärtää minua, ja onneksi hän on kosmetologi on vähän fixannut pärstää. Uskomatonta olen aina väheksynyt kosmetologeja mutta hehän ovat taiteilijoita.
Mitä siis haluan sanoa?
Vähältä piti.
Onko teiltä pitänyt läheltä?

ex-tissuttaja

Alkoholismi alkaa A-kirjaimella.

Geneettistä perimää jos on niin aika nopeasti se menee lapasesta, kai se nyt vaan alkaa sillä että alkoholimolekylin tuottama hyvä olo serotoniinin ja dopamiininvapauttajana vaan koukuttaa. Jos juo pari joka päivä niin on helpompi ajautua alkoholismiin. Sitten jos tulee elämässä isoja suru uutisia vastoinkäymisiä niin hirveen monella se just johtaa sitten alkoholismiin se on niin vahvasti turruttava päihde että monilla kaikki maailman murheet katoaa niin kauan kun on reippaasti alkoholia elimistössä.

Laitoin 20 vuotta sitten työhakemuksen parille bulsulle sain harjoittelu paikan aloitin 6 pakilla sitten siirryin 12 pakkiin viikonloppusin kunnes homma jatkui 24 korilla josta tie vei kirkkaisiin